Nuorella tieteenalalla ani harvoille riittää akateemisia asemia. Tekemisen draivi löytyykin tutkimuskohteen kehitysvauhdista. Olli Sotamaa on tottunut kiepauttamaan tavan takaa oppikurssinsa uusiksi.





Vajaa viikko ennen vappua filosofian maisteri Olli Sotamaalla oli kuumat paikat. Aurinko heijasteli Tampereen yliopiston julkisivusta ja lämmittikin mukavasti, mutta Sotamaan sisäinen polte johtui alkamassa olevasta väitöstilaisuudesta. Tutkija oli valmiina puolustamaan väitöskirjaansa The Player’s Game, jota varten hän oli tehnyt töitä kuusi vuotta.

- En juuri muista, mitä tuli puhuttua, mutta yleisössä olleet kollegani sanoivat, että ihan hyvin meni, Sotamaa toteaa, kun väitöstilaisuudesta on kulunut pari päivää. Väittelijän kehonkieli oli alussa kuulemma paljastanut jännityksen, mutta pari tuntia kestäneen tilaisuuden lopulla Sotamaa oli heitellyt vastauksiaan irlantilaiselle vastaväittäjälleen professori Aphra Kerrille rennosti takakenossa.

Illalla väittelijää juhlittiin karonkassa ravintola Pellavassa, Tampellan alueen vankassa punatiilirakennuksessa. Puheiden ohella kuultiin musiikkia, myös väittelijän itsensä esittämänä.

- Lauloin poikana Pirkanpojat-kuorossa ja myöhemmin mieskvartetissa. Karonkassa esiintyneet kaverini tekivät jäynän ja kutsuivat minutkin mukaan viimeiseen kappaleeseen, Sotamaa kertoo.


Pelasi itsensä aiheeseen

Väitöstyössään Olli Sotamaa tutki, miten, miksi ja millaisin seurauksin tietokonepelien pelaajat kehittelevät kaupallisten pelien päälle omia sisältöjään, modifikaatioitaan. Muuntelua kutsutaan modaamiseksi ja sen tekijöitä modaajiksi.

Pc-pelejä on modattu parikymmentä vuotta, ja ihan ensimmäiseksi Sotamaa tutki itsekin paljon pelaten, millaisia modifikaatioita pelaajat olivat peleihin tehneet. Sitten hän haastatteli modaajia ja selvitti, miten heidän yhteisönsä toimii ja millaisia rooleja pelaaja-kehittäjillä on.

- Minulle oli yllätys, että ryhmistä löytyi muun muassa tutkijoita, jotka hakevat esimerkiksi historiallisia faktoja tai valokuvia, ja lähes päätoimisia projektipäälliköitä, jotka pitävät huolen siitä, että homma pyörii.

Modaajat ovat heterogeeninen joukko, kuten pelaajatkin: teineistä keski-ikäisiin ja miehistä naisiin. Myös motiivit ovat monenlaiset: yksi haluaa pyyteettömästi tehdä pelistä paremman, toinen päteä vertaistensa joukossa ja kolmas päästä töihin pelistudioon.

- Etenkin aloittelevia, nuoria modaajia innostaa ajatus, että he nousisivat modikulttuurista peliteollisuuden leipiin. Vanhemmat pitävät kehittelyä harrastuksena eivätkä missään tapauksessa haluaisi tehdä sitä työkseen.

Sotamaan pöydällä on uusin versio Burnout Paradise -pelistä. Alkuperäinen peli tuli markkinoille vasta viime vuonna, mutta siitä on ehditty julkaista useita ilmaisia päivityksiä pelaajien toivomin parannuksin, ja uusinta versiota myydään jo uutena tuotteena. Peli on esimerkki siitä, miten peliteollisuus luo tiiviitä suhteita pelaajistoon.

- Pelifirmojen välillä on kuitenkin erittäin suuria eroja suhtautumisessa modaamiseen. Jotkin näkevät siinä vaaroja ja torjuvat sitä, toiset taas tarjoavat modaajille valmiit työkalut ja perustavat bisnesmallinsa sen varaan, Sotamaa tietää.


Suku näki ennusmerkkejä

Olli Sotamaa istuu työhuoneessaan Tampereen yliopiston Pinni-rakennuksessa ja kertoo taustastaan vahvalla Tampereen aksentilla. Vajaat kolmekymmentä vuotta hän on asunut, käynyt koulua, opiskellut ja työskennellyt muutaman kilometrin säteellä yliopistokampukselta. Aivan paljasjalkainen manselainen hän ei kuitenkaan ole, sillä hän sattui syntymään Mikkelissä ja asumaan parissa muussakin kaupungissa ennen kuin perhe asettui Tampereelle Ollin ollessa kuusivuotias.

- Pidän kuitenkin itseäni hyvin tamperelaisena, ja menen minne päin Suomea tahansa, ensimmäisen lauseen jälkeen minulle sanotaan, että sää olet varmaan Tampereelta. Olen ylpeä siitä - sellaisella nöyrällä ja pienimuotoisella tavalla kuin Tampereella ollaan.

"Kyllä siitä Ollista vielä tutkija tulee", sukulaismies sanoi, kun Sotamaa oli vasta vähän toisella kymmenellä. Tutkijanuralle viittaaviksi ennusmerkeiksi sopivat hyvä koulumenestys, ympäristöä tarkkaileva ja pohdiskeleva luonne sekä innokas kirjojen lukeminen.

- Ensimmäisinä kouluvuosina luokkamme sivutaululla oli "puu", johon oppilaat saivat ripustaa lehden aina kun olivat lukeneet jonkin kirjan. Vein joskus useammankin lehden viikon aikana.

Koulunkäynti olikin Ollille helppoa, ja hän oli mielestään "aika kiltti poika" ainakin yläasteelle asti. Lukiossa hän kuitenkin oivalsi, ettei kaikkiin aineisiin tarvitse satsata yhtä paljon, että on mahdollista keskittyä itseä kiinnostaviin asioihin. Sitä kaikki opettajat eivät sulattaneet.


Kirjoista ei ollut leipälajiksi

Pitkää matematiikkaa ja fysiikkaa lukeneelle nuorukaiselle olisi lukion jälkeen voinut olla luontevaa hakea opiskelemaan Teknilliseen korkeakouluun tai Tampereen teknilliseen yliopistoon. Naapurit saattoivatkin yllättyä, kun Olli aloitti kirjallisuustieteen opinnot.

- Ei siihen liittynyt mitään erityisiä haavekuvia. Olin vain kouluaikana huomannut, että jos jotakin osaan, niin lukea ja kirjoittaa.

Muutaman vuoden opiskeltuaan Sotamaa totesi, ettei teoreettinen kirjallisuustiede ollut hänen leipälajinsa. Hän kiinnostui mediasta ja populaarikulttuurista ja päätyi opetus- ja projektitöihin Hypermedialaboratorioon.

Opintojensa lopulla hän alkoi siirtyä tutkijan uralle, ja 2003 tuli ensimmäinen apuraha modaamistutkimukseen.


Työ jakautui kahtia

Parhaillaan Olli Sotamaa työskentelee yliassistenttina Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median laitoksessa.

Puolet hänen työajastaan on korvamerkitty opetukselle: hän opettaa syventäviä opintoja uudesta mediasta ja vetää muun muassa suosittua luentosarjaa pelikulttuurista. Toinen puoli menee kaksivuotisen Tekes-projektin luotsaamiseen. Neljä tutkijaa työllistävä Pelit palveluiksi -hanke selvittää, miten pelibisnes on muuttumassa yksittäisten tuotteiden myynnistä palvelujen myynniksi.

Sotamaan mukaan pelit ovat globaalina bisneksenä jo samaa suuruusluokkaa kuin musiikki tai elokuvat, ja digitaalinen jakelu on kasvattamassa markkinoita. Kun pelit ennen päätyivät alennuslaariin muutamassa kuukaudessa, nyt uusiin konsoleihin jaellaan retropelaajien iloksi yli 20 vuotta vanhoja pelejä.

Peliteollisuuden ja -tutkimuksen suhteet ovat Sotamaan mukaan "osin aika läheisetkin", mutta hän löytää myös kehittämisen varaa. Kriittistä tutkimusta suomalaisesta peliteollisuudesta ei juuri ole.

- Se voisi olla kiinnostava alue, ja haluaisin itsekin penkoa sitä vähän enemmän, Sotamaa suunnittelee.


Aiheet elävät koko ajan

Pelitutkijan arkinen työ on suurelta osin samanlaista kuin minkä tahansa alan tutkijan: lukemista, kirjoittamista, sähköpostien vaihtoa ja silloin tällöin konferenssimatkoja. Aivan omaa on tietysti pelaaminen.

- Minulle pelaaminen on taustainformaation hankkimista. Muuten en pystyisi puhumaan pelaajien kanssa enkä ymmärtäisi, mitä he sanovat. Pidän pelaamisesta, mutta ei se pelkkää hauskanpitoa ole - muuten jäisivät muistiinpanot tekemättä, Sotamaa hymyilee.

Yleisten mielikuvien yksin puurtavasta perushumanistista Olli Sotamaa poikkeaa sikälikin, että hänestä tutkijan pitää toimia sosiaalisessa vuorovaikutuksessa.

- Yhdessä tekeminen on rikkaus, joka antaa minulle uskoa siihen, että tätä työtä jaksaa tehdä pitkään, Sotamaa sanoo. Hän kertoo monitieteisen tutkijayhteisön opettaneen, että itse ei tarvitse tietää kaikkea ja että porukalla voidaan ratkaista ongelmia, jotka yhdeltä tutkijalta jäisivät ratkaisematta.

Samanlaista filosofiaa Sotamaa sanoo noudattavansa kursseillaan, joiden aiheet elävät ja muuttuvat koko ajan. Kursseilla on hänen mukaansa aina myös opiskelijoita, jotka tietävät opettajaa enemmän jostakin asiasta. Heidät Sotamaa valjastaa jakamaan osaamistaan muille.

Tekes-projektia vetäessään Sotamaa on päässyt - tai joutunut - tekemään asioita, joihin humanistinen tutkijakoulutus ei ole häntä valmistanut. Hänen on esimerkiksi laadittava budjetteja ja seurattava kuluja. Moni pitää näitä tehtäviä vastenmielisinä, mutta töissäkin paljon musiikkia kuunteleva Sotamaa kuittaa:

- Tylsätkin asiat tuntuvat siedettäviltä, kun taustalla soi hyvä soundtrack.

Ikävä kyllä, liiallista kiirettä musiikki ei auta häivyttämään. Sotamaan mukaan puolitettu työaika teettää töitä yli sadan prosentin edestä.

- Raskainta on tietää, että voisin tehdä asiat paremmin mutta siihen ei ole aikaa. Onneksi en ole pahinta laatua oleva perfektionisti.


Puistohöntsy on henkireikä

Kulttuurintutkija on aina töissä, oli sitten töissä tai vapaalla. Kotonakin työn ja vapaa-ajan rajat häilyvät.

- Välillä olemme vaimoni Jenni Hokan kanssa vitsailleet, että kun minä olen pelitutkija ja hän televisiotutkija, niin mitä kotona pitäisi tehdä, ettei tekisi töitä. No, joskus vaimo pelaa ja minä katson televisiota.

Sotamaan mukaan joka puolella tulee vastaan kiinnostavia ilmiöitä, jotka pistävät tutkijan miettimään, mistä niissä on kysymys. Antoisan analogian pelaajien modaamiskulttuuriin voi löytää vaikka jalkapallosta, jota tutkija on kavereidensa kanssa pelannut toistakymmentä vuotta.

- Toiset pelaavat ammattilaisina, toiset huvikseen alasarjoissa. Peleissä tarvitaan erilaisia rooleja, kurinalaisuutta ja etukäteissuunnitelmaa. Lisäksi niihin liittyy pelaamisen ulkopuolista toimintaa, suunsoittoa ja jälkilöylyjä.

Sotamaalle jalkapallo on enemmän sosiaalista toimintaa kuin tavoitteellista urheilua. Hän ei tunnusta olevansa kummoinenkaan pelimies, mutta tarpeellisen henkireiän "puistohöntsy" tarjoaa; kuten manse-sivistyneet lukijat tietävät, höntsy tarkoittaa tuttujen kesken lonkalta vedettyä peliä.


Kotimaassa olisi paras

Muutama vuosi sitten tamperelaiset tieteentekijät palkitsivat Olli Sotamaan "pätkätyön ansiomerkillä". Silloin pätkiä oli kymmenvuotisen työuran varrelta 25. Nyt,  parin uuden pätkän ja väitöskirjan jälkeen hän toivoisi työlleen "jonkinlaista vakaampaa rakenteellisempaa pohjaa", ettei energiaa hukkaantuisi toistuvaan hakemusten kirjoittamiseen.

Kymmenen vuoden horisontti on nuorelle tutkijalle kaukainen, mutta Sotamaa tietää ammatillisesta tulevaisuudestaan ainakin sen, ettei se perustu akateemisten asemien tavoitteluun. Niitä nuorella tutkimusalalla on niukalti. Suomessa on tätä nykyä yksi ainoa pelitutkimuksen professori, Tampereen yliopiston Frans Mäyrä.

Ansioitumista ajatellen pelitutkimuksen kovimmat tutkimusryhmät löytyvät Yhdysvalloista, ja Pohjoismaihin olisi mutkatonta siirtyä, mutta Sotamaa jäisi mieluiten Suomeen - ja Tampereelle.

- Niin kauan kuin minulla täällä on kiinnostavia haasteita, minulla ei ole mitään erityistä intressiä lähteä. Haluaisin tehdä tutkimusta, jossa voisin oppia uutta. Toivon, että tuoreena väittelijänä en olisi tietämykseni huipulla vaan ajattelisin kymmenen vuoden kuluttua eri tavalla kuin nyt. Muuten olen jämähtänyt.


Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Olli Sotamaa


Ikä: 35

Arvo: yliassistentti, filosofian maisteri (väitellyt)

Yliopisto: Tampereen yliopisto

Laitos: Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median laitos

Tutkimusala: pelitutkimus, erityisesti pelaajatuotanto

Harrastukset: puistohöntsy (jalkapallo), lenkkeily, musiikki


Etappeja

1974 syntyy Mikkelissä.

1980 muuttaa Tampereelle.

1993 kirjoittaa ylioppilaaksi Kaarilan lukiosta.

1997 tapaa vaimonsa Jenni Hokan Tampereen yliopiston ylioppilaskunnassa.

2001 valmistuu filosofian maisteriksi.

2003 aloittaa väitöskirjan teon Hypermedialaboratoriossa.

2006 lähtee vierailevaksi tutkijaksi Kööpenhaminan IT-yliopistoon.

2009 väittelee tohtoriksi Tampereen yliopistossa.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Hirmun anatomia on selvinnyt sääsatelliittien mikroaaltoluotaimilla. Ne näkevät pilvien läpi myrskyn ytimeen ja paljastavat ukkospatsaat, joista myrsky saa vauhtinsa. Kuva: Nasa/Trimm

Pyörivät tuulet imevät energiansa veden lämmöstä.

Trooppiset rajuilmat tappoivat vuosina 1995–2016 lähes 244 000 ihmistä, koettelivat muuten 750 miljoonaa ihmistä ja tuhosivat omaisuutta runsaan 1 000 miljardin dollarin arvosta, enemmän kuin mitkään muut mullistukset, esimerkiksi tulvat tai maanjäristykset.

Näin arvioi maailman luonnonkatastrofeja tilastoiva belgialainen Cred-tutkimuslaitos raporteissaan, joissa se laskee katastrofien pitkän aikavälin inhimillistä hintaa.

Myrskytuhot ovat panneet myrskytutkijat ahtaalle. Kaikki tahtovat tietää, mistä näitä rajuilmoja tulee. Lietsooko niitä ilmastonmuutos?

Lämpö alkaa tuntua

Näihin asti tutkijapiireissä on ollut vallalla käsitys, jonka mukaan hirmuista ei voi syyttää ilmastonmuutosta vielä kotvaan. Se alkaa voimistaa myrskyjä vasta pitkällä aikajänteellä.

Nyt hurjimpia myrskyjä on kuitenkin alettu kytkeä ilmaston lämpenemiseen. Esimerkiksi alkusyksystä 2017 Maailman ilmatieteen järjestö WMO arvioi, että lämpeneminen todennäköisesti rankensi elokuussa Houstonin hukuttaneen Harvey-myrskyn sateita.

Jotkut tutkijat ovat puhuneet kytköksistä jo vuosia.

Esimerkiksi Kerry Emanuel, Massachusettsin teknisen yliopiston myrskyspesialisti, laski 2005, Katrinan runnottua New Orleansia, että Atlantin ja Tyynenmeren myrskyt ovat nykyään 60 prosenttia voimakkaampia kuin 1970-luvulla.

Keväällä 2013 Nils Bohr -instituutin Aslak Grinsted raportoi, että lämpenemiskehitys vaikuttaa myrskyissä syntyviin tulva-aaltoihin.

Kun maapallon keskilämpötila nousee 0,4 astetta, myrskytulvien määrä tuplaantuu. Tämä rajapyykki on jo ohitettu. Kun lämpötila nousee kaksi astetta, tulvat kymmenkertaistuvat. Silloin superrajuja myrskyjä hyökyy Atlantilta joka toinen vuosi. Tähän asti niitä on nähty kerran 20 vuodessa.

Meri lämpenee otollisesti

Tärkein myrskyjä ruokkiva muutosvoima löytyy sieltä, mistä myrskyt ammentavat energiansa ja mihin ilmastonmuutoksen nähdään vaikuttavan: meriveden lämpötilasta. Se kehittyy myrskyille otolliseen suuntaan.

Esimerkiksi Meksikonlahdella, hurrikaanien voimanpesässä, on mitattu jopa pari astetta tavallista korkeampia meriveden lämpötiloja.

Kun Haiyan, yksi kaikkien aikojen kovimmista taifuuneista, marraskuussa 2013 jätti kaksi miljoonaa filippiiniläistä kodittomiksi, meri oli myrskyn syntyalueella vielä sadan metrin syvyydessä kolme astetta normaalia lämpimämpi.

Meressä tapahtuu muutakin epäedullista: pinta nousee. Se kasvattaa myrskyjen nostattamia tulva-aaltoja, jotka usein saavat aikaan pahinta tuhoa.

 

Näin hirmumyrsky kehittyy

Hirmun syntymekanismi on sama kaikkialla, vaikka nimitykset vaihtelevat. Atlantilla ja Amerikan puoleisella Tyynellämerellä puhutaan hurrikaaneista, Aasian puolella taifuuneista ja Intian valtamerellä ja Oseaniassa sykloneista. Grafiikka: Mikko Väyrynen

 

Trooppisia hirmumyrskyjä syntyy päiväntasaajan molemmin puolin 5. ja 25. leveyspiirin välillä. Päiväntasaajalla niitä ei muodostu, sillä sieltä puuttuu coriolisvoima, jota myrsky tarvitsee pyörimiseensä

Kehittyäkseen myrsky vaatii tietynlaiset olot. Suursäätilan pitää olla laajalla alueella epävakaa ja ukkossateinen ja meriveden vähintään 26 asteista 50 metrin syvyydeltä. Lisäksi tuulien pitää puhaltaa heikosti 12 kilometrin korkeuteen asti. Voimakkaissa virtauksissa myrskynpoikanen hajoaa.

1. Merestä nousee lämmintä, kosteaa ilmaa. Se kohoaa nopeas­ti ja tiivistyy ukkospilviksi, jotka kohoavat 10–15 kilometrin korkeuteen. Samalla vapautuu lämpöä, mikä ruokkii matalapainetta.

2. Fysiikan säilymislakien mukaan ylös kohoavan ilman tilalle virtaa ympäriltä korvausilmaa, jolloin ilmanpaine alueella laskee.

3. Lämpöä kohoaa ylös yhä laajemmalti, ukkospilvien jono venyy, ja ilman virtausliikkeet voimistuvat. Ilmanpaine laskee lisää, ja alueelle syntyy liikkuva matalapaineen keskus.

4. Paine-ero tuottaa voiman, joka alkaa pyörittää tuulia kiihtyvää vauhtia. Maan pyörimisliikkeestä aiheutuva coriolisvoima kiertää niitä spiraalin lailla vastapäivään kohti matalan keskusta. Kun tuulen sekuntinopeus nousee yli 33 metrin, on syntynyt trooppinen hirmumyrsky.

Hurjimmissa myrskyissä tuulen nopeus nousee 70–90 metriin sekunnissa. Pyörteen halkaisija vaihtelee puolestaan 400 kilometristä 1 000 kilometriin.

5. Myrskyn voimistuessa sen ylle muodostuu korkeapaine, joka pyörii tuulia vastaan. Laskeva ilmavirtaus kuivattaa ja lämmittää keskusta, ja se seestyy myrskynsilmäksi.

6. Silmää kiertävät tuulet sekoittavat tehokkaasti meren pintaa 50–100 metrin syvyydeltä. Kun lämmintä vettä painuu syvyyksiin ja viileää kohoaa pintaan, ”lämpövoimala” jäähtyy ja hitaasti liikkuva myrsky voi heikentyä. Nopeaan myrskyyn jarru ei ehdi vaikuttaa, ja silloin kumpuava vesi voi loppumatkasta muuttua vaaralliseksi.

7. Kun ranta lähestyy ja meri madaltuu, tuulet pakkaavat vettä myrskyn tielle tulva-aalloksi, joka syöksyy myrskyn mukana maalle tuhoisin seurauksin.

Maalle saavuttuaan myrsky laantuu, kun se ei enää saa käyttövoimaa meren lämmöstä.

 

Tuula Kinnarinen on Tiede-lehden toimitussihteeri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2014. Päivitetty 12.9.2018.