Yhteinen motivaatio ennustaa pitkää liittoa. Kuva: Wikimedia Commons
Yhteinen motivaatio ennustaa pitkää liittoa. Kuva: Wikimedia Commons

Kesähäistä kestävään liittoon vievät kunnioitus, hellyys, huumori ja ymmärtämys – ja ennen kaikkea tahto sitoutua. Se katoaa parisuhteesta usein nopeammin kuin rakkaus.

Muistat varmaan Tuhkimon, jonka prinssi löysi kengän avulla. Tuskin olet koskaan ihmetellyt, miksi nuoret rakastuivat toisiinsa. Ei ole mitenkään kummallista, että kiltti ja kaunis neitonen sekä jalo ja komea nuorukainen löytävät toisensa.

Kun sen sijaan kuulee perheväkivallasta, pettämisestä ja avioeroista, ei voi olla ihmettelemättä, miten Tuhkimo ja prinssi pysyivät onnellisina elämänsä loppuun asti. Ehkä niin käy vain saduissa.

Tai sitten ei. Monet parit pysyvät yhdessä, joskus vaikeuksistakin huolimatta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Rakastunut sitoutuu pakonomaisesti

Useimmiten pysyvän suhteen taustalta löytyy tietenkin rakkaus, jonka ihmiset haluavat nähdä järjettömänä, pakottavana ja selittämättömänä. Kylmällä laskelmoinnilla ei ole siinä sijaa.

Siksi ei lauleta ”olen kanssasi, kunnes paremman löydän” vaan ”järjen veit ja minusta orjan teit”, ja siksi Tommy Tabermann vetoaa salaperäiseen luonnonvoimaan: ”Jotka selittämätön on salaa vihkinyt / voi vain selittämätön / keneltäkään kysymättä erottaa.”

Miksi todellisen rakkauden pitää olla tahdosta riippumatonta?

Yhdysvaltalainen taloustieteilijä Robert Frank esittää, että pakottava tunne sitoo kumppanit pitkäaikaisesti yhteen. Järkevämpiä ja parempia vaihtoehtoja voi tulla vastaan, mutta rakkaus estää hyötylaskelmiin ja välittömiin etuihin perustuvat päätökset. 

Intohimoiset rakkaudenosoitukset, joita esiintyy erityisesti suhteen alussa, kertovat siis parin pakonomaisesta halusta olla yhdessä ja pitää uhrautuvasti huolta toisistaan.

Aina rakkaus ei kuitenkaan riitä. Suhteet eivät usein kaadukaan rakkauden puutteeseen vaan arkisiin ongelmiin. Ennen suhteen loppumista sitoutumishalu ja tyytyväisyys vähenevät yleensä enemmän kuin rakkaus.

Onnelliset parit riitelevät oikein

Totta kai myös onnelliset parit riitelevät, mutta eri tavalla kuin onnettomat. Kun onnelliset kuulevat toisiltaan vihamielisen kommentin, he tulkitsevat sen johtuvan ohimenevistä ja puolison persoonaan liittymättömistä tekijöistä: ”Se on nyt vaan pahalla tuulella, kun se työhomma stressaa.”

Onnettomissa liitoissa vihamielisyyden uskotaan johtuvan henkilökohtaisista ja pysyvistä ominaisuuksista ja siihen vastataan vihaisesti: ”Sä oot yks kiukkupussi. Miks sä olet aina niin ärtysä?

Ristiriitatilanteissa onnellisten avioliittojen puolisot yrittävät vaikuttaa toiseen häntä kunnioittaen. Onnettomissa liitoissa siirrytään nopeasti kritisoimaan ja halveksimaan kumppania  Voi miten lapsellinen sä olet!” – ja puolustelemaan itseä: Jos joku tässä on itsekäs, se olet sinä, en minä!

Onnellisessa liitossa puolisot reagoivat ristiriitatilanteissa usein myös hellästi ja huumorintajuisesti tai toteamalla, että toisen huoli on aiheellinen ja jotain tarvitsisi tehdä.

Sovintoa he tekevät kysymällä, miltä toisesta tuntuu, vertaamalla suhdetta huonompaan, asettamalla liiton säilymisen ongelman edelle tai ottamalla vastuun riidasta, mihin toinen yleensä reagoi vastavuoroisesti: Se oli mun vika. Eiku mun.

Sovintoon ei aina tarvita pitkiä puheita, vaan myös ilmeet, eleet ja pienet teot johdattavat sen ääreen.

Jos sovintoa ei tehdä, ristiriitatilanne kasvaa vakavaksi riidaksi, ja lopult lopulta alkaa mykkäkoulu.

Mykkäkoulu hillitsee kiihtymystä

Onnellisissakin avioliitoissa on mykkäkoulua, mutta se on molemminpuolista vetäytymistä. Onnettomissa liitoissa yleensä toinen puolisoista vetäytyy ja toinen  tavallisesti vaimo jatkaa riitaa. Tämä on ongelmallista, sillä miehen fysiologiset reaktiot eivät pääse rauhoittumaan.

Ristiriitatilanteissa miesten verenpaine kohoaa ja ärtymys kasvaa ja samalla käytös muuttuu kylmän itsevarmaksi. Naisetkin alkavat toimia samaan tapaan ylimielisesti, mutta heidän fysiologiansa ja tunteensa eivät välttämättä muutu. Mykkäkoulu onkin miehinen keino hillitä kiihtymystä.

Kiihtymyksen vähentäminen on järkevää, sillä pitkään jatkuva mielenkuohu voi yllyttää miehen raivoon, jopa väkivaltaan. Ajan oloon mykkäkoulu on kuitenkin huono keino hallita kiihtymystä.

Jos puolisot aina väistävät ristiriitatilanteissa, he eivät opi kehittämään rakentavia ja molempia tyydyttäviä ratkaisuja.

Onnellisissa avioliitoissa ei ole voimakkaasti hallitsevaa osapuolta, vaan niissä otetaan tasavertaisesti huomioon molempien halut. Mielenkiintoista on, että erityisesti naisten dominoimat avioliitot ovat usein onnettomia.

Onnellisilla riittää motivaatiota

Avioriitoja selvittelevässä parisuhdeterapiassa painotetaan riitelytaitojen kehittämistä. Yhdysvaltalaiset psykologit Frank Fincham ja Steven Beach ovat kuitenkin sitä mieltä, ettei onnettomassa avioliitossa elävien sosiaalisissa taidoissa ole juuri vikaa: useimmat osaavat ratkaista ristiriitoja rakentavasti töissä tai vieraiden ihmisten kanssa.

Onnellisten ja onnettomien liittojen ero on pikemminkin motivaatiossa: onnellinen pari pystyy myös ristiriitatilanteissa pitämään parisuhteen tavoitteenaan, onnettomat siirtyvät kritisoimaan toisiaan ja puolustamaan itseään.

Spontaanisti onnelliset parit reagoivat samalla tavalla kuin onnettomat eli vastaavat vihaan vihalla. Onnellisten parisuhdetahto kuitenkin motivoi heitä hakemaan muistista rakentavampia suhtautumistapoja.

Mitä kauemmin vihanpito jatkuu, sitä vaikeammalta läheisyyden saavuttaminen tuntuu ja sitä alemmaksi laskee motivaatio suhteen säilyttämiseen. Siksi on tärkeää ratkaista ristiriidat mahdollisimman nopeasti.

Hauskuus tarvitsee tilaisuutensa

Onnellisen avioliiton avain on siis halu ja tahto ottaa toinen huomioon, oli tilanne mikä tahansa, joskus jopa uhrautuvasti.

Tällaiseen sitoutumiseen vaaditaan yhteisiä ja molemmille tärkeitä tavoitteita. Puolisoiden on myös koettava, että suhde ja kumppani täyttävät molempien odotukset ainakin keskeisiltä osin.

Liika vakavuus on kuitenkin hyvä unohtaa. Jos parisuhdetta analysoi jatkuvasti, siitä ei enää nauti eikä sitä silloin halua jatkaakaan. Kannattaa muistaa, että yhdessä oleminen on hauskaa, jos hauskuudelle antaa mahdollisuuden.

Risto Selin on psykologi ja Tiede-lehden kesätoimittaja.

Kirjoitus perustuu mm. Annual Review of Psychology ja Journal of Personality and Social Psychology -lehtien artikkeleihin.

Tabermann-lainaus on teoksesta Divine (Gummerus 2002).

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2002

Sisältö jatkuu mainoksen alla