Renessanssinuoret rakastivat täysillä.

Teksti: Hannu Pesonen

1500-luvun lopulla englantilainen näytelmäkirjailija William Shakespeare loi kuolemattoman kertomuksen traagisesta rakkaudesta. Hän ei keksinyt sitä omasta päästään.

Hämärä porttikäytävä kaikuu monikielisestä puheensorinasta. Keskiaikaisten holvikaarien alla tungeksivaan joukkoon on vaikea mahtua. Moni on pysähtynyt raapustamaan viestiä kiviseiniä suojaaviin kartonkilevyihin. Ne ovat täynnä rakkaudenosoituksia: nuolien lävistämiä sydämiä, yhteen kietoutuneita nimiä, lemmenrunoja, valoja ja lupauksia. Muurinrakoihin sullotuissa lappusissa toistuvat samat aiheet.Käytävä vie pienelle sisäpihalle. Sekin tulvii ihmisiä ja tunteita. Keskiaikaista vaikutelmaa hälventää salamavalojen tauoton leimahtelu. Kamerat on suunnattu ylös pienelle parvekkeelle. Siellä pari toisensa jälkeen vilkuttaa alas väkijoukolle ja suutelee sitten kuin kuninkaalliset konsanaan.Tervetuloa Veronan vanhaankaupunkiin, Romeon ja Julian valtakuntaan, maailmankirjallisuuden tunnetuimpiin kuuluvan rakkaustarinan keskipisteeseen. Via Cappellolla sijaitseva 1100-luvulla rakennettu Julian talo on Veronaan saapuvien turistien pyhiinvaelluskohteista tärkein. Täällä he kuvauttavat itsensä Julian parvekkeella ja täältä he jatkavat parin kadunkulman päähän Romeon talolle ja edelleen Julian haudalle.

Kuinka heidän kävikään

Renessanssiajan rakastavaiset nosti ikuiseen maineeseen aikansa suurin näytelmäkirjailija William Shakespeare varhaistöihinsä lukeutuneessa näytelmässä Romeon ja Julian mitä loistavin ja surullisin tragedia.Näytelmässä Veronan kaksi johtavaa sukua, Capuletit ja Montaguet, taistelevat verisesti vallasta. Kaupunkivaltion viisas ruhtinas Escalus yrittää turhaan välittää rauhaa. Eräänä iltana Romeo Montague puikahtaa salaa naamiaisiin Capuletien taloon. Hän rakastuu päätä pahkaa talon kauniiseen tyttäreen Juliaan. Naamiaisten jälkeen Romeo kätkeytyy Julian parvekkeen alle ja kuulee, kuinka Julia yksin puhellessaan tunnustaa rakkautensa häneen. Romeo näyttäytyy ja ehdottaa salaisia häitä. Seuraavana päivänä munkki Lorenzo vihkii nuoret.Vähän myöhemmin Julian serkku Tybalt hyökkää Romeon kimppuun, kun he kohtaavat kadulla. Tybalt syyttää Romeota salaisesta käynnistä naamiaisissa. Romeo ei halua vahingoittaa uutta sukulaistaan ja kieltäytyy taistelemasta.Romeon ystävä Mercutio hermostuu ja käy puolustamaan Romeota. Tybalt surmaa Mercution, ja Romeo kostaa ystävänsä kuoleman tappamalla Tybaltin. Rangaistukseksi ruhtinas Escalus karkottaa Romeon kaupungista ja kieltää paluun kuolemanrangaistuksen uhalla. Vietettyään yön Julian kanssa Romeo pakenee Mantovaan.Julian isä vaatii tytärtään menemään naimisiin sulhaseksi valitun kreivi Parisin kanssa. Hädissään Julia hakee apua vihkipapiltaan. Munkki ehdottaa, että Julia joisi myrkkysekoituksen, joka vaivuttaisi hänet parin päivän ajaksi kuoleman kaltaiseen uneen. Tänä aikana Romeolle lähetettäisiin sana suunnitelmasta, ja hän pelastaisi Julian haudasta ja veisi mukanaan Mantovaan.Julia suostuu, mutta salainen viesti ei koskaan saavuta Romeota. Sen sijaan hän saa kuulla Julian kuolleen. Surun murtamana hän ostaa myrkkyä ja kiirehtii Veronaan nähdäkseen Julian viimeisen kerran. Haudalla hän kohtaa Parisin, surmaa hänet ja juo myrkyn. Kun Julia herää ja näkee Romeon­ kuolleena, hän tajuaa, mitä on tapahtunut, ja surmaa itsensä iskemällä rintaansa Romeon tikarin. Munkki Lorenzo saapuu paikalle liian myöhään estääkseen tragedian. Kuolleiden nuorten rakastavaisten edessä Capuletit ja Montaguet tekevät vihdoin sovinnon.

Teatteria tosielämästä

Shakespearen näytelmä ilmestyi 1590-luvun puolimaissa, ja siitä tuli todellinen yleisömenestys. Olihan se oman aikansa tositeatteria parhaimmillaan: tunteiden paloa, juonittelua, traagisia käänteitä ja, mikä parasta, ”suoraan aidosta elämästä”.Kantaesityksen aikoihin yleisö on hyvinkin saattanut uskoa tarinan todenperäisyyteen. Myöhempinä vuosisatoina vakuuttelut romanssin aitoudesta unohtuivat, sillä niitä ei enää tarvittu houkuttelemaan katsojia. Muiden Shakespearen näytelmien tapaan Romeon­ ja Julian tärkeimmäksi myyntivaltiksi nousi tekijänsä taiturimainen kyky luoda yleispäteviä kuvauksia ihmismielestä ja rakentaa juonenkäänteitä, jotka koskettavat ihmisiä kaikkialla ja kaikkina aikoina. Shakespearen Romeo ja Julia onkin versonut loputtomasti uusia tulkintoja: oopperoita, baletteja, elokuvia, laulunäytelmiä, pantomiimeja. Ne viimeistään muuttivat tarinan saduksi ja päähenkilöt satuolennoiksi.Shakespearen näytelmä ei kuitenkaan ollut suoraa fiktiota. Se perustui vanhaan tarinaan ja noudatteli tapahtumissaan tämän varhaisempia kirjallisia versioita.Eräät kirjallisuudentutkijat pitävät mahdollisena, että Shakespeare kierteli Manner-Eurooppaa 1580-luvun lopulla ja 1590-luvun alussa. Historioitsijat ovat yrittäneet jäljittää hänen liikkeitään näinä kirjailijanuraa edeltävinä vuosina, mutta ne ovat pysyneet salaisuutena. On siis epävarmaa, kävikö Shakespeare koskaan Italiassa saati Veronassa. Joka tapauksessa hän lainasi italialaisilta romanssinkertojilta ”tositarinan” rakastavaisista, jotka kuolivat traagisesti kahden suvun verivihan takia.Julian talo alettiin yhdistää Shakespearen näytelmään vasta 1800-luvulla, ja kuuluisa parveke lisättiin siihen ensimmäisen Hollywood-elokuvan tuottaman yleisöryntäyksen jälkeen vuonna 1937, mutta Romeon ja Julian­ suvut ovat todellisia.

Tarina kiersi ja tarkentui

Montecchit ja Cappellettit, joiden verivihaan nuorten traaginen tarina pohjautuu, löytyvät jo varhaisrenessanssin suurimman kertojan Dante Alighierin tuotannosta. Dante mainitsee suvut vuosina 1308–1312 kirjoittamansa Jumalaisen näytelmän Kiirastuli-osassa. Varhaisista lähteistä taas käy ilmi, että Montecchit olivat kotoisin Veronasta ja Cappellettit Bresciasta, josta he muuttivat Veronaan 1300-luvun alussa eli juuri Danten aikaan. Tiedetään myös, että Cappellettit ovat todella asuneet Julian talossa. Dante kuvailee ”onnettomien sukujen” riitoja ja pelkoja, mutta ei kerro rakastavaisista mitään. Heidän tarinansa toi päivänvaloon novellikirjailija Masuccio Salernitano puolitoista vuosisataa myöhemmin. Salernitano vakuuttaa, että hänen kirjoittamansa Mariotton ja Ganozzan rakkauskertomus perustuu hänen omana aikanaan sattuneeseen tositapaukseen, mutta siirtää tapahtumat Veronasta etelämmäksi Sienaan. Tarina sisältää jo valtaosan myöhemmistä aineksista: Romeon ja Julian salaisen avioliiton, heidän puolestaan juonittelevan fransiskaanimunkin, Julian pakottamisen naimisiin vastoin tahtoaan, katutappelun, jossa Romeo surmaa Julian riidanhaluisen, väkivaltaisen serkun, Julian unijuoman ja viestin Romeolle. Salernitanon novellissa Mariotto kuitenkin pakenee Mantovan sijasta Egyptin Aleksandriaan. Kun hän palaa, hänet mestataan, ja Ganozza riutuu suruun.Tragedia ja sen rakastavaiset palasivat kotiseudulleen Veronaan vuonna 1530 kirjailija Luigi da Porton teoksessa Kahden jalosukuisen rakastavaisen tarina uudelleen löydettynä.  Myös hän vakuuttaa, että kertomus on totta. Hän antaa päähenkilöille nimet Romeus ja Giulietta ja palauttaa romanssin takaisin Danten aikoihin vuosiin 1301–1304. Hänen tragediassaan Romeo ottaa myrkkyä ja Julia surmaa itsensä tikarilla.

Teoksia lainattiin estoitta

Lähteiden käyttö ja toisten teosten lainaaminen oli renessanssin Euroopassa huomattavasti vapaamielisempää kuin nykyään. Da Porton kuoltua Matteo Bandello kähvelsi surutta kollegansa Romeo ja Julia -mukaelman omaan novellikokoelmaansa vuonna 1554. Sen puolestaan nappasi viisi vuotta myöhemmin ranskalainen Pierre Boaistuau Traagisiin tarinoihinsa.Kolme vuotta myöhemmin kertomus ylitti Englannin kanaalin, kun runoilija Arthur Brooke käänsi Boaistuaun ranskannoksen englanniksi. William Painter muokkasi siitä suorasanaista proosaa 1567 ilmestyneeseen italialaisten novellien koosteeseensa Nautintojen palatsi. Tällä kertaa tarjolle tuli herkkä historia Rhomeon ja Juliettan aidosta ja uskollisesta rakkaudesta.Lopulta Romeo ja Julia päätyivät Shakespearen käsiin – lähes samanlaisina kuin olivat Veronasta lähteneet. 1500-luvun lopussa englantilaiset näytelmäkirjailijat suosivat lähteinään italialaisia rakkauskertomuksia ja murhenäytelmiä, eikä Shakespeare tehnyt poikkeusta. Hänen näytelmistään muun muassa Venetsian kauppias, Paljon melua tyhjästä ja Loppu hyvin, kaikki hyvin ovat samaa italialaista tarinankerronnan juurta kuin Romeo ja Julia. Shakespeare seurasi uskollisesti saamaansa juonta, lisäsi tarinaan joitakin sivuhenkilöitä ja puhalsi siihen oman taikansa. Romeo ja Julia saivat arvoisensa tulkin, Montecchien ja Cappellettien kaukainen sukuviha vaikutusvaltaisen todistajan.

Uskottavia aikansa lapsia

Shakespeare piirtää, edeltäjiään lainaten, monessa mielessä uskottavat luonnehdinnat Romeosta ja Juliasta. Kun ne rinnastaa historiallisiin lähteisiin ja tapainkuvauksiin, nuoret ovat tyypillisiä aikansa ”parempien perheiden kakaroita”.Varsinkin Romeo on syöksähtelevä, vaikutuksille altis tuuliviiri, joka uskoo tänään yhtä, huomenna toista – aina sen mukaan, kuka häntä kulloinkin ohjailee. Tätä nykyä hänet luokiteltaisiin adhd-tapaukseksi, mutta 1300-luvun Italiassa varhaisrenessanssin syntysijoilla hänen käytöksensä ei ollut mitenkään poikkeavaa. Vilkkaissa kaupungeissa ihmisten päälle hyökyi taukoamatta uusia vaikutteita: taidetta, kirjallisuutta, runoutta, musiikkia, arkkitehtuuria, romantiikkaa, salajuonia, huhuja, uskomuksia. Niistä oli aivan hyväksyttyä kyselemättä valita ne, jotka sopivat omiin tarpeisiin, ja yhtä luvallista heittää ne menemään, kun ne eivät enää miellyttäneet. Julia sentään joutuu nuorille naisille asetettujen käytössääntöjen takia harkitsemaan tekojaan ja niiden seurauksia, mutta ei hänkään suhtaudu kylmäkiskoisesti eteensä virtaaviin ihmisiin ja ilmiöihin.

Murroskausi koetteli tunteita

Shakespeare panee Romeon ja Julian suuhun kierteleviä, runollisia vertauskuvia. Meistä puhetapa vaikuttaa oudolta, mutta tässäkin kuvaus vastaa yleistä käsitystä siitä, miten 1300-luvun Italiassa puhuttiin ja tunteita ilmaistiin. Jäykät tuppisuut olivat nokkelasanaisten kaupunkilaisten keskuudessa luonnonoikkuja. Kukkaiskieli ja kaunomaalailu rehottivat.Toisiinsa tutustuvat nuoret ovat saattaneet hyvinkin puhella kuin Romeo ja Julia, sillä niin renessanssiajan kulttuurivaikuttaja ja makutuomari Baldassare Castiglione suositteli. Hän kehotti miestä lähestymään naista monimutkaisin vertauksin, jotta nainen saattoi turvallisesti teeskennellä ymmärtämätöntä, ellei halunnut edistää asiaa – ja mies yhtä turvallisesti vetäytyä tilanteesta menettämättä kasvojaan. Romeon ja Julian tunteet ailahtelevat syvästä epätoivosta euforiseen onneen. Tämä kuvastelee sitä, millaisessa moraalikäsitysten ristitulessa tuon ajan ihmiset elivät. Näennäisesti renessanssi ihannoi nykyaikaa ja uudistuksia. Se arvosti rahaa ja talouskasvua ja hyväksyi itsekkäät ratkaisut ja omanvoitonpyynnin – olihan Italia paraikaa nousemassa ennenäkemättömään vaurauteen. Samalla se kuitenkin pysyi järkähtämättömän vanhoillisena ja halusi palauttaa kunniaan antiikin aikaiset perusarvot. Rakkausavioliitosta saatettiin jo haaveksia, mutta sen toteutuminen edellytti tärkeämpien arvojen eli sukujen etujen toteutumista. Uhmaajia odotti ympäröivän yhteiskunnan yhteinen tuomio. Tällainen asenteiden, tottumusten ja ajattelutapojen murroskausi oli vaikea kenelle tahansa.Kuolema kulki vierelläRomeon ja Julian yllä häilyy kaiken aikaa kuoleman varjo. Rakastavaiset puhuvat paljon kuolemasta ja kuvailevat sitä aina synkäksi ja tummaksi. Niin tekivät heidän aikalaisensakin.1300-luvulla kolmasosa eurooppalaisista, 20 miljoonaa kaikkiaan, kuoli ruttoon, mustaan surmaan. Kokonaisia kaupunkeja tyhjentäneen raivokkaan tappajan muisto ja pelko uudesta kauheasta vitsauksesta elivät vielä 1400-luvun loppupuolella vahvoina ihmisten mielessä. Uhka houkutteli monia omaksumaan elämänkatsomuksen, jonka mukaan oli elettävä tässä ja nyt, toteutettava toiveensa, ennen kuin oli liian myöhäistä. Niin kuin Romeo ja Julia.

Julialle tulvii kirjeitä

Vara-Juliat vastaavat, vaikka suomeksi.

Joukko naisia käy läpi postia, jota riittää pöydän täydeltä. Giovanna Tamassia avaa uuden kuoren ja vetää esiin paperin, jota peittävät huulipunasuudelmat. Tulinen viesti hymyilyttää naisia.Olen Julian talossa Giulietta-klubin toimistossa. Tänne saapuu joka vuosi tuhansia kirjeitä niin onnellisesti rakastuneilta kuin rakkaudessa pettyneiltä eri puolilta maailmaa. Kaikki he saavat henkilökohtaisen vastauksen klubissa työskenteleviltä ”Julian sihteereiltä”. Palvelu tuo mieleen joulupukin postikonttorin, mutta toisin kuin Korvatunturin isännällä renessanssin legendaarisilla rakastavaisilla on saattanut olla esikuvat tosielämässä.

Suntio loi perinteen

Tamassia lehteilee kansioita, joihin kaikki Julialle tulleet kirjeet on arkistoitu. – Ensimmäistä kirjettä meillä ei valitettavasti ole, emmekä tiedä sen sisältöäkään, Tamassia pahoittelee.Ensimmäinen kirje saapui vuonna 1937, pian sen jälkeen, kun George Cukorin Hollywood-elokuva nosti Romeon ja Ju­lian nykyiseen maineeseen. Osoitteeksi oli merkitty yksinkertaisesti – kuten useimmiten yhä vielä – ”Giulietta, Verona”. Nokkela postinkantaja keksi viedä kirjeen Ettore Solimanille, joka toimi San Francesco al Corson kirkon suntiona ja piti huolta sarkofagista, jonka uskottiin olleen Julian hauta-arkku.Solimani vastasi kirjeeseen ja noin sataan seuraavaankin. Hänen jälkeensä sihteerin tehtävän otti professori Gino Beltramini. Hänen aikanaan perinne vakiintui, ja kun kirjetulva alati paisui, 1989 perustettiin vapaaehtoisvoimin toimiva Giulietta-klubi. – Veronan kaupunki tukee meitä vähän, mutta käytännössä toiminta pyörii oman innostuksemme varassa. Emme ole ammattipsykologeja, vaan ystäviä, joille voi purkaa sydäntään. Tarjoamme lohdutusta ja rohkaisua sitä tarvitseville ja jaamme onnen onnellisten kanssa, Tamassia luonnehtii vara-Julioiden toimenkuvaa.

Suomikin sujuu

Tätä nykyä kirjeitä tulee eniten amerikkalaisilta teinitytöiltä. Heidän määräänsä kasvattaa viime vuonna valmistunut Rakkauskirjeitä Julialle -elokuva, jonka juonenkäänteisiin klubi liittyy. Myös aikuisia, miehiäkin, kirjoittajissa on runsaasti. Kirjeitä on saapunut kymmenillä kielillä, muttei toistaiseksi suomeksi.– Vahinko, voisimme vastata niihinkin, sanoo maassamme pitkään viipynyt Manuela Uber – selvällä suomen kielellä.

Julkaistu Tiede -lehdessä 7/2011

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25783
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.