Keitä ovat ulkomaanuutisten hurjat pataanit? Tiede-lehti vieraili Afganistanin ja Pakistanin rajalla, missä eivät päde minkään valtakunnan lait.



Sisältö jatkuu mainoksen alla

TEKSTI:Hannu Pesonen

Sisältö jatkuu mainoksen alla


Pakistanin ja Afganistanin rajalla eivät päde minkään valtakunnan lait.
Siellä elävät pataanit pitävät tiukasti kiinni heimosäännöistään ja tulonlähteistään.
Alueella rehottaa huumeiden, aseiden ja arvotavaran salakauppa.

Julkaistu Tiede-lehdessä

5/2000

Tien laidassa on kilpi, jossa lukee "Seis - ulkomaalaisilta tämän jälkeen pääsy kielletty". Joku on ampunut siihen reiän. Auton takapenkillä heimosoturi, khasadar, hymähtää ja taputtaa kotitekoista Kalasnikoviaan. Kehitysmaiden sissiarmeijoiden suosituimmassa sarjatuliaseessa on riittävästi suojaa.

Kyltti jää taakse ilman seremonioita. Olemme siirtyneet pataanikansan heimoalueille.

Ilman khasadaria minulla ei olisi tänne tulemista. Alueelle näet pääsevät vain ne ulkopuoliset, jotka monimutkaisen neuvottelumenettelyn kautta saavat heimosoturin suojelijakseen. Khasadar varmistaa, että minua kohdellaan pataanien vieraanvaraisuussääntöjen mukaan eikä tapeta tai siepata lunnaiden toivossa, kuten alueelle erehtyville kutsumattomille vieraille tavan takaa käy.

Ydin legendaarista sotatannerta

  Afganistanin vastaisella rajalla, ovat Pakistanin kehittymättömintä, vaikeakulkuisinta ja vihamielisintä kolkkaa. Eristyneisyyden ja lainsuojattomuuden tuntu leijuu kaikkialla, liikkuu missä päin tahansa karujen vuorten ja rotkolaaksojen hallitsemalla seudulla.

Matkaamme heimoalueiden tunnetuinta reittiä Khyberin solaa, joka on legendaarinen sotajoukkojen kohtauspaikka. Tässä solassa on kaikunut taisteluiden melske lähes taukoamatta vuosituhansien ajan. Täällä ovat ottaneet vihollisistaan mittaa Persian suurkuningas Dareios, Aleksanteri Suuri makedonialaisineen, Intian mogulivaltakunnan perustaja Babur ja moni muu muinainen hallitsija.

Lähihistoriassamme, 1800-luvulla, britit kärsivät solassa useita nöyryyttäviä selkäsaunoja marssiessaan valloittamaan Afganistania. Lopulta he luopuivat. He liittivät nimellisesti heimoalueet hallitsemaansa Intiaan, antoivat pataaneille itsehallinnon ja pysyttelivät visusti poissa kulmakunnalta.

Pakistan, joka peri alueet briteiltä, on seurannut esimerkkiä. Niinpä Khyber ympäristöineen on osa maailman suurinta yhden heimon itsenäistä hallintoaluetta, jolla eivät päde minkään kansainvälisesti tunnustetun valtion lait. Edes Pakistanin poliiseilla tai muilla viranomaisilla ei ole asiaa heimoalueille.

Kaksikymmenmiljoonaisen pataanikansan elämää ohjaa yksinomaan pashtunwali, pataanien ikiaikainen, ankara ja äärivanhoillinen oikeuskäsitys. Päätökset tehdään jirgassa, kylän miesten kokouksessa. Heimolakien vastustamisesta tai rikkomisesta seuraa kuolema, tai jos erhe on vähäinen, voidaan polttaa talo ja karkottaa heimosta. Kunnianloukkaus vaatii verikoston.

Täällä ei ole tietoakaan 2000-luvusta. Pikemmin on vuosi 1000.

 Salakaupasta miljardien tulot

Esimakua pataanien omaperäisestä ja omavaltaisesta elämäntyylistä saa heti rajamaakunnan pääkaupungista Peshawarista lähdettyä; heimoalueet alkavat aivan kaupungin liepeiltä.

Solatielle päästäkseen on ajettava läpi salakuljettajien basaarin. Aivan kuin ilkkuen siellä myydään avoimesti tavaraa, joka muutaman kilometrin päässä on laitonta ja takavarikoitavaa. Esillä on videoita, kännyköitä, polkupyöriä, osiin purettuja autoja, käsiaseita ja huumeita.

Mitä pidemmälle solatie kiemurtelee, sitä jylhemmiksi muuttuvat kalliot ja harjanteet. Siellä täällä vedettömissä rotkolaaksoissa ja hiekka-arojen kumpareilla kohoaa kellanruskeiden savitalojen rykelmiä, pieniä kyliä.

Parin kylän ympärillä käy paljon kiivaampi kuhina kuin odottaisi näkevänsä lähes autiossa maisemassa. Jamroodin ja Ali Masjidin kylät ovat täynnä varastoja, joista Afganistanin ja Pakistanin välillä salakuljetettava arvotavara myydään edelleen. Afganistanista tuodaan paljon myös huumeiden raaka-aineita, etenkin unikkoa, jalostettavaksi heimoalueille. Salaisissa laboratorioissa niistä syntyy oopiumia ja heroiinia, joka lähetetään Arabianmeren rannikolle. Afganistaniin taas virtaa takaisin aseita ja kulutustavaroita.

Parhaillaankin kaukana rinnepoluilla näkyy salakuljettajia kantamassa kallista taakkaansa kohti Pakistania. - Tällä puolella tietä poliisi ei puutu salakuljettajien toimintaan, mutta jos he erehtyvät toiselle puolelle, heidät on lupa ottaa kiinni. Tämä on kaikkien tietämä sopimus. Täytyyhän poliisienkin näyttää, että he saavat jotain aikaan, khasadar selvittää.

Huumeiden, aseiden ja arvotavaran salakauppa tuottaa pataaneille ja Afganistania hallitsevalle ääri-islamilaiselle Taliban-liikkeelle vuosittain miljarditulot. Niillä pidetään pilkkana Yhdysvaltain aloitteesta käynnistynyttä Afganistanin taloussaartoa, ja ne takaavat osaltaan myös sen, että sotiminen Afganistanissa jatkuu.

 Rauhanoppi vain kaukainen muisto

Lähes autio laakso Zarain kylän liepeillä tuottaa yllätyksen. Rinteellä kohoaa puoliksi luhistunut mutta vielä selvästi tunnistettava kookas buddhalainen stupa.

Spholan ikivanha stupa on outo muistutus siitä, että juuri tässä sotaisessa ympäristössä kehittyi ja kasvoi kukoistukseensa buddhalainen rauhanoppi. Aleksanteri Suuren rakentaman valtakeskittymän hallitsija Asoka avasi ovet buddhalaisuudelle kolmannella vuosisadalla ennen ajanlaskumme alkua. Luostarit nousivat yksinäisiin laaksoihin, ja vähitellen buddhalaisuus vaelsi täältä Karakorumin yli laajemmalle Aasiaan.

Nyt rauhanopista ei ole jälkeäkään. Hiekkakumpareilla kohoavat pataanien talot muistuttavat erämaalinnoituksia jykevine portteineen, sakaramuureineen ja ampuma-aukkoineen. Pataanien on suojauduttava sekä ulkopuolisia että omia vastaan. Heimo- ja sukuriidat yltyvät vähän väliä taisteluiksi, ja salakuljettajat käyvät tämän tästä keskinäisiä sotiaan.

Aseista elanto kymmenilletuhansille

Peshawarista etelään sijaitseva Darra Adam Khelin kylä pitää huolta siitä, että pataanien kahakointi ja ulkomaailman menestyksekäs uhmaaminen voivat jatkua. Darra on laittoman asevalmistuksen suurkeskus. Sen asesepät tekevät vuodessa noin 200 000 ampuma-asetta. Osa jää omaan käyttöön, osa menee muun muassa afgaaneille ja Kashmirin vapaustaistelijoille.

Darra käsittää yhden kadun, jonka rakennuksista suurin osa on asekauppoja. Raittia valvovat khasadarit. He varmistavat, että ulkopuoliset ajavat pysähtymättä kylän ohi. Poliisiakaan ei päästetä tänne. Ammunnan pauke ja rätinä kantautuu selvästi muutaman kilometrin päähän tietarkastuspisteelle, mutta pakistanilaispoliisit pysyvät passipaikallaan.

Darran kauppiaat myyvät kyselemättä mitä tahansa singoista ja Kalasnikoveista kynäksi naamioituihin pienoispistooleihin. Vähän väliä kadulle astuu asiakas tai myyjä, joka täräyttää uutuudenkiiltävällä aseella kunnon koesarjan. Kaikki tuotteet testataan ennen kaupantekoa.

Kauppojen takaa kapeat kujat johtavat varsinaisille aseverstaille. Liukuhihnoja ei ole, vaan kaikki aseet tehdään käsin yksinkertaisten sorvien ja työstökoneiden avulla.

  hinta on vain 5 000 rupiaa. Kaikki ne ovat tietenkin meillä tehtyjä, nimet ja hintaerot  kertovat käytetyn teräksen laadusta, hän selittää.

Heimoalueiden aseteollisuuden arvioidaan työllistävän suoraan tai välillisesti jopa 40 000 pataania. Ammatti on periytynyt isältä pojalle jo monen sukupolven ajan - aivan kuten klaanien keskinäiset riidat verikostoineen. Pataanit sanovatkin, että kosto on ruokalaji, joka maistuu makeimmalta kylmänä.

Badal velvoittaa kostamaan

Zar, zan, zamin - kulta, naiset ja maa - ovat pataanien yleisimmät riidan aiheet. Nang, kunnia, on kaikki kaikessa, ja heimolaeista tärkeimpiä on badal, velvoitus kostaa loukkaus tai vääryys. Tämä pitää tehokkaasti yllä verikoston perinnettä.

  epäilemällä julkisesti tämän rohkeutta tai mieskuntoa.

Ainoa tapa katkaista koston kierre alkuunsa on, että riidan tai taistelun häviäjä menee pyytämään armoa voittajalta ja alistuu täydellisesti hänen valtaansa. Kuin keskiajan ritarisäännöissä tämä palauttaa hävinneen kunnian, minkä jälkeen voittajalta odotetaan jalomielisyyttä.

Muutoin verikoston voi katkaista vain pakenemalla pysyvästi heimoalueilta. Nuoremmalla polvella saattaa olla tahtoa modernimpaan sovitteluun, mutta siltä puuttuvat keinot ja kanava. Käytännössä ainoa sovitteluelin jirga ei useinkaan ota kantaa yksityisiin riitoihin vaan koko yhteisöä vastaan kohdistuneisiin rikkomuksiin.

Vain naisten puolesta tehdyt surmat eivät vaadi verikostoa. Niihin on itsestäänselvä oikeus, koska pataaneilla on velvollisuus suojella naistensa kunniaa - jonka loukkaamiseen ei paljon tarvita. Jo yksi liian pitkä katse riittää.

Muita etuuksia naisena olemiseen ei sitten kuulukaan, ainakaan länsimaisin silmin tarkastellen.

Nainen pysyy burkassa ja nurkassa

Heimoalueiden perusoppeja on, että naisen paikka on nurkassa ja burkassa, silmäpitsillä varustetussa pään ja vartalon tyystin peittävässä kaavussa.

Naisen asettaminen paikalleen maksaa 50 markkaa. Sen verran basaarikauppias perii burkasta. Rajaseudun kylien basaarikujat ovatkin miesten valtakuntaa. He myyvät, ostavat ja tinkivät. Naiset istuvat hiiskumatta savuttavissa moporiksoissa ja kolisevilla hevosrattailla.

Parda, naisten eristäminen ulkomaailmasta, näkyy vahvasti jopa miljoonakaupungissa Peshawarissa. Ulkopuolinen alkaa oitis miettiä, onko siellä kokeiltu onnistuneesti uudentyyppistä neutronipommia, joka pystyy hävittämään vain toisen sukupuolen.

Mitä pienempiin kyliin ja mitä syvemmälle heimoalueille mennään, sitä kapeammaksi naisten henkinen ja fyysinen liikkumatila käy. Syrjäseuduilla nainen on karjaan verrattavaa omaisuutta, vaihdettavissa ja kaupattavissa oleva hyödyke.

Suuri osa naisista elää kotitaloonsa aidattuina oikeudettomina talous- ja lapsentekokoneina, vailla vähäistäkään käsitystä ulkomaailmasta. Heille ei jää tilaa elää omaa eikä edes muitten elämää.

- Naisten arvo on miesten silmissä hyvin vähäinen. Vaimoaan sairaalaan tuova mies kysyy usein ensin, paljonko leikkaus maksaa. Kun hän kuulee hinnan, hän saattaa todeta, ettei operaatiota kannata tehdä. Rahallahan saa jo uuden vaimon, tiivistää Suomen Lähetysseuran ylläpitämän Peshawarin lähetyssairaalan lääkäri Paul Bhatti.

  keväänä.




Terveysasemilta oppia uuteen

Suomen Lähetysseura on toiminut Pakistanin luoteisessa rajamaakunnassa vuodesta 1960. Se keskittyy uskonnollisen käännytyksen sijaan etenkin naisten ja lasten auttamiseen: sairaanhoitoon, terveyskasvatukseen ja koulutuksen edistämiseen. Vaivihkaa yritetään lisätä myös syntyvyyden säännöstelyä, vaikka perhesuunnittelu on tulenarka aihe vanhoillisilla takamailla.

  miehensä, lukutaidottoman rakennustyöläisen tieten. Useimmat terveysasemalla asioivat naiset salaavat visusti ehkäisyaikeensa puolisoltaan.

  paljon. Nyt toivomme, että nämä kaksi kasvaisivat terveinä, pääsisivät kouluun ja oppisivat Koraaninsa, vaimo sanoo.

Asiasta koetetaan puhua myös miehille. Zara Minan jirgaan kokoontuneet miehet liikahtelevat vaivautuneesti, kun Suomen lähetysseuran työntekijä Mirja Haskins kääntää puheen perhesuunnitteluun. - Kyllä me tiedämme, mitä se on ja mikä sen tarkoitus on, mutta meidän on vaikea osallistua siihen, miehet sanovat vitkaan.

Zara Minassa, kuten kaikissa heimoalueen kylissä, 2000- ja 1000-luku ottavat joka päivä mittaa toisistaan. Kun lukutaito on olematon eikä televisioita ole, elämänlaadun parantamisen mahdollisuuksista ei hevin saa tietoa.

- Näillä seuduilla suurta edistystä merkitsee kyllä jo se, että miehet ylipäätään sallivat vaimonsa tulla terveysasemalle, tiivistää Risalpurin terveyskeskuslääkäri Suzana Danzil.

Sisältö jatkuu mainoksen alla