Päältä katsoen öljyn siivous onnistui, mutta syvällä syntyi rumaa jälkeä. Öljystä tuli entistä pahempi myrkky.

PowerPoint heijastaa seinään kaksi tyhjää ruutua ruksattavaksi. – Oliko tämä suuronnettomuus vai pelkkä vuoto? kysyy merielämän suojeluun omistautuneen Ocean Alliance -järjestön toimitusjohtaja Iain Kerr aloittaes­saan esitelmänsä Yhdysvaltain helmikuisella tiedeviikolla Bostonissa. Hän on selvästi harmissaan. Kolme vuotta sitten Meksikonlahdella sattui yksi maailman pahimmista öljyturmista, kun British Petroleum -yhtiön öljynporausputki räjähti ja öljyä juoksi solkenaan mereen 87 päivää. Silti media nimittää tapahtumaa vuodoksi.

Onnettomuuden vähättely ei mene yksin median tiliin. Yhdysvaltain viranomaiset ovat olleet vahvasti luomassa mielikuvaa, jonka mukaan Meksikonlahdella kävi onni onnettomuudessa. Öljylauttojen kadottua näkyvistä he kiittelivät puhdistustoimia ja kehuivat öljynsyöjämikrobeita, jotka tekivät suurtyön ja mutustelivat öljyn suihinsa. Vajaa vuosi onnettomuuden jälkeen myös maan hallitus arvioi, ettei tragediaa tullutkaan ja kriisikin jäi lyhyeksi. Samaan aikaan onnettomuuden aiheuttaja BP laski, että lahti toipuu entiseen kuntoonsa vuoden 2012 loppuun mennessä.

Öljyä jäi jumiin

Merentutkijat ovat olleet eri linjoilla. He ovat koko ajan sanoneet, ettei kaikki mennyt kuin tanssi, vaan öljyä jäi paljon luontoon. – Ainakin 1,9 miljoonaa barrelia, noin 260 000 tonnia, Kerr sanoo.

Syy siihen, miksi tällainen määrä öljyä ei päätynyt kerättäväksi tai poltettavaksi, löytyy onnistuneiksi kiitetyistä puhdistustoimista. Siivoustalkoissa öljyä hajotettiin kemiallisesti niin kutsutuilla dispersanteilla, pinta-aktiivisten aineiden ja liuottimie­n seoksilla. Ne pienentävät öljyn pintajännitystä ja pilkkovat sitä pisaroiksi. Tarkoitus on jouduttaa öljyn luontaista hajoamista ja rikkoa öljylauttoja, jotteivät ne pääsisi pilaamaan rantoja ja tahrimaan eläimiä.

Vahinkoja on aiemmissakin öljyonnettomuuksissa torjuttu hajottajilla, mutta Meksikonlahdella niitä kylvettiin enemmän kuin ikinä ennen. Ensimmäisen kerran öljyntorjunnan historiassa aineita ruiskutettiin myös merenpohjaan, suoraan öljyä maankuoren uumenista syösseen porausputken päälle. Tästä seurasi ongelmia.

Kun poretabletti hajoaa vedessä, muodostuu kuplia, jotka nousevat keveästi pintaan. Öljypisaroille meressä kävi toisin. Iso osa jäi jumiin kylmiin syvän veden kerroksiin ja kerääntyi vesipatsaisiin, joita virtaukset sitten siirtelivät mikä minnekin.

Rantoja hajotus todella säästi, mutta meressä öljyn haitallisille hiilivedyille altistuivat monet eliöt, joita öljyonnettomuudet eivät yleensä kosketa, summaa John Pierce Wise,­ Etelä-Mainen yliopiston toksikologian ja molekyyliekolo­gian professori.

Hajotus pahensi tuhoa

Jos jo öljypatsaat syvällä pinnan alla olivat ikävä näky, hajottajakemikaalit vielä pahensivat tilannetta. Samalla kun ne pisaroivat öljyn, ne tekivät siitä entistä myrkyllisempää.

– 52 kertaa myrkyllisempää kuin öljy itsessään, Kerr sanoo.

Arvio perustuu tutkimuksiin, joita viime vuonna tekivät Georgian teknisen yliopiston biologit Roberto Rico-Martínezin johdolla. Tutkijat sekoittivat BP:n lähteestä vuotanutta öljyä ja torjunnassa käytettyjä Corexit-kemikaaleja meriveteen, jossa oli rataseläimiä. Jo 2,6-prosenttinen seos tappoi aikuisia yksilöitä ja munia kymmeniä kertoja enemmän kuin vesi, jossa oli vain öljyä tai hajotusainetta.

Tiedeviikolla muilla vastaavia laboratoriokokeita tehneillä on kerrottavaan yhtä huonoja uutisia. Öljyn ja hajottajan yhdistelmä tuhoaa planktoneläimiä, koralleja ja pohjakaloja. Se aiheuttaa niissä myös dna-vaurioita, epämuodostumia ja hedelmättömyyttä.

Uutiset ovat huonoja etenkin siksi, että ne käsittelevät merten pieniä eliöitä, joita isommat eliöt syövät. Jos ravintoketjun alkupää myrkyttyy ja kärsii, vaikutukset tuntuvat sen huipulla valaissa ja ihmisissä asti.

Valaista pahimmassa vaarassa ovat brydenvalaat. Niitä on jäljellä vain 16 yksilöä, eivätkä kokemukset menneistä öljyonnettomuuksista lupaa hyvää.

– Kun Exxon Valdez -öljytankkeri 24 vuotta sitten saastutti Prinssi Williamin salmen Alaskassa, alueella eli 22 miekkavalaan populaatio. Se ei ole onnettomuuden jälkeen saanut yhtään poikasta, ja käytännössä joukko on menetetty. Valaita on jäljellä enää seitsemän, laskee professori Wise, joka johtaa Meksikonlahden valaita tutkivaa laboratoriota.

Pohjasta tuli hautausmaa

Sen verran onnea tässä suuronnettomuudessa sentään oli, että mereen kaikkiaan purkautuneesta öljystä ison osan todella kuluttivat öljynsyöjämikrobit, jotka hajottavat hiilivedyistä hiiltä aineenvaihduntansa tarpeisiin. Tutkijat eivät tiedä, miksi mikro­bien ruokajuhlat päättyivät ennen aikojaan ja öljyä jäi mereen. Todennäköisiä syitä on kaksi.

Mikrobit saattoivat hiilivetyjä pilkkoes­saan kuluttaa vedestä hapen, ja prosessi keskeytyi, tai öljyn hajotusaineet olivat myrkkyä myös mikrobeille ja estivät niitä hoitamasta tehtäväänsä loppuun asti.

Siitä, mitä jäännösöljylle tapahtui, tutkijoilla on käsitys.

– Siihen sekoittui planktonia ja muuta ainesta ja sitä satoi pohjaan kuin raskasta räntälunta, kuvaa Georgian yliopiston meritieteiden professori Samantha Joye.

Tätä vasten ei ole yllätys, että merenpohja kärsi pahasti.

– Siitä tuli hautausmaata, sanoo Joye, joka on useaan otteeseen käynyt sukellus­aluksella kuvaamassa niin onnettomuuspaikkaa kuin merenpohjaa laajemminkin.

Edes elämän palailu ei lupaa nopeaa parannusta. Niin kauan kuin pohjaa peittää öljyinen sedimentti, koloihinsa kaivautuvat pohjaeläimet ja ravintoa noukkivat kalat nostavat öljyä uudelleen esiin ja kiertoon. Tämä voi kurittaa elämää vuosikymmenen, ellei pidempäänkin.

Läksyä riittää opittavaksi

Miten pahasti Meksikonlahti öljyonnettomuudesta lopulta kärsii, ei vielä tiedä kukaan. Tutkijatkaan eivät osaa sanoa, miten krooninen myrkytys vaikuttaa merieliöihin. Kenttätutkimukset ovat alkuvaiheessa, eivätkä ne edes etene toivotusti. Viime vuonna esimerkiksi Yhdysvaltain tiedeakatemia rahoitti vain kahta myrkkytutkimusta alueella.

Iain Kerrin mielestä lahdella pitäisi olla vähintään parikymmentä ryhmää keräämässä näytteitä ja tekemässä kokeita, sillä odottamatta alkaneesta suuresta myrkytyskokeesta pitäisi ottaa opiksi kaikki, mikä voidaan.

– Nyt on ainutkertainen tilaisuus selvittää yksityiskohtaisesti, miten öljy ja hajotuskemikaalit mereen vaikuttavat. Seuraava vastaavanlainen turma saattaa sattua milloin ja missä tahansa, ja silloin pitää tietää, miten merieliöitä auttaa ja säästää.

Kerrin mukaan me ihmiset osaamme varautua uhkiin, jotka näemme, kuten maanjäristyksiin, hirmumyrskyihin ja tsunameihin, mutta emme huomaa vaaroja, joita emme näe. Poissa silmistä, poissa mielestä on juuri nyt totista totta Meksikonlahdella.

Kerr siteeraa kirjailija T. S. Eliotia:

Tällä tavalla maailma loppuu / ei pamahda vingahtaa.

Tuula Kinnarinen on  Tiede-lehden toimitussihteeri.

T. S. Eliotin säe teoksesta Four Quartets. Suom. Aale Tynni.

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2013

Mitä Meksikonlahdella tapahtui?

20.4. 2010 British Petroleumin öljynporausputki räjähtää meren pohjassa 1 600 metrin syvyydessä.

22.4. Porauslautta Deepwater Horizon uppoaa. Rikkoutuneesta putkesta ryöppyää öljyä mereen.

26.4. BP levittää vuotoalueen ympärille 6 kilometriä puomia ja alkaa hajottaa öljyä kemikaaleilla.

2.5. BP alkaa porata vuotokohdan kupeeseen paineentasausreikiä vuotoa hillitäkseen.

15.5. BP onnistuu pujottamaan vuotoputkeen keräysputken, joka johtaa öljyä pintaan.

26.5. BP yrittää tukkia vuoto­kohdan pumppaamalla siihen mutaa. Yritys epäonnistuu.

12.6. Tutkijat arvioivat, että mereen virtaa öljyä jopa 60 000 barrelia päivässä.

30.6. Öljyä on kerätty ja poltettu minkä ehditty. Alex-hurrikaani keskeyttää puhdistustyöt.

6.7. Öljy saavuttaa Texasin, viidennen ja viimeisen Meksikonlahden rantavaltioista.

15.7. BP onnistuu kattamaan vuoto­kohdan suojakuvulla. Vuoto päättyy jatkuttuaan 87 päivää.

4.8. Öljyä ei juuri näy meren pinnalla. Tutkijat arvioivat, että pinnan alla sitä on runsaasti.19.9. BP ilmoittaa tukkineensa vuotokohdan ikuisiksi ajoiksi mudalla ja sementillä.

Turma lukuina

Onnettomuudessa mereen joutui 5 miljoonaa barrelia eli 680 000 tonnia raakaöljyä, 3 miljoonaa barrelia eli 410 000 tonnia metaania, 47 600 barrelia eli 6 600 tonnia öljyn hajotusaineita.

Torjuntaan osallistui 170 rannikkovartioston alusta, 17 000 rannikkovartijaa 7 500 määräaikaistyöntekijää, 21 000 vapaaehtoista.

Mereen jäi 1,9 miljoonaa barrelia eli 260 000 tonnia raakaöljyä.

Onnettomuudessa menehtyi 11 öljynporaajaa, 7 507 eläintä eli 6 124 lintua, 675 delfiiniä, 608 merikilpi-konnaa, 100 merinisäkästä. Muita merieliöitä lukematon määrä.

 

Mitä jos sama tapahtuisi Itämerellä?

Meksikonlahdella öljyä levisi 180 000 neliökilometrin alueelle. Suuresta, 1,6 mil­joonan neliökilometrin laajuisesta lahdesta öljy peitti siis 11 prosenttia. Itämerestä se kattaisi 46 prosenttia, sillä kotimeremme on pieni, vain 392 000 neliökilometriä.

Itämeren maiden öljyntorjuntakalusto pystyy tätä nykyä keräämään öljyä avovedestä 20 000 tonnia kolmessa päivässä, jäistä saman määrän kymmenessä. Jos öljyä vuotaisi keskimäärin 8 000 tonnia päivässä, kuten Meksikonlahdella, kapasiteetti ei riittäisi. Operaation jatkuessa kolme kuukautta myös kuljetuskalusto ja välivarastot loppuisivat kesken. Öljyä ajautuisi väistämättä maihin. Poikkeuksellisen rikkonaisen rannikon takia vahingot olisivat mittavat ja siivousurakka työläs.

Jos öljyä jäisi veteen 260 000 tonnia kuten Meksikonlahdella, Itämeren matala ja herkkä ekosysteemi sairastaisi kauan. Onnettomuusalueelle voi laskea mahtuvan vettä noin 9 700 kuutiokilometriä. Jos öljy jakautuisi siihen tasaisesti, sitä olisi lähes 27 mikrogrammaa litrassa. Kun pintavesistä on meren eri puolilla normaalioloissa mitattu 0,13–1,8 mikrogrammaa, määrä olisi 14–200-kertainen.

Vaikka mikrobit hajottaisivat ison osan öljystä, haitallisia, vaikeimmin hajotettavia hiilivetyjä jäisi meriekosysteemiin pitkäksi aikaa. Öljyä hajottavia kemikaaleja torjunnassa ei käytettäisi, sillä Itämeren suojelukomissio Helcom ei niitä suosittele.

Kysymystä pohtivat tutkija Kirsten Jørgensen ja yli-insinööri Kalervo Jolma Suomen ympäristökeskuksesta, erityisasiantuntija Magnus Nyström Ympäristöministeriöstä sekä erikoistutkija Pekka Vuorinen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta.

 

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25798
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.