Kuuluisin fossiilihuijaus menetti uskottavuutensa vasta, kun Afrikasta alkoi kertyä todellisia ihmisen kantamuotoja.


kun Afrikasta alkoi kertyä todellisia ihmisen kantamuotoja.




Vuonna 1912 Lontooseen mahtui vain yksi puheenaihe: Piltdownin ihminen. Suuri yleisö oli tuskin ehtinyt niellä ajatusta, että kehityimme apinasta, kun välimuoto löytyi aivan takapihalta.

Kohu-uutisen kertoi harrastelijageologi ja lakimies Charles Dawson Lontoon geologisen seuran kokouksessa vuonna 1912.

Dawson oli saanut ensimmäiset kallon kappaleet Piltdownin louhoksen työmiehiltä jo vuonna 1908. Löydön innostamana hän teki louhoksessa omia kaivauksia ja keräsi lisää fossiileja. Näistä kappaleista paleoiktyologi eli kalafossiilien tutkija Arthur Smith Woodward kokosi kallon.

Kallon yläosan ihmismäisyys ja alaleuan apinamaisuus saivat Woodwardin päättelemään, että kyseessä oli "puuttuva lenkki" ihmisen ja apinan välillä.


Toinen kallo vakuutti aikalaiset

Kaikki asiantuntijat eivät heti vakuuttuneet välimuodon oikeellisuudesta. Kallon 1920-luvulla tutkinut anatomi Franz Weidenreich väitti, että sen yläosa kuului ihmiselle ja alaleuka orangille, jonka hampaat oli viilattu.

Väittelyä käytiin pari vuotta, kunnes Piltdownista alkoi paljastua lisää fossiileja. Ensin löytyi hammas, joka muistutti suuresti Piltdownin ihmisen hammasta. Tämän jälkeen oli vuorossa jonkinlainen työkalu, joka oli tehty norsun syöksyhampaasta. Vihdoin vuonna 1915 saatiin uusia kallonkappaleita: Piltdownin ihminen II.

Tähän mennessä louhoksella oli vieraillut Dawsonin lisäksi sellaisia ajan valovoimaisia vaikuttajia kuin Sherlock Holmesin luoja Arthur Conan Doyle, pekinginihmisen löytänyt jesuiittapappi Pierre Teilhard de Chardin ja Lontoon luonnonhistoriallisen museon kuraattori Martin Hinton.

Toinen kallo vakuutti epäilijätkin fossii¬lien aitoudesta - yksi löytö voisi olla lavastusta muttei kaksi, pääteltiin.


Apinamainen vääristä kohdista

Piltdownin ihmisen maine kesti yli kymmenen vuotta, Englannissa kauemminkin.

1920-luvulta alkaen Afrikasta alkoi kuitenkin löytyä yhä uusia hominidien fossiileja, jotka olivat räikeässä ristiriidassa Piltdownin ihmisen kanssa. Siinä missä Piltdownin versioilla oli ihmismäinen kallokoppa ja apinamainen leuka, afrikkalaisilla fossiileilla oli apinamainen kallokoppa ja ihmismäinen leuka. Kuten paleontologi Sherwood Washburn totesi: "Ihmisen evoluutio vaikutti järkeenkäyvältä, kunhan Piltdownin ihmistä ei otettu lukuun."

Piltdownin ihmisestä tuli 1930-luvun edetessä kummajainen. Amerikkalaiset eivät halunneet ajatella sitä lainkaan, ja brittienkin oli ennen pitkää selvitettävä välinsä sen kanssa. 1950-luvun alussa tämän teki komitea, joka kallon tutkittuaan tiesi vuorenvarmasti: Huijausta! Piltdownin ihmisessä oli vain kolmannes ihmistä. Kallokoppa oli ihmisen mutta alaleuka orangin ja osa hampaista, jotka oli viilattu kapeammiksi, simpanssin. Luut oli saatu vanhan näköisiksi käsittelemällä niitä kromihapon ja jonkin rautayhdisteen seoksella.


"Krikettimailakin" meni täydestä

Huijauksen tekijä ei ole koskaan paljastunut, ja mahdollisiksi syyllisiksi on nostettu vuo¬sien varrella lähes kaikki tapaukseen jotenkin osallistuneet. Voimakkaimmat epäilyt ovat kohdistuneet Dawsoniin, Conan Doyleen ja Teilhard de Chardiniin tai näiden kolmen muodostamaan koplaan.

1980-luvulla New Scientistissa julkaistun haastattelusarjan myötä Piltdownin legenda sai uuden käänteen. Osoittautui, että Hinton epäili löytöä lavastukseksi alusta lähtien ja yritti paljastaa sen.

Hinton salakuljetti louhokselle niin kehnosti viilatun simpanssinhampaan, että sen olisi pitänyt herättää epäilyt. Siitä tuli kuitenkin lisätodiste aitoudesta. Sitten hän veisti norsun syöksyhampaasta niin kömpelön krikettimailan, että Piltdownin ihminen joutuisi naurunalaiseksi. Toisin kävi, Dawson ja Woodward kirjoittivat siitä tieteellisen artikkelin.

Kuka kuljetti louhokselle Piltdown II:n, on epäselvää. Jotkut uskovat, että Hinton oli pääpiru koko jupakan takana.


Jani Kaaro on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25798
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.