Humalaväkivallan syitä kaivetaan nyt perimästä ja aineenvaihdunnasta



Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2009


Suomalaisen murhenäytelmän käsikirjoitus on tämä. Kaverukset viettävät kos¬teaa iltaa, ja kuppia otetaan tasaiseen tahtiin. Hauskanpito katkeaa sanaharkkaan, jonka päätteeksi Kake lyö Makea kohtalokkain seurauksin.

Jälkeenpäin putkassa Kake itkee parhaan ja ainoan kaverinsa kuolemaa. Hän muistaa surmaillasta vain sen, että jossain vaiheessa päässä naksahti.

Kaken vastaus ontuu, koska ihmisen kor¬vien välissä ei ole mitään pääkatkaisinta. Todennäköisemmin tilanne riistäytyi Kaken käsistä jostain niin nolosta syystä, että pelkästään asian¬ muisteleminen tuottaa suurta tuskaa. Miksi miehen itsehillintä petti?


Suomalainen erikoisuus

Alkoholin ja aggression yhteys on tunnettu kauan. Juopumus heikentää arvostelukykyä ja lisää impulsiivisuutta. Myös estot karisevat. Riehujilla on lisäksi kulttuuri puolellaan: on hyväksyttävää käyttäytyä kännipäissään agg¬ressiivisesti.

- Humalassa rähinöinti on paljolti suomalainen erikoisuus, ja sillä on ilmeisesti myös geneettinen tausta, arvioi oikeuspsykiatrian professori Jari Tiihonen Kuopion yliopistosta.

Tästä saatiin hiljattain näyttöä Helsingin ja Kuopion yliopiston yhteistutkimuksessa, jonka aineistona oli 174 mielentilatutkimuksiin määrättyä suomalaista väkivaltarikollista. Miesten alkoholinkäyttö mitattiin ja heidän joukostaan poimittiin ylivilkkaan Maoa-geenin kantajat. Näitä löytyi 97.

- Vilkkaasti toimiva geeni hajottaa aivojen mielialakemikaaleja, kuten dopamiinia, nor¬adrenaliinia ja serotoniinia, selittää Tiihonen. "Soturigeeniksi" ristitty Maoa on yhdistetty aiemmin impulsiivisuuteen ja aggressiivisuuteen.

Alcoholism: Clinical and Experimental Research -tiedelehden julkaiseman suomalaistutkimuksen perusteella viina ja Maoa ovat vaarallinen cocktail: erityisen toimeliaan geenin kantajat ovat humaltuessaan poikkeuksellisen alttiita uusille väkivallanteoille. Muilla tutkituilla ei tällaista riskiä havaittu.


Virittääkö viina väkivaltageenin?

Ylivilkas Maoa on suomalaisessa väestössä hyvin yleinen. Geenimuotoa kantaa jopa 60 prosenttia meistä. Selittääkö tämä, miksi niin moni suomalainen äityy juovuksissa pahapäiseksi?

¬- Tuskin, Tiihonen toppuuttelee. - Geenien lisäksi suomalainen alkoholikulttuuri ja monet vielä osin tuntemattomat biologiset tekijät altistavat humalaväkivallalle.

Tiihonen korostaa, että suomalaistutkimuksen aineisto oli poikkeuksellinen. - He olivat niin sanottua kovaa porukkaa, lähinnä rikoksenuusijoita, joille väkivaltaisuus ja epäsosiaaliset piirteet eivät ole mitenkään vieraita. Epäsosiaaliset persoonallisuudet voivat jo sinänsä olla tavallista taipuvaisempia riehumaan humalapäissään.


Katseet kääntyvät sokeriin

Yksi mielenkiintoisista epäilyksenalaisista on poikkeava sokeriaineenvaihdunta. Psychiatry Research -lehdessä hiljan julkaistu toinen suomalaistutkimus osoitti, että lihassokerin vähäisyys eli nonoksidatiivinen sokeriaineenvaihdunta (Nog) saattaa olla yksi mekanismeista humalaväkivallan taustalla.

Tutkimukseen valittiin 49 alkoholisoitunutta väkivaltarikollista, joista 17 toisti tekonsa kahdeksan vuoden seuranta-ajan kuluessa. Kaikilla rikoksenuusijoilla oli lihassokeria vähemmän kuin verrokeilla. - Näillä miehillä lihassokeri selitti väkivaltarikosten uusimisesta liki kolmanneksen, sanoo professori Tiihonen, joka oli yksi tutkimuksen tekijöistä.

Tulos avaa mahdollisuuksia humalaväkivallan ehkäisyyn riskiyksilöillä, sillä sokeriaineenvaihdunnan vajavuuteen voidaan vaikuttaa lääkkeillä. Siihen tepsii muun muassa li¬tium, jolla hoidetaan nykyisin kaksisuuntaista mielialahäiriötä eli maanis-depressiivisyyttä. Litiumilla on myös suoraan väkivaltaisuutta suitsiva vaikutus.

Tiihosen mukaan hivenaineet, kuten sinkki, saattavat vaikuttaa suotuisasti sokeriaineenvaihduntaan. Seitsemän vuoden takaisessa brittitutkimuksessa havaittiin, että vankien keskinäinen rähinöinti vähenee, jos heidät pannaan vitamiini- ja hivenainekuurille.


Mieshormonikin sytykkeenä

Myös hormoneilla saattaa olla sormensa pelissä. Tutkijat ovat pitkään miettineet, olisiko testosteroni se ruuti, joka saa rähinäviinan syttymään.

- Suurentuneiden testosteroniarvojen ja väkivaltaisuuden välillä on vahva yhteys, sanoo dosentti, erikoistutkija Peter Eriksson Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta.

Eriksson on ryhmineen osoittanut, että jo pienikin alkoholiannos - pari tölkkiä olutta - nostaa hetkellisesti testosteroniarvoja. Näin käy sekä naisilla että miehillä. Havainto voisi selittää ainakin osin, miksi alkoholi lietsoo äkillistä väkivaltaa.

- Alkoholi ei suoraan aiheuta väkivaltaa mutta tuo tarvittavan voimantunteen, mikä madaltaa kynnystä vihanpurkauksiin. - Ja väkivalta taas nostattaa testosteronitasoja entisestään, Eriksson lisää.

Joihinkin yksilöihin alkoholin ryydittämät hormonit - ja samalla väkivaltaimpulssit - voivat vaikuttaa tavallista voimakkaammin. Esimerkiksi alkoholistirotilla ryyppy nostaa testosteroniarvot tappiin. Hormoniryöppy tuottaa niille mielihyvää, jota ne tavoittelevat kerta toisensa jälkeen.

- Juomarin geenejä kantava ihminen saattaa joutua humalaväkivallan koukkuun, koska se on palkitsevaa, pohtii Eriksson. - Hän juo viinaa ja hakeutuu konflikteihin yhä uudestaan, sillä ne antavat voimantunnetta ja mielihyvää.


LAATIKOT


Humalasurmien huippumaa

Suomi on länsimaisittain poikkeuksellisen korkean henkirikollisuuden maa. Meillä surmataan kaksi-kolme kertaa enemmän ihmisiä kuin esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa, joiden yhteiskunnat eivät olennaisesti poikkea suomalaisesta.

Alkoholin ja väkivallan tilastollinen yhteys on Suomessa erityisen synkkä. Yli puolet väkivaltarikoksista tehdään alkoholin vaikutuksen alaisena, henkirikoksista jopa yli 80 prosenttia. Myös valtaosa uhreista on surmahetkellä juovuksissa. Vaikka alkoholin ja väkivaltarikollisuuden kytkös on universaali, muualla maailmassa sekä tekijä että uhri ovat useammin selvin päin.


Kaksi tyyppitapausta

Suomalainen henkirikos on tyypillisesti viikonlopun ryyppyriitatappo, jossa mies pistää toisen hengiltä puukolla tai leipäveitsellä. Kuka ryyppyringistä lopulta valikoituu uhriksi tai syylliseksi, on usein sattumanvaraista. Iso osa tekijöistä ja uhreista on työelämästä syrjäytyneitä ja alkoholisteja. Surmatyöt syntyvät hetken mielijohteesta, ja syvässä, 2-3 promillen humalassa.

Henkirikosten toista päätyyppiä edustavat perhe- ja parisuhdetapot.

Teot, joissa uhrina tai tekijänä on nainen, tapahtuvat tyypillisesti kotioloissa.


Pullosta puukkopiikki

Mitä enemmän suomalaiset kallistavat pulloa, sitä hanakammin puukko heiluu. Sadan viime vuoden aikana jokaista alkoholin kulutuspiikkiä on seurannut samanaikainen henkirikollisuuden nousu.

Väkivaltaisin kausi oli kostea 1920-luku, jolloin henkirikoksia tehtiin kolminkertainen määrä nykyiseen nähden. Toisen kerran henkirikollisuus kääntyi kovaan kasvuun vuonna 1969, kun keskiolut vapautui vähittäiskauppaan ja myyntipisteiden määrä nousi nollasta yli 17 000:een. Myös vuonna 2004 tapahtunut alkoholin hinnanalennus ja kokonaiskulutuksen kasvu aiheut¬tivat piikin.


Lähteet: Henkirikoskatsaukset 2007 ja 2008, Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos;
Reino Sirén ja Martti Lehti, Musta maaliskuu? Väkivalta ja alkoholin kulutuksen kasvu vuonna 2004. Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos 2006.


Onko maaginen yhteys murtumassa?

Vakava väkivalta on 2000-luvulla ollut vähäisempää kuin edeltävällä kymmenluvulla. 1989-1998 poliisin tietoon tuli 1417 tappoa, murhaa tai surmaa, 1999-2008 115 vähem¬män eli 1302. Samaan aikaan alko¬holin kokonaiskulutus henkeä kohti kasvoi kahdeksasta litrasta kymmeneen ja puoleen.

Alkoholin hinta ja väkivalta seurailevat kuitenkin toisiaan. 2004 piikki meni alkoholiveron alentamisen tiliin. 2008 ja 2009 veroa on korotettu, ja nyt näyttää siltä, että 2007 alkanut uusi kasvusuuntaus on taittumassa. Tämän vuoden tammi-kesäkuussa henkirikoksia kertyi 64, kun luku viime vuonna oli 67.


 

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Hirmun anatomia on selvinnyt sääsatelliittien mikroaaltoluotaimilla. Ne näkevät pilvien läpi myrskyn ytimeen ja paljastavat ukkospatsaat, joista myrsky saa vauhtinsa. Kuva: Nasa/Trimm

Pyörivät tuulet imevät energiansa veden lämmöstä.

Trooppiset rajuilmat tappoivat vuosina 1995–2016 lähes 244 000 ihmistä, koettelivat muuten 750 miljoonaa ihmistä ja tuhosivat omaisuutta runsaan 1 000 miljardin dollarin arvosta, enemmän kuin mitkään muut mullistukset, esimerkiksi tulvat tai maanjäristykset.

Näin arvioi maailman luonnonkatastrofeja tilastoiva belgialainen Cred-tutkimuslaitos raporteissaan, joissa se laskee katastrofien pitkän aikavälin inhimillistä hintaa.

Myrskytuhot ovat panneet myrskytutkijat ahtaalle. Kaikki tahtovat tietää, mistä näitä rajuilmoja tulee. Lietsooko niitä ilmastonmuutos?

Lämpö alkaa tuntua

Näihin asti tutkijapiireissä on ollut vallalla käsitys, jonka mukaan hirmuista ei voi syyttää ilmastonmuutosta vielä kotvaan. Se alkaa voimistaa myrskyjä vasta pitkällä aikajänteellä.

Nyt hurjimpia myrskyjä on kuitenkin alettu kytkeä ilmaston lämpenemiseen. Esimerkiksi alkusyksystä 2017 Maailman ilmatieteen järjestö WMO arvioi, että lämpeneminen todennäköisesti rankensi elokuussa Houstonin hukuttaneen Harvey-myrskyn sateita.

Jotkut tutkijat ovat puhuneet kytköksistä jo vuosia.

Esimerkiksi Kerry Emanuel, Massachusettsin teknisen yliopiston myrskyspesialisti, laski 2005, Katrinan runnottua New Orleansia, että Atlantin ja Tyynenmeren myrskyt ovat nykyään 60 prosenttia voimakkaampia kuin 1970-luvulla.

Keväällä 2013 Nils Bohr -instituutin Aslak Grinsted raportoi, että lämpenemiskehitys vaikuttaa myrskyissä syntyviin tulva-aaltoihin.

Kun maapallon keskilämpötila nousee 0,4 astetta, myrskytulvien määrä tuplaantuu. Tämä rajapyykki on jo ohitettu. Kun lämpötila nousee kaksi astetta, tulvat kymmenkertaistuvat. Silloin superrajuja myrskyjä hyökyy Atlantilta joka toinen vuosi. Tähän asti niitä on nähty kerran 20 vuodessa.

Meri lämpenee otollisesti

Tärkein myrskyjä ruokkiva muutosvoima löytyy sieltä, mistä myrskyt ammentavat energiansa ja mihin ilmastonmuutoksen nähdään vaikuttavan: meriveden lämpötilasta. Se kehittyy myrskyille otolliseen suuntaan.

Esimerkiksi Meksikonlahdella, hurrikaanien voimanpesässä, on mitattu jopa pari astetta tavallista korkeampia meriveden lämpötiloja.

Kun Haiyan, yksi kaikkien aikojen kovimmista taifuuneista, marraskuussa 2013 jätti kaksi miljoonaa filippiiniläistä kodittomiksi, meri oli myrskyn syntyalueella vielä sadan metrin syvyydessä kolme astetta normaalia lämpimämpi.

Meressä tapahtuu muutakin epäedullista: pinta nousee. Se kasvattaa myrskyjen nostattamia tulva-aaltoja, jotka usein saavat aikaan pahinta tuhoa.

 

Näin hirmumyrsky kehittyy

Hirmun syntymekanismi on sama kaikkialla, vaikka nimitykset vaihtelevat. Atlantilla ja Amerikan puoleisella Tyynellämerellä puhutaan hurrikaaneista, Aasian puolella taifuuneista ja Intian valtamerellä ja Oseaniassa sykloneista. Grafiikka: Mikko Väyrynen

 

Trooppisia hirmumyrskyjä syntyy päiväntasaajan molemmin puolin 5. ja 25. leveyspiirin välillä. Päiväntasaajalla niitä ei muodostu, sillä sieltä puuttuu coriolisvoima, jota myrsky tarvitsee pyörimiseensä

Kehittyäkseen myrsky vaatii tietynlaiset olot. Suursäätilan pitää olla laajalla alueella epävakaa ja ukkossateinen ja meriveden vähintään 26 asteista 50 metrin syvyydeltä. Lisäksi tuulien pitää puhaltaa heikosti 12 kilometrin korkeuteen asti. Voimakkaissa virtauksissa myrskynpoikanen hajoaa.

1. Merestä nousee lämmintä, kosteaa ilmaa. Se kohoaa nopeas­ti ja tiivistyy ukkospilviksi, jotka kohoavat 10–15 kilometrin korkeuteen. Samalla vapautuu lämpöä, mikä ruokkii matalapainetta.

2. Fysiikan säilymislakien mukaan ylös kohoavan ilman tilalle virtaa ympäriltä korvausilmaa, jolloin ilmanpaine alueella laskee.

3. Lämpöä kohoaa ylös yhä laajemmalti, ukkospilvien jono venyy, ja ilman virtausliikkeet voimistuvat. Ilmanpaine laskee lisää, ja alueelle syntyy liikkuva matalapaineen keskus.

4. Paine-ero tuottaa voiman, joka alkaa pyörittää tuulia kiihtyvää vauhtia. Maan pyörimisliikkeestä aiheutuva coriolisvoima kiertää niitä spiraalin lailla vastapäivään kohti matalan keskusta. Kun tuulen sekuntinopeus nousee yli 33 metrin, on syntynyt trooppinen hirmumyrsky.

Hurjimmissa myrskyissä tuulen nopeus nousee 70–90 metriin sekunnissa. Pyörteen halkaisija vaihtelee puolestaan 400 kilometristä 1 000 kilometriin.

5. Myrskyn voimistuessa sen ylle muodostuu korkeapaine, joka pyörii tuulia vastaan. Laskeva ilmavirtaus kuivattaa ja lämmittää keskusta, ja se seestyy myrskynsilmäksi.

6. Silmää kiertävät tuulet sekoittavat tehokkaasti meren pintaa 50–100 metrin syvyydeltä. Kun lämmintä vettä painuu syvyyksiin ja viileää kohoaa pintaan, ”lämpövoimala” jäähtyy ja hitaasti liikkuva myrsky voi heikentyä. Nopeaan myrskyyn jarru ei ehdi vaikuttaa, ja silloin kumpuava vesi voi loppumatkasta muuttua vaaralliseksi.

7. Kun ranta lähestyy ja meri madaltuu, tuulet pakkaavat vettä myrskyn tielle tulva-aalloksi, joka syöksyy myrskyn mukana maalle tuhoisin seurauksin.

Maalle saavuttuaan myrsky laantuu, kun se ei enää saa käyttövoimaa meren lämmöstä.

 

Tuula Kinnarinen on Tiede-lehden toimitussihteeri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2014. Päivitetty 12.9.2018.