Helmikuussa juhlitaan J. L. Runebergin syntymän 200-vuotispäivää. Tunnetuin kansallisrunoilijamme teoksista on runoelma Vänrikki Stoolin tarinat. Pikemmin kuin kuvaamaansa Suomen sotaa tarinat valottavat runoilijan maailmankuvaa ja ajan romanttista henkeä. Niissä elää sodan hurma ja turma, ne ovat aikansa populaaria sotaviihdettä.

Teksti:Maria Lähteenmäki

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Helmikuussa juhlitaan J. L. Runebergin syntymän 200-vuotispäivää.
Tunnetuin kansallisrunoilijamme teoksista on runoelma Vänrikki Stoolin tarinat.
Pikemmin kuin kuvaamaansa Suomen sotaa tarinat valottavat runoilijan
maailmankuvaa ja ajan romanttista henkeä. Niissä elää sodan hurma
ja turma, ne ovat aikansa populaaria sotaviihdettä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Julkaistu Tiede-lehdessä

1/2004



Autonomian aikana Suomen sota oli pitkään poliittisesti arka aihe. Kun esimerkiksi A. I. Arwidssonin ruotsiksi kääntämä Friedrich Rühsin teos Finland och dess invånare ilmestyi 1827, se kiellettiin siksi, että kääntäjä oli lisännyt siihen omia kommenttejaan Suomen sodan jälkeisistä oloista. Tämän jälkeen Venäjän sensuuri vielä kiristyi. Vuosien 1829 ja 1850 sensuuriasetukset sallivat julkaistavan lähinnä uskonnollista ja taloudellista kirjallisuutta.

Vuonna 1848, neljäkymmentä vuotta Suomen sodan aloittamisesta, ilmestyi Johan Ludvig Runebergin teoksen Fänrik Ståls sägner ensimmäinen osa. Kuinka se onnistui läpäisemään sensoreiden tarkat silmät juuri tuona kuohuvana vallankumousten vuotena, joka tunnetaan Euroopan hulluna vuotena?

Ilmiselvä syy on teoksen kieli: sensurointi koski pääosin suomenkielisiä painotuotteita, ja Runeberg kirjoitti ruotsiksi.

  pääteemoja.




Suomen sota


siirsi maamme valtakunnasta toiseen


 


Suomen sota 1808-1809 aloitti maamme historiassa kokonaan uuden luvun. Seitsemänsataa vuotta jatkunut Ruotsin valta päättyi ja Suomesta tuli Venäjän autonominen suuriruhtinaskunta. Laajem-min tarkastellen sota kuitenkin oli vain yksi episodi mittelyissä, joita Euroopan valtiot kävivät Ranskan vallankumouk-sesta 1789 Wienin kongressiin 1814.

Suomi joutui mukaan valtapeliin, kun Ranskan ja Venäjän keisarit, Napoleon I ja Aleksanteri I, päättivät kukistaa Eng-lannin eristämällä sen taloudellisesti man-ner-Euroopasta. Saartorenkaasta kuiten-kin puuttui yksi tärkeä maa, Ruotsi. Kun kuningas Kustaa IV Aadolf kieltäytyi liittymästä kauppaboikottiin, Aleksanteri arveli pakottavansa hänet mukaan mie-hittämällä Ruotsin itäiset osat.

  - Ruotsi-Suomi 20 000 ja Venäjä 24 000 miestä - mutta ko-kemuksessa Venäjän ammattisotilaat vei-vät voiton Suomen talonpoikaisista ruotu-joukoista. Sodan jatkuessa voimasuhteet keikahtivat Venäjän eduksi, kun Alek-santeri lähetti Suomeen täyden-nysjoukkoja noin 30 000 miestä.


Runoilija toimi taitavasti

Tarinoiden julkaisemista selittää myös se, että Runeberg kaunistelee sodan todellisuutta. Hän ei kerro kapinoivista suomalaisista talonpojista, jotka vihasivat venäläisiä ja herroja. Hän välttää tietoisesti kuvaamasta siviilien kiduttamista, kylien polttamista ja ryöväämistä, tauteihin kaatuvien tuskaa, surkeaa huoltoa, nälkää ja vilua. Itse taistelujen kuvaaminen jää samoin vähälle.

Runoelma ylistää suomalaisia ruotusotilaita ja heidän ruotsalaisia ja suomenruotsalaisia päälliköitään. Se on kuin kouluesimerkki porvarillis-romanttisesta sankaritarusta, ja sankareita kuvatessaan Runeberg muistaa myös venäläiset.

Ajan poliittinen tilanne oli mutkikas, ja Runeberg toimi siinä erittäin taitavasti. Hänen toinen jalkansa oli Venäjällä, toinen Ruotsissa, mutta sydän Suomessa.

Ruotsissa Runeberg oli saanut tunnustusta aikaisemmista runoistaan, mm. Ruotsin Tiedeakatemian palkinnon 1839. Toisaalta hän kosiskeli Pietarin valtaeliittiä, kuten suurin osa Suomen säätyläisistä. Venäjällä häntä kehuttiinkin Suomen Pusˇkiniksi. Suomessa puolestaan kansanrunoutta ja kansanelämänkuvauksia keränneet ja harrastaneet ruotsinkieliset säätyläiset kohottivat hänet yhdeksi keulahahmokseen. Tarinoiden alkuun kirjattu Maamme-runo nousi nopeasti tämän liikehdinnän symboliksi.

Veteraanit nostettiin kunniaan

Vänrikki Stoolin tarinoissa vanhat sotaveteraanit nostetaan avoimesti esille tarinan kertojina. Teoksen nimihenkilö on vanha mies, joka asuu Näsijärven rannalla vaatimattomassa mökissä. Hän on Suomen sodan veteraani ja kunnanelätti, joka "söi armoleipää vain".

Nuori ylioppilas (Runeberg) tapaa ukon kutomassa nuottaa: tämä on kumarainen, vanhoihin vaatteisiin pukeutunut, koukkunenäinen vanha soturi, joka polttaa piipussaan "kototupakkaa" ja pahimpina päivinä sammalta. Ylioppilas innostuu kuulemaan vänrikin muisteluksia ja kirjaa ne koko kansan kuultaviksi. On arveltu, että Runebergin haastattelema mies olisi ollut Tampereen pohjoispuolella Kurussa asunut Carl Gustaf Polviander, joka oli Suomen sodassa Porin rykmentin lipunkantaja.





1808


 


17.2. Aleksanteri ilmoittaa ottavansa Suomen haltuunsa toistaiseksi.

  rajan. Pian ne piirittävät Svartholman linnoitusta.

22.2. Aleksanteri lupaa aseista luopuville Suomen sotilaille ruplan sapelista, kaksi kivääristä.

28.2. Venäläiset työntyvät Savoon. Suomalaiset perääntyvät.

1.3. Ylipäällikkö Klingspor saapuu Hämeenlinnaan johtamaan Ruotsin sotatoimia.

Hän määrää joukot vetäytymään turvaan Pohjanmaalle.

2.3. Venäläisten etujoukko saapuu Helsinkiin.

18.3. Svartholma antautuu.

23.3. Venäläiset valloittavat Turun ja jatkavat Ahvenanmaalle.

28.3. Aleksanteri julistaa Suomen osaksi Venäjän keisarikuntaa. Suomalaiset ovat peräytyneet Oulun tienoille asti.

7.4. Helsinki vilisee venäläisiä. Viapori lupaa antautua 3.5., ellei Ruotsista saada apua.

16.4. Pyhäjoella Yppärin kahakassa suomalaiset voittavat eversti Kulnevin joukot.

18.4. Siikajoella käydään sodan ensimmäinen varsinainen taistelu. Kenraaliadjutantti Adlercreutz lyö Kulnevin miesylivoimalla.

27.4. Adlercreutz saavuttaa voiton Revonlahdella.

3.5. Viapori antautuu. Linnoituksesta Tukholmaan lähetetty avunpyyntö ehtii perille tänä samaisena päivänä.

12.5. Eversti Sandels taistelee Kuopion takaisin.

8.6. Majuri von Fieandt valtaa venäläisten päämuonavarastot Perhossa.

19.6. Venäläiset torjuvat ruotsalaisten täydennysjoukkojen maihinnousun Lemulla.

17.6. Aleksanteri ilmoittaa säilyttävänsä Suomessa maan vanhat lait, uskonnon ja säätyjen oikeudet.

24.6. Ruotsalaisten maihinnousu Vaasassa epäonnistuu.

14.7. Adlercreutz etenee etelään ja lyö venäläiset Lapualla.

10.8. Prikaatinkomentaja von Döbeln kukistaa venäläiset Kauhajoella.

18.8. Adlercreutz torjuu venäläiset Alavudella.

21.8. von Fieandt kärsii pahan tappion Karstulassa.

  voiton Juuttaalla ja varmistaa peräytymistien pohjoiseen.

14.9. Oravaisissa käydään suurtaistelu. Ylipäällikkö Kamenski tuhoaa pahoin suomalaisten päävoimat. Taistelutahto romahtaa.

17.9. Ruotsalaisten apujoukkojen maihinnousu Lokalahdella epäonnistuu.

26.9. Ruotsalaisten maihinnousu Helsinginkylässä epäonnistuu.

29.9. Ylipäällikkö Klingspor taipuu Lohtajalla kuukauden aselepoon ja eroaa tehtävästään. Uudeksi ylipäälliköksi nimitetään iäkäs kenraaliluutnantti af Klercker.

25.10. Suomen säätyjen edustajia saapuu Aleksanterin pyynnöstä Pietariin sopimaan Suomen olojen järjestelyistä.

27.10. Sandels peittoaa venäläiset Koljonvirran ankarassa taistelussa.

19.11. Olkijoella solmitaan uusi aselepo. Ruotsi lupaa vetää joukkonsa Suomesta.

1.12. Aleksanteri nimittää Suomeen kenraalikuvernöörin.

13.12. Pahoin nälkiintynyt ja tautien heikentämä Ruotsi-Suomen armeija poistuu maasta.

1809


 


5.1. Aleksanteri ottaa Suomen suuriruhtinaan arvon.

19.1. Aleksanteri kutsuu Suomen valtiopäivät koolle maaliskuun lopuksi.

13.3. Tukholmassa tehdään vallankaappaus.

25.3. Venäläiset hyökkäävät Uumajaan. Ruotsi taipuu neuvottelemaan rauhasta.

29.3. Porvoon valtiopäivillä Aleksanteri antaa hallitsijanvakuutuksen ja Suomen säädyt vannovat uskollisuuden valan. Tukholmassa Kustaa IV Aadolf pakotetaan luopumaan kruunusta. Kuninkaaksi nousee Kaarle XIII.

19.7. Porvoon valtiopäivät päätetään. Aleksanteri toteaa, että Suomi on korotettu kansakuntien joukkoon.

26.7. Rauhanneuvottelut alkavat Haminassa. Venäjä haluaa rajan Ruotsin Kalixjoelle.

17.9. Rauhansopimus solmitaan. Ruotsi luopuu Suomesta ja Ahvenanmaasta. Valtakuntien raja vedetään Tornion- ja Muonionjokea pitkin.

8.10. von Döbeln lausuu hyvästit Ruotsin puolella taistelleille suomalaissotureille Uumajan torilla: "Ruotsi menettää ylevän kansan, voimakkaimman tukensa. Eikä siinä kyllin, Ruotsin armeija menettää sotavoimansa ytimen ja arvokkaimman osan. Emämaa on masennettu."

SUOMEN SOTA päättyi Venäjän murskavoittoon. Suomessa arveltiin Ruotsin elättelevän revanssitoiveita, mutta isännän vaihtuminen osoittautui lopulliseksi. Vähitellen täällä ryhdyttiin rakentamaan Suomesta suomalaista maata (ks. Tiede 8/2003, s. 20-23).

Runoelmassa on muitakin vanhoja miehiä. Eräs heistä on käsipuoli sotainvalidi, joka elättää itsensä laulamalla toreilla ja markkinoilla Suomen sodan muistoistaan: "kuusineljätt’ olen", lauloi, "taistelua taistellut, / nälät, kylmät kärsinyt ja yöt ja päivät valvonut; / sotarinnass’ olin miesi, nyt jo olen kelvoton, / käsi toinen Uumajall’ on, toinen tässä voimaton." Laulun lopuksi ukko kiertää väkijoukossa kerjäämässä; jotkut antavat äyrin, useimmat eivät sitäkään.

Kun ukkopaha tulee ylhäisen vanhan herran rattaiden eteen, tämä viskaa papan äyrit pitkin toria ja kieltää häntä nöyrtymästä kerjäämiseen. Herra nostaa hänet rattaille ja tarjoaa turvan loppuelämäksi: "Leipää, suojaa mull’ on sulle, kultaakin, jos haluat, / mulle myöhä ilos säästä sekä laulus ihanat."

Herraa ja kerjäläistä yhdistävät taistelutantereet. Kohtaus symboloi oivallisesti suomenmielisten toivomaa säätyläisten ja rahvaan liittoa.

Sotilas kantoi vastuunsa

Ruotusotilassankaria edustaa Tarinoissa Hannu Munter. Hänestä Runeberg piirtää samantapaisen muotokuvan kuin tunnetusta Sven Dufvasta, tuosta velvollisuudentuntoisesta mutta vähälahjaisesta sillanpuolustajasta. Hannu Munterkaan ei puhu paljon; huma.lapäissään hän kyllä saattaa melskata kuin villiintynyt lapsi.

  ketaransa pystyyn nakkas".

Runebergin tarinoissa suomalaismiehet muistuttavat toisiaan. Elettiin vahvan säätyvallan aikaa, ja sen kuvaan kuului tyhmänsitkeä jörrikkä maalaismies, vastuunsa kantava ja periksi antamaton talonpoikaissotilas. Samasta puusta kuin Hannu Munter ovat hänen isänsä, veljensä ja koko suku.

Munter, kuten suurin osa ruotusotilaista, kuvataan tarinassa varsin iäkkääksi; hänen parrassaankin alkaa jo näkyä harmaata. Ruotusotilaat olivatkin yleensä noin 40-vuotiaita perheellisiä talojen ja torppien miehiä.

Uljaita miehiä molemmin puolin

Runeberg muistaa tarinoissaan sotajoukkojen päälliköt, upseerit ja aliupseerit. Heidän muotokuviaan maalataan useissa runoissa. Ruotsalainen aatelisherra Georg Carl von Döbeln saa kiittää sankarimaineestaan ehkä juuri Runebergia. Piirtäjät puolestaan ovat ikuistaneet von Döbelnin sodassa päähän haavoittuneena sankarina. Musta panta otsallaan ja miekka kädessä hän kiitää hevosensa selässä pelotta kohti vihollista.

Runeberg kertoo, kuinka von Döbeln tuskissaan makaa tautivuoteellaan. Hänen kuumeinen mielensä palaa kuitenkin taistelutantereelle. Hän anoo lääkäriltään rohtoa, että pääsisi taas kokoamaan pirstoutuneen armeijansa.

Suomen sodan aikana riehui kenttätaudiksi kutsuttu tauti, joka ilmeisesti koostui useista eri taudeista, kuten punataudista, ripulista ja pilkkukuumeesta. Von Döbeln lienee yksi taudin uhri; hän tosin selvisi, toisin kuin tuhannet muut. Hän ehti taistella vielä Napoleoniakin vastaan ennen kuin kuoli 1820.

Runeberg esittelee myönteisessä valossa myös venäläisen kasakan. Donin kasakka Kulnev on paras mies siellä missä taistellaan ja siellä missä maljaa maistellaan. Hän on harras myös lempimään, valitsee naisia nopeasti ja vaihtaa heitä tiuhaan. Isokokoisena, mustatukkaisena ja -partaisena, lempeäsilmäisenä ja taitavana taistelijana hän pelottaa ja vakuuttaa vastustajansa: "hän suuteli ja surmasi / ain’ yhtä hartaasti." Runeberg nostaa Kulnevin sodan sankariksi: "oi kallis sana: ’sankari’, / kun saat sen maaltasi."

Selvää on, että venäläisille nais- ja sotasankari Kulnevin tarina on ollut mieleen, mutta kiinnostava on myös kuva, jonka Runeberg runoissaan rakentaa miehen malliksi: taistelijat ovat machotyyppejä, jotka kulkevat ase tanassa seudulta toiselle naisten ujellus vanavedessään. Tässä mieskuvassa yhdistyvät Runebergin kiinnostus antiikin miesfiguureita kohtaan ja toisaalta kotoinen metsästävän (saalistavan) miehen malli.

Leskellä kapea leipä

Tarinat tarjoavat välähdyksiä kriisivuosien kansanelämästä. Yksi kiinnostava naishahmo on sotajoukkojen mukana kulkeva vanha vaimo, Lotta. Hän myy sotapojille viinaa pienessä kokoontaitettavassa teltassaan, kiireisimpinä päivinä puiden varjossa. Taistelun aikana ja heti sen päätyttyä Lotta tarjoaa pikarillisen viinaa maksua vastaan, saattaapa hän joskus tarjota ryypyn ilmaiseksi urheimmalle soturille.

  kiireesti telttansa, pikarinsa ja lekkerinsä vedettäviin kärryihin ja rientää miesten perään. Niin lähellä hän on taistelijoita, että hänen teltassaan on luodinreikiä.

Lotan mies, sotamies Svärd, on kuollut aikaisemmissa taisteluissa, ja leskeydyttyään Lotta on seurannut sotajoukkoja ja samalla ansainnut elantoaan. Vanhojen ja varattomien naisten leipä oli pieninä palasina maailmalla, ja kaikenlainen kaupustelu, kuppaus ja luutien tekeminen olivat heidän tavallisia töitään. Miesten keskuudessa arvostusta nauttiva Lotta myy viinaa, "ett’ urhot tilkkasen sais, / jos ken tulis taisteluss’ uuvuksiin / tai haava jos vaivuttais". Viina oli tuon ajan ainoa tehoava lääke, ja sitä käytettiin Suomen sodan aikana sekä ensiapuun että varsinaiseen tautiin, oli tauti mikä


tahansa.

Petturuus kaikkein pahinta

Myös neito pääsee mukaan Runebergin sotatarinaan moraalia nostattavassa runossa Torpan tyttö. Neito on sotilaan morsian, joka epätoivoissaan odottaa sulhoaan taisteluista. Hän istuu kotitöllin portailla ja seuraa ohi kulkevia sotureita, mutta ei löydä tuttuja kasvoja. Tyttö aavistaa pahaa ja lähtee illan hämärtyessä vaeltamaan taistelukentälle, missä kuolleet ja pahasti haavoittuneet sotilaat yhä makaavat.

Neito ei löydä pakolla sotaan vietyä sulhastaan ja saa tietoonsa, että tämä on paennut. Tuskissaan tyttö hoippuu kotiinsa, jossa äiti yrittää lohduttaa lastaan. Tyttö haluaa kuolla, ei surusta vaan häpeästä: "- - veljein toivon pettänyt ja isiensä maan".

Sama petturien ankara tuomitseminen näkyy monet kerrat muun muassa Viaporin antautumista kuvaavassa runossa: "Ken kavaltanut maansa on, / on suvuton ja lapseton."

Sotaviihdettä sivistyneille

Vänrikki Stoolin tarinat on nykyään hyvin suosittujen sotaromaanien ja -muistelmien edelläkävijä, viihdelukemisto sodan hurmasta ja turmasta. Runoelma ammentaa muotonsa vanhoista suusta suuhun kiertäneistä kansantarinoista, ja sen suosio perustuu paitsi kerronnallisuuteen myös siihen, että sankareissa on rahvaan omia poikia. Tässä suhteessa runoelman lähestymistapa on osittain samanlainen kuin Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa: kirjoittaja kertoo kansantarinaa kansasta kansalle.

Vänrikki Stoolin tarinat ei kuitenkaan koskaan kulunut käsissä samalla tavalla kuin Tuntematon sotilas. Itsenäisyyden tirkistysaukosta katsoen jälkipolvi on luonnehtinut tarinoita koko kansan runoiksi ja Runebergia koko kansan runoilijaksi, mutta sellainen hän ei liene ollut muualla kuin koulukirjoissa ja lukuvuosien päättäjäisjuhlien puheissa. Tarinat oli suunnattu suomenmielisille säätyläisille, ja juuri he ottivat runoelman omakseen. Sitä paitsi 1800-luvulla kansan lukutaito oli heikko.

Ruotsinkielisenä säätyläisrunoilijana Runeberg ei vastannut niitä odotuksia, joita kansalla oli; niihin sopivat paremmin Aleksis Kivi ja Juhani Aho. Vänrikki Stoolin tarinat käännettiin suomeksi vasta 1867, seitsemän vuotta Tarinoiden toisen osan ilmestymisen jälkeen.

Kansalla omat kertojansa

Runebergin runoelma on hyvä kuvaus 1840-luvulla eläneen kirjailijan maailmankuvasta, arvoista ja asenteista. Tarinat syntyivät romantiikan valtakautena, johon liittyi vahva kansallinen juonne. Ennen Runebergin tarinoita olivat jo ehtineet ilmestyä muun muassa Elias Lönnrotin Kalevala ja J. V. Snellmanin Saima-lehti. Nämä kaikki vahvistivat suomalaisuusliikettä, joka ryöpsähti valloilleen 1800-luvun loppupuolella. Noina kiihkeinä vuosina Runebergista alettiin rakentaa kansallista myyttiä patsaineen, museoineen ja muistojuhlineen.

Aatehistoriallisesti Vänrikki Stoolin tarinat on erinomainen lähde tutkijoille. Jos sen sijaan haluaa tietää mitä sodassa todella tapahtui, on turvauduttava muihin lähteisiin.

  näille seuduille näyttäytymismatkan 1819.

Ovatko Runebergin sankarit sitten todellisia? Todennäköisesti kaikilla on esikuvansa, mutta kuten Tuntemattomassa sotilaassa sanotaan, todelliset sankarit eivät ole kertomassa tarinaansa jälkipolville.


 


Maria Lähteenmäki on Suomen ja Skandinavian historian dosentti Helsingin yliopistossa. Tätä nykyä hän työskentelee Suomen Akatemian akatemiatutkijana.

Sisältö jatkuu mainoksen alla