Tilaustutkija kirjoittaa tositarinoita suurista yrityksistä ja pienistä ihmisistä.

Alinomaa joku soittaa ja haukkuu, sanoo Teemu Keskisarja signeerattuaan Helsingin kirjamessuilla päivän viimeisen kirjan. Niin käy kun kirjoittaa talvisodasta, kansakunnan myyttisestä sankaritarinasta.

Siitä historioitsija Keskisarja ei koskaan aikonut kirjoittaa. Aihe oli hänestä loppuun kaluttu.

Kesäpaikka Suomussalmella houkutteli tarkastelemaan Raatteen taistelua, ja jäkälän tasolta löytyi sittenkin tutkimatonta maastoa. Raaka tie Raatteeseen -teos kuvaa rivimiesten vinkkelistä, mitä Suomussalmen korvessa tapahtui talvella 1939– 1940, kun Neuvostoliiton konearmeija tuhoutui viiden metrin levyiselle tielle (ks. kirjaesittely, s. 61).

Lukijat eivät ole juuri valittaneet kirjasta. Vimmaa ovat aiheuttaneet lehtiotsikot, jotka ovat saaneet siivet myös netissä. Niissä Keskisarjan tiliin on pantu väite, että talvi olisi pysäyttänyt puna-armeijan pohjoisessa ilman Suomen joukkojen vastarintaakin.

Syytökset harmittavat Keskisarjaa, koska kirjan viesti on täysin toinen.

– Se on niin täynnä taisteluja kuin olla voi. Joka sivulla roiskuu veri.

Ansio Raatteen voitosta kuului suomalaisille sotilaille, jotka alivoimaisina ja heikosti varustettuina oppivat improvisoimaan ja pysyttelemään hengissä hyytävissä oloissa.

Kuuluisa talvisodan henkikin oli Keskisarjan mielestä olemassa. Venäläiset komentajat pakottivat joukkonsa hyökkäykseen aseella uhaten. Suomalaiset upseerit sanoivat miehilleen, että tulkaahan perästä, ja nekin tulivat, jotka eivät olisi enää kyenneet. Yksin korpeen jättäytyminen olisi tosin ollut itsemurha sekin.

Keskisarja kieltäytyy siis myytinmurtajan manttelista. Tabujen rikkojaksi ilmoittautuminen on hänen mielestään historiateosten kliseisin alkulause ja useimmiten pötyä.

Erikoisalana tavikset

Keskisarja ei ole millään muotoa tavallinen eikä massaan sulautuva historiantutkija. Hänen erikoisalaansa ovat tavalliset ihmiset. Koska tavalliset suomalaiset eivät ole jättäneet jälkeensä suuria lähdeaineistoja kuin poikkeustilanteissa, Keskisarja kuvaa ihmisiä, jotka ovat joutuneet sellaiseen: tuomittaviksi oikeudessa. Oikeuden asiakirjoihin on tallentunut tarkkoja selostuksia tapahtumista, niiden syistä, teoista ja tekijöiden ajatuksista.

Näin on syntynyt tositarinoita lapsena kaltoin kohdellusta sarjamurhaajasta, terroristeiksi ajautuvista pojankoltiaisista, ystävänsä ampuvasta kuumakallesta, kiihkeästä fennomaanista. Väitöskirja käsitteli eläimiinsekaantumista, joka oikeuden pöytäkirjoista päätellen oli 1700-luvun Suomessa hämmentävän yleistä, vaikkakin kuoleman uhalla kiellettyä. Roviolla poltetuksi ei joutunut pelkästään sekaantumiseen syyllistynyt mies vaan myös osapuoleksi joutunut lehmä, tamma tai lammas.

Raatteen tien tapahtumista lähteitä oli paljon, mutta kuumoittavinta aineistoa Keskisarjalle olivat silti sotapoliisin ja sota-oikeuden asiakirjat sekä kenttäpappien kertomukset. Hän löysi myös kelanauhoittain suomussalmelaisten siviilien ja sotilaitten haastatteluja sekä säkillisen kenttäpostia, jonka ukrainalaiset isät, äidit, vaimot ja tyttöystävät olivat lähettäneet Raatteen tielle jäätyneille pojilleen ja miehilleen.

Shakki oli huumetta

Keskisarja on siitä harvinainen historioitsija, että hän ei hae yliopistovirkoja eikä juuri apurahojakaan.

– Ensisijaisesti elän suuryritysten tilaamilla tutkimuksilla, toissijaisesti tietokirjoilla.

Miten tällainen ura syntyy? Ei aivan tavallisinta reittiä.

Ylioppilaaksi päästyään Keskisarja vietti hetken kansanopistossa ja suoritti avoimessa yliopistossa opintokokonaisuuden historiasta. 1990-luvun hän pelasi fanaattisesti shakkia, välillä vuorokauden ympäri.

– Shakki on viheliäinen huume. Sitä ei pelata rahasta, mutta usein ihmiset eivät pääse siitä eroon, vaan se valtaa koko elämän.

Keskisarja lopetti pääteltyään, ettei shakkiurasta ollut mitään hyötyä itselle eikä muille. Muistoksi jäi SM-mitaleita.

Kolmikymppisenä hän pyrki Helsingin yliopistoon lukemaan historiaa.

– Pääsin viimeisenä sisään minimipisteillä. Olin töissä rakennuksilla, enkä olisi hakenut toista kertaa.

Keskisarja opiskeli nopeasti ja arvosanoista piittaamatta. Neljässä vuodessa hän oli tohtori.

Tutkijaksi hän ajautui sattumalta, kun valmistumisen aikaan professori Markku Kuisma kehotti häntä tarjoutumaan Paloheimon liikemiessuvun elämäkerturiksi. Valinnan tehtävään sinetöi teollisuusmies Arvi Paloheimo.

– Jostain syystä hän piti eläimiinsekaantumista käsitelleen tutkimukseni kielestä.

Historiaa tilauksesta

Kirjamessujen toisena päivänä Keskisarja on jälleen lavalla, nyt professorinsa Kuisman kanssa. Esittelyssä on yhteinen kirja suomalaisten liikepankkien SYPin ja KOPin satavuotisesta sodasta. Kirjan nimi on Erehtymättömät. Niin KOPin työntekijät tapasivat kutsua yläkerran johtajia.

Keskisarja istuu mikrofoni sylissä, katse lavassa ja tukka pystyssä. Pikkutakki näyttää eksyneen väärän miehen hartioille. Puhuessaan hän kuitenkin osoittaa keskittyneensä asiaan eikä lattiaan. Kuuluville purkautuu nasevia iskulauseita, joista sitaattien poimiminen on yhtä juhlaa.

– Paasikivi oli yksi sietämättömimmistä erehtymättömistä pankkimiehistä. Nykyaikana hän saisi välittömästi kenkää työpaikkakiusaamisesta. Pankkimiehenä hän ei oppinut historiasta mitään vaan toisti vuosikymmenestä ja -sadasta toiseen tehtyjä virheitä, Keskisarja luonnehtii viisaana pidetyn presidentin ensimmäistä uraa.

Kuinka suuryritykset antavat arkistonsa avaimet suorasukaiselle tutkijalle, joka muina töinään kirjoittaa rujoa ja rähjäistä historiaa? Keskisarjan mukaan perinteikkäiden yhtiöiden johtajilla on usein kulttuuritietoisuutta ja tervettä järkeä. He eivät halua ostaa siloteltua tai kuivaa tarinaa. Sellainen yrityshistoria on ongelmajätettä, joka ei kelpaa edes divarin ilmaislaariin.

– Metsäteollisuudessa ikänsä työskennelleet ihmiset eivät todellakaan halua lukea sellunkeiton teknisistä yksityiskohdista vaan ihmisten juonista, yritysten ja koko talouden kohtalon hetkistä, suohon putoamisista ja suosta nousuista.

Keskisarja sanoo, ettei häntä ole kertaakaan vaadittu vääristämään totuutta. Julki tullessaan kaunistelu aiheuttaisi yritykselle vain häpeää.

Fennomaanit nähty väärin

Yritysten ja tavisten lisäksi Keskisarjan kiinnostuksen kohteeksi on noussut 1800-luvun suomalaisuusliike. Siihen kuului puoli, jonka nykyaika tuntuu unohtaneen. Fennomania ei ollut pelkkää kielipolitiikkaa, kouluja ja kulttuuria. Fennomaanit perustivat myös suomalaisia yrityksiä – pankkeja, sahoja ja paperitehtaita. Heidän ansiostaan Suomen taloudellinen itsenäistyminen alkoi jo Venäjän vallan aikana. Se oli Keskisarjan mielestä ratkaiseva käänne – paljon ratkaisevampi kuin Raatteen tie.

– On tavattoman tärkeää, että kansakunta omistaa itse pankkinsa ja tehtaansa, rautatiensä ja metsänsä. Ilman fennomaaneja ja päättäväisiä liikemiehiä Suomi olisi itsenäistynyt yhtä säälittävästi kuin Afrikan siirtomaat.

Tekstiä syntyy jo tutkiessa

Raaka tie Raatteeseen ja Erehtymättömät ilmestyivät tänä syksynä saman kuukauden aikana. Seitsemässä vuodessa Keskisarja on julkaissut kymmenen teosta.

– Olen 41-vuotias ja tehnyt kymmenen kirjaa. Ei se ole hirveää tuotteliaisuutta, Keskisarja vähättelee.

Keskisarja on mielestään hidas kirjoittaja ja hieroo kieltä aivan liikaa. Haastattelun mittaan hän luettelee itsestään vaikuttavan määrän kaikenlaisia heikkouksia.

– Minulla on huono muistikin, mutta kompensoin sitä tallentamalla kaikki tekemiseni kuin muistisairaat. En ole missään nimessä atk-ihmisiä, mutta olen vähitellen oppinut itselleni sopivan työtavan. Minulta puuttuu kielitaitoa ja monia muitakin historioitsijan perustaitoja.

Yhden vahvuuden hän kuitenkin myöntää: hän näkee nopeasti, mikä lähteiden kertomassa tarinassa on kiinnostavaa, ja alkaa kirjoittaa jo samalla kun tutkii.

– Jonkun täytyy miettiä pari vuotta, mutta minä en tarvitse hautomisvaihetta.

Kaunokirjat jäävät lukematta

Keskisarja käyttää persoonallista kertojan ääntä ja verevää kieltä. Hän tuo aikakauden luonteen, ajattelutavat ja tapahtumakulut lähelle lukijaa esittelemällä ne yksittäisen ihmisen kohtaloiden, tekojen ja ajatusten kautta.

Mistä kirjoittamisen taito on kotoisin? Sitä hän ei osaa sanoa.

– Olen lukenut Väinö Linnaa ja Kalle Päätaloa. Ei minulla ole mitään käsitystä maailmankirjallisuudesta tai Suomen nykykirjallisuudesta. Häpeän tätä, mutta en lue kaunokirjallisuutta juuri ollenkaan, vaikka kustantaja tyrkyttää huippu-uutuuksia ilmaiseksi. Minulla on ohut yleissivistys, eikä se enää keski-iässä parane. Kun kirjoittaa paljon, päähän ei mahdu enempää.

Keskisarja puolustaa kiivaasti historiantutkimuksen perinteistä tapaa kertoa tuloksensa tarinan muodossa, vaivaamatta lukijaa teoreettisella käsitteiden pyörittelyllä.

Kyynelten kallio -kirjansa esipuheessa Keskisarja piikittelee käsitesuohon uponneita kollegoita: ”Yleistajuisen vastakohta ei ole tieteellinen vaan yleistajuton.” Itsetarkoituksellinen teoretisointi on hänen mielestään räjähtänyt viime vuosikymmenen aikana myös useilla historian osa-alueilla.

– Mitä mehevämpi ala, sitä yleistajuttomampia tutkimuksia. Ehkä pahin on tilanne seksin historiassa. Transnationaalis-diskursiivisilla käytänteillä ei ole mitään kosketusta oikeasti eläneisiin ja pelehtineisiin ihmisiin.

Annikka Mutanen on Tiede-lehden toimituspäällikkö.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012

Teemu Keskisarja

Ikä: 41.
Ylioppilaaksi: Porvoosta 1990.
Opiskellut
: historiaa Helsingin yliopistossa.
Väitöskirja
: 2005, Secoituxesta järjettömäin luondocappalden canssa:perversiot, oikeuselämä ja kansankulttuuri 1700-luvun Suomessa.
Työ
: freelance-historioitsija.
Tutkimusala
: talous, rikollisuus, sota.
Arvo
: Suomen ja Pohjoismaiden historian dosentti.
Harrastukset
: sulkapallo.
Perhe
: avovaimo, 3- ja 1-vuotiaat lapset.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25796
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.