Ryhdikkäänä seisovan naisen kasvoja koristaa huntu ja erikoinen, kuudesta hiussuortuvasta koottu kampaus. Pitkä, taidokkaasti laskeutuva mekko viittaa naisen korkeaan asemaan, samoin vakava ilme. Nainen on Vestan neitsyt, kotilieden jumalattaren Vestan papitar. Eläessään 2000 vuotta sitten hän oli yhdessä viiden virkasisarensa kanssa Rooman arvostetuimpia naisia.



TEKSTI: Päivi Parhi-Riikola



Ryhdikkäänä seisovan naisen kasvoja koristaa huntu ja erikoinen, kuudesta hiussuortuvasta koottu kampaus. Pitkä, taidokkaasti laskeutuva mekko viittaa naisen korkeaan asemaan, samoin vakava ilme. Nainen on Vestan neitsyt, kotilieden jumalattaren Vestan papitar. Eläessään 2 000 vuotta sitten hän oli yhdessä viiden virkasisarensa kanssa Rooman arvostetuimpia naisia.

Julkaistu Tiede-lehdessä 3/2005

Keskellä Forum Romanumia, antiikin Rooman poliittisen elämän keskusta, matkailijan katse osuu pieneen, pyö-reään temppeliin. Pyhäköstä on jäljellä betonijalusta, muutama kerros tuffikivilaattoja sekä kaistale vuonna 1930 rekonstruoitua seinää. Temppelin eteläpuolella on monin verroin suuremman rakennuksen seinä- ja pylväsrakenteita. Rakennelman sisäpihaa koristaa rivistö naispatsaita, joista vain yksi on säilynyt ehyenä.

Tällä paikalla kuusi neitsytpapitarta varjeli Rooman valtakunnan kohtaloa tuhannen vuoden ajan. Nämä vestaalittariksi (virgo vestalis) kutsutut papittaret pitivät kotilieden jumalattaren Vestan temppelissä yllä ikuista tulta, joka takasi Rooman pysyvyyden. Vestan neitsyiden uskottiin olevan kirjaimellisesti vastuussa Rooman kohtalosta, ja siksi heillä oli keskeinen osa monissa uskonnollisissa toimituksissa.

Virkaan jo pikkutyttönä

Päästäkseen vestaalittareksi roomalaistytön oli täytettävä monia kriteerejä. Hänen oli oltava 6-10-vuotias, hänellä ei saanut olla puhe- eikä kuulovikaa eikä ruumiillisia epämuodostumia, ja hänen vanhempiensa tuli olla elossa eivätkä he saaneet olla orjia tai edes vapautettuja orjia. Tytön vanhemmat eivät myöskään saaneet työskennellä “alhaisessa tai säädyttömässä" ammatissa, esimerkiksi näyttelijöinä tai kapakoitsijoina.

Vestaalittarien työhönottajana ja eräänlaisena esimiehenä toimi pontifex-pappiskollegion johtaja pontifex maximus. Hän valitsi tarjottujen tytärten joukosta “työhaastatteluun“ 20 ehdokasta, joista Rooman kansankokous äänesti uudet papittaret. Aiemmin tyttäret olivat olleet isiensä omaisuutta, mutta heti valintahetkellä pontifex maximuksesta tuli heille symbolinen isä ja tytöt siirtyivät hänen valtansa alaisiksi.


Vestaalittaren 30-vuotisesta pappisurasta ensimmäinen kolmannes kului monien velvollisuuksien opetteluun, toinen niistä huolehtimiseen ja kolmas uusien vestaalittarien opettamiseen. Palvelusajan jälkeen vestaalittaresta tuli Vestan ylipapitar, virgo Vestalis maxima.




Neitsyt pukeutui valkoiseen

Vestaalittarien pukeutuminen kertoo, että he olivat poikkeuksellisen pyhiä hahmoja roomalaisessa uskonnossa.


Papittarien kuudesta hiussuortuvasta koottua sex crines -kampausta käyttivät lisäksi vain roomalaiset morsiamet. Vestaalitar käytti morsiamen tapaan myös huntua, mutta hänellä se oli valkoinen, kun taas morsiamen huntu oli punainen.


Vestaalittaren pitkä valkea puku muistuttaa stolaa, johon saivat pukeutua vain matroonat, syntyperäiset roomalaisrouvat. Matroonien tunnuksia olivat myös siveyttä symboloivat hiusnauhat (vittae), joilla vestaalitar kokosi kampauksensa. Kukkakoristeet ja parfyymit olivat hänelle sopimattomia.

Vestaalittaret olivat ainoita roomalaispappeja, jotka olivat sidoksissa työhönsä ympäri vuorokauden. Koko uransa ajan he asuivat atrium Vestaessa, vapaasti käännettynä Vestan salissa, jossa oli pieni makuu-soppi kullekin papittarelle.

Rituaalit piti hallita

Perinteisessä roomalaisessa uskonnossa pidettiin ensisijaisen tärkeänä, että rituaalit - joita vestaalittarilla riitti vuosittain lukemattomia - suoritettiin täsmälleen oikein, kaikkien ikiaikaisten, usein monimutkaisten ja yksityiskohtaisten sääntöjen mukaisesti.

Vestaalitar käveli uskonnollisissa kulkueissa ja usein myös keisa-rien sotavoittojen kunniaksi järjestetyissä triumfeissa valkoisessa virka-puvussaan pyhän näköisenä, mutta ennen muuta hän suoritti uhritoimituksia, eläin- ja juomauhreja, joita oli monenlaisia. Esimerkiksi fordicidia-nimisessä hedelmällisyysjuhlassa huhtikuussa hän poltti vasikan sikiön, ja lokakuussa sodanjumala Marsin kunniaksi järjestetyssä juhlassa hän vuodatti uhratun hevosen veren.

Vestan omaa juhlaa vestaliaa vietettiin kesäkuun alkupuolella. Silloin leipurit koristelivat myllyjään pyörittäneet aasit kukista ja leivistä rakennetuilla seppeleillä. Vanhan uskomuksen mukaan juuri vestalian jälkeen oli erityisen suotuisa aika mennä naimisiin.




Vestan kultti Roomaa vanhempi

Kaivaukset kertovat, että myytissä on vinha perä.


Ehkä Rooman perustaja Romulus oli vestaalittaren poika.


Keisari Augustuksen ajan suuret runoilijat Vergilius, Horatius ja Ovidius kertovat, että Vestan kultti saapui Rooman seudulle tarunhohtoisesta Troijasta. Muinaisen mahtikaupungin hävitystä paennut prinssi Aineias pelasti Vestan pyhät esineet ja toi ne mukanaan Latiumiin eli nykyiseen Lazion maakuntaan.


Historioitsija Liviuksen mukaan neitsytpapittaret hoitivat Vestan kulttia jo Roomaa edeltäneessä Alba Longan kaupungissa, jonka Aineiaan poika perusti. Arkeologiset löydöt tukevat perimätietoa, sillä Vestan kulttipaikoista on löytynyt jäänteitä eri puolilta Laziota ja myös eteläisemmästä Campanian maakunnasta, erityisesti Pompejista.

Neitsyt tuli raskaaksi

Ensimmäinen myyttien tuntema vestaalitar oli Alba Longan kuninkaan Numitorin tytär Rhea Silvia. Roomalaiskirjailijat kutsuivat häntä Iliaksi viitaten Troijan kreikankieliseen Ilion-nimeen. Rhea Silvian setä Amulius anasti vallan veljeltään ja pakotti Rhea Silvian Vestan papittareksi, jolta vaadittiin ehdotonta neitsyyttä. Näin prinsessa ei voinut synnyttää kilpailevaa perillistä.


Rhea Silvia tuli kuitenkin raskaaksi. Mytologisen selityksen mukaan sodan jumala Mars ei voinut vastustaa vedenhakumatkalla hiukset valtoiminaan levännyttä kaunista papitarta. Raadollisempi selitys on, että Amulius raiskasi hänet.


Kun Rhea Silvia synnytti kaksospojat, Amulius määräsi heidät hukutettaviksi. Helläsydäminen palvelijatar kuitenkin asetti poikavauvat koriin Tiberjoen vietäviksi. Tarun mukaan naarassusi löysi pojat ja imetti heitä kuin omia lapsiaan, kunnes he päätyivät Faustulus-paimenen ja tämän vaimon huomaan. Miehistyttyään kaksosveljet Romulus ja Remus kostivat Amuliukselle, ja myöhemmin Romulus perusti Rooman vuonna 753 eKr.

Löytyi vanha palatsi

Viime aikoihin saakka tutkijat ovat uskoneet, että vasta Rooman toinen kuningas, historialliseksi henkilöksi todistettu Numa Pompilius perusti Vestan valtiollisen kultin. Näin kertoo myös kirjailija-filosofi Plutarkhos.


Roomalaisen Sapienzan yliopiston arkeologian professorin Andrea Carandinin johtamat kaivaukset Forum Romanumilla paljastivat kuitenkin hiljattain, että Vestan temppelin lähellä sijaitsevan, Romuluksen mukaan nimetyn pyörötemppelin alla on yli 400 neliömetrin laajuisen rakennuskompleksin jäännökset. 700-luvulle eKr. ajoitetun rakennelman yhteydestä löytyi myös pyöreä maja.


On hyvin mahdollista, että valtava rakennelma oli Rooman ensimmäisen kuninkaan palatsi ja pyörömaja Vestan pyhäkkö. Myytit voivatkin olla totta: ehkä Romulus oli todellinen henkilö ja ehkä jo hän loi Roomaan Vestan valtiollisen kultin äitinsä muistoa kunnioittaen.


Vestaalittarien päivittäisiin velvollisuuksiin kuului Vestan pyhän tulen ylläpitämisen lisäksi temppelin puhtaanapito: he kantoivat joka päivä vettä Forumilla sijainneesta pyhästä lähteestä siivousaskareita varten. Toinen kotityömäinen velvollisuus oli kaikissa valtiollisissa uhritoimituksissa käytetyn mola salsa -leivän valmistaminen. Vestan atriumissa oli pieni mylly, jossa papittaret jauhoivat uhrileipään tarvitut jauhot.

Vestaalittaret olivat myös aivan konkreettisesti Rooman valtakunnan luottonaisia. He varjelivat Rooman kohtaloa sääteleviä pyhiä esineitä, joita säilytettiin Vestan temppelissä sijainneessa varastokomerossa. Samaiseen varastoon annettiin vestaalittarien huomaan myös monia tärkeitä poliittisia asiakirjoja ja valtiomiesten testamentteja. Keisariajalla vestaalittarien arvopaperiarkisto laajeni entisestään.

Työstä hyvää palkkaa

Tyttären vestaalius oli kunniaksi vanhemmille, mutta toisaalta vanhemmat eivät aina olleet valmiita luovuttamaan tytärtään raskaisiin tehtäviin. Vestaalitarehdokkaista olikin ajoittain pulaa. Keisarien elämäkerroista tunnettu Suetonius kertoo, että erään vestaalittaren kuoltua keisari Augustuksen (63 eKr.-14 jKr.) aikana monet vanhemmat pyysivät saada poistaa tytärtensä nimet ehdokaslistalta. Tällöin Augustus vannoi: “Jos tyttärentyttäreni olisivat tarpeeksi vanhoja, ehdottaisin virkaan jompaakumpaa heistä."

Velvollisuuksien vastapainona vestaalittarilla oli alusta pitäen monia etuoikeuksia. Historioitsija Liviuksen mukaan jo kuningas Numa Pompilius (hallitsijana 725-673 eKr.) myönsi heille valtionkassasta rahalahjoituksen, “jotta neitsyyden vaatimus tuntuisi siedettävämmältä", ja viimeistään keisariajalle tultaessa vestaalittaret saivat työstään korkeaa palkkaa.

Rooman lainsäädännössä keskeiset kahdentoista taulun lait vuoden 450 eKr. tienoilta todistavat, että vestaalittaret saivat jo varhain ainoina roomalaisina naisina oikeu-den laatia testamentin ja hallita omaisuuttaan. Heidän pääperijänsä oli Rooman valtio, mutta sukulaisilleenkin he saattoivat jättää pieniä perintöosuuksia.

Keisariajalla vestaalittarien valta näkyi myös ulkoisesti. Augustus varasi heille teatteriesityksiin aitiopaikat keisariperheen vierestä. Vestaalitar liikkui kantotuolissa Rooman kaupungissa, ja hänen edellään kulkivat aina liktorit eli virkamiesten saattajat merkkinä siitä, että vastaantulijoiden oli annattava tietä. Ainoastaan toiset vestaalittaret ja matroonat eli syntyperäisten roomalaismiesten roomalaissyntyiset aviovaimot olivat vapaat väistämisvelvollisuudesta.

Ei mitään luostarielämää

Historioitsija Dio Cassiuksen (n. 155-235 jKr.) mukaan vestaalittarille määrättiin saattajat vuonna 42 jKr. Muuan vastaantulija oli näet solvannut illalliselta palaavaa vestaalitarta, koska ei ollut tunnistanut tätä pyhäksi papittareksi. Vestaalittaret eivät siis suinkaan eläneet eristyksissä. He osallistuivat lukemattomiin julkisiin tapahtumiin ja edustustilaisuuksiin, ja heidän työpaikkansa ja asuintalonsa sijaitsivat valtakunnan päätöksentekopaikalla.

Vestaalittaret osasivat myös hyödyntää vapauksiaan ja asemaansa. Kirjailija-filosofi Plutarkhos (noin 50-120 jKr.) kertoo, kuinka vestaalitar Liciniaa ja tämän serkkua, valtiomies Crassusta, epäiltiin siveettömyydestä vuonna 73 eKr., koska heidän oli nähty tapailevan toi-siaan jatkuvasti. Tapaamisten motiivi osoittautui lailliseksi: Crassus halusi ostaa serkkunsa omaisuutta käypään hintaan.

Myös valtiomies Ciceron (106-43 eKr.) oikeuspuheista ja vestaalittarien kunniaksi pystytettyjen patsaiden omistuskirjoituksista käy ilmi, että vestaalittaret tukivat sukulaisiaan, puolustivat heitä oikeudenkäynneissä ja käyttivät omaisuuttaan ja vaikutusvaltaansa miessukulaistensa poliittisen uran edistämiseen.

Palvelusaikansa jälkeen vestaalitar oli vapaa jättämään pappiskollegion itsellisenä naisena ja menemään naimisiin. Harva vestaalitar kuitenkin jätti virkasisarensa. Antiikin lähteiden mukaan vestaalittaren




Langennut haudattiin elävältä

Neitsyyden vaatimus oli vestaalittarelle ehdoton. Jos papitar päästi huolimattomuuttaan Vestan pyhän tulen sammumaan, esimies pontifex maximus rankaisi häntä raipaniskuilla. Mutta jos vestaalitar käyttäytyi siveettömästi, rangaistus oli hirvittävä: hänet haudattiin elävältä ja hänen rakastajansa piestiin kuoliaaksi.


Koko kaupunki hiljeni järkyttyneenä seuraamaan seremoniaa, jonka päätteeksi neitsyytensä menettänyt vestaalitar laskeutui maanalaiseen huoneeseen. Hautahuoneeseen oli asetettu makuusohva, lamppu sekä pienet annokset leipää, vettä, maitoa ja oliiviöljyä. Lopuksi huone peitettiin mullalla. Kuten antiikin tutkija Ariadne Staples Cambridgen yliopistosta huomauttaa, seremonia loi illuusion, ettei tuomittua vestaalitarta tapettu - hän vain katosi maan alle.


Kun Roomaa kohtasivat poikkeukselliset onnettomuudet, syyksi epäiltiin vestaalittarien siveettömyyttä.  Kun heidät uhrattiin, kansa saatiin tyyntymään. Vuoden 216 eKr. suurtappio karthagolaisen sotapäällikön Hannibalin joukoille sekä vuoden 113 eKr. gallialaishyökkäyksen uhka johtivat useiden vestaalittarien kuolemaan.


Valtakunnan menestys taas kertoi, että vestaalittaret olivat viattomia. Kun keisari Domitianus syytti vestaalitar Corneliaa siveettömyydestä, tämä puolustautui oikeudenkäynnissään menestyksekkäästi: “Kuinka keisari voi ajatella, että olen saastunut, kun hän on ollut voitokas valloituksissaan koko sen ajan, jona olen suorittanut pyhiä velvollisuuksiani?“


Joskus vestaalittaria epäiltiin siveettömyydestä kevein perustein. Vestaalitar Postumian kerrotaan joutuneen miespappien silmätikuksi pelkästään siksi, että hän laittautui aina viehättävän näköiseksi ja hurmasi ihmisiä nokkeluudellaan. Niinpä pontifex maximus kehotti Postumiaa lopettamaan vitsailun ja pyrkimään pukeutumisessaan pyhyyteen viehättävyyden sijasta.

Arvostus näkyi asumisessa

Keisari Augustuksen ajasta lähtien vestaalittaret nauttivat entistä suurempaa arvonantoa. Augustus perusti Forumin viereisellä Palatiumkukkulalla sijainneen palatsinsa yhteyteen toisen Vestan pyhäkön ja antoi vestaalittarille tärkeitä tehtäviä monissa uusissa keisarillisissa juhlamenoissa. Runoilijat kirjoittivat Vestasta Augustuksen jumalaisena sukulaisena, ja keisari Claudiuksen aikana vestaalittaret määrättiin vastuuseen Augustuksen vaimon Livian jumalakultista.


Myöhäisemmältä keisariajalta vestaalittarien roolista tiedetään hyvin vähän, sillä vuosilta 50-354 jKr. ei ole säilynyt lainkaan kalentereita, jotka ovat keskeisiä lähteitä tutkit-taessa Rooman uskonnollista elämää. Ehkä uskonnolliset juhlat muuttuivat jatkuvasti hallitsijoiden vaihtuessa, ja sen vuoksi aiemmin kiveen hakatut kalenterit korvattiin maalatuilla, jotka säilyivät huonosti.

Vestan temppelin ja atriumin arkeologiset löydökset kuitenkin viittaavat siihen, että vestaalittaret elivät keisariajalla ylellisesti. Temppelin säilyneet rakenteet ovat peräisin 100-200-lukujen vaihteesta, jolloin keisari Septimius Severuksen puoliso Julia Domna johti temppelin korjaustöitä. Vestan atriumia puolestaan korjattiin ja laajennettiin vuonna 64 jKr. Neron aikaisen Rooman palon jälkeen. Mittava rakennustyö valmistui Trajanuksen hallintoaikana vuonna 113.

Uusi täysihoitola erosi huimasti tasavallan aikaisesta, seurakuntataloa muistuttaneesta asumuksesta. Atriumin sisäpuutarhaa komistivat upeat kaksikerroksiset pylväsrivistöt, joista alemmat oli hakattu vihreästä marmorista ja ylemmät punaisesta ja valkoisesta kalkkikivestä. Rakennuksen etelä- ja pohjoissii-pien yläkerroksissa oli makuuhuoneita vestaalittarille sekä heidän monille orjilleen ja palvelijoilleen.


Atriumin eteläsiiven alemmissa kerroksissa sijaitsivat tilavat kylpytilat, joiden kehittynyt lämmitysjärjestelmä ulottui myös ylemmän kerroksen huoneiden lattioiden alle. Vestaalittarilla siis oli makuuhuoneissaan lattialämmitys.

Vestan korvasi Neitsyt Maria

Kenties vestaalittarien ylelliset asuinolot kielivät siitä, että kultti muuttui ajan mittaan lähinnä muodollisuudeksi. Naisvihaajana tunnettu satiirikko Juvenalis (noin 60-135 jKr.) jopa väittää, että Vestan atrium oli hänen aikanaan “kuin ilotalo“.

Vaikka Juvenaliksen luonnehdinnassa olisikin perää, vestaalittarien arvovallasta myöhäisellä keisariajalla kertovat monet 200- ja 300-luvuilla eläneitä vestaalittaria esittävät patsaat sekä se, että vestaliaa vietettiin vielä 300-luvullakin neljän päivän mittaisena juhla-aikana. Viimeinen tunnettu vestaalitar oli Coelia Concordia, joka nimitettiin tehtäväänsä vuonna 380. Kollegion lakkautti vuonna 394 kristitty sotapäällikkö Stiliko.

Vestan pyhät rakennukset tuhoutuivat vasta 1500-luvulla, jolloin paavin hallintokoneisto ryösti kaiken antiikin Rooman monumenteista liienneen marmorin ja kalkkikiven Pietarinkirkon rakentamiseen. Kun modernit arkeologit löysivät vestaalittarien patsaiden palasia kasattuina Vestan atriumin pohjoissivustalle, he kenties ihmettelivät, miksi Neitsyt Mariaa palvoneet paavin virkamiehet suhtautuivat niin tylysti Rooman siveään suojelusjumalattareen.

.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5216
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti