Osakesijoittajat uskovat tekevänsä analyyttisiä valintoja. Tosiasiassa monet turvautuvat mielikuviinsa ja toimivat kuin eläisivät keräilytaloudessa.





Jättipankit ajautuvat valtion syliin, isot rahoituslaitokset tekevät konkursseja, ja pikkuvaltiot ovat menossa vararikkoon. Maailmanlaajuinen finanssikriisi risteilee tornadon tavoin pörssistä toiseen ja pudottelee osakkeiden arvostusta.

Markkinoita eivät liikuttele kasvottomat markkinavoimat vaan oikeat ihmiset, jotka sijoittavat omia tai toisten rahoja. Heidän käyttäytymisensä ratkaisee talouden tulevaisuuden.

- Sijoittajat ovat nyt hermostuneita, ja nähtävissä on jopa paniikin esiasteita. Ensin ajateltiin, että kurssien laskiessa on oikea aika ostaa. Laskun jatkuessa mukaan on tullut itsesuojeluvaisto: tässähän voi menettää kaiken! kuvaa sijoittajapsykologiaa tutkinut Markku Kaustia, Helsingin kauppakorkeakoulun rahoituksen professori.

Kun pelko on tarpeeksi suuri, sijoittajat alkavat myydä sijoituksiaan pelastaakseen, mitä pelastettavissa on. Jos kaikki tekevät niin samaan aikaan, kurssit romahtavat.


Psykologia jyllää

Markkinapsykologiaksi kutsuttu ilmiö selittää jopa kolmasosan osakekurssien hintaheilunnasta, ja yksittäisten sijoittajien ratkaisuissa psykologian merkitys on vieläkin suurempi. Rahoituksen tutkija pitää tätä huonona asiana, sillä talouden fundamentteihin eli perusasioihin perustuva päätöksenteko antaisi paremman tuoton.

- Kaikkein vapainta psykologiasta on "paperilla" sijoittaminen, Kaustia sanoo. Professori tietää, mistä puhuu, sillä viime vuonna hän voitti ylivoimaisesti Meklari-lehden sijoittajakilpailun yltämällä 35 prosentin voittoon verojen jälkeen. Kakkoseksi jäänyt kisaaja joutui tyytymään pariin prosenttiin, ja ammattisijoittajat menivät miinukselle.

- Ammattisijoittajilla on maine puolustettavanaan, mikä ajaa heidät kulkemaan lauman mukana. Väärässä oleminen on ihan okei, kunhan muutkin ovat väärässä, Kaustia kommentoi.

Erityisen haitallisesti markkinapsykologia vaikuttaa piensijoittajiin. Kun pelissä ovat omat rahat, on vaikeaa noudattaa etukäteen päätettyä strategiaa, kun alkaa tulla tappioita - etenkin, jos osakkeen arvo putoaa alle hankintahinnan.

- Tappion välttämisen pelossa pienikin menetys tuntuu sietämättömältä, Kaustia selittää ja muistuttaa, että tämän osoitti todeksi taloustieteen nobelin vuonna 2002 voittanut yhdysvaltalainen psykologi Daniel Kahneman.


Turvallisuus kahlitsee

Rahoitusmarkkinat ovat väärä paikka riskienhallinnalle, joka meihin on evoluution kuluessa kehittynyt. Tutkija vertaa sijoittajia keräilytaloudessa eläviin ihmisiin, jotka syövät henkensä pitimiksi vain tuttuja sieniä ja uskaltautuvat maistamaan oudon näköistä vasta sen jälkeen, kun naapuri on selvinnyt siitä sairastumatta.

- Missään tapauksessa he eivät syö kaikkia metsästä löytyviä sieniä, mutta sijoitustoiminnassa juuri niin tulisi tehdä, Kaustia sanoo.

Tuttujen sienien suosiminen näkyy suomalaisten suorissa sijoituksissa. Osakkeista 90 prosenttia on kotimaisia. Globaalisti neutraalissa salkussa niitä olisi vain prosentin verran. Sijoittajat liioittelevat tuntemattomien ja vähättelevät tuttujen kohteiden riskejä. Psykologisesti käyttäytyminen on ymmärrettävää, ja se toimii monilla elämänalueilla, mutta ei sijoittamisessa.

- Sijoitusmarkkinoilla maalaisjärjellä voi pärjätä paremmin kuin yhtä tikkaa sokkona heittämällä, mutta jos tikkoja on sata, sokon tulos on parempi.


Kokemus harhauttaa

Kaustialla on toinenkin huono uutinen luomumenetelmän käyttäjille.

Omia kokemuksia pidetään yleensä luotettavana tapana oppia uutta, mutta sijoittajan nekin voivat viedä harhaan. Kaustia on yhdessä London Business Schoolin tutkijan Samuli Knüpferin kanssa havainnut, että sijoittajat oppivat liikaa ja vääriä asioita omista kokemuksistaan. Tulokset julkaistaan joulukuussa arvostetussa Journal of Finance -lehdessä.

- Positiivinen kokemus esimerkiksi listautumisannista voi muokata sijoittajan mielipidettä koko ilmiöstä. Seuraavalla kerralla hän saattaa ottaa liian ison riskin ja menettää paljon.


Oveluus kostautuu

Jotkut osakesijoittajat myöntävät avoimesti, että heidän ratkaisunsa perustuvat arvaukseen tai jopa tunteeseen. Valtaosa pörssipelureista kokee kuitenkin tekevänsä analyyttisiä valintoja. Amerikkalaistutkimuksen mukaan sijoittajat ovat yli-itsevarmoja ja odottavat saavansa sijoituksilleen markkinakehitystä paremman tuoton.

- Monet kuvittelevat olevansa ovelampia kuin muut, mutta se on mielestäni merkki epäpätevyydestä.

Kaustia korostaa, että haastavuudesta huolimatta osakesijoittaminen ei ole "rakettitiedettä". Jos on valmis jonkin verran seuraamaan taloutta ja yrityksiä, oman sijoitussalkun rakentaminen on mahdollista. Piensijoittajan kannattaa kuitenkin tunnistaa rajansa, välttää spekulointia eikä koettaa ennustaa muiden käyttäytymistä.

- Ei kannata yrittääkään metsästää kurssien huippu- ja pohjahintoja. Jos niin tekee, kasvaa riski, että jää nuolemaan näppejään.


Riskienhallinnan periaate

Pidä panokset sen kokoisina, etteivät yöunet mene niiden takia, neuvoo osakesijoittamisen asiantuntija.


Palstan pitäjä Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


 


Hei kelaa vähän!


"Kieli on kivettynyttä historiaa", julisti E. N. Setälä aikoinaan, ja toden totta: monen sanan kautta avautuu ikkuna menneeseen maailmaan, kun niitä tutkailee tarkemmin.

Esimerkiksi ääni tarkoittaa vaaliterminologiassa yleensä kirjallista kannanottoa, mutta alkuaan sana viittaa kuuloaistimukseen. Se muistuttaa, että lippuäänestys on paljon uudempi ilmiö kuin äänestäminen puhumalla tai huutamalla.


Sanojen merkitykset muuttuvat tavallisesti sillä tavoin, että konkreettinen muuttuu abstraktiksi. Esimerkiksi riihessä puitiin ennen viljaa, budjettiriihessä puidaan nykyään talousasioita. Puitu vilja pohdittiin eli puhdistettiin pohtimella, nykysuomalainen pohtii asioita ja kelaa eli pyörittelee niitä mielessään samaan tapaan kuin projektori tai nauhuri pyörittää kelaa.

Muutoksia tapahtuu koko ajan lisää. Vanha värin nimitys vihreä on meidän aikanamme saanut uuden merkityksen, joka viittaa ympäristön suojeluun ja suojelijoihin. Liikennevalojen ansiosta punaisen tai vihreän valon näyttäminen on alkanut merkitä yleisesti kieltämistä tai sallimista.


Asiat ja sanat eivät muutu aina samaa tahtia. Digiboksin käyttäjä nauhoittaa ohjelmia vanhasta muistista, vaikka boksissa ei olekaan nauhaa. Autoilija poikkeaa huoltoasemalla, josta huoltomiehet ja huoltotyöt ovat kaikonneet vuosia sitten.

Vanhojen sanojen vertauskuvallinen käyttö helpottaa uusien asioiden ymmärtämistä. Tietokoneen työkalupalkissa olevat graafiset painikkeet muistuttavat vasaraa ja ruuvimeisseliä siinä mielessä, että kaikilla voi tehdä hommia. Näytön palkki muistuttaa muodoltaan rakentamisessa käytettyjä palkkeja. Näytölle avattavat ikkunat ovat kuin aukkoja seinässä: niistä näkee ulos ja eteenpäin.


Tuttujen sanojen merkitysten tietoinen vaihtaminen on hankalampi juttu. Nisäkkäiden nimistöä uudistanut toimikunta teki äskettäin monista hirvistä ja peuroista kauriita ja monista kauriista vuohia. Tästä seuraa todennäköisesti pitkäaikainen myllerrys ja sekaannus ni¬mien käytössä. Kohteita riittää siis myös tulevilla sanahistorian tutkijoilla.


Kaisa Häkkinen
Kirjoittaja on suomen kielen professori Turun yliopistossa.


 

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25784
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.