Ruoka riittää - jos se saadaan tehtaaseen ja kauppaan.
Jos öljykauppa tyrehtyy, peltoalaa on annettava polttoainekasveille ja ruokavalio rukattava uusiksi.





Vielä pari vuotta sitten kaupunkilaisten small talkiin kuului maataloustukien järjettömyyden päivittely. Täällä ihmeteltiin, mitä voivuorelle pitäisi tehdä, ja Euroopassa tuotettiin vähän kaikkea yli oman tarpeen. Ylituotanto rahoitettiin kaupunkilaisten verorahoilla ja sitten poltettiin lämmöksi tai dumpattiin kehitysmaihin.

Mutta vuosi sitten eduskunnan puhemies vaati Suomea lisäämään omavaraisuuttaan energian ja elintarvikkeiden tuotannossa. Puhemiehen mielestä raaka-ainevaroista oli maailmassa käynnissä ennennäkemättömän kova taistelu, johon myös Suomen olisi varauduttava.

- Omavaraisuudesta kannattaa vähän maksaakin, puhemies sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa - vaikka se tarkoittaisi suurempia maataloustukia.

Eikä kyse ollut maaseututaustaisesta keskustapoliitikosta. Eduskunnan puhemies oli ja on kokoomuksen Sauli Niinistö.

On keskustakin käyttänyt tilaisuuden hyväkseen. Pääministeri Matti Vanhanen puolusti omavaraista maataloustuotantoa huoltovarmuusargumentilla vain kuukausi sitten.


Pulassa monta tekijää

Pitkään väitettiin, että maailmassa olisi kyllä riittävästi ruokaa jokaiselle - maailman köyhimmillä ei vain ole varaa ostaa sitä. Nyt jotkut jo epäilevät, että ruoasta ihan aidosti saattaa tulla pula.

Kiinan ja Intian keskiluokka on alkanut mieltyä lihaan ja maitotuotteisiin. Lisäksi aivan viime vuosina raakaöljyn ja viljan hinnat ovat alkaneet ensimmäistä kertaa korreloida keskenään, kun osa viljelypinta-alasta käytetään öljyä korvaavien biopolttoaineiden tuotantoon.

Maailman väestönkasvu on onneksi hidastumassa, mutta ruokittavien suiden määrä kasvaa silti vielä ainakin puoli vuosisataa. Pitäisikö tosiaan vähän maksaa siitä, että Suomi pystyy ruokkimaan kansalaisensa, mitä tahansa maailmassa sitten tapahtuukaan?


Viljaa pidetään varastossa

Ruoan loppumiseen on toki varauduttu ennenkin. Valtion viljavarasto perustettiin jo vuonna 1928 hankkimaan viljaa puolustusvoimille ja muille valtion virastoille. Vuonna 1980 säädettiin laki, jonka mukaan varmuusvarastossa on oltava 900 miljoonaa kiloa viljaa.

Tuntemattoman sotilaan Lahtinen purnaa, että herrat ovat laskeneet kalorit, "vai mitä perkeleitä ne on, jota siinä syömisessä pitäisi olla". "Menes valittaan nälkääs, niin lyödään semmonen rätinki etees, jossa todistetaan, ettei sinulla voi olla nälkä."

Jatkosodassa sotilaan päivittäinen muona-annos oli runsaat 3 400 kilokaloria. Elintarvikehuollon nykyrätinkien mukaan jokaiselle turvataan kaikissa oloissa 2 800 kilokaloria päivässä.

Jos jostakin tulee pulaa, varmuusvarastoja käytetään puskureina. Varastoissa on muun muassa viljaa, siemenviljaa, nurmikasvien siemeniä, rehun raaka-ainekomponentteja sekä torjunta-aineita ja typpilannoitteisiin tarvittavaa ammoniakkia.

- Elintarvikekäyttöön on varastoitu viljaa vuoden normaalikulutusta vastaava määrä, kertoo valmiusasiamies Juha Mantila Huoltovarmuuskeskuksesta.


Keskimäärin omavaraisia

Ruokahuollon perustana on kuitenkin kansallinen maataloustuotanto. Mitä jos tuonti lakkaisi ja joutuisimme kokonaan oman tuotantomme varaan?

Näinhän voi käydä, jos maailman elintarvikemarkkinoita kohtaa iso kriisi. Samat ongelmat ovat edessä, jos vaikka poliittisen tai jopa sotilaallisen selkkauksen takia kauppamerenkulku estyy.

- Ruokavalio painottuisi kotimaiseen ruokaan, Mantila kertoo. Muun muassa tuontihedelmät, kahvi, kaakao, tee ja riisi katoaisivat vähitellen ruokapöydästä.

Olemme nykyään kuitenkin keskimäärin omavaraisia. Tuomme hienoja ranskalaisia juustoja mutta viemme myös omia maitojalosteitamme. Jos emme voi tuoda naudanlihaa, voimme sen korvikkeeksi syödä sianlihaa ja kanaa, jota nyt tuotamme yli oman kysyntämme.


Säännöstely auttaa alkuun

Omavaraisuusajattelua on joskus kritisoitu lyhytnäköisyydestä. Jos kriisitilanteessa tuonti pysähtyy eikä maahan saada tuontiruokaa, ei saada tuontiöljyäkään. Omista pelloista ei ole paljon iloa, jos traktoreihin ei riitä polttoainetta. Öljyä tarvitaan myös siihen, että ruoka kulkee pellolta elintarviketeollisuuteen ja lähikauppaan.

Suomessa öljyä on varastoitu viiden kuukauden normaalikulutusta vastaava määrä. Sitä käytettäisiin silloin, kun öljykuljetukset Suomeen olisivat hidastuneet tai kokonaan katkoksissa.

- Todennäköisesti öljyä riittäisi pitempään. Vakavissa häiriötilanteissa ryhdyttäisiin säännöstelyyn, ja silloin kuljetukset ja elintarviketuotanto turvattaisiin ensimmäisinä, Mantila sanoo.

Jos kriisi jatkuisi useampia vuosia, olisi pakko tuottaa biopolttoaineita. Tämä supistaisi ruoan ja rehun viljelyalaa ja voisi kasvattaa jo entuudestaan suurta vuotuisten satovaihteluiden riskiä. Jos koko kansainvälisen ruokakriisin perimmäinen syy olisi jokin yllättävä sääilmiö, katovuodetkin voisivat koittaa.


Perusruoka pelastaa pitkään

Jos viljavarastot on syöty ja sadot jäävät alle normaalin, tuontia ei ole ja yhä isompi osa pelloista on pantu tuottamaan polttonesteitä, alkaa sopeutuminen suhteelliseen kurjuuteen. Absoluuttiseen kurjuuteen - nälkiintymiseen - on onneksi matkaa. Siitä voi tavallaan kiittää lihaan mieltynyttä suomalaista perusäijää.

Kuluttajaviraston mukaan lihantuotanto vie energiaa ja luonnonvaroja huomattavasti enemmän kuin kasvisten kasvatus. Lihakarja tarvitsee keskimäärin 10 kiloa kasvivalkuaista tuottaakseen kilon eläinvalkuaista.

Suurimpia syömäreitä ovat naudat. Ne vaativat rehua lähes kaksi kertaa niin paljon kuin siat ja melkein neljä kertaa niin paljon kuin siipikarja. Toisaalta lehmiä voidaan ruokkia ravinnolla, jota ihminen ei pysty syömään, joten todella pahassa kriisissä luovuttaisiin lopulta ensin sioista ja kanoista.

Positiivisesti ajatellen lihansyönti on siis  eräänlainen puskuri huonoja aikoja vastaan. Vaikka sadot pienenisivät, ruokaa riittää jokaiselle - kunhan tingimme kulutustottumuksistamme ja palaamme perinteiseen ruokavalioon. Siinä peruna, puuro ja leipä ovat perusruokaa ja liha pyhäpäivän herkkua.

Kriisiajan menyy




Elintarviketeollisuudellamme on luettelo noin sadasta tuotteesta, joita valmistettaisiin myös kriisiaikana. Listalla on muun muassa
- jauhelihapullia
- makaronilaatikkoa
- maksalaatikkoa
- hernekeittoa
- pinaattiohukaisia
- veriohukaisia
- raejuustoa
- karjalanpiirakoita
- jäätelöä
- suklaata
- mallasjuomaa.


Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5249
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Lucid unet näen ehkä vähän samantyyppisenä kuin hypnoosin, niiden avulla voinee käsitellä asioita jotka eivät tule suoraan tietoisuuteen ja vaikuttaa siihen miten tietyt piirteet itsessään kokee. Mulla ne kuulu tiettyyn elämänvaiheeseen, olisinko ollut joku 25vuotias tjsp. Painajaisia oli, aika rajujakin jotka toistui samanlaisena lukuisia kertoja, pomppasin unissani sängyssä istumaan ja huusin ja uni vaan jatku ja jatku, näin päällekkäin unta ja todellisuutta. Kesti pitkään ennenkö uni lakkasi...
Lue kommentti