Helsingissä syntyneen Peter Forsskålin vapaamielisyys hätkähdytti 1700-luvun lopun ruotsalaisia tiedepiirejä. Sen sijaan Jemenin arabien parissa tämä filosofi, kielimies ja luonnontieteilijä oli kuin kala vedessä.


Suomalaisten löytöretket -sarja:


 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

TEKSTI:Anto Leikola

Sisältö jatkuu mainoksen alla

 


Helsingissä syntyneen Peter Forsskålin vapaamielisyys
hätkähdytti 1700-luvun lopun ruotsalaisia tiedepiirejä.
Sen sijaan Jemenin arabien parissa tämä filosofi, kielimies
ja luonnontieteilijä oli kuin kala vedessä.


 


Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2003



Arabian-matka tuli 1760-luvun alussa Peter Forsskålille kuin tilauksesta. Hän oli ollut huonossa huudossa opinahjossaan Upsalan yliopistossa julkaistuaan vuonna 1759 väitöskirjan kansalaisvapaudesta.


 


Forsskålilla oli onnekseen vankka selkänoja naapurimaassa Tanskassa. Tanskalaiset olivat jo pitkään valmistelleet suurta tutkimusmatkaa Jemeniin, "Onnelliseen Arabiaan", kuten tuota etäistä maata kutsuttiin.


 


Retki-idea lähti Forsskålin aiemmasta opiskelupaikasta, Göttingenin yliopiston professorilta Johann David Michaelisilta. Tämä puhui siitä maanmiehelleen kreivi Bernstorffille, Tanskan pitkäaikaiselle ulkoministerille, ja hanke sai myös luonnontieteitä suosineen kuningas Fredrik V:n hyväksynnän.


 


Vuoden 1759 alussa Michaelis kysyi entiseltä oppilaaltaan, tuolloin 27-vuotiaalta Forsskålilta, olisiko tämä halukas osallistumaan matkaan luonnontutkijana - eihän hänellä vapaamielisten käsitystensä takia juuri olisi yliopistollista tulevaisuutta Ruotsissa. Forsskål oli suostuvainen, mutta ei ilman ehtoja: hänen tuli saada professorin arvo sekä 500 riksin vuotuinen stipendi ja matkan päätyttyä vielä loppuiäkseen 300 riksin vuotuinen eläke.


 


Bernstorff ja kuningas myöntyivät ehtoihin, ja kesällä 1760 Forsskål nimitettiin filosofian professoriksi Kööpenhaminan yliopistoon. Hän ei kuitenkaan koskaan päässyt aloittamaan työtä uudessa virassaan, sillä edessä oli matka, jolta hän ei palannut.


 


Tanskalainen kirjailija Thorkild Hansen on kuvannut retkikuntaa 1962 julkaisemassaan kirjassa Det lykkelige Arabien, jonka suomennos Onnellinen Arabia ilmestyi seuraavana vuonna. Vanhastaan tunnettu nimitys Arabia Felix perustuu tulkintavirheeseen, sillä arabian sana jemen merkitsee onnellisen tai suotuisan ohella eteläistä. Jemen ei ollut tanskalaiselle retkikunnalle kovinkaan onnellinen tai suotuisa, sillä kuudesta osanottajasta vain yksi pääsi takaisin kotimaahan.


 





Päähenkilöt


 


• Peter Forsskål. Suomalaissyntyinen Jemenin-kävijä. Toisinaan sukunimi esiin-tyy muodossa Forskål. Hänen etunimes-tään näkee myös muotoa Pehr ja Petter, ja latinaksi se tietenkin oli Petrus.


 


• Johann David Michaelis. Saksalaisen Göttingenin yliopiston professori. Opetti Forsskålille filosofiaa ja itämaisia kieliä.


• Frederik Christian von Haven. Jemenin-retkikunnan kulttuurintutkija.


 


• Christian Carl Kramer. Retkikunnan lää-käri.


 


• Carsten Niebuhr. Retkikunnan maan-mittari.


 


• Georg Wilhelm Baurenfeind. Retki-kunnan taiteilija.


 


• Carl von Linné. Kuuluisa ruotsalainen luonnontutkija, eliökunnan luokittelu-järjestelmän kehittäjä. Peter Forsskålin kasvitieteellinen oppi-isä.


 


• Johan Forsskåhl. Peterin isä. Kirjoitti ni-mensä h:llisena kuten suvun nykyään elävät jäsenetkin.


Von Haven haluaa pomottaa



Vaikka retkikuntaa rahoitti Tanskan valtio, lähtijöistä ainoastaan kaksi oli tanskalaisia: Frederik Christian von Haven ja lääkäri Christian Carl Kramer. Forsskål sekä yleisenä apumiehenä toiminut entinen husaari Berggren olivat ruotsalaisia, seurueen rahastonhoitaja Carsten Niebuhr taas saksalainen, tarkemmin sanottuna itäfriisiläinen, ja taiteilija Georg Wilhelm Baurenfeind niin ikään saksalainen.


 


Seurue oli muutenkin melko sekalainen. Forsskålia muutamaa vuotta vanhempi von Haven oli opiskellut teologiaa ja itämaisia kieliä Göttingenissä Michaelisin johdolla, ja sikäli hän soveltui tehtävään. Hän oli kuitenkin luonteeltaan ylimielinen ja pyrki esiintymään sulavana maailmanmiehenä, vaikka ilmeisesti oli pahoissa veloissa. Hänen palkkiovaatimuksensa olivat vähintään yhtä suuret kuin Forsskålin, ja hänkin halusi itselleen professorin arvonimen.


 


Von Haven piti itsestään selvänä, että hänestä tulisi retken johtaja. Forsskål puolestaan vaati kaikille tasa-arvoista asemaa, ja tämä seikka mainittiinkin matkalaisten saamissa kuninkaallisissa ohjeissa: "Retken osanottajat ovat samanarvoisia, ja äänten enemmistö ratkaisee kiistakysymykset." (Tasa-arvo ei kuitenkaan liene ulottunut husaari Berggreniin asti!)


 


Lisäksi ohjeissa määriteltiin itse kunkin tehtävät.


 


Professori von Havenin tuli huomioida maan tapoja, "eritoten niitä, joihin pyhät kirjat tai juutalaisten laki antavat valaistusta", sekä hankkia tai jäljentää vanhoja käsikirjoituksia.


 


Professori Forsskålin tehtävänä oli kerätä eläinopillista ja kasviopillista aineistoa, "nimenomaan Raamatussa mainittua".


 


Tohtori Kramerin oli tutkittava paikallisia tauteja ja jos mahdollista autettava sairaita arabialaisia, joiden luottamus voitaisiin näin saavuttaa. Muutenkin oli suhtauduttava kunnioittavasti islamilaisiin ja heidän uskontoonsa "eikä kohdeltava heidän naisiaan eurooppalaisen vapaaseen tapaan".


 


Maanmittari Niebuhr, joka matkaa varten oli saanut insinööriluutnantin arvon, oli omiaan maantieteellisiin tutkimuksiin, ja taiteilija Baurenfeindin osuus oli itsestään selvä.


 


Lisäksi oli tehtävä kaikenlaisia kansatieteellisiä havaintoja, ja jokaisen oli pidettävä tarkkaa päiväkirjaa koko matkan ajan.



Forsskål raportoi salaa Linnélle



Tammikuussa 1761 retkikunta lähti sotalaiva "Grønlandin" kannella kohti Välimerta. Mutta jo Skagerrakissa myrskyt heittivät laivan kerran toisensa jälkeen takaisin, ja vasta maaliskuussa päästiin Pohjanmerelle.


 


Toukokuussa oltiin vihdoin Marseillessa, mistä käsin Forsskål saattoi pistäytyä kuuluisassa Montpellier’n yliopistossa tapaamassa sikäläisiä eteviä kasvitieteilijöitä. Ovet olivat avoinna, koska hänestä oli Upsalan-aikoinaan tullut Carl von Linnén oppilas. Forsskålin täytyi kuitenkin kehittää eräänlainen salakirjoitus tiedottaakseen Linnélle löydöistään. Tanskalaiset olivat nimittäin kieltäneet suorien tietojen antamisen ruotsalaiselle tutkijalle, jotta tämä ei veisi heiltä tieteellisten havaintojen ensi kunniaa!


 


Skagerrakin merenkäynnistä säikähtänyt von Haven oli palannut Kööpenhaminaan ja matkustanut sieltä maitse Euroopan halki yhtyäkseen Marseillessa muuhun seurueeseen. Tämä eriseuraisuus ei ennustanut hyvää. Pian von Haven ja Forsskål olivat ilmiriidassa keskenään, mutta muidenkin kanssa von Haven joutui hankauksiin.



Rosvot häiritsevät kasvienkeruuta



Kaikkien riitaisuuksien keskellä Forsskål antautui täysin rinnoin luonnontutkimukseen. Maltasta hän keräsi 87 lajin kasvikokoelman, ja sittemmin hän sai Egyptistä yli 120 kasvilajia, joista suuri osa oli uusia. "En voi ymmärtää, kuinka kasvit voivat Egyptin rannikollakin pysyä niin tuntemattomina kuin ovat, kun täällä on kuitenkin oleskellut lukuisia kasvitieteilijöitä", Forsskål kirjoitti Linnélle.


 


Tuntemattomuuden syyksi Forsskål arveli yleisen turvattomuuden, ennen kaikkea rosvot, joista hän sai omakohtaistakin kokemusta. "Mutta minulla ei ollut mukanani enempää kuin saatoin ilman vahinkoa menettää, koska olin puettuna talonpoikaispukuun. Nämä arabit ovat muuten siinä suhteessa hyviä, että he eivät käy väkivaltaisiksi, jos ei tee vastarintaa, vaan antaa heille heti, mitä he pyytävät. He eivät jättäneet minulle enempää kuin housut, päähineen ja peitteen verhotakseni itseni. Paitakin kelpasi heidän käyttöönsä."


 


Todella hengenvaarallisiakin tilanteita Forsskålille koitui kyllä riittämiin, sillä kaikki rosvot eivät olleet yhtä jalomielisiä.



Retkeläisiä epäillään noidiksi



Pitkän odotuksen jälkeen matkue pääsi siirtymään karavaanitietä Kairosta Sueziin, ja laivamatka Arabiaan saattoi alkaa lokakuussa 1762.


 


Joulukuun lopulla oltiin Jemenin pohjoisimmassa kaupungissa Luheiassa, missä Forsskål pääsi jälleen mielityöhönsä kasvienkeruuseen. Paikallinen väestö suhtautui tähän harrastukseen kummastellen, jopa epäluuloisena, koska kasvien keräily vain niiden nimien tuntemiseksi oli käsittämätöntä. Myös retkeläisten muut kokoelmat herättivät epäluuloa, varsinkin spriihin säilöttyjä käärmeitä, merieläimiä ja muita otuksia uskottiin käytettävän noituuteen, mutta nämä arvelut onnistuttiin haihduttamaan kärsivällisin selityksin.


 


Huhtikuussa 1763 Forsskål kirjoitti tyytyväisenä Mokan kaupungista Linnélle: "Me olemme olleet tässä valtakunnassa viime vuoden joulukuun 30. päivästä lähtien. Minä olen nähnyt yli 600 kasvilajia tässä valtakunnassa, joka on suuruudeltaan vain puolet Portugalista mutta jossa on paljon alppivuoria."



Von Haven kuolee, sitten Forsskål



Matkustus sisämaan Beit el-Fakihista takaisin rannikolle oli kuitenkin virhe, sillä kuuman ja kostean Mokan sijasta retkeläisten olisi ollut parempi suunnata kesäksi maan pääkaupunkiin San‘aan, joka sijaitsee vuoristossa ja jonka ilmasto siksi on terveellisempi.


 


Ensin sairastui Niebuhr ja sitten von Haven. Kun von Haven keväällä 1763 kuoli Mokassa,  retkikunnasta ensimmäisenä, Forsskål ei surrut hänen poismenoaan. "Yksi seurueemme jäsenistä, professori von Haven, kuoli täällä viime toukokuun 25. päivänä ja teki poismenollaan meidän muiden matkan paljon helpommaksi. Hänen luonteenlaatunsa oli perin vaivalloinen", Forsskål kirjoitti Linnélle. Jälkimaailman arvio von Havenista ei ole kehuttava, ja hänen aikaansaannoksensa retken puitteissa jäivät kovin vaatimattomiksi.


 


Kun matkue sitten kesäkuussa 1763 vaelsi kohti San‘aa, sairastui vuorostaan Forsskål, joka koki heinäkuussa matkansa pään pienessä Jerimin kaupungissa. Hän oli kuollessaan 31-vuotias.


 


Forsskål laskettiin vaatimattomaan hautaan, mutta muutaman päivän kuluttua haudanryöstäjät kaivoivat arkun aarteiden toivossa esiin. Ruumis oli haudattava uudelleen - tällä kertaa ilman arkkua, sillä miehet, joille uusi hautaus uskottiin, halusivat arkun palkakseen.


 


Ennen kuolemaansa Forsskål oli ehtinyt lähettää Linnélle näytteen löytämästään mekanmirhapuusta, jota hän piti koko retken parhaana kasvitieteellisenä löytönä. Lähetys tavoitti Upsalan arkkiatrin vasta seuraavana vuonna.



Vain Niebuhr palaa kotiin



Niebuhr kirjoitti Forsskålin kuoltua päiväkirjaansa: "Surimme kaikki suuresti herra Forsskålia, sillä uutterasti kasveja tutkiessaan ja tavallisen kansan kanssa seurustellessaan hän ei seurueemme jäsenistä ainoastaan ollut parhaiten oppinut hallitsemaan arabian kieltä, joten hän usein esiintyi puhemiehenämme, vaan myös yleensäkin hyödytti tavattoman paljon matkaamme, jonka onnellinen jatkaminen oli hänen harras halunsa. Itse hän oli kuin syntynyt matkustaakseen Arabiaan. Ani harvoin hän osoitti tyytymättömyyttä, kun oli mukavuuksista puutetta. Hän oli ensi hetkestä asti totutellut elämään samoin kuin maan omat asukkaat, ja tämä on välttämätöntä, koska muutoin ei oppineinkaan mies voi monia löytöjä tässä maassa tehdä."


 


Monessa suhteessa tämä kuvaus olisi sopinut toiseenkin suomalaiseen tutkimusmatkailijaan, Georg August Walliniin, joka kahdeksan vuosikymmentä myöhemmin vaelsi Arabiassa beduiinien vaateparteen pukeutuneena ja heidän tapojaan noudattaen.


 


Niebuhr oli retkeläisistä ainoa, joka pääsi palaamaan kotiin. Laivamatkalla Mokasta Intian Bombayhin menehtyivät Baurenfeind ja Berggren, ja helmikuussa 1764 oli Bombayssa Kramerin vuoro.


 


Vasta marraskuussa 1767, melkein seitsemän vuotta matkalle lähdön jälkeen, monia vaiheita kokenut Niebuhr saapui Kööpenhaminaan.



Onneksi muistiinpanot säilyvät



Suuri osa Forsskålin kallisarvoisista kokoelmista oli tuhoutunut matkalla, ja melkoinen osa Kööpenhaminaankin päätyneistä näytteistä pääsi pilaantumaan, lähinnä asianomaisten professorien välinpitämättömyyden tai suoranaisen vihamielisyyden takia. Forsskålilla oli jo ennen lähtöään ollut heidän kanssaan useita kiistoja, ja yliopiston museomiehet suhtautuivat häneen nurjamielisesti vielä hänen kuoltuaankin.


 


Onneksi Forsskålin muistiinpanot olivat tallella, ja uskollinen Niebuhr julkaisi 1775 niiden perusteella - reilusti Forsskålin nimissä - Egyptin ja Arabian kasveja käsittelevän teoksen, josta kävivät ilmi myös Forsskålin tarkat ekologiset havainnot; niissä hän oli edellä aikaansa, sillä varsinainen ekologia sai alkunsa vasta toistasataa vuotta myöhemmin.


 


Eläimiä koskevat kuvaukset tulivat julki samana vuonna, ja seuraavana vuonna ilmestyi Forsskålin ja Baurenfeindin eläin- ja kasvitieteellinen kuvasto. Aivan hukkaan ei Forsskålin työ siten mennyt.


 


Omastakin matkakuvauksestaan, johon sisältyi muun muassa ensimmäinen huolellisesti tehty Jemenin kartta ja perusteellinen esitys muinaisen Persepoliin raunioista, Niebuhr sai kaksi nidettä julkaistuksi, mutta kolmas painettiin vasta pari vuosikymmentä hänen kuolemansa jälkeen. Forsskålin päiväkirja, jota pitkään luultiin kadonneeksi, näki päivänvalon vasta 1950.



Anto Leikola on oppihistorian emeritusprofessori.



Retkikunnan vaiheista lisää: Thorkild Hansen, Onnellinen Arabia, Tanskalainen retkikunta 1761-1767. Suom. Marja Niiniluoto. WSOY 1963.

Sisältö jatkuu mainoksen alla