Mediaprofessori löysi neitseellisen tutkimusaiheen puolivahingossa.

 

Teksti: Annikka Mutanen

Mediaprofessori löysi neitseellisen tutkimusaiheen puolivahingossa. 

Julkaistu Tiede-lehdessä 10/2012

Tutkijatoverin mukaan hän on cool. Katsotaan. Susanna Paasonen, sinut haluttiin tähän lehteen, koska tutkit pornoa. 37-vuotias professori nyökkää tyynesti. Leukaperissä ei näy kiristymisen merkkejä.

– Tällaisen aiheen kautta ei ole vaikea päästä mediaan, hän vastaa hymynkare suupielessä. – Siitä saa otsikoita.

Mikä meitä pornossa kiinnostaa, niin mediaa kuin sen kuluttajia? Paasosen mielestä kielletyn hedelmän maku. Salailu lisää pornon vetovoimaa.

Vuoteen 2000 asti K-18-videoiden eli raa’an väkivallan ja pornon levittäminen oli Suomessa lailla kiellettyä. Paasonen arvelee, että juuri tämän takia porno oli Suomessa suositumpaa kuin muissa pohjoismaissa.

– Siinä toimi kieltolakiefekti. Viinaakin alettiin juoda enemmän, kun se kiellettiin.

Lajityypissä yhtyvät ällötys, kiihotus ja huvitus. Se sopii aiheena täydellisesti iltapäivälehdille, jotka muutenkin elävät seilaamalla laidasta laitaan hekumoinnin ja paheksunnan välillä, Paasonen selittää.

Hyväntuulisen viileä hän näyttää olevan ja sellaisena pysyy, vaikka moni muu vaivautuisi .

Aineisto roskapostista

Paasonen nimitettiin mediatutkimuksen professoriksi Turun yliopistoon viime vuonna. Tänä syksynä hän aloitti oppiaineen esinaisena.

– Jonkun täytyy hyväksyä laskut ja istua vähän enemmän kokouksissa, ei siinä muuta, Paasonen kuittaa uusimman ylennyksen.

Vuonna 1993 hän saapui Helsingistä Turkuun samaan yksikköön opiskelemaan elokuva- ja televisiotiedettä. Ainevalinnan saneli intohimoinen elokuvaharrastus. Teinivuodet olivat kuluneet elokuva-arkiston näytöksissä.

Opintojen aikana Paasosta alkoivat kuitenkin kiinnostaa muut asiat. Gradun hän teki häistä mediaspektaakkelina. Paasonen tietää, mitä häissä ja häävideoissa pitää olla, jotta ne näyttävät sellaisilta, miltä niiden kuuluu näyttää: oikeat puvut ja asusteet, tilat ja somisteet, seremonialliset sanat ja toimitukset. Sekä tietenkin yleisö, todistajat. Säännöt ovat ihmisten mielessä hyvin selvät, vaikka suuri osa elementeistä on tuoretta tuontitavaraa.

Pornoon Paasonen uppoutui puolivahingossa. Hän oli juuri väitellyt internetin tunnetuksi tekemisestä, ja tarkoitus oli kirjoittaa yksi artikkeli pornosta.

Porno vaikutti 1990-luvulla voimakkaasti internetin kehitykseen. Se oli netin rahasampo, kun millään muulla verkkosisällöllä ei vielä osattu ansaita. Datapalvelut ja nettimaksaminen kehittyivät niin sanotun aikuisviihteen vanavedessä. Paasonen huomasi, että pornoa oli silti tutkittu todella vähän.

– Löysin aiheesta noin viisi tutkimusartikkelia, vaikka se oli taloudellisesti mediakulttuurin vaikutusvaltaisin osa.

Harvalukuiset pornon tutkijat nököttivät tiukasti poteroissa. Toisille porno oli riistoa, miehisen sorron symboli. Toisille se oli sananvapauden piiriin kuuluvaa ilottelua, joka antoi tukea myös sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen olemisen oikeudelle. Kumpikin koulukunta valitsi aineistonsa ennakkoasenteen mukaisesti. Näin saatiin oletusten mukaisia päätelmiä.

Paasonen keksi keinon objektiiviseen aineiston otantaan. Hän alkoi panna talteen pornolinkkejä sisältävää roskapostia, jota siihen aikaan tunki sähköpostilaatikoihin runsain määrin. Näin hänelle kertyi aineisto, jota ei ollut valittu ennakko-oletusten ohjaamana vaan joka ui hänen luokseen nettipornon valtavirrassa.

Liha resonoi pornoon

Nuori tohtori ajatteli, että porno on yksinkertainen juttu, mutta ei se ollutkaan. Hän jäi tonkimaan aihetta kymmeneksi vuodeksi.

Tulokset kiteytyivät viime vuonna ilmestyneeksi kirjaksi, jossa Paasonen puntaroi pornotutkimuksen lähestymistapoja ja menetelmiä. Teos sai nimekseen Carnal Resonance, suoraan suomennettuna ”Lihallinen resonanssi”. Otsake viittaa siihen, miten porno panee katsojan resonoimaan, värähtelemään.

Akateemiset tutkijat ovat keskittyneet tarkastelemaan esimerkiksi pornon merkityksiä ja katsojien samastumista. Paasonen tohtii epäillä, ovatko nämä lähestymistavat kiinnostavia. Pornon kuluttajat eivät välttämättä välitä samastua pääosien esittäjiin, eikä pornon viesti piiloudu merkityksiin.

– Porno pyrkii kiihottamaan. Sitä katsottaessa usein runkataan, Paasonen toteaa.

Porno herättää siis fyysisiä reaktioita ja tuntemuksia, joille katsoja ei välttämättä pysty antamaan nimeä. Kenties ne eivät edes käänny kielelle.

Miten mediatutkijakaan voi päästä näihin tuntemuksiin käsiksi? Paasonen tekee pornoteoksista sisältöanalyyseja ja katsoo reaktiovideoita. Lisäksi hän tarkkailee kuvien vaikutusta itseensä.

Millaisia vaikutuksia niillä on tutkijaan?

– Suurin herkkyys karisee, en enää vähästä hätkähdä. Olen kiinnostunut hetkistä, joina jotain kuitenkin tapahtuu, syntyy jokin intensiteetti.

Ne hetket voivat paljon nähneellä käydä harvinaisiksi. Suurkuluttajat valittavat, että porno on tylsää. Paasonenkin sanoo, ettei hän viitsi juuri pornoa huvikseen katsella.

Pornon pahuus tai hyvyys taas riippuu Paasosen mielestä pornon tyypistä. Pornosta puhutaan yksikössä kuin se olisi yksi kokonaisuus. Sellainen se ei ole.

– On aineistoja, joista toivon, että en olisi nähnyt. En kuitenkaan koe, että moraalinen tulokulma on tutkimuksellisesti kestävä. Se ei ole minun työni.

Maallikot tuottavat itse

Sen jälkeen, kun Paasonen aloitti omat pornotutkimuksensa, alalla on tapahtunut valtava muutos niin Suomessa kuin maailmalla. Netti mullisti ensin levityksen ja sitten myös tuotannon. Nykyisin pornoa tekevät harrastelijat. Muodissa ovat YouTube-tyyliset sivustot, joille voi ladata omia videoita. Perinteiset tuotantoyhtiöt ovat kriisissä, ja rahaa tekevät saittien ylläpitäjät.

Meilläkin on kansallinen sivusto, jonne ihmiset voivat laittaa itsestään kuvia ja seksivideoita. Sen nimi on Alaston Suomi.

– Sitä katsoessa normaali suomalainen seksuaalisuus alkaa näyttää erilaiselta. Keski-ikäiset pariskunnat harrastavat ryhmäseksiä kesämökillä, täysin tunnistettavien pahkaesineiden keskellä.

Äkkiseltään tuntuu epätodennäköiseltä, että mökkiseksivideo kiihottaisi ketään. Paasonen sanoo kuitenkin oppineensa, että ihmiset kiihottuvat hyvin erilaisista asioista.

Nyt hän on hankkimassa tietoa suomalaisten pornokäsityksistä ja -kokemuksista  Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran muistitietokyselyn kautta. Keruuhanke on saanut nimekseen ”Siinä oli hämähäkki väärin päin”. Tavallisilta ihmisiltä toivotaan kirjoituksia siitä, kuinka he ovat kohdanneet pornoa, mitä he pornolla käsittävät ja millaisia tuntemuksia se on heissä herättänyt.

Muita tahmeita objekteja

Nyt on puhuttu pornosta väsyksiin asti, vaikka Paasosella on muitakin mielenkiinnon kohteita. Hän on tutkinut skandaaleja, nettikeskusteluja ja niin sanottuja tahmeita linkkejä. Tahmea on linkki, jonka ihmiset suurin joukoin klikkaavat auki ja jakavat eteenpäin. Tahmeus johtuu siitä, että linkki herättää voimakkaita tuntemuksia: hämmästystä, ällötystä, raivoa tai paheksuntaa.

Parhaillaan Paasosella on tarkastelussa nettikeskustelu, joka syntyi We love Helsinki -yhteisön juhannustansseista. Siellä tiskijukka kehotti miehiä hakemaan naisia tanssimaan ja sanoi naisten laittautuneen kauniiksi heitä varten. Paikalla ollut nainen moitti spiikkejä siitä, että ne sulkivat ulos seksuaalivähemmistöt. Sosiaalisessa mediassa alkoi kiivas mielipiteiden vaihto, joka ylsi uutiseksi Yleisradiossa ja Helsingin Sanomissa. – Uutinen oli, että netissä keskustellaan.

Juhannustanssien aineistosta näkyy kirkkaasti, miten nettikeskustelu kärjistyy. Kukin pyrkii panemaan toista paremmaksi ja ylittämään aiemmat kommentit. Samaan aikaan ihmiset kokevat keskustelevansa eri asioista: yksi tasa-arvosta, toinen sukupuolten asemasta, kolmas tanssilavakulttuurista. Osa trollaa eli yrittää tahallaan kiihdyttää muita keskustelijoita. Jos trolleja ei tunnisteta, heille loukkaannutaan aidosti. Toiset ottavat keskustelun viihteenä, ja jotkut lyövät sen tahallaan läskiksi.

Myös medioiden aineellinen puoli kiinnostaa Paasosta.

– Niihin tarvitaan rautaakin, ei pelkkiä merkityksiä.

Tuo rauta vaikuttaa sisältöön. 1990-luvun kännykkäkuvissa oli enemmän häiriötä kuin informaatiota. Paasonen on pohtinut, mitä katoaa ja jää tavoittamatta, kun jotain tallennetaan.

– Seksissä esimerkiksi on aika tärkeää, miltä se tuntuu.

Paasonen haluaa ruokkia uteliaisuuttaan monipuolisesti. – Ymmärrän itseni mediatutkijaksi. Pornotutkija, joo. Nettitutkija, joo. Mutta en halua pysyä niissä rajoissa. Ei ole pahempaa kuin leipääntynyt tutkija, joka ajattelee etukäteen tietävänsä, mitä löytää.

Kova treeni lopettaa kelan

Mediaprofessori seuraa vapaa-ajallakin kaikenlaista mediaa, mutta yrittää olla tekemättä töitä iltaisin ja viikonloppuisin.

– Että olisi elämäkin.

Harrastuksista tärkein on potkunyrkkeily. Ennen lukukauden alkamista Paasonen ehti treenaamaan jopa seitsemän kertaa viikossa.

Peruskoululaisena Paasonen harjoitteli vakavissaan karatea. Väitöskirjaa tehdessään hän tajusi, että urakasta selviämiseen tarvitaan vastapainoa, ja päätti palata kamppailuharrastukseen. Hän ei kuitenkaan enää sopeutunut karatesalille, missä porukka oli edelleen vakavissaan ja kuri sotilaallista. Häntä alkoi naurattaa väärissä paikoissa.

Paasonen vaihtoi lajia ja löysi Herttoniemestä opettajaksi entisen maailmanmestarin, jonka harjoituksissa vaatimustaso on sopiva. Paasonen ei kaipaa työstressin lisäksi harrastusstressiä. Treeni on kuitenkin riittävän rankkaa ja teknisesti vaativaa, jotta työasioista murehtiminen katkeaa.

– Kun alan punnertaa, niin kela loppuu. Jos iltapäivä on kulunut tekstin hiomiseen, niin treenin jälkeen kappalejärjestys ei tunnu enää erityisen merkitykselliseltä. Se on mahtavaa.

– Akateeminen maailma on usein turhauttava, ja mätkiminen auttaa. Se ei ratkaise ongelmia, mutta se auttaa.

SKS:n pornokysely jatkuu lokakuun loppuun saakka: www.finlit.fi/kra/keruut/hamahakki.pdf 

Susanna Paasonen

Ikä: 37.

Työ: Mediatutkimuksen professori Turun yliopistossa vuodesta 2011.

Tutkimusala: Seksuaalisuus, populaari- kulttuuri, mediateoria.

Koulutus: Peruskoulu ja lukio Helsingissä, Elokuva- ja televisiotieteen opinnot Turun yliopistossa, Väitös internetin popularisoinnista 2002.

Perhe: Uusperhe.

Harrastukset: Potkunyrkkeily ja median seuraaminen.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25797
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.