Synnynnäinen temperamentti on ja pysyy, mutta ei hätää: omia toimintatapojaan voi silti muuttaa.

 

 

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2009

Moni on tavannut lapsesta asti tuntemansa ihmisen pitkästä aikaa aikuisena. Sama heppuhan tuo tuntuu yhä olevan, on moni todennut ja alkanut pohtia tarkemmin, mitkä tavat ovat pysyneet samoina ja missä kohden tyyli on muuttunut. Mitkä tekijät yleensä vaikuttavat yksilölliseen persoonallisuuteen?

Hyvä persoonallisuuden vertauskuva on taulu kehyksineen, ehdottavat erikoistutkija Riitta-Leena Metsäpelto ja professori Taru Feldt Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksesta.

Synnyinlahjaksi saamme kehykset eli temperamentin, jonka monet tutkijat uskovat pohjautuvan kullekin yksilölle tyypilliseen aivokemiaan. Temperamentista riippuu esimerkiksi vauvan tapa reagoida nälkään, kipuun tai väsymykseen.

Temperamentti selittää kuitenkin vain puolet käytöksestämme. Esimerkiksi identtisten kaksosten elämänpolulla voi olla erilaisia tapahtumia. Toinen kaksosista avioi¬tuu, toinen ei. Toinen vammautuu tai saa potkut töistä, toinen ei. Niinpä kummallekin kutoutuu omanlaisensa tarina ja persoonallisuus. Persoonallisuuden osatekijät täyttävät taulua temperamentin sallimissa rajoissa. Lisäksi opimme matkan varrella monenmoisia selviytymiskeinoja, jotka vaikuttavat taulun sisällä.

Piirteistä monta sekoitusta

Alan vaikutusvaltaisimpiin kuulunut tutkija, brittiläis-yhdysvaltalainen psykologi Raymond Cattell määritti 1940-luvulla 16 testauskelpoista persoonallisuuden piirrettä. Nykyään piirteet on tiivistetty viiteen suureen, englanniksi Big Five: avoimuus, ulospäinsuuntautuneisuus, sovinnollisuus, tunnollisuus ja neuroottisuus.

Persoonallisuuden piirteet ovat kuin maalarin saatavilla olevat värit. Jos tunnollisuuden turkoosia ei ole paletissa, sitä ei voi käyttää taulussakaan. Jos tarjolla on paljon mustaa väriä eli neuroottisuutta, taulusta tulee helposti synkkä.

Piirteet ovat kuitenkin toisistaan riippumattomia, eli esimerkiksi yksilön mustan värin määrästä riippumatta hänellä voi olla ulospäinsuuntautuneisuuden punaista paljon tai vähän.

Vihreä avoimuus on hyödyksi sekä luovuudessa että viisastumisessa, mutta neuroottisuuteen yhdistyessään se luo ehkä taiteellisia teoksia, ei tiedettä. Tieteellisessä työssä onnistumiseen vaaditaan aimo annos tunnollisuutta avoimuuden lisäksi.

Viriävät vauvan temperamentista

Persoonallisuuden "värikooste" alkaa muotoutua vauvojen kolmesta päätemperamentista: kontrollihakuisuudesta, aloitteellisuudesta ja negatiivisuudesta.

Temperamentin voimaa kuvaa se, että päiväkoti- tai koulukaverukset ja jopa sisarukset voivat erota temperamentiltaan kuin yö ja päivä. Tätä korostaa Helsingin yliopiston psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen kirjassaan Temperamentti - ihmisen yksilöllisyys (WSOY, 2004).

Temperamentiltaan negatiivinen lapsi hätääntyy ja ärtyy herkästi, ja häntä on vaikea tyynnyttää. Aloitteellinen, ulospäin suuntautunut lapsi menee eikä meinaa, ja siksi hän on altis myös huonoille vaikutteille. Kontrollihakuinen lapsi on tarkka huomaamaan toisten tarpeita, ja hänet on helppo tyynnyttää.

Vauvana negatiiviselle tapaa myöhemmin kasaantua neuroottisuutta. Aloitteellinen suuntautuu ulospäin. Kontrollihakuinen kehittää tunnollisuutta ja sovinnollisuutta. Viides piirre, avoimuus, ilmenee noin kuusivuotiaana uusien kokemuksien etsimisenä.

Elämänkokemus säätää piirteitä

Ihmisen kypsymisen ja kokemusten myötä piirteiden painotus voi muuttua.

Kypsään persoonallisuuteen on totuttu liittämään vähäinen neuroottisuus. Elämänkokemus voi opettaa, ettei jokaisen pikkuasian kanssa kannata hötkyillä.

Myös sovinnollisuus ja tunnollisuus näyttävät lisääntyvän kypsyyden myötä, ja ne myös ennustavat pitkää ikää. Sovinnolliset karttavat toraa, joten ihmissuhteiden turvaverkko tihentyy ajan mittaan. Tunnolliset noudattavat terveitä elämäntapoja eivätkä joudu hurjapäisyyttään onnettomuuksiin.

Joskus hallitseva piirre saattaa vaihtua. Traumat voivat tehdä rohkeasta aran, ja turvallinen ympäristö ja rohkaisevat kokemukset voivat innostaa ujoa tutustumaan tuntemattomiin.

Tuija Matikka on psykologi ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Aiheesta lisää: Riitta-Leena Metsäpelto & Taru Feldt (toim.), Meitä on moneksi. Persoonallisuuden psykologiset perusteet (PS-kustannus 2009)

5 piirrettä määrittää persoonallisuuden

Synnynnäinen temperamentti määrää rajat, joissa persoonallisuuden viidellä osatekijällä on tilaa muotoutua.

1 Avoimuus uusille kokemuksille

haaveellisuus, taiteellisuus, tunteellisuus, joustavuus, älyllinen uteliaisuus, suvaitsevuus

2 Ekstroversio eli ulospäinsuuntautuneisuus

lämminhenkisyys, seurallisuus, itsevarmuus, aktiivisuus, jännityshakuisuus, iloisuus

3 Sovinnollisuus

luottamus, mutkattomuus, epäitsekkyys, mukautuvuus, vaatimattomuus, herkkätunteisuus

4 Tunnollisuus

kyvykkyys, järjestelmällisyys, itsekuri, harkitsevuus, velvollisuudentuntoisuus, päämääräsuuntautuneisuus

5 Neuroottisuus eli tunne-elämän tasapainottomuus

ahdistuneisuus, viha-mielisyys, masentuneisuus, alemmuudentuntoisuus, impulsiivisuus, haavoittuvuus

Elämäsi taulu muuttuu

Persoonallisuuden viittä piirrettä voi ajatella väreinä, joista kukin ottaa oman alansa elämäsi taulussa.

Jokainen meistä maalaa mielessään elämänsä muotokuvaa tai kertoo elämänsä tarinaa. Iäkkäänä maalauksessamme voi olla monta maalikerrosta päällekkäin.

Omakuva voi tuntua pitkään osuvalta, kunnes tulee tarve tehdä uusi. Saatamme elää jopa "monta elämää" samassa kehossa.

Elämän kriisikohdat testaavat keinosi

Ratkaisukehät ovat opittuja ja itseään vahvistavia. Jos hahmotat tapasi toimia, saatat halutessasi pystyä säätämään sitä.

Kriisi >

:-) Huomio ongelmassa

mahdollisuus > voi etsiä ratkaisuja
> opittu neuvokkuus vahvistuu
kokemuksen kasvaessa ongelmanratkaisutaidot ja pystyvyyden tunne lisääntyvät
yhä useammalle asialle osaa ja voi tehdä jotain

:-( Huomio tunteessa

uhka > tunteesta haluaa eroon
> opittu avuttomuus vahvistuu

Selviytymiskeinoista ja oman elämäntarinan hahmottamisesta tarkemmin:
Epäonnistu taitavasti, Tiede 1/2006, s. 40-41
Sinäkin elät tarinaa, Tiede 3/2006, s. 40-41
Yksi mukautuu, toinen kyseenalaistaa, Tiede 4/2007, s. 44-45
Tekstit myös nettiarkistossa: tiede.fi/arkisto