Vesipula uhkaa maailmaa. Mikä neuvoksi? Raahataan jäävuoret janoisten luo. Järjettömän yksinkertaista vai yksinkertaisesti järjetöntä?

Teksti: Maria Korteila

Pula puhtaasta juomavedestä voi tulevina vuosikymmeninä aiheuttaa kriisejä ympäri maailmaa. Toisaalta maapallolta löytyy myös lähes rajattomasti juotavaksi kelpaavaa makeaa vettä – varastoituneena napa-alueille. Jäävuoret ovat muodostuneet tuhansien vuosien aikana sadevedestä, kaukana ihmisen aiheuttamista saasteista. Joka vuosi kymmeniätuhansia jäävuoria lähtee ajelehtimaan ja lämpimiä merivirtoja kohdatessaan pikku hiljaa sulaa pois.Jospa hieman tönisimme jäävuoria sinne, missä juomavettä tarvitaan? Idea kuulostaa eksoottiselta mutta ei ole uusi.Yhdysvaltain armeija tutki jäävuorten hyödyntämistä jo 1950-luvulla. 1970-luvulla niiden potentiaalia pohti tosissaan ranskalainen insinööri ja ekoyrittäjä Georges Mougin. Hengenheimolainen löytyi saudiprinssi Mohamed al Faisalista, ja miehet perustivat yhteisen yrityksen: Iceberg Transport Internationalin, ”kansainvälisen jäävuortenkuljetuksen”. Vuosien ponnistelujen jälkeen hanke kuitenkin kuivui kokoon, sillä vastoinkäymiset osoittautuivat ylitsepääsemättömiksi.Mutta Georges Mougin ei ole unohtanut. 86-vuotiaana hän edelleen haluaa toteuttaa unelmansa. Ja modernin teknologian ansiosta hän uskoo tällä kertaa myös onnistuvansa.

Potkua 3D-mallinnuksesta

Mougin etsi kumppaneita hankkeelleen jo muutamia vuosia sitten. Silloin jäävuoren hinaamisen koeprojekti olisi tarvinnut noin kymmenen miljoonan dollarin sponsorin. Vaikka ajatus herätti kiinnostusta, yhteistyökumppania ei löytynyt. Mouginin innostus sai uutta potkua, kun hän törmäsi ranskalaiseen yritykseen nimeltä Dassault Systèmes. Se on erikoistunut kolmiulotteiseen tietokonemallinnukseen ja virtuaalisiin maailmoihin. Mougin vaikuttui Dassaultin tekniikalla tehdystä 3D-dokumentista, jolla havainnollistettiin pyramidien rakentamista. Jos menneen maailman sai kuvattua niin hyvin, miksei myös tulevan? Mougin halusi, että yritys yrittäisi mallintaa myös jäävuoren hinaamisen.Ja niin tapahtui. Mougin keräsi hankkeeseen tieteellisen neuvottelukunnan, jossa oli jäätikkötieteen ja meritieteiden edustajia.

Pöytävuori vakain vetää

Mallinnukseen käytettiin historiallista meteorologian ja merentutkimuksen dataa. Sen rinnalla käytettiin moderneja ennusteita, joihin saa jatkuvaa, reaaliaikaista tietoa satelliiteista ja muista meriä tarkkailevista mittalaitteista. Hinaamismalliin laskettiin mukaan muun muassa meriveden lämpötilat, suolaisuudet ja pyörteet sekä ilman virtaukset. Apuna käytettiin myös valokuvia ja videoita arktisilta alueilta. Hinauksessa päätettiin hyödyntää merivirtoja mahdollisimman paljon. Luonnonvoimien vastustamiseen menisi yksinkertaisesti liikaa polttoainetta. Paitsi rahan takia polttoaineen kulutus haluttiin minimoida myös ympäristösyistä. Esimerkkireitillä kuljetettiin Grönlannista ajautunut jäävuori Newfoundlandin vesiltä Kanariansaarille.Hinattavaksi valittaisiin vain tasaisia, pöytämäisiä jäävuoria. Korkeahuippuiset olisivat vaarassa keikahtaa. Radioaaltomittauksilla varmistettaisiin, ettei valittu vuori sisältäisi halkeamia, jotka voisivat aiheuttaa sen repeä­misen palasiksi matkan aikana.Jäävuoren ympärille kiedottaisiin vahva nuotta, jonka avulla hinaaja-alus vetäisi sitä perässään. Hinaajat ovat kiskoneet jäävuoria ennenkin mutta yleensä vain hyvin pieniä ja vain estääkseen niitä törmäämästä öljynporauslauttoihin.Mallinnuksen päätavoitteina oli selvittää, kuinka monta hinaajaa tarvittaisiin ja kuinka paljon jäävuori ehtisi matkan aikana sulaa.

Hame hidastaa sulamista

Mouginilla itselläänkin riitti uusia ideoita. Sulamista pitäisi pystyä jollain tapaa hidastamaan. Muuten vettä menisi turhan paljon hukkaan, ja sulaminen voisi hankaloittaa jäävuoren ohjaamistakin.Vedenpinnan yläpuolinen jäävuoren osa ei niinkään ole vaarassa, sillä se heijastaa pois suurimman osan auringonsäteilystä. Nopeammin sulaa vedenalainen vuoren valtaosa. Sulaminen ei tapahdu tasaisesti vaan jäävuoren muotojen mukaan.Puetaan vuorelle hame, keksi Mougin. Hän kehitteli valtavista geotekstiililiuskoista jäävuorelle sivupeitteen, joka ulottuu veden alla vuoren pohjaa syvemmälle ja osoittautui ainakin tietokonemallinnuksessa oivaksi turvaksi. ”Hameen” ja jäävuoren väliin syntyy sulaneesta vedestä vaippa, joka suojaa vuorta virtausten jäytämiseltä.

Yksi hinaaja riittää

Viisitoista 3D-spesialistia paiski hommia, ja pian Dassaultin malli oli valmis. Ensimmäisellä tietokoneen simuloimalla retkellä kävi kuitenkin kehnosti: hinaaja-alus vietti kuukauden kulkien ympyrää osuttuaan pyörteeseen. Jäävuori ehti sulaa liikaa.Kun lähtöpäivää siirrettiin toukokuun puolivälistä kesäkuun puoliväliin, samaa ei tapahtunut. Hinausajankohdalla on siis mallinnuksen mukaan todella suuri merkitys.Lähtöpäivän siirtäminen tuotti Mouginille mieluisan lopputuloksen. Seitsemän miljoonan tonnin jäävuoren hinaaminen Newfoundlandista Kanariansaarille kestäisi 141 päivää. Työhön tarvittaisiin vain yksi hinaaja-alus, jolla olisi noin 130 tonnin kapasiteetti. Ihanteellinen hinausnopeus olisi noin yksi solmu eli alle kaksi kilometriä tunnissa. Vuoresta ehtisi sulaa 38 prosenttia.Mougin pitää sulamisprosenttia varsin maltillisena ja muistuttaa, että isommat jäävuoret ehtisivät sulaa suhteessa ”vieläkin vähemmän”.Päätepisteessään jäävuori on tarkoitus sitoa tai ankkuroida paikoilleen samaan tapaan kuin öljynporauslautat. Jäävuoren sulamista yritettäisiin hyödyntää sekä jäähdytykseen että juomavedeksi.

Tositoimiin ehkä 2013

Vaikuttavan 3D-animaation avulla Mougin on saanut hankkeelleen runsaasti lisää huomiota. Hän on perustanut jälleen yrityksen. Sen nimi on WPI – Water and Power from Icebergs.Vielä kuitenkin tarvittaisiin kaupallinen kumppani, joka olisi valmis sijoittamaan todelliseen hinauskokeeseen 3–4 miljoonaa dollaria. Kesäkuun alussa Mougin kertoi Tiede-lehdelle käyvänsä neuvotteluita kumppani­ehdokkaan kanssa. Jos kumppani löytyy, ensimmäisenä on vuorossa geotekstiilin tes­taus. Jäävuoren hinaaminen tapahtuisi 2013 tai 2014. Potentiaalisia alueita, joille jäävuoria voisi suotuisien merivirtojen avulla hinailla, on Mouginin mukaan useita: Kanariansaarten seutu ja Afrikan länsirannikko, Kalifornia, Chile ja Peru sekä Australian läntiset ja eteläiset rannikot.Mouginin mukaan esimerkiksi 30 miljoonan tonnin jäävuoresta riittäisi vettä vuodeksi puolelle miljoonalle ihmiselle.

Suomalaisasiantuntija epäilee

– Olen kuullut tästä hankkeesta, ja olen hieman skeptinen onnistumisen suhteen, sanoo jäätiköihin perehtynyt erikoistutkija Jari Haapala Ilmatieteen laitoksesta.Haapala huomauttaa, että kun jäävuorten hinaamista polaarialueilta tropiikkiin tutkittiin 1970- luvulla, todettiin, ettei toiminta ole taloudellisesti kannattavaa. – Se on nyt uutta, että jäävuoria voitaisiin ainakin jonkin matkaa hinata kylmiä merivirtoja pitkin, Haapala sanoo. – Ongelmiksi voivat silti muodostua Pohjois-Atlantin lämmin merivirta ja aallokon aiheuttama jäävuoren murtuminen.Vaikka jäävuori ei alun perin sisältäisikään halkeamia, matkan aikana aallokko synnyttää mekaanisia jännityksiä ja auringonsäteily lämpöjännityksiä, jotka voivat johtaa murtumiin. – Vasta täyden mittakaavan kokeen perusteella voisi todellisuudessa arvioida, onko jäävuorien rahtaaminen taloudellisesti kannattavaa. Makeaa vettä voidaan tuottaa myös monella muulla tavalla.Hankkeen ekologisista tai ilmastollisista vaikutuksista Haapala ei ole huolissaan, koska jäävuoria riittää ja ne luonnostaankin ajelehtivat napa-alueilta kohti tropiikkia. Ei ole mikään mullistus, jos ihminen kuljettaa muutaman jäävuoren nopeammin ja pidemmälle kuin ne sulamatta omin päin kulkeutuisivat.

Julkaistu Tiede -lehdessä 7/2011