Päältä katsoen öljyn siivous onnistui, mutta syvällä syntyi rumaa jälkeä. Öljystä tuli entistä pahempi myrkky.

PowerPoint heijastaa seinään kaksi tyhjää ruutua ruksattavaksi. – Oliko tämä suuronnettomuus vai pelkkä vuoto? kysyy merielämän suojeluun omistautuneen Ocean Alliance -järjestön toimitusjohtaja Iain Kerr aloittaes­saan esitelmänsä Yhdysvaltain helmikuisella tiedeviikolla Bostonissa. Hän on selvästi harmissaan. Kolme vuotta sitten Meksikonlahdella sattui yksi maailman pahimmista öljyturmista, kun British Petroleum -yhtiön öljynporausputki räjähti ja öljyä juoksi solkenaan mereen 87 päivää. Silti media nimittää tapahtumaa vuodoksi.

Onnettomuuden vähättely ei mene yksin median tiliin. Yhdysvaltain viranomaiset ovat olleet vahvasti luomassa mielikuvaa, jonka mukaan Meksikonlahdella kävi onni onnettomuudessa. Öljylauttojen kadottua näkyvistä he kiittelivät puhdistustoimia ja kehuivat öljynsyöjämikrobeita, jotka tekivät suurtyön ja mutustelivat öljyn suihinsa. Vajaa vuosi onnettomuuden jälkeen myös maan hallitus arvioi, ettei tragediaa tullutkaan ja kriisikin jäi lyhyeksi. Samaan aikaan onnettomuuden aiheuttaja BP laski, että lahti toipuu entiseen kuntoonsa vuoden 2012 loppuun mennessä.

Öljyä jäi jumiin

Merentutkijat ovat olleet eri linjoilla. He ovat koko ajan sanoneet, ettei kaikki mennyt kuin tanssi, vaan öljyä jäi paljon luontoon. – Ainakin 1,9 miljoonaa barrelia, noin 260 000 tonnia, Kerr sanoo.

Syy siihen, miksi tällainen määrä öljyä ei päätynyt kerättäväksi tai poltettavaksi, löytyy onnistuneiksi kiitetyistä puhdistustoimista. Siivoustalkoissa öljyä hajotettiin kemiallisesti niin kutsutuilla dispersanteilla, pinta-aktiivisten aineiden ja liuottimie­n seoksilla. Ne pienentävät öljyn pintajännitystä ja pilkkovat sitä pisaroiksi. Tarkoitus on jouduttaa öljyn luontaista hajoamista ja rikkoa öljylauttoja, jotteivät ne pääsisi pilaamaan rantoja ja tahrimaan eläimiä.

Vahinkoja on aiemmissakin öljyonnettomuuksissa torjuttu hajottajilla, mutta Meksikonlahdella niitä kylvettiin enemmän kuin ikinä ennen. Ensimmäisen kerran öljyntorjunnan historiassa aineita ruiskutettiin myös merenpohjaan, suoraan öljyä maankuoren uumenista syösseen porausputken päälle. Tästä seurasi ongelmia.

Kun poretabletti hajoaa vedessä, muodostuu kuplia, jotka nousevat keveästi pintaan. Öljypisaroille meressä kävi toisin. Iso osa jäi jumiin kylmiin syvän veden kerroksiin ja kerääntyi vesipatsaisiin, joita virtaukset sitten siirtelivät mikä minnekin.

Rantoja hajotus todella säästi, mutta meressä öljyn haitallisille hiilivedyille altistuivat monet eliöt, joita öljyonnettomuudet eivät yleensä kosketa, summaa John Pierce Wise,­ Etelä-Mainen yliopiston toksikologian ja molekyyliekolo­gian professori.

Hajotus pahensi tuhoa

Jos jo öljypatsaat syvällä pinnan alla olivat ikävä näky, hajottajakemikaalit vielä pahensivat tilannetta. Samalla kun ne pisaroivat öljyn, ne tekivät siitä entistä myrkyllisempää.

– 52 kertaa myrkyllisempää kuin öljy itsessään, Kerr sanoo.

Arvio perustuu tutkimuksiin, joita viime vuonna tekivät Georgian teknisen yliopiston biologit Roberto Rico-Martínezin johdolla. Tutkijat sekoittivat BP:n lähteestä vuotanutta öljyä ja torjunnassa käytettyjä Corexit-kemikaaleja meriveteen, jossa oli rataseläimiä. Jo 2,6-prosenttinen seos tappoi aikuisia yksilöitä ja munia kymmeniä kertoja enemmän kuin vesi, jossa oli vain öljyä tai hajotusainetta.

Tiedeviikolla muilla vastaavia laboratoriokokeita tehneillä on kerrottavaan yhtä huonoja uutisia. Öljyn ja hajottajan yhdistelmä tuhoaa planktoneläimiä, koralleja ja pohjakaloja. Se aiheuttaa niissä myös dna-vaurioita, epämuodostumia ja hedelmättömyyttä.

Uutiset ovat huonoja etenkin siksi, että ne käsittelevät merten pieniä eliöitä, joita isommat eliöt syövät. Jos ravintoketjun alkupää myrkyttyy ja kärsii, vaikutukset tuntuvat sen huipulla valaissa ja ihmisissä asti.

Valaista pahimmassa vaarassa ovat brydenvalaat. Niitä on jäljellä vain 16 yksilöä, eivätkä kokemukset menneistä öljyonnettomuuksista lupaa hyvää.

– Kun Exxon Valdez -öljytankkeri 24 vuotta sitten saastutti Prinssi Williamin salmen Alaskassa, alueella eli 22 miekkavalaan populaatio. Se ei ole onnettomuuden jälkeen saanut yhtään poikasta, ja käytännössä joukko on menetetty. Valaita on jäljellä enää seitsemän, laskee professori Wise, joka johtaa Meksikonlahden valaita tutkivaa laboratoriota.

Pohjasta tuli hautausmaa

Sen verran onnea tässä suuronnettomuudessa sentään oli, että mereen kaikkiaan purkautuneesta öljystä ison osan todella kuluttivat öljynsyöjämikrobit, jotka hajottavat hiilivedyistä hiiltä aineenvaihduntansa tarpeisiin. Tutkijat eivät tiedä, miksi mikro­bien ruokajuhlat päättyivät ennen aikojaan ja öljyä jäi mereen. Todennäköisiä syitä on kaksi.

Mikrobit saattoivat hiilivetyjä pilkkoes­saan kuluttaa vedestä hapen, ja prosessi keskeytyi, tai öljyn hajotusaineet olivat myrkkyä myös mikrobeille ja estivät niitä hoitamasta tehtäväänsä loppuun asti.

Siitä, mitä jäännösöljylle tapahtui, tutkijoilla on käsitys.

– Siihen sekoittui planktonia ja muuta ainesta ja sitä satoi pohjaan kuin raskasta räntälunta, kuvaa Georgian yliopiston meritieteiden professori Samantha Joye.

Tätä vasten ei ole yllätys, että merenpohja kärsi pahasti.

– Siitä tuli hautausmaata, sanoo Joye, joka on useaan otteeseen käynyt sukellus­aluksella kuvaamassa niin onnettomuuspaikkaa kuin merenpohjaa laajemminkin.

Edes elämän palailu ei lupaa nopeaa parannusta. Niin kauan kuin pohjaa peittää öljyinen sedimentti, koloihinsa kaivautuvat pohjaeläimet ja ravintoa noukkivat kalat nostavat öljyä uudelleen esiin ja kiertoon. Tämä voi kurittaa elämää vuosikymmenen, ellei pidempäänkin.

Läksyä riittää opittavaksi

Miten pahasti Meksikonlahti öljyonnettomuudesta lopulta kärsii, ei vielä tiedä kukaan. Tutkijatkaan eivät osaa sanoa, miten krooninen myrkytys vaikuttaa merieliöihin. Kenttätutkimukset ovat alkuvaiheessa, eivätkä ne edes etene toivotusti. Viime vuonna esimerkiksi Yhdysvaltain tiedeakatemia rahoitti vain kahta myrkkytutkimusta alueella.

Iain Kerrin mielestä lahdella pitäisi olla vähintään parikymmentä ryhmää keräämässä näytteitä ja tekemässä kokeita, sillä odottamatta alkaneesta suuresta myrkytyskokeesta pitäisi ottaa opiksi kaikki, mikä voidaan.

– Nyt on ainutkertainen tilaisuus selvittää yksityiskohtaisesti, miten öljy ja hajotuskemikaalit mereen vaikuttavat. Seuraava vastaavanlainen turma saattaa sattua milloin ja missä tahansa, ja silloin pitää tietää, miten merieliöitä auttaa ja säästää.

Kerrin mukaan me ihmiset osaamme varautua uhkiin, jotka näemme, kuten maanjäristyksiin, hirmumyrskyihin ja tsunameihin, mutta emme huomaa vaaroja, joita emme näe. Poissa silmistä, poissa mielestä on juuri nyt totista totta Meksikonlahdella.

Kerr siteeraa kirjailija T. S. Eliotia:

Tällä tavalla maailma loppuu / ei pamahda vingahtaa.

Tuula Kinnarinen on  Tiede-lehden toimitussihteeri.

T. S. Eliotin säe teoksesta Four Quartets. Suom. Aale Tynni.

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2013

Mitä Meksikonlahdella tapahtui?

20.4. 2010 British Petroleumin öljynporausputki räjähtää meren pohjassa 1 600 metrin syvyydessä.

22.4. Porauslautta Deepwater Horizon uppoaa. Rikkoutuneesta putkesta ryöppyää öljyä mereen.

26.4. BP levittää vuotoalueen ympärille 6 kilometriä puomia ja alkaa hajottaa öljyä kemikaaleilla.

2.5. BP alkaa porata vuotokohdan kupeeseen paineentasausreikiä vuotoa hillitäkseen.

15.5. BP onnistuu pujottamaan vuotoputkeen keräysputken, joka johtaa öljyä pintaan.

26.5. BP yrittää tukkia vuoto­kohdan pumppaamalla siihen mutaa. Yritys epäonnistuu.

12.6. Tutkijat arvioivat, että mereen virtaa öljyä jopa 60 000 barrelia päivässä.

30.6. Öljyä on kerätty ja poltettu minkä ehditty. Alex-hurrikaani keskeyttää puhdistustyöt.

6.7. Öljy saavuttaa Texasin, viidennen ja viimeisen Meksikonlahden rantavaltioista.

15.7. BP onnistuu kattamaan vuoto­kohdan suojakuvulla. Vuoto päättyy jatkuttuaan 87 päivää.

4.8. Öljyä ei juuri näy meren pinnalla. Tutkijat arvioivat, että pinnan alla sitä on runsaasti.19.9. BP ilmoittaa tukkineensa vuotokohdan ikuisiksi ajoiksi mudalla ja sementillä.

Turma lukuina

Onnettomuudessa mereen joutui 5 miljoonaa barrelia eli 680 000 tonnia raakaöljyä, 3 miljoonaa barrelia eli 410 000 tonnia metaania, 47 600 barrelia eli 6 600 tonnia öljyn hajotusaineita.

Torjuntaan osallistui 170 rannikkovartioston alusta, 17 000 rannikkovartijaa 7 500 määräaikaistyöntekijää, 21 000 vapaaehtoista.

Mereen jäi 1,9 miljoonaa barrelia eli 260 000 tonnia raakaöljyä.

Onnettomuudessa menehtyi 11 öljynporaajaa, 7 507 eläintä eli 6 124 lintua, 675 delfiiniä, 608 merikilpi-konnaa, 100 merinisäkästä. Muita merieliöitä lukematon määrä.

 

Mitä jos sama tapahtuisi Itämerellä?

Meksikonlahdella öljyä levisi 180 000 neliökilometrin alueelle. Suuresta, 1,6 mil­joonan neliökilometrin laajuisesta lahdesta öljy peitti siis 11 prosenttia. Itämerestä se kattaisi 46 prosenttia, sillä kotimeremme on pieni, vain 392 000 neliökilometriä.

Itämeren maiden öljyntorjuntakalusto pystyy tätä nykyä keräämään öljyä avovedestä 20 000 tonnia kolmessa päivässä, jäistä saman määrän kymmenessä. Jos öljyä vuotaisi keskimäärin 8 000 tonnia päivässä, kuten Meksikonlahdella, kapasiteetti ei riittäisi. Operaation jatkuessa kolme kuukautta myös kuljetuskalusto ja välivarastot loppuisivat kesken. Öljyä ajautuisi väistämättä maihin. Poikkeuksellisen rikkonaisen rannikon takia vahingot olisivat mittavat ja siivousurakka työläs.

Jos öljyä jäisi veteen 260 000 tonnia kuten Meksikonlahdella, Itämeren matala ja herkkä ekosysteemi sairastaisi kauan. Onnettomuusalueelle voi laskea mahtuvan vettä noin 9 700 kuutiokilometriä. Jos öljy jakautuisi siihen tasaisesti, sitä olisi lähes 27 mikrogrammaa litrassa. Kun pintavesistä on meren eri puolilla normaalioloissa mitattu 0,13–1,8 mikrogrammaa, määrä olisi 14–200-kertainen.

Vaikka mikrobit hajottaisivat ison osan öljystä, haitallisia, vaikeimmin hajotettavia hiilivetyjä jäisi meriekosysteemiin pitkäksi aikaa. Öljyä hajottavia kemikaaleja torjunnassa ei käytettäisi, sillä Itämeren suojelukomissio Helcom ei niitä suosittele.

Kysymystä pohtivat tutkija Kirsten Jørgensen ja yli-insinööri Kalervo Jolma Suomen ympäristökeskuksesta, erityisasiantuntija Magnus Nyström Ympäristöministeriöstä sekä erikoistutkija Pekka Vuorinen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta.

 

Laulettu sana kuului puhuttua paremmin ja pidemmälle.

Koulujen lukukausi lähestyy loppuaan. Pian tulevat ne ajat, jolloin taas kerran pähkäillään, sopiiko päättäjäisissä laulaa suvivirttä vai ei.

Aiempien vuosien kädenvääntö on osoittanut, että virttä voivat iloisin mielin ja henkisesti häiriintymättä laulaa muutkin kuin luterilaista uskoa tunnustavat. Yhdessä laulaminen vahvistaa yhteistä tunnekokemusta enemmän kuin juhlapuheen kuuntelu.

Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa virrellä tarkoitetaan yleensä kirkolliskokouksen hyväksymää hengellistä yhteislaulua, mutta tämä ei ole virsi-sanan vanhin eikä ainoa merkitys.

Virsi on alkanut vakiintua tietynlaisen kirkkolaulun nimitykseksi vasta luterilaisen reformaation myötä.

Reformaation ohjelmaan kuului seurakunnan ottaminen mukaan jumalanpalveluksiin aktiivisesti virsiä laulamalla. Sitä ennen laulusta olivat huolehtineet papit ja heidän koulutetut avustajansa. Muutoksesta seurasi epäilemättä kirkkomusiikin tason dramaattinen lasku, ainakin väliaikaisesti.

Virsi-sana on esihistoriallisella ajalla saatu balttilainen laina, joka alun perin lienee tarkoittanut sanaa tai puhetta. Suomalaisessa kansankulttuurissa virsi on ollut pitkän kertovan runon nimitys. Kalevalan henkilögalleriaan kuuluu virsikäs eli runsaasti runoja taitava Vipunen, ja hänen muistissaan olevaa runovarastoa nimitetään sanaiseksi arkuksi tai virsilippaaksi.

Pitkiä runomuotoisia kertomuksia on tyypillisesti esitetty laulamalla. Laulettu sana kuuluu paremmin ja kauemmas kuin puhuttu. Sävelmä ja kalevalainen runomitta antavat sisällölle muodon, joka on helpompi muistaa ja toistaa kuin vapaa puhe.

Suvivirrelle antaa erityistä viehätystä sanan alkuosa suvi. Se on ikivanha kesää merkitsevä perintösana, jota on käytetty länsimurteissa, mutta nykyään se tuntuu runolliselta ja ylätyyliseltä, kun se on yleiskielessä jo aikoja sitten korvattu itämurteista poimitulla kesä-sanalla. Virressä vaikutelmaa tehostaa vielä alkusointuinen sanayhdistelmä suvi suloinen.

Muissakin tapauksissa suvi on tehokas tunnelman luoja. Suvisunnuntai on autuaan rauhallinen ja kaunis. Suvituuli on lempeä ja lauha, suvipäivä lämmin ja suviyö romanttinen. Kesän alkaessa suunnitellaan proosallisesti aikatauluja ja lasketaan rahoja, mutta suven kynnyksellä haaveillaan tulevan suven parhaista hetkistä.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2018

Tutustu sisältöön ja lue uusi lehti digilehdet.fi:ssä.

Tieteessä 6/2018 

PÄÄKIRJOITUS

Eläköön uteliaisuus

Leikkisä mieli ja villit ideat potkivat maailmaa eteenpäin.

 

PÄÄUUTISET

Ystävyys syntyy 200 tunnissa

Läheinen suhde rakentuu yhteisissä riennoissa omalla ajalla.

Lintu suuntii kompassisilmin

Se näkee magneettikentän valoherkän proteiinin ansioista.

Ydin poikii mustia aukkoja

Linnunradan jättimäiselle Sagittarius A:lle löytyi 12 kaveria.

Atlantin merivirta jarruttaa

Hidastuminen varmistui sekä pinnalta että pohjalta.

 

ARTIKKELIT

Seitsemän mahdollista maailmanloppua

Kauhuskenaarioita riittää, mitä sanovat tutkijat.
Uhkaako jokin Maata meidän elinaikanamme?

Keskity! Siihen voi oppia

Ärsyketulva ei pääse häiritsemään tekemisiä,
kun käyttää aivojen toiminnanohjausjärjestelmää.

Kaikkien aikojen kalajuttu

Lohenpoikasten ei tarvitse kasvaa kassissa.

Opioidikriisi alkoi
joka kodin lääkkeestä

1800-luvulla oopiumia käyttivät kaikki.
Se oli halpaa ja hoiti vaivan kuin vaivan.

Antiaine kätkee mysteerin

Kyse on koko universumin olemassaolosta.

Otto Wille Kuusinen
käänsi takkia tarvittaessa

Punaisten ideologi teki itänaapurissa komean uran
pitämällä omana tietonaan, mitä mieltä asioista oli.

 

TIEDE VASTAA

Osaako norsu hypätä?

Missä digitaalinen tieto säilyy pisimpään?

Mihin avaruus laajenee?

Kuka syö Itämeren kalat?

Mikä on Tiede-lehden hiilijalanjälki?

Mistä johtuu raskauspahoinvointi?

 

KIRJAT

Remonttireiskana avaruudessa

Scott Kelly vietti vuoden Kansainvälisellä avaruusasemalla.

 

KUVA-ARVOITUS

Siinähän on ihan selvästi...

Klassikkopalsta kutsuu lukijoita tulkitsemaan kuvia
ehden Facebook-sivustolle.

 

OMAT SANAT

Virsi kantoi kauas

Laulettu sana kuului puhuttua paremmin ja pidemmälle.

 

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea uusimman numeron jutut Sanoman Digilehdet-palvelussa.

Ellet vielä ole ottanut tilaukseesi kuuluvaa digiominaisuutta käyttöön, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.