Wolleminmäntyä voi hyvällä syyllä kutsua pinosaurukseksi. Sukupuuttoon kuolleeksi luultu puu löytyi yllättäen eräästä Australian kansallispuistosta. Dinosaurusten valtakaudelta periytyviä puita voi kohtapuoliin tilata postimyynnistä koristekasviksi kotiin.


TEKSTI:Leena Tähtinen

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Wolleminmäntyä voi hyvällä syyllä kutsua pinosaurukseksi.
Sukupuuttoon kuolleeksi luultu puu löytyi yllättäen eräästä
Australian kansallispuistosta. Dinosaurusten valtakaudelta
periytyviä puita voi kohtapuoliin tilata postimyynnistä koristekasviksi kotiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Julkaistu Tiede-lehdessä

6/2002



Lauantaina 10. syyskuuta 1994 kolme hikistä miestä saapuu ulokkeelle, joka on puolivälissä Wollemin kansallispuistoon viettävää jyrkkää rinnettä. Erämaihin tottuneet hyväkuntoiset miehet pysähtyvät purkamaan köysiään. He ovat kiipeilleet usein yhdessä. Kukaan ei puhu.

Yksi kerrallaan miehet laskeutuvat sademetsän peittämään kanjoniin, jonka ryhmää johtava David Noble oli "löytänyt" vain kolme kuukautta aikaisemmin. Kaksi kertaa seurue joutuu uimaan syvän lammen yli. Vesi on jääkylmää. Matka jatkuu ylös kallionseinämää, ja jälleen alas.

Noble kulkee muiden edellä tunkeutuen kasvillisuuden läpi. Äkkiä tiheikön suodattama valo muuttaa luonnettaan. Noble pysähtyy korkeiden puiden muodostamaan metsikköön. Puut - varsinkin niiden kaarna, jonka pinta muistuttaa kuplivaa suklaata - hämmästyttävät luontoa tuntevaa miestä, ja hän päättää kerätä muutaman lehden muistoksi.

David Noble ei tiennyt kantavansa repussaan kaikkien aikojen kasvitieteellistä löytöä, henkiin herännyttä fossiilia. Itse asiassa hän unohti keräämänsä näytteet kahdeksi päiväksi.

Siitepölystä päästään heimon jäljille

- Ovatko nämä lehdet saniaisesta vai jostakin pensaasta? Noble viimein kysyi ystävältään, Blue Mountainsin kansallispuistossa työskentelevältä Wyn Jonesilta. - Ne ovat tosi suuresta puusta, vastasi Jones, jolla oli 25 vuoden kokemus kasvien tunnistamisesta.

Mutta mistä puusta? Jones ja kasvitieteilijä Jan Allen, jonka Jones pyysi avukseen, yrittivät ensimmäiseksi löytää oudolle puulle sopivan heimon. Tässä vaiheessa heillä jo oli puusta lehtien lisäksi pala kaarnaa ja alaoksilla kasvanut hedetähkä.

Siitepölyn perusteella Jones arveli, että puu on araukariakasveja, Araucariaceae-heimon primitiivisiä puita.

Fossiililöydöistä tiedettiin, että heimon puut ilmestyivät kaikkialle maapallolle noin 245 miljoonaa vuotta sitten. Niin ikään fossiileista oli päätelty, että sama meteoriitti, joka tappoi dinosaurukset sukupuuttoon noin 65 miljoonaa vuotta sitten, tuhosi pohjoisen pallonpuoliskon araukariat ja kaurit. Eteläiset metsät säilyivät, sillä ne olivat katastrofin sattuessa talvehtimistilassa.

Käpy käteen, vaikka henki menisi

  kuuluu parikymmentä lajia. Suomessa niistä tutuin on varmaan ruukkukasvina käytetty huonekuusi eli norfolkinaraukaria, joka luonnossa kasvaa monumentaalisiin mittoihin, jopa 70 metriä korkeaksi.

Puun ulkonäkö viittasi araukarioihin, mutta asian varmistamiseksi tarvittiin latvuksissa kasvava emikäpy. Suvun ratkaisee näet se, miten siemenet kiinnittyvät käpyyn. Araukarioissa ne kasvavat kiinni käpysuomujen pintaan, kaureissa ne kiinnittyvät vain toisesta päästä. Lisäksi kaurin siemeniä reunustaa lenninsiipi, jota araukarian siemenissä ei ole.

Lokakuussa Jones vuokrasi helikopterin ja kouraisi puusta kävyn henkensä kaupalla. Suomuista pisti esiin irtonainen siemen, joka muistutti kaurin siementä mutta jolla oli yhden sijasta kaksi siipeä.

Puu oli siis siemeniltään lähes kuin kauri mutta ulkonäöltään kuin araukaria. Alkoi näyttää siltä, ettei puu sopinut kumpaankaan sukuun.

  Vai oliko puu sittenkin jokin harvinainen araukaria- tai kaurilaji Uudesta-Kaledoniasta? Siemenet olisivat voineet kulkeutua Queenslandiin sokeriruokopelloilla työskentelevien ihmisten mukana ja edelleen lintujen matkassa Wollemin puistoon. - Olimme pakahtua jännitykseen, Jones muistelee.




Maailman harvinaisin puu

Wolleminmänty Wollemia nobilis on maailman harvinaisin puu. Täysi-kasvuisia luonnonvaraisia wollemin-mäntyjä tunne-taan vain 43. Ne kasvavat kolmella lähel-lä toisiaan sijaitsevalla alueella Wollemin kansal-lispuistossa noin 200 kilometriä Sydneystä luoteeseen. Tarkat kasvu-paikat, joista kaksi ensimmäistä löydettiin 1994 ja kolmas 2000, ovat tiukasti varjeltu salaisuus.

• Sukulaiset: Wolleminmännyt kuulu-vat eteläisellä pallonpuoliskolla esiin-tyvään araukariakasvien heimoon Araucariaceae. Araukariakasveihin luettiin aikaisemmin kaksi havupuu-sukua: Araucaria (araukariat) ja Agathis (kaurit). Wollemia on uusi suku näiden rinnalla.

Wolleminmännyn lähimpiä sukulaisia on ruukkukasvina käytetty huonekuusi, Tyynellämerellä Norfolkinsaaressa kas-vava norfolkinaraukaria (Araucaria heterophylla). Muita ovat mm. Etelä-Amerikan chilenaraukaria (Araucaria araucana) ja paranánaraukaria (Araucaria angustiolia).

• Koko: Kasvaa 35 metrin korkuiseksi. Rungon halkaisija on yli metrin.

Ikä: Vanhat yksilöt koostuvat monista eri-ikäisistä rungoista. Alkuperäinen runko on usein kadonnut kokonaan, joten puiden ikää on vaikea haarukoida. Ikäarviot vaihtelevat viidestäsadasta tu-hanteen vuoteen. Jotkin puut ovat saattaneet olla olemassa jo ennen Rooman valtakuntaa.

• Lisääntyminen: Muiden araukaria-kasvien lailla wolleminmänty on yksi-kotinen. Samassa puussa kasvaa sekä hede- että emikukkia, heteet alaoksien ja emit yläoksien kärjissä.


Fossiilipuu 120 000 000 vuoden takaa

Vasta kun Jones ja Allen olivat lähes varmoja löytönsä ainutlaatuisuudesta, he paljastivat tutkimuksensa Sydneyn kasvitieteellisen puutarhan asiantuntijalle Ken Hillille. Seuraavana aamuna Hill soitti Jonesille:

- Suku on uusi!

Puu sai sukunimekseen Wollemia ja lajinimekseen löytäjänsä kunniaksi nobilis. Jymyuutinen oli valmis - ja parani entisestään, kun kävi ilmi, että wolleminmänty oli henkiin herännyt fossiilipuu.

Kasvitieteilijä Carrick Chambers oli löytänyt wolleminmännyn jo 1980-luvulla. Hänen puunsa oli kuitenkin kivettynyt fossiiliksi 120 miljoonaa vuotta sitten. Chambers julkaisi havaintonsa mutta ei nimennyt puuta, koska sen suku oli mitä ilmeisimmin kuollut sukupuuttoon.

Heti Wollemia nobiliksen julkistamisen jälkeen Chambers katsoi fossiiliaan uusin silmin. Se sopi täydellisesti yhteen wolleminmännyn kanssa. - Jos olisimme 1980-luvulla ennustaneet fossiilin heräävän henkiin, tieteelliset piirit olisivat hymyilleet meille vinosti, Chambers nauraa.

Liian uteliaat ihmiset huolestuttavat

Ensimmäinen artikkeli wolleminmännystä ilmestyi 14. 12. 1994 Sydney Morning Heraldissa. Pian juttu levisi kaikkialle maailmaan, ja yleisön mielenkiinto näännytti tutkijat.

Pinosauruksesta, fossiilipuusta, haluttiin lisätietoja, ja se haluttiin nähdä. Huhut kertoivat, että joku mäntyjen keräilijä halusi maksaa lähes 60 000 Yhdysvaltain dollaria yhdestä yksilöstä. Vimmaisin julkisuus on nyt ohi, mutta edelleen wolleminmännyt kiehtovat seikkailijoita ja keräilijöitä.

Miten suojella puita uteliailta? Tutkijoita ei vaivaa ainoastaan se, että retkeilijät tallaavat puiden herkän ympäristön ja vievät kotiinsa käpyjä ja kaarnanpalasia. Myös se huolestuttaa, että wolleminmännyt ovat - asiantuntijoiden yllätykseksi - geneettisesti lähes identtisiä ja siksi hyvin haavoittuvia. Niiden käy huonosti, jos satunnainen kulkija tartuttaa niihin taudin.

Kauppa suojelee julkkista

Australialaiset yrittävät suojella puita salaamalla niiden kasvupaikan. Vain muutamalla tutkijalla on lupa mennä alueelle. Valokuvaajatkin on kuljetettu sinne silmät sidottuina.

Toinen keino hillitä ihmisten uteliaisuutta on toimittaa dinosaurusten aikainen pinosaurus kaikkien ulottuville. Vuoden 1999 maaliskuussa Queenslandin metsäntutkimusinstituutti ja Birkdalen taimisto valittiin kasvattamaan wolleminmäntyjä kaupalliseen levitykseen. Nykyään valvotuilla viljelmillä kasvaa yli 5 000 puuta.




Näissä paikoissa niitä näkee

Ensimmäinen kasvatettu wolleminmänty istutettiin Sydneyn kasvitieteelliseen puutarhaan 9. 2. 1998. Nyt mäntyjä on myös Sydneyn lähellä Mount Annan ja Mount Tomahin puutarhoissa ja Tarongan eläintarhassa. Henkiin herätettyä fossiilia voi ihailla myös Adelaiden ja Canberran kasvitieteellisessä puutarhassa. Itse näin häkkiin istuten puun Canberrassa. Nyt hipaisen parin metrin korkuista huonekuustani uudella tunteella.

Syyskuussa 1998 ensimmäiset wolleminmännyt jättivät Australian. Ne lensivät Uuden Etelä-Walesin ympäristö-ministerin ja Sydneyn kasvitieteellisen puutarhan johtajan seurassa Lontooseen - ensimmäisessä luo-kassa tietysti. Perillä ne istutettiin Kew’n kasvitieteelliseen puutarhaan.

www.rbgsyd.nsw.gov.au/html/Wollemi.html


Wollemit Sydneyn kasvitieteellisessä puutarhassa

Pieneen puutarhaan ei kuitenkaan kannata suunnitella wolleminmäntymetsää, sillä täysikasvuisina komeat puut ottavat tilansa. Onneksi myyntiin tulee myös pensaiksi jalostettuja wolleminmäntyjä ja jopa ruukkupuita, joita voi kasvattaa Suomenkin oloissa.

Leena Tähtinen on tähtietieteen dosentti, vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja. Tätä nykyä hän työskentelee Australiassa.

Artikkeli perustuu James Woodfordin kirjaan The Wollemi Pine. Text Publishing, Melbourne Australia 2002 (2. painos) ja Sydneyn kasvitieteellisen puutarhan materiaaliin.




Sisältö jatkuu mainoksen alla