Älynlahjani olisivat riittäneet sairaanhoitajan koulutukseen, mutta persoonallisuustesti nosti tien pystyyn. Mitä testi kertoi? Miksi minua ei kannattanut valita opiskelemaan hoiva-alaa?

Teksti: Marko Hamilo

Kuka ottaisi töihin ihmisen, joka kuvaa itseään näin: ”En ole kovin aktiivinen. En ole myöskään kovin sosiaalinen. En sopeudu hirveän nopeasti muutoksiin.”Jos psykologi esittää tällaisen kysymyksen luennolla, kuulijoita naurattaa. Ei tietenkään kukaan!Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen kuitenkin väittää kirjassaan Temperamentti, stressi ja elämänhallinta, että tällainen ihminen tekisi työnsä rauhallisesti ja eleettömästi ilman jatkuvia huolimattomuusvirheitä. ”Ilmeisestikään hän ei käyttäisi työaikaa seurusteluun eikä olisi kovin kiinnostunut muiden asioista.”Keltikangas-Järvisen mukaan työelämässä on parin viime vuosikymmenen aikana siirrytty persoonallisuuden sivuuttamisesta sen perusteettomaan korostamiseen. Erityisesti ihannoidaan sosiaalisuutta ja reippautta.

Vaihtuvuus lisää kysyntää

– Työelämän ja koulutuksen henkilöarvioinnissa psykologiset testit yleistyvät yhä. Tosin kukaan ei osaa täsmälleen sanoa, kuinka paljon niitä tehdään, sanoo tutkimuspäällikkö Mikael Nederström konsulttiyhtiö Psyconista. Suomessa testit otti käyttöön ensimmäisenä VR ”pannakseen työnhakijoita  paremmuusjärjestykseen”. Edelleenkin rekrytointi on tavanomaisin soveltuvuustestien käyttötarkoitus, ja Nederström uskoo, että yksi syy niiden suureen suosioon on vaihtuvuuden lisääntyminen työelämässä. Ennen vanhaan pitkiä työsuhteita arvostivat sekä työnantajat että työntekijät. Ihmisillä oli aikaa opetella tulemaan toimeen työkavereiden, hankalienkin, kanssa, ja jos töissä ei viihdytty, purtiin hammasta.Uuden työntekijän palkkaaminen tietää työnantajalle rahan menoa, sillä perehdyttäminen maksaa eikä uusi ihminen ole heti tuottavimmillaan. Siksi työnantajaa kiinnostaa entistä enemmän myös se, miten kukin hakija töissä viihtyisi, eikä vain se, miten hyvin kukin töistä suoriutuisi. Yhä useammin työntekijöitä testataan myös työsuhteen kestäessä. Työtehtävät vaihtuvat, asiantuntijoista tulee esimiehiä ja päälliköistä johtajia. Henkilöstöosasto haluaa tutkittua tietoa myös yritysten sisäisissä rekrytoinneissa.Eikä siinä kaikki. – Nykyään psykologisia testejä käytetään myös niin sanotussa irtisanomisvalmennuksessa, Nederström kertoo. Sitä tarjoavat työnantajat työntekijöilleen, jotka ovat saaneet potkut tai siirron toisiin tehtäviin.

Keskeyttäjien määrä puolittuu

Opiskelijavalinnoissa psykologisia testejä käyttävät etenkin sosiaali- ja terveysala. Esimerkiksi Turun ammattikorkeakoulussa ei ole perinteisiä pääsykokeita ollenkaan. Oppilaitos on ulkoistanut oppilasvalinnan Psykologitiimi Päämäärä Oy:lle.Päämäärän toimitusjohtaja Minna Tapojärvi esittää vakuuttavia lukuja siitä, että laadukas testaaminen kannattaa. Kun Turun ammattikorkeakoulu ryhtyi ostamaan rekrytointipalvelut Päämäärältä, opintonsa keskeyttävien osuus putosi 10–12 prosentista viiteen–kuuteen.Keskeytetyistä opinnoista ei juuri ole hyötyä opiskelijalle itselleenkään, mutta veronmaksajille jokainen ammattikorkeakoulun keskeyttäjä on hukkainvestointi. Siksi opintojen keskeytysprosentti on tärkeä oppilasvalinnan onnistumisen mittari.Jotain Tapojärven yrityksen käyttämät testit siis mittaavat oikein, mutta mitä?

Ihmiset veivät miinukselle

Haluan tietää, voisinko vielä vaihtaa alaa. Voisiko kriittinen tiedetoimittaja löytää sisältään sisar hento valkoisen? Teen Päämäärän toimitiloissa Turussa samat testit, joita tekevät tuhannet sairaanhoitajan ammatista haaveilevat. Motivaatiota mittaamaan tarkoitetun haastattelun jätän väliin, koska en kuitenkaan oikeasti ole pyrkimässä.Pärjään hyvin kognitiivisissa tehtävissä, jotka mittaavat yleisälykkyyttä sekä kykyä ymmärtää sairaanhoitajan työtä koskevia tekstejä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Sairaanhoitajan oppiin en silti pääsisi. Minulla on ”matala ihmiskiinnostus”.Asteikolla yhdestä kymmeneen kiinnostukseni ihmisiin on yksi, kun sairaanhoitajaksi soveltuvalta edellytetään ainakin kutosen verran lähestyvyyttä, kontaktin halua ja kiinnostusta muita kohtaan. Sellaiset ihmiset viihtyvät hyvin hoito-, opetus- ja asiakaspalvelutehtävissä.Myös asiakeskeisyyteni ja äärimmäinen teoreettisuuteni saisivat minut turhautumaan sairaanhoitajan käytännönläheiseen ja tunneviestien kuuntelua edellyttävään työhön – luultavasti jo alan opintoihin.

Soveltuvuus hakijankin etu

Otin tulokset vastaan ristiriitaisin tuntein. Jos olisin oikeasti halunnut vaihtaa alaa, olisin kokenut  olevani persoonallisuusrasismin kohde. Mitä se oppilaitokselle tai työnantajalle kuuluu, olenko kiinnostunut ihmisistä vai en? Eikö tärkeintä ole pätevyys ja se, miten hyvin työnsä tekee?– Soveltuvuuden oikea arviointi on myös hakijan etu, väittää Päämäärä Oy:n tutkimusjohtaja Sanna Tapojärvi-Rasi. – Osa terveydenhuollon ammattia suunnittelevista nuorista ei kerta kaikkiaan ymmärrä, kuinka ihmiskeskeistä sairaanhoitajan työ on, Tapojärvi-Rasi sanoo. Luonteeltaan huonosti alalle sopiva saattaisi suoriutua opinnoistaan ja työtehtävistään alkuun ihan hyvin, mutta ajan mittaan persoonan ja työn ristiriita estäisi työssä viihtymisen ja jaksamisen.Tällainen holhousmentaliteetti ärsyttää. Syrjinnän vastustaja minussa sanoo, että ihmisiä pitäisi arvioida vain pätevyyden, ei persoonallisuuden perusteella. Toisaalta jollain tasolla olen samaa mieltä Tapojärvi-Rasin kanssa. Julkista terveydenhuoltoa rahoittavana veronmaksajana en edes itse haluaisi potilaana kohdata hoitajaa, joka olisi yhtä asiakeskeinen ja negatiivinen kuin minä.

Älykkyys ennustaa eniten

Psyconin Mikael Nederströmin mukaan erilaisista henkilöarvioinnin menetelmistä parhaiten työelämässä pärjäämistä ennustavat yleisälykkyyttä mittaavat testit. Myös erilaiset työtehtäviä jäljittelevät simulaatiot ovat hyviä.Sen sijaan työhaastattelu, niin itsestään selvänä kuin sitä valintatilanteessa pidetäänkin, kertoo tulevaisuudesta vähän. Haastattelu ennustaa hyvin vain, jos se on strukturoitu, eli jos kaikilta haastateltavilta kysytään samat kysymykset ja vastaukset pisteytetään tai asetetaan muuten paremmuusjärjestykseen.Käytössä olevat persoonallisuustestit ovat Nederströmin mukaan luotettavia, ainakin tilastollisessa mielessä. Tosin on yksilöitä, joille pelkkä mekaanisesti laskettu testitulos ei tee oikeutta, vaan se täytyy osata tulkita yksilökohtaisesti.Esimerkiksi ulospäinsuuntautuneisuuden luonteenpiirrettä mittaavat kysymykset – joita testipatterissa on tietenkin useita – jakavat ihmiset kohtalaisen hyvin introvertteihin, ekstrovertteihin ja niihin, jotka ovat siltä väliltä. On kuitenkin myös ihmisiä, jotka käyttäytyvät joissakin tilanteissa hyvin avoimesti ja joissakin toisissa hyvin ujostelevasti. Nämä ihmiset poikkeavat luonteeltaan niistä, jotka testeissä sijoittuvat välimaastoon, mutta testit kuitenkin niputtavat heidät kaikki yhteen ja samaan ryhmään.Jos hakija muuten vaikuttaa hyvältä, häntä ei kannatakaan siirtää heti sivuraiteelle, vaan pitää tutkia lisää. Voi olla, että hänen käyttäytymisensä tietyissä tilanteissa käy erinomaisesti yksiin työssä vastaan tulevien tilanteiden kanssa.

Väitteet kertovat piirteistäsi

Monet persoonallisuustestit mittaavat viittä keskeistä persoonallisuuden piirrettä: tunnollisuutta, neuroottisuutta, avoimuutta kokemuksille, miellyttävyyttä ja ekstroversiota. Testattava saa ottaa kantaa erilaisiin väitteisiin, joista kukin mittaa yhtä piirrettä. Testi valottaa samaa piirrettä lukuisilla hieman eri tavoin muotoilluilla väitteillä. Patterissa voi olla parikinsataa väitettä.

”Teen aloittamani tehtävät sinnikkäästi loppuun.”Tunnollisuus: vastuuntuntoisuus vs. huolettomuus

”Olen usein huolestunut.”Neuroottisuus: tasapainoisuus vs. tunne-elämän epävakaus

”Minulla on aktiivinen mielikuvitus.”Avoimuus kokemuksille: kokeilunhaluisuus vs. sovinnaisuus

”Suhtaudun usein luottavaisesti toisiin ihmisiin.”Miellyttävyys: ystävällisyys vs. epäystävällisyys

”Aloitan mielelläni keskustelun tuntemattomien kanssa.”Ekstroversio: ulos- vs. sisäänpäin suuntautuneisuus

Testiä koko päivä

Turun ammattikorkeakoulun opiskelijavalinnoissa kuluu koko päivä, jos ei karsiudu persoonallisuus- tai kykytesteissä haastatteluista, jotka seuraavat niitä iltapäivällä.Työelämässä henkilöarviointi kestää tyypillisesti 6–8 tuntia, johon sisältyy ruokailu- ja muita taukoja. Arviointipäivään ei tarvitse valmistautua tai ottaa mitään mukaan, ohjeistaa henkilöstökonsulttiyhtiö Psycon.Päivän ohjelma sisältää erilaisia tehtäviä, kuten psykologisia testejä, lomakkeiden täyttöä sekä työsimulaatioita. Näiden avulla muodostetaan käsitystä testattavan motivaatiosta, urasuunnitelmista ja työskentely- ja vuorovaikutustavoista.Yksittäisen psykologisen testin tai muunkaan arviointimenetelmän pohjalta ei tehdä mekaanisia päätöksiä. Tällä rajoitetaan muun muassa satunnaisten epäonnistumisten vaikutusta tuloksiin.

Laki vei musteläiskät

Sveitsiläisen psykiatrin ja psykoanalyytikon Hermann Rorschachin kehittämä ja hänen nimeään kantava musteläiskätesti on pitkään ollut persoonallisuustestien ikoni. Musteläiskien ja muiden niin sanottujen projektiivisten testien ydinajatus on, että abstrakteja kuvioita tulkitessaan ihminen paljastaa väistämättä jotakin persoonastaan. Testin pätevyydestä on kiistelty 1920-luvulta, eli siitä lähtien, kun Rorschach keksi käyttää niitä psykiatrisessa diagnostiikassa. 1950-luvulla monet tutkimukset viittasivat siihen suuntaan, ettei testi erota mielenterveyshäiriöistä mieleltään terveestä eikä kerro juuri mitään persoonallisuudestakaan.Rorschachin testiä käytettiin kuitenkin pitkään myös Suomessa. Rekrytoinnissa ne harvinaistuivat viime vuosikymmenen puolivälistä alkaen, ja nyt isot konsulttiyhtiöt ovat luopuneet Rorschachista osin asiakasyritysten kritiikin takia. Työnantajat ehkä pelästyivät vuonna 2004 voimaan tullutta lakia yksityisyyden suojasta työelämässä. Sen mukaan työnantajan on varmistettava, että testejä tekevät asiantuntijat luotettavilla menetelmillä ja että kertyvät tiedot ovat virheettömiä. Ehkä viimeisen naulan Rorschachin testin arkkuun iski eräänlainen kansalaisaktivismi. Viime vuonna Wikipedia julkaisi testin kymmenen musteläiskää selityksineen, ja pian esimerkkiä seurasivat muun muassa laajalevikkiset sanomalehdet The Guardian Britanniassa ja The Globe and Mail Kanadassa. Testattavaksi joutuva voi nyt siis opetella läiskiin vastaukset, jotka eivät ainakaan herätä epäilyä hänen mielenterveydestään.Monet testiä käyttävät psykologit raivostuivat Wikipedian artikkelista, mutta esimerkiksi Skeptical Inquirer -lehden toimituspäällikkö Benjamin Radford piti julkaisupäätöstä hyvänä ratkaisuna.

Voiko testissä huijata?

Kun sisäänpääsy voi olla pisteestä kiinni, huiputtaminen saattaa käydä mielessä. Valheella on tässäkin lyhyet jäljet.

Itse vastasin terveysalan opiskelijoiden persoonallisuustestiin rehellisesti, ehkä jopa piirteitäni liioitellen, mutta yhtä hyvin olisin voinut kaunistella ja antaa itsestäni sosiaalisemman kuvan.Jos hakija tietää, millaista luonnetta työssä vaaditaan, mikään ei estä häntä taktikoimasta. Itsearviointitesteissä on melko helppoa ajatella mielessään jotakuta toista, jonka uskoisi luonteenpiirteiltään sopivan hyvin tarjottuun työtehtävään, ja vastata niin kuin olettaisi tämän ihmisen vastaavan.

Mikko teki sen

Nelikymppinen, luovalla alalla työskentelevä Mikko (nimi muutettu) halusi vaihtaa työpaikkaa. Hän haki tehtävää kilpailevassa yrityksessä, joka käytti rekrytoinnissa psykologisia testejä.Vanhassa työpaikassa Mikkoa arvostettiin pätevänä konkarina, mutta varsinkin nuorempien naiskollegoiden mielestä Mikko oli usein ylimielinen. Mikon omasta mielestä hänen alansa ihmiset ovat usein ”liian kyynisiä, negatiivisia ja yli- tai tekokriittisiä”. – Ajattelin, etten testeissä syyllisty näihin synteihin. Niinpä tuloksien mukaan olinkin sitten superpositiivinen ja liiankin luottavainen, optimistinen enkä lainkaan kriittinen. Mikko sai paikan.– Joko minä olen tuollainen tai sitten harhautin testaajia. Toinen mahdollisuus on, että omiin työskentelytapoihinsa ja asenteisiinsa voi vaikuttaa, jos on vahvaa tahdonvoimaa. Tiedä sitten, mikä on lopulta totuus.

Enemmänkin kaunistelua

Testien laatijat ovat tietoisia kiusauksesta. He pyrkivät tunnistamaan suoranaiset valehtelijat esimerkiksi muotoilemalla väitteitä niin, ettei kukaan voi rehellisesti valita vastausta skaalan ääripäästä: ”En ole ikinä juoruillut kenestäkään.”Mutta eihän Mikkokaan suoranaisesti valehdellut. Niin hänessä kuin ihmisissä yleensä on erilaisia puolia. Monet ovat joissakin tilanteissa ulospäin suuntautuneita, joissakin toisissa he vetäytyvät syrjään. Eikä ihminen aina tunne itseään kovin hyvin. Itsearviointitesti ei voi olla tutkittavan omaa itsetuntemusta tarkempi.Kuinka paljon huijareita sitten on, Psyconin tutkimuspäällikkö Mikael Nederström?– Yleensä kysymys on nimenomaan eräänlaisesta kaunistelusta, negatiivisten tunteiden ja taipumusten kieltämisestä, ja siinä on aste-eroja. Määriä ei voi oikeastaan laskea, koska ennalta ei ole määrätty rajapistettä valehtelijan ja rehellisen vastaajan välille.

Julkaistu Tiede -lehdessä 5/2011

Marko Hamilo on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Ruotsissa työntekijät avaavat jo oven kädessä olevalla sirulla.

Tukholmassa sijaitseva teknologia-alan yritysten toimisto Epicenter alkoi kaksi vuotta sitten asentaa työntekijöidensä käsiin siruja. Niillä työntekijät voivat esimerkiksi avata työpaikalla ovia, kirjautua tietokoneille tai maksaa lounaan, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Istute toimii kuin mikä tahansa siru uimahallien rannekkeissa tai työpaikkojen kulkuluvissa. Sitä ei vain tarvitse muistaa pitää mukana.

Tänä kesänä Yhdysvalloissa seurattiin esimerkkiä. Wisconsinilainen yritys asennutti sirun kymmenille työntekijöilleen.

Terveydenhoidossa erilaisia implantteja on käytetty jo pitkään. Uutta ruotsalais- ja amerikkalaisyrityksessä on käyttää istutteita muuhun kuin terveystarkoituksiin.

Kysely

Ottaisitko tunnistesirun ihosi alle?

Kun kelloa ei ollut, auringon asema kertoi, milloin syödään

Ilmansuunnilla on ollut suuri merkitys entisajan ihmisten elämässä. Niiden mukaan on valittu asuinpaikat ja katsottu kulkureitit. Kun ei vielä tunnettu karttoja eikä kompasseja, määriteltiin suunnat taivaankappaleiden ja muiden luonnonilmiöiden mukaan.

Öisen tähtitaivaan kiintopiste oli Pohjantähti eli Pohjannaula. Se näytti olevan tukevasti kiinni taivaan pohjassa. Taivas kuviteltiin kupumaiseksi kanneksi, joka pyöri hitaasti Pohjantähden ympäri. Tähden suunta oli pohjoinen tai länsimurteissa pohjainen. Pohja on ikivanha indoeurooppalainen laina. Se on alkuaan tarkoittanut peräosaa tai takaosaa.

Auringolla on ollut tärkeä rooli ilmansuuntia nimettäessä.

Itä kuuluu yhteen itää-verbin kanssa ja viittaa suuntaan, josta aurinko nousee eli ikään kuin itää aamulla.

Koillisen kantasana koi on perintösana, joka tarkoittaa sarastusta.

Länsi on ilmeisesti alavaa maata merkitsevän murteellisen lansi-sanan muunnelma, joka ilmansuunnan nimenä viittaa matalalle painuneeseen aurinkoon.

Luode-sanan alkuperä on epäselvä, mutta se voi olla ikivanhan heittämistä merkitsevän luoda-verbin johdos ja tarkoittaa suuntaa, jonne aurinko lopulta katoaa.

Louna tai lounas on alkuaan merkinnyt päivää ja päivänvaloa ja sitten myös ateriaa, joka on nautittu puolipäivän maissa. Kun ei ollut kelloja, piti eri tahoille hajaantuneen työväen katsoa auringosta, milloin oli yhteisen aterian aika. Tärkeä suunta sai nimekseen lounas tai lounainen.

Etelä on vanhaan perintösanastoon kuuluvan esi-sanan johdos ja tarkoittaa sananmukaisesti edessä olevaa paikkaa. Asumusten oviaukot avattiin mielellään lämpimimpään ilmansuuntaan, jossa aurinko oli korkeimmillaan. Etelä oli siis suunta, joka oli pirtistä ulos astuttaessa oven edessä.

Kaakko on siinä mielessä poikkeus, ettei se liity taivaankappaleisiin vaan vesilintujen ikiaikaisiin muuttoreitteihin. Se oli upeasti kailottavien kaakkolintujen eli kuikkien ja kaakkurien tulosuunta keväällä.

Nykyään ilmansuuntien ja niiden nimien järjestelmä näyttää selvältä, mutta se ei ole syntynyt itsestään. Murteissa nimityksiä on paljon enemmän, ja samojenkin nimitysten merkitykset vaihtelevat.

Tähän moninaisuuteen kyllästyi Elias Lönnrot, joka kehitti suomea sivistyskieleksi 1800-luvulla. Hän valikoi sopivat termit ja esitteli ne Mehiläinen-lehdessään. Niitä me käytämme edelleen.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 10/2017