Kuva: Wikimedia Commons
Kuva: Wikimedia Commons

Suomen kielen perussanastoon on kotiutunut nelisenkymmentä saamelaista lainasanaa.

Näistä yksi ja ajankohtainen juuri nyt on lehtipuiden ja maaston syysväritystä merkitsevä ruska. Saamen ruški puolestaan perustuu adjektiiviin ruškat, joka on sama sana kuin suomen ruskea.

Mutta menikö tämä nyt oikein? Eihän ruska ole ruskea, vai onko?

Suomen sanalla ruskea on vastineet melkein kaikissa lähisukukielissä, mutta ne merkitsevät yleensä punaruskeaa tai punaista. Myös suomen vanhassa kirjakielessä tunnetaan nämä merkitykset. Esimerkiksi Agricola kirjoittaa veriruskeista synneistä ja Ruskeasta merestä tarkoittaessaan Punaistamerta.

Suomen kirjakieleen ruska on vaeltanut pohjoisten murteiden kautta 1900-luvun alkupuolella, ja sen tunnetuimpia käyttäjiä on ollut kansatieteilijä Samuli Paulaharju. Tosin ruska mainitaan jo Daniel Jusleniuksen sanakirjassa vuonna 1745, mutta siinä se ei merkitse luonnon syysväriä vaan yleensä punerrusta. Onkin ilmeistä, ettei Jusleniuksen ruska vielä ole tämä nykyisin tunnettu saamelainen laina vaan erillinen ruskea-sanueeseen kuuluva sana. Länsimurteissa ruska tunnetaan aamu- tai iltaruskon merkityksessä.

Samasta vartalosta on muodostettu muitakin johdoksia, esimerkiksi rusko, rusottaa ja ruskuainen. Viimeksi mainittu tarkoittaa munankeltuaista. Sekään ei ole ruskea sanan nykyisessä merkityksessä, mutta silmäys sanakirjalähteisiin vahvistaa, että ruskea voi merkitä myös kellanruskeaa tai keltaista. Esimerkiksi Henrik Florinuksen sanakirjassa vuonna 1678 ruskia tarkoittaa kullankeltaista. Samaa todistaa Florinuksen julkaisema sananlasku: ”Kulta ruskia, ruis vielä ruskiampi.” Antti Lizelius kuvasi porkkanoita Suomenkielisissä Tieto-Sanomissaan kertomalla, että ne ovat ”ruskiat ja pitulaiset”.

Esimerkit osoittavat, että ruska-vartalon sanat voivat tarkoittaa monia eri värejä: keltaista, oranssia, punaista ja ruskeaa. Ruska-sanaan tiivistyy kokonainen syksyinen värimaailma, joka hetken aikaa loistaa kutsuvana, lämpimänä ja turvallisena.

Kirjoittaja on suomen kielen professori Turun yliopistossa.

 Julkaistu Tiede-lehdessä 9/2009