Ajattelukin helpottuu elehtimällä.




Tehdäänpä testi. Laita kädet selän taakse ja kerro, mikä on vieteri tai pyörre. Vaikeaa, vai mitä? Ota kädet selän takaa ja kuvaile uudestaan. Ele, jonka todennäköisesti teit, oli niin kutsuttu ikoninen ele eli ele, joka esittää kohdettaan.

Kaikki ihmiset käyttävät eleitä. Kun puhut, kätesi rytmittävät puhetta, tehostavat sitä, kuvailevat asiaa, josta kerrot. Jokainen tietää varmasti ihmisiä, jotka elehtivät erityisen paljon, puhuvat käsillään, niin kuin sanotaan.

Tehdään toinen testi. Kerro kuvitteelliselle tien kysyjälle, miten paikasta, jossa nyt olet, pääsee lähimpään postiin. Osoitit todennäköisesti vähintään kerran sormellasi tai koko kädelläsi jotakin suuntaa. Ele, jonka nyt teit, on deiktinen ele. Se ankkuroi asioita paikkaan ja tilaan ja viestii suuntia.


Kirjoituksen tuolla puolen

Yleensä ajatellaan, että eleet kuuluvat retoriikkaan. Esiintymisoppaissa neuvotaan tehokkaita eleitä, joilla saavuttaa kuulijoiden huomion ja suosion. Oppaat muistuttavat, että jo antiikin puhetaiturit tiesivät, miten käsiliikkeet vaikuttavat yleisöön. Oppaiden mukaan eleitä voidaan manipuloida ja opetella.

Tässä ei kuitenkaan ole koko kuva. Tärkeimpiin eletutkijoihin lukeutuva psykolingvisti David McNeill Chicagon yliopistosta on vakuuttunut, että eleet eivät ole retorisia koristeita.

- Eleet ovat osa kieltä, McNeill painottaa.

Ajatus on mullistava, sillä eleet eivät mahdu kirjoitettuun kieleen, jonka parissa suurin osa kielentutkimusta on askaroinut vuosisatoja.

McNeill sanoo, että eleet ovat ajatellun kielen tuolla puolen. - Kieltä pidetään jonakin, mikä luonnistuu kirjoitettavaksi. Ajatellaan, että se, mitä ei voi kirjoittaa, ei ollenkaan kuulu kieleen, ja samalla unohtuu kielen psykologinen rakenne.

McNeillistä tämä vallitseva kielen tulkinta on vain kirjoituksen syntyyn liittyvä historiallinen sattuma. - Jos kirjoitus olisi syntynyt toisin, tilanne voisi näyttää erilaiselta.


Täydentävät toisiaan

David McNeillin mukaan puhe ja eleet kuuluvat yhteen. Eleitä esiintyy useimmiten vain puhuttaessa, kuulijat eivät niinkään elehdi. Eleet ja puhe tekevät yhteistyötä.

Eleet tuovat ilmaukseen jotakin, mikä ei välity pelkistä sanoista. Kun puhe ja ele yhdistyvät, muodostuu järjestelmä, jossa kaksi eri viestikanavaa tukevat toisiaan. Puhe puristaa asian kielen rakenteiden sallimaan muotoon, ele puolestaan tuo mukanaan ominaisuuksia, jotka eivät rakenteisiin asetu: tapahtumisen tapoja, suuntia, sävyjä, asenteita.

Puheen ja eleiden sidoksesta kertoo myös niiden tarkka keskinäinen ajoitus, mikä näkyy esimerkiksi vaikeasti änkyttävien puheessa: kun puhe keskeytyy, myös siihen liittyvä ele pysähtyy odottamaan.

Todistusaineistoa puheen ja eleiden yhteydestä on saatu myös lasten puheenkehityksen rytmiä ja afasiasta kärsivien eleitä tutkimalla. Erityyppiset eleet ilmaantuvat lapselle puheen kehityksen tahtiin, ja eri afasiatyypeissä ne hajoavat samalla tavalla kuin puhe.


Versovat samasta pisteestä

Puheen ja eleen liitto johtuu David McNeillin mukaan siitä, että eleet versovat samasta "kasvupisteestä" kuin sanat.

- Näissä kasvupisteissä eleet kytkeytyvät kielen sääntöjärjestelmään. Eleet eivät ole tyhjiä vaan täynnä ajattelua, ja niitä tutkiessaan tutkii oikeastaan ajattelevan ihmisen tilaa. Kun ihminen jäsentelee ja järjestelee ajatuksiaan, ne nousevat yhtä lailla puheeseen kuin eleisiin.

McNeillin mainitsema kasvupiste, growth point, on pienin mahdollinen puhuttavaksi tuleva ajatusyksikkö, joka sisältää koko lauseen idean. Tutkijan omin sanoin se on "mielikuva, jolla on jalka kielen ovenraossa".

Yhteinen kasvupiste tarkoittaa, että puhe ja ele kuvaavat samaa asiaa, vaikkakin usein sen eri puolia ja myös eri tavoin. Eroa selittää se, että puhe ja ele syntyvät erilaisen prosessoinnin kautta: puhe edustaa analyyttistä, ele kokemuksellista tiedonkäsittelyä.

Ajattele, että näet, miten tiira sukeltaa pyydystämään kalan. Sitten haluat kertoa upeasta näystä muille ja sanot: "Ensin tiira oli ilmassa, ja sitten se syöksyi äkkiä alas veteen." Samalla luultavasti tarkennat ajatustasi eleillä: räpytät kättäsi puolelta toiselle kuvataksesi, miten tiira roikkuu ilmassa. Sitten vedät sormesi suppuun ja teet äkkiliikkeen alas, kun kerrot, miten tiira painaa itsensä kokoon ja syöksyy veteen kuin nuoli. Nämä puhettasi täydentävät ikoniset eleet syntyvät samasta kasvupisteestä kuin sanat, vain eri kanavan kautta.


Video päihittää muistin

"Kanarialintu juoksee ja ottaa keilapallon ja pudottaa sen sadevesikouruun - - ja kissa tulee samalla ylös, kun keilapallo tulee alas, ja se nielaisee sen", mies selittää videolla, ja hänen kätensä käyvät: vasen esittää keilapalloa, oikea sadevesikourua nousevaa kissaa. Vasen sysää pallon liikkeelle ja oikea odottaa pahaa aavistamatta kohtaloaan.

Kohtaus on David McNeillin ja hänen kollegansa Elena Levyn kokeesta, jolla tutkitaan eleitä. Koe on tarpeellinen, sillä eleet pakenevat tarkkailua. Ne ovat ohi ennen kuin ehtivät kunnolla alkaakaan, eikä muisti ole tarpeeksi luotettava niiden tallentamiseen. Videokuvaus mahdollistaa tämän.

Koehenkilöitä, jotka katsovat Tipi-kanarialinnun ja Sylvesteri-kissan toilailuista kertovaa animaatiota, huijataan vähän. He kuvittelevat osallistuvansa muistikokeeseen, jossa pitää koettaa painaa juoni mieleensä ja sitten kertoa se ihmiselle, joka ei ole elokuvaa nähnyt. Yleensä osallistujat kuvailevat tarkasti filmin tapahtumia, mutta eivät kiinnitä huomiota eleisiinsä. Useimmat eivät edes huomaa elehtivänsä, mutta video puhuu omaa kieltään.

Jo vuonna 1980 kehitetty koe on eletutkimuksen klassikko, jolla on vertailtu ja edelleen vertaillaan muun muassa eri kieliä puhuvien, lasten ja aivoperäisistä kielen häiriöistä kärsivien ihmisten eleiden käyttöä.


Eri kieli, eri eleet?

On tunnettua, että eri kulttuureja edustavien puhujien elehdintä eroaa ainakin määrällisesti. Esimerkiksi italialaiset ja ranskalaiset käyttävät käsiään tiuhaan siinä missä suomalaiset elehtivät pienemmin ja harvemmin.

Onko eleiden tyypeissä tai sisällössä sitten eroa eri kulttuurien välillä? Eletutkijat uskovat, että joitakin eroja on. Ne saattavat kertoa siitä, miten eri kulttuurien ihmiset hahmottavat maailmaansa. Ajatus juontuu niin kutsutusta kielellisestä suhteellisuushypoteesista, jonka mukaan kieli vaikuttaa ajatteluun ja ajattelu kieleen. Tietyn kielen rakenteet ohjaavat näkemään maailmaa osin toisin kuin jonkin toisen kielen.

Birminghamin yliopistossa vaikuttava Sotaro Kita, johtavia eletutkijoita hänkin, on verrannut japanin ja englannin puhujien eleiden käyttöä Tipi ja Sylvesteri -kokeella.

Hän kiinnitti huomionsa kohtaan, jossa Sylvesteri keinauttaa itsensä köydellä kadun yli. Englanninkieliset käyttivät tarkoitukseen sopivaa swing-verbiään, mutta japanilaiset puhuivat lentämisen tapaisesta kulkemisesta tai vain menemisestä, sillä heiltä puuttuu keinahtamista ilmaiseva verbi. Silti valtaosa japanilaisista ei tyytynyt piirtämään ilmaan pelkästään suoraa rataa vaan teki lisäksi englantilaisittain kaarevaa liikettä.

Tästä Kita päätteli, että esittäviä eleitä ohjaa kaksi kilpailevaa voimaa: toisaalta eleiden pitäisi sopia yhteen kielen tarjoamien ilmaisumahdollisuuksien kanssa, toisaalta niiden pitäisi mahdollisimman hyvin vastata sitä, mitä ne esittävät. Kumpi on niskan päällä, on avoin kysymys, mutta ainakin Kitan tutkimuksessa kuvauksen tarkkuus päihitti kielen viitoittaman tien.


Estäminen näkyy keskustelussa

Alussa pyysin kokeilemaan, mitä tapahtuu, jos et voi puhuessasi elehtiä. Tätä on tutkittu myös tieteellisesti.

Kun koehenkilöiden kädet sidotaan, tunneilmausten ja abstraktien käsitteiden määrä pysyy entisellään, mutta muuten puhe muuttuu. Keskusteluun liittyy vähemmän mielikuvia, ja se sisältää vähemmän liikkumiseen ja toimintaan liittyviä aiheita. Toisin sanoen me tarvitsemme käsiämme voidaksemme puhua tietyistä asioista.

Niin ikään tutkijat ovat havainneet, että keskustelun sujuvuus kärsii. Eleet siis helpottavat puheen tuottoa. Käsien liikuttaminen auttaa sanojen hakua ja esimerkiksi kerrottavan tarinan muistamista. Varsinkin monet puheenaiheiden hahmottamiseen käytettävät metaforiset eleet toimivat enemmän puhujan kuin kuulijan hyväksi. Kun seuraavan kerran unohdat, mitä olit sanomassa tai tekemässä, heiluttele kokeeksi käsiäsi!


Tutkijakin elehtii tietämättään

Jos tutkija on erikoistunut tarkkailemaan elehdintää, työtä on varmasti vaikea lopettaa vapaa-ajalla. David McNeill tunnustaa tarkkailevansa erityisesti ihmisten metaforisia eleitä, mutta omista eleistään hän ei ole lainkaan tietoinen.

- En huomaa omaa elehdintääni. En koskaan, zero!

Sitten tutkija naurahtaa: - Sen sijaan oppilaani ja kollegani ovat tarkkailleet eleitäni. Minulla on kuulemma eräs tyypillinen ele. Joskus saan itseni siitä kiinni, mutta tietoisuus pilaa sen. Se ei enää toimi samoin.

Totta, ihmisillä voi olla myös toistuvia eleitä. Ne kertovat vakiintuneista tavoista ilmaista usein puheena olevaa asiaa. Silloin sanojen ja eleiden kasvupiste heijastaa samaa, kerrasta toiseen muuttumatonta mielikuvaa.

Millainen on eletutkijan ele? Luetaanpa siitä kirjoitettu artikkeli. Paljastuu, että kyseinen ele on puoliksi ikoninen, puoliksi metaforinen. Näin se menee: Vasen käsi on kuin kuppi, kämmenpuoli kohti vartaloa. Oikea käsi on vasemman yläpuolella, kämmen vähän ulospäin. Yhdessä kuperat kämmenet muodostavat löyhän pallon. Sitten kädet liikkuvat erilleen toisistaan kuin jokin kasvaisi niiden välissä. McNeillin ele kuvaa - kuinka ollakaan - kasvupistettä, sitä, miten puhe ja ele syntyvät ajatuksesta.


Anni Jääskeläinen tekee kognitiivista kielentutkimusta Helsingin yliopistossa.


Lisää David McNeillin ajatuksia hänen kirjoissaan:
Hand and mind: What gestures reveal about thought (University of Chicago Press 1992)
Gesture and thought (University of Chicago Press 2005)


Eleillä ei voi valehdella


Kun ihminen valehtelee tarkoituksellisesti, eleet eivät aina pysy perässä. Ne saattavat karata puheen rytmistä tai kertoa kokonaan omaa tarinaansa. Ilmiö on niin selvä, että sitä voisi käyttää valheenpaljastuskokeen osana, sanoo psykolingvisti David McNeill Chicagon yliopistosta.

Ilmiö näkyy erityisen selvästi, jos tarkkaillaan valheiden kuuntelijaa eikä niiden kertojaa.

- Koska valehtelija ei pysty sovittamaan tiedostamattomia eleitään sepitettyyn tarinaan, kuulija hämmentyy. Hän ei ole tietoinen hämmennyksensä syystä, mutta jokin jutussa ei vain täsmää, McNeill selittää. - Eleillä on mahdoton valehdella. Viesti hajoaa, kun eleet eivät mene oikein.

Eleiden ja puheen ristiriita johtuu McNeillin mukaan siitä, että sanat ja esitystapa eivät kumpua yhteisestä kasvupisteestä. Kun joku valehtelee, hänen kertomuksestaan puuttuu yhtenäinen idea, josta puhe ja eleet kertoisivat oman osansa. Yleensä suu sanoo yhtä, eleet puhuvat toista.

- Kun kuulijoita pyydetään toistamaan kuulemansa valheellinen tarina, he muuttavat omia eleitään niin, että vastaavuus syntyy. He korjaavat eleet vaistomaisesti tarinan mukaisiksi, McNeill sanoo.


Vain ihmiset osoittavat


Oletko koskaan ihmetellyt, miksi lemmikkisi jää tuijottamaan sormeasi, kun yrität kiinnittää sen huomion johonkin ja saada sen tekemään jotakin, esimerkiksi menemään ruokakupille tai hakemaan lelun. Miksei se tajua? Onko se vähän tyhmä?

Älä välitä, edes muut kädellisten lahkon jäsenet eivät käytä osoittavia eleitä. Simpanssit, gorillat ja orangit oppivat viittomakieltä, mutta osoittaminen ei ole niiden heiniä. Jokin apinoiden liike voi muistuttaa osoittamista, mutta niille se ei tarkoita samaa kuin meille, koska ne eivät meidän laillamme tajua ympäröivää todellisuutta jaetuksi.

Lemmikkisikin voi oppia toimimaan osoittavien eleidesi mukaisesti mutta ei silti ymmärrä niiden varsinaista merkitystä. Luultavasti se lukee toiveesi muusta käyttäytymisestäsi.

Ihmiset osoittavat sormella, katseella, päällä, silmillä, nyökkäämällä. Osoittaminen on yksi niistä harvoista asioista, jotka erottavat meidät kaikista muista eläimistä. Sormella osoittaminen on aidosti inhimillistä.


Viittojatkin elehtivät


Siinä missä puheen ohessa esiintyvät eleet muuntelevat puhekerran ja puhujan mukaan, viittomakielen viittomat ovat sopimuksenvaraisia kielen elementtejä, joilla on omat merkityksensä. Toisin kuin elekielellä viittomakielellä on myös rajoitteita, ennen kaikkea kielioppi: sen käyttäjä noudattaa merkkejä yhdistellessään tiettyjä sääntöjä.

Viittomakieli ei kuitenkaan estä elehtimistä. Tutkijoiden mukaan viittomakielen puhujat elehtivät samaan tapaan kuin puhutun kielen puhujat. He tekevät liikkeitä, jotka eivät ole varsinaisia merkkijärjestelmän merkkejä vaan tuovat ilmaukseen lisämerkitystä. Koska puhuminen ja elehtiminen tapahtuvat samalla välineellä, käsillä, se ei näy yhtä helposti.


- Deiktiset eleet ovat erilaisia osoittavia eleitä. Niiden avulla kiinnität huomion asioi¬hin ja esineisiin tilassa ja opastat suuntia. Abstraktit deiktiset eleet ovat vertauskuvallisia ja osoittavat esimerkiksi keskustelunaiheita ja niihin palaamista.


- Ikoniset eleet kytkeytyvät suoraan puheen sisältöön. Niillä jäljittelet asioita ja esineitä, joista juuri puhut.


- Metaforiset eleet liittyvät vastaavuuksiin, joita vedämme ajattelun ja konkreettisen maailman välille. Teet tyypillisiä metaforisia eleitä, kun muodostat abstrakteista asioista kuvitteellisia esineitä, joita pyörittelet käsissäsi ja vertauskuvallisesti ojentelet kuulijoille.


- Kohesiiviset eleet luovat temaattisia yhteyksiä puheen-aiheiden ja puheen osien välille. Niillä voit huomauttaa keskustelukumppanillesi, että palaat aikaisempaan aiheeseen, tai osoittaa, että olet käsitellyt aiheen loppuun.


- Syke-eleet ovat yksinkertaisia iskuja tai napautuksia, joita teet kädelläsi tai sormillasi esimerkiksi ilmaan tai pöytään. Nämä eleet korostavat puheenvuoron kannalta merkittäviä asioita tai sanoja. Ne voivatkin olla retorisesti tehokkaita, ja monet poliitikot rytmittävät ja korostavat sanomaansa syke-eleillä.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5208
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti