Tilaustutkija kirjoittaa tositarinoita suurista yrityksistä ja pienistä ihmisistä.

Alinomaa joku soittaa ja haukkuu, sanoo Teemu Keskisarja signeerattuaan Helsingin kirjamessuilla päivän viimeisen kirjan. Niin käy kun kirjoittaa talvisodasta, kansakunnan myyttisestä sankaritarinasta.

Siitä historioitsija Keskisarja ei koskaan aikonut kirjoittaa. Aihe oli hänestä loppuun kaluttu.

Kesäpaikka Suomussalmella houkutteli tarkastelemaan Raatteen taistelua, ja jäkälän tasolta löytyi sittenkin tutkimatonta maastoa. Raaka tie Raatteeseen -teos kuvaa rivimiesten vinkkelistä, mitä Suomussalmen korvessa tapahtui talvella 1939– 1940, kun Neuvostoliiton konearmeija tuhoutui viiden metrin levyiselle tielle (ks. kirjaesittely, s. 61).

Lukijat eivät ole juuri valittaneet kirjasta. Vimmaa ovat aiheuttaneet lehtiotsikot, jotka ovat saaneet siivet myös netissä. Niissä Keskisarjan tiliin on pantu väite, että talvi olisi pysäyttänyt puna-armeijan pohjoisessa ilman Suomen joukkojen vastarintaakin.

Syytökset harmittavat Keskisarjaa, koska kirjan viesti on täysin toinen.

– Se on niin täynnä taisteluja kuin olla voi. Joka sivulla roiskuu veri.

Ansio Raatteen voitosta kuului suomalaisille sotilaille, jotka alivoimaisina ja heikosti varustettuina oppivat improvisoimaan ja pysyttelemään hengissä hyytävissä oloissa.

Kuuluisa talvisodan henkikin oli Keskisarjan mielestä olemassa. Venäläiset komentajat pakottivat joukkonsa hyökkäykseen aseella uhaten. Suomalaiset upseerit sanoivat miehilleen, että tulkaahan perästä, ja nekin tulivat, jotka eivät olisi enää kyenneet. Yksin korpeen jättäytyminen olisi tosin ollut itsemurha sekin.

Keskisarja kieltäytyy siis myytinmurtajan manttelista. Tabujen rikkojaksi ilmoittautuminen on hänen mielestään historiateosten kliseisin alkulause ja useimmiten pötyä.

Erikoisalana tavikset

Keskisarja ei ole millään muotoa tavallinen eikä massaan sulautuva historiantutkija. Hänen erikoisalaansa ovat tavalliset ihmiset. Koska tavalliset suomalaiset eivät ole jättäneet jälkeensä suuria lähdeaineistoja kuin poikkeustilanteissa, Keskisarja kuvaa ihmisiä, jotka ovat joutuneet sellaiseen: tuomittaviksi oikeudessa. Oikeuden asiakirjoihin on tallentunut tarkkoja selostuksia tapahtumista, niiden syistä, teoista ja tekijöiden ajatuksista.

Näin on syntynyt tositarinoita lapsena kaltoin kohdellusta sarjamurhaajasta, terroristeiksi ajautuvista pojankoltiaisista, ystävänsä ampuvasta kuumakallesta, kiihkeästä fennomaanista. Väitöskirja käsitteli eläimiinsekaantumista, joka oikeuden pöytäkirjoista päätellen oli 1700-luvun Suomessa hämmentävän yleistä, vaikkakin kuoleman uhalla kiellettyä. Roviolla poltetuksi ei joutunut pelkästään sekaantumiseen syyllistynyt mies vaan myös osapuoleksi joutunut lehmä, tamma tai lammas.

Raatteen tien tapahtumista lähteitä oli paljon, mutta kuumoittavinta aineistoa Keskisarjalle olivat silti sotapoliisin ja sota-oikeuden asiakirjat sekä kenttäpappien kertomukset. Hän löysi myös kelanauhoittain suomussalmelaisten siviilien ja sotilaitten haastatteluja sekä säkillisen kenttäpostia, jonka ukrainalaiset isät, äidit, vaimot ja tyttöystävät olivat lähettäneet Raatteen tielle jäätyneille pojilleen ja miehilleen.

Shakki oli huumetta

Keskisarja on siitä harvinainen historioitsija, että hän ei hae yliopistovirkoja eikä juuri apurahojakaan.

– Ensisijaisesti elän suuryritysten tilaamilla tutkimuksilla, toissijaisesti tietokirjoilla.

Miten tällainen ura syntyy? Ei aivan tavallisinta reittiä.

Ylioppilaaksi päästyään Keskisarja vietti hetken kansanopistossa ja suoritti avoimessa yliopistossa opintokokonaisuuden historiasta. 1990-luvun hän pelasi fanaattisesti shakkia, välillä vuorokauden ympäri.

– Shakki on viheliäinen huume. Sitä ei pelata rahasta, mutta usein ihmiset eivät pääse siitä eroon, vaan se valtaa koko elämän.

Keskisarja lopetti pääteltyään, ettei shakkiurasta ollut mitään hyötyä itselle eikä muille. Muistoksi jäi SM-mitaleita.

Kolmikymppisenä hän pyrki Helsingin yliopistoon lukemaan historiaa.

– Pääsin viimeisenä sisään minimipisteillä. Olin töissä rakennuksilla, enkä olisi hakenut toista kertaa.

Keskisarja opiskeli nopeasti ja arvosanoista piittaamatta. Neljässä vuodessa hän oli tohtori.

Tutkijaksi hän ajautui sattumalta, kun valmistumisen aikaan professori Markku Kuisma kehotti häntä tarjoutumaan Paloheimon liikemiessuvun elämäkerturiksi. Valinnan tehtävään sinetöi teollisuusmies Arvi Paloheimo.

– Jostain syystä hän piti eläimiinsekaantumista käsitelleen tutkimukseni kielestä.

Historiaa tilauksesta

Kirjamessujen toisena päivänä Keskisarja on jälleen lavalla, nyt professorinsa Kuisman kanssa. Esittelyssä on yhteinen kirja suomalaisten liikepankkien SYPin ja KOPin satavuotisesta sodasta. Kirjan nimi on Erehtymättömät. Niin KOPin työntekijät tapasivat kutsua yläkerran johtajia.

Keskisarja istuu mikrofoni sylissä, katse lavassa ja tukka pystyssä. Pikkutakki näyttää eksyneen väärän miehen hartioille. Puhuessaan hän kuitenkin osoittaa keskittyneensä asiaan eikä lattiaan. Kuuluville purkautuu nasevia iskulauseita, joista sitaattien poimiminen on yhtä juhlaa.

– Paasikivi oli yksi sietämättömimmistä erehtymättömistä pankkimiehistä. Nykyaikana hän saisi välittömästi kenkää työpaikkakiusaamisesta. Pankkimiehenä hän ei oppinut historiasta mitään vaan toisti vuosikymmenestä ja -sadasta toiseen tehtyjä virheitä, Keskisarja luonnehtii viisaana pidetyn presidentin ensimmäistä uraa.

Kuinka suuryritykset antavat arkistonsa avaimet suorasukaiselle tutkijalle, joka muina töinään kirjoittaa rujoa ja rähjäistä historiaa? Keskisarjan mukaan perinteikkäiden yhtiöiden johtajilla on usein kulttuuritietoisuutta ja tervettä järkeä. He eivät halua ostaa siloteltua tai kuivaa tarinaa. Sellainen yrityshistoria on ongelmajätettä, joka ei kelpaa edes divarin ilmaislaariin.

– Metsäteollisuudessa ikänsä työskennelleet ihmiset eivät todellakaan halua lukea sellunkeiton teknisistä yksityiskohdista vaan ihmisten juonista, yritysten ja koko talouden kohtalon hetkistä, suohon putoamisista ja suosta nousuista.

Keskisarja sanoo, ettei häntä ole kertaakaan vaadittu vääristämään totuutta. Julki tullessaan kaunistelu aiheuttaisi yritykselle vain häpeää.

Fennomaanit nähty väärin

Yritysten ja tavisten lisäksi Keskisarjan kiinnostuksen kohteeksi on noussut 1800-luvun suomalaisuusliike. Siihen kuului puoli, jonka nykyaika tuntuu unohtaneen. Fennomania ei ollut pelkkää kielipolitiikkaa, kouluja ja kulttuuria. Fennomaanit perustivat myös suomalaisia yrityksiä – pankkeja, sahoja ja paperitehtaita. Heidän ansiostaan Suomen taloudellinen itsenäistyminen alkoi jo Venäjän vallan aikana. Se oli Keskisarjan mielestä ratkaiseva käänne – paljon ratkaisevampi kuin Raatteen tie.

– On tavattoman tärkeää, että kansakunta omistaa itse pankkinsa ja tehtaansa, rautatiensä ja metsänsä. Ilman fennomaaneja ja päättäväisiä liikemiehiä Suomi olisi itsenäistynyt yhtä säälittävästi kuin Afrikan siirtomaat.

Tekstiä syntyy jo tutkiessa

Raaka tie Raatteeseen ja Erehtymättömät ilmestyivät tänä syksynä saman kuukauden aikana. Seitsemässä vuodessa Keskisarja on julkaissut kymmenen teosta.

– Olen 41-vuotias ja tehnyt kymmenen kirjaa. Ei se ole hirveää tuotteliaisuutta, Keskisarja vähättelee.

Keskisarja on mielestään hidas kirjoittaja ja hieroo kieltä aivan liikaa. Haastattelun mittaan hän luettelee itsestään vaikuttavan määrän kaikenlaisia heikkouksia.

– Minulla on huono muistikin, mutta kompensoin sitä tallentamalla kaikki tekemiseni kuin muistisairaat. En ole missään nimessä atk-ihmisiä, mutta olen vähitellen oppinut itselleni sopivan työtavan. Minulta puuttuu kielitaitoa ja monia muitakin historioitsijan perustaitoja.

Yhden vahvuuden hän kuitenkin myöntää: hän näkee nopeasti, mikä lähteiden kertomassa tarinassa on kiinnostavaa, ja alkaa kirjoittaa jo samalla kun tutkii.

– Jonkun täytyy miettiä pari vuotta, mutta minä en tarvitse hautomisvaihetta.

Kaunokirjat jäävät lukematta

Keskisarja käyttää persoonallista kertojan ääntä ja verevää kieltä. Hän tuo aikakauden luonteen, ajattelutavat ja tapahtumakulut lähelle lukijaa esittelemällä ne yksittäisen ihmisen kohtaloiden, tekojen ja ajatusten kautta.

Mistä kirjoittamisen taito on kotoisin? Sitä hän ei osaa sanoa.

– Olen lukenut Väinö Linnaa ja Kalle Päätaloa. Ei minulla ole mitään käsitystä maailmankirjallisuudesta tai Suomen nykykirjallisuudesta. Häpeän tätä, mutta en lue kaunokirjallisuutta juuri ollenkaan, vaikka kustantaja tyrkyttää huippu-uutuuksia ilmaiseksi. Minulla on ohut yleissivistys, eikä se enää keski-iässä parane. Kun kirjoittaa paljon, päähän ei mahdu enempää.

Keskisarja puolustaa kiivaasti historiantutkimuksen perinteistä tapaa kertoa tuloksensa tarinan muodossa, vaivaamatta lukijaa teoreettisella käsitteiden pyörittelyllä.

Kyynelten kallio -kirjansa esipuheessa Keskisarja piikittelee käsitesuohon uponneita kollegoita: ”Yleistajuisen vastakohta ei ole tieteellinen vaan yleistajuton.” Itsetarkoituksellinen teoretisointi on hänen mielestään räjähtänyt viime vuosikymmenen aikana myös useilla historian osa-alueilla.

– Mitä mehevämpi ala, sitä yleistajuttomampia tutkimuksia. Ehkä pahin on tilanne seksin historiassa. Transnationaalis-diskursiivisilla käytänteillä ei ole mitään kosketusta oikeasti eläneisiin ja pelehtineisiin ihmisiin.

Annikka Mutanen on Tiede-lehden toimituspäällikkö.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012

Teemu Keskisarja

Ikä: 41.
Ylioppilaaksi: Porvoosta 1990.
Opiskellut
: historiaa Helsingin yliopistossa.
Väitöskirja
: 2005, Secoituxesta järjettömäin luondocappalden canssa:perversiot, oikeuselämä ja kansankulttuuri 1700-luvun Suomessa.
Työ
: freelance-historioitsija.
Tutkimusala
: talous, rikollisuus, sota.
Arvo
: Suomen ja Pohjoismaiden historian dosentti.
Harrastukset
: sulkapallo.
Perhe
: avovaimo, 3- ja 1-vuotiaat lapset.