Ryppyvoidekauppias on suuri savolainen: kun hän avaa suunsa, vastuu siirtyy kuulijalle. Voiteiden tehosta ei juuri ole näyttöä.


vastuu siirtyy kuulijalle. Voiteiden tehosta ei juuri ole näyttöä.




Jos haluat, että ihosi on yhdeksänkymppisenä persikanpehmeä kuin vauvan pylly, vietä elämäsi varjoissa, opasti ihotautiopin professori ja alansa guru Albert Kligman aikoinaan. Kligman tiesi mistä puhui. Aurinko on tärkeimpiä ihon vanhentajia. Ahkeran auringonottajan ihoon ilmestyy jo 35 vuoden iässä valovaurioita, jotka muistuttavat ikääntyessä ilmaantuvia muutoksia.

Paljon pakkelia ja kohtuudella aurinkoa on yhä kelpo ohje, sillä kosmetiikkateollisuuden lupaamaa anti-age-vallankumousta ei ole ainakaan toistaiseksi näkynyt, ei kuulunut.

Onko meidän siis tyytyminen kurttuisaan tulevaisuuteen? Tutkitaan.


Sidekudos rapistuu väistämättä

Jos ihon rappeutumista haluaa jarruttaa, katse kannattaa kohdistaa pinnan alle, verinahkaan. Siellä, noin millimetrin paksuisessa sidekudoksessa, ratkaistaan ryppyjen synty. Verinahan solut valmistavat kahta ihon tärkeintä valkuaisainetta, kollageenia ja elastiinia. Edellinen pitää huolta ihon lujuudesta ja jälkimmäinen kimmoisuudesta. Elastiini on kuin kumilenkki, joka palautuu venytyksen jälkeen kuosiinsa.

Ikääntyessä verinahan solut vanhenevat ja valkuaisainetuotanto takkuaa. Alamäki alkaa jo parikymppisenä, mutta kiihtyy toden teolla vasta 50-70-vuotiaana. Kollageenia ja elastiinia hajoaa enemmän ja syntyy vähemmän kuin ennen. Uustuotanto on myös kehnonlaista. Ennen napakka kollageeni on nyt epämääräistä massaa ja elastiini paksua ja jäykkää. Pikkuhiljaa valkuaiskato vie ihon kimmoisuuden, sen vesipitoisuus pienenee ja ensimmäiset sidekudokseen yltävät rypyt tulevat esiin.

Painovoimakin alkaa vaikuttaa. Löysä sidekudos ei enää jaksa jämäköittää sitä peittävää nahkapussia, joka väkisinkin repsahtaa.

Naisilla hormonituotannon hiipuminen aiheuttaa lisäongelmia, koska ihossa on paljon estrogeenireseptoreita. Hormonimäärän vähetessä uutta sidekudosta syntyy vähemmän ja iho kuivuu ja ohenee.

Ihon ryppyisyyden sanelevat suurelta osin perintötekijät, joihin ihminen ei voi vaikuttaa. Sidekudosta rappeuttavat kuitenkin myös elintavat, ja niitä voimme rukata. Auringon UV-säteilyn ohella ihon pahimpia vihollisia on tupakointi. Tutkimusten mukaan tupakoivan 50-vuotiaan sidekudos on yhtä rappeutunut kuin tupakoimattoman 60-vuotiaan. Tupakoinnin lopettaminen on siis tehokkain keino nuorentaa ihoa. Se ei ole aivan vähän.


Pulmia pitoisuuksista

Voiko rapistunutta sidekudosta korjata ja jopa palauttaa entiseen loistoonsa? Kyllä. Tähän pystyy ainakin A-vitamiinihappo, tretinoiini, jota sivellään voiteena iholle. Sen säännöllinen käyttö suorii pintaryppyjä, poistaa karheutta ja vaalentaa pigmenttiläiskiä. Tretinoiini aiheuttaa ihoon tulehduksen, joka piiskaa solujen jakautumista niin, että pinta siliää. Myös sitkeitä kollageenikimppuja syntyy lisää, ja sidekudos elpyy.

Tretinoiinivoiteella voisi periaatteessa kääntää ajan ratasta taaksepäin ja tehdä ihosta yhtä heleän kuin se oli vuosikymmen aiemmin. Ryppyrohtoa etsivän pettymykseksi apu ei kuitenkaan löydy kempparin hyllystä. Tretinoiini on reseptilääke, jota ihotautilääkärit määräävät lähinnä hankalan aknen ja valovaurioiden hoitoon. Tällöinkään tretinoiini ei ole mikään taikavoide. Päivittäistä käyttöä on jatkettava vähintään puoli vuotta, ja koko ajan naama punoittaa ja hilseilee.





Voiteet lupaavat kurtuille kyytiä, mutta peilin edessä muutosta voi olla vaikea havaita. Onko millimetrin syvyinen ryppy silmin nähden sileämpi, kun se on madaltunut 0,5 millimetriä?







NÄITÄ "RYPPYTIEDE" KÄYTTÄÄ










AINE PERUSTE LOPPUTULOS

C-vitamiini


Ubikinoni



Glykolihappo


Retinoli


antioksidantti


antioksidantti


antioksidantti


hedelmähappo


A-vitamiini







... JA TÄTÄ TURVAA LÄÄKETIEDE






Tretinoiini A-vitamiinihappo

Tarjolla ceetä ja teetä

Kenties eniten toivoa on pantu antioksidanttivitamiinien voimaan. Ryppyvoiteissa on tyypillisesti C-vitamiinia, jonka tiedetään - ainakin teo¬riassa - piiskaavan kollageenituotantoa ja suojaavan ihosoluja hapettumiselta. Solusuojaa tarvitaan UV-säteiden iholle synnyttämiä happiradikaaleja vastaan.

Koeputkesta on valitettavan pitkä matka käytäntöön. C-vitamiinin heikkous on epävakaus: yhdiste hajoaa herkästi. Siksi C-vitamiinilla höystettyjen voiteiden teho ryppyjä vastaan on kyseenalainen. Sama ongelma vaivaa muitakin antioksidantteja, kuten ubikinonia, joka tunnetaan paremmin nimellä koentsyymi Q10. Näyttö puuttuu.

Tätä nykyä ryppyrohdoista kiinnostavin on vihreä tee. Se sisältää runsaasti fenoliyhdisteitä, jotka ovat erittäin voimakkaita antioksidantteja. Tunnetuin niistä on epigallokatekiinigallaatti (EGCG). C-vitamiinista poiketen vihreän teen tehoaineet eivät hajoa helposti. Ne jopa kestävät kuumentamisen, keittämisen ja ruoansulatusentsyymien pommituksen.

Tutkimusten mukaan teen polyfenolit suojaavat ihoa haitallisilta uv-säteiltä ja saattavat ehkäistä ihosyöpää. Niitä on testattu myös ryppyihin lupaavin tuloksin: kollageenin määrä lisääntyy ja pienet rypyt silottuvat ainakin joksikin aikaa. Lisänäyttöä silti tarvitaan, ennen kuin vihreä tee voidaan julistaa ihon nuorennusjuomaksi tai -voiteeksi; kokeissa teetä on sekä juotu että hierottu voiteena iholle.


Ratkaisu onkin meissä?

Miltä tuntuisi 50 prosenttia sileämpi iho? Ilosanoman päästi pari vuotta sitten ilmoille arvostettu ihotautialan julkaisu British Journal of Dermatology. Lehti raportoi varteenotettavasta ryppyrohtokandidaatista, joka silotti ikäryppyjä ja kutisti silmäpusseja merkittävästi.

Tukholman Karoliinisessa sairaalassa tehdyssä sokkotestissä 32 keski-ikäistä ja sitä vanhempaa naista voiteli toisen puolen kasvoistaan tavallisella kosteusvoiteella tai alfalipoiinihappovoiteella. Alfalipoiinihappo on elimistön oma antioksidantti, joka tyrmää happiradikaaleja ja antaa lisäpotkua muille vitamiineille. Kolmen kuukauden happokuuri madalsi naisten hiusryppyjä hurjasti, yli 50 prosenttia.

Kun tutkimusta syynää hieman tarkemmin, tulokset sulavat käsiin. Myös lumevoiteella sivellyt ikärypyt lakosivat keskimäärin 40 prosenttia. Eroa jää enää 10 prosenttia happovoiteen hyväksi. Senkään pysyvyydestä ei ole tietoa, sillä tutkijat eivät paljasta, palasivatko rypyt ennalleen hoidon päätyttyä.

Ruotsalaistutkimukseen tiivistyvät "ryppytieteen" ongelmat. Monet läpimurtoina markkinoidut havainnot osoittautuvat tähdenlennoiksi, eikä niistä kuulla sen koommin. Mainoksissa viitataan usein tutkimuksiin, joiden luotettavuutta on mahdotonta arvioida. Jää epäselväksi, ketkä ja miten aineita ovat testanneet ja missä tulokset on julkaistu.


Artikkelia varten tietoja antoivat ihotautiopin professori Aarne Oikarinen Oulun yliopistosta ja ihotautien erikoislääkäri, professori Matti Hannuksela.



 

Ulkoilu lapsena voi ehkäistä likinäköisyyttä. Silmä näet kaipaa luonnonvaloa.

Likinäköisyys lisääntyy hurjasti kehittyneissä maissa ja varsinkin Aasiassa, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Vuosisadan puolivälissä maailman ihmisistä joka toinen on likinäköinen ja voimakkaasti likinäköisiä on liki miljardi, arvioidaan laajassa katsauksessa Ophtalmology-tiedelehdessä.

Soulissa ja Singaporessa jo nyt yli 90 prosenttia kaksikymmentävuotiaista tarvitsee silmälasit. Länsi-Euroopassa arviolta joka toinen nuori aikuinen on likinäköinen.

Likinäköisyys vaikuttaa modernin elämäntavan vaivalta. Perimä selittää sitä vain osin.

Lukeminen ja jatkuva lähityöskentely lisäävät nykyisen käsityksen mukaan likitaitteisuutta, kuten myös sisällä oleskelu ja valon vähäisyys.

”Varhain aloitetun koulunkäynnin on todettu selvästi lisäävän likinäköisyyttä. Siihen ei ole kiinnitetty huomiota, kun suunnitellaan koulutuksen varhentamista”, sanoo vuosikymmeniä asiaa tutkinut silmälääkäri ja Jyväskylän yliopiston dosentti Olavi Pärssinen.

Likinäköisyyttä lisäävät etenkin Aasian vaurailla alueilla kova pänttääminen jo lapsena sekä älylaitteisiin liimautuminen.

Ulkoilu lapsena sen sijaan näyttää ehkäisevän likinäköisyyttä. Niin sanotuen valoteorian mukaan ulkoilun hyöty seuraa siitä, että oleskellaan paljon luonnonvalossa.

Valoteoriaa tukee kansainvälinen tuore tutkimuskatsaus likinäköisyyden geneettisestä taustasta. Likinäköön nimittäin liittyvät erityisesti geenimuutokset soluissa, jotka vastaavat valon havaitsemisesta ja käsittelystä.

Kysely

Luitko itsesi likinäköiseksi?

Yksiköt löytyivät monikäyttöisistä käsistä.

Muinaisaikojen metsästäjille ja kalastajille riitti, että yhteinen saalis jaettiin silmämääräisesti asianmukaisiin osiin. Tarpeen tullen mittana voitiin käyttää puusta tai tuohesta valmistettua lapiomaista kouraa. Tärkeitä mittavälineitä olivat omat kädet.

Peukalo tarkoitti myös peukalon leveyttä eli ruotsalaisittain tuumaa, neljästä muusta sormesta muodostui kämmenen leveys. Kun kämmenet pantiin rinnakkain, syntyi kahmalo. Kyynärpään ja keskisormen pään välinen etäisyys oli kyynärä. Kun kädet levitettiin sivulle suoriksi, matka keskisormien päiden välillä oli syli eli kolme kyynärää, nykymitoissa vajaat kaksi metriä.

Kansainväliset mitat ja painot ovat tulleet tarpeellisiksi viimeistään silloin, kun on alettu käydä kauppaa. Yleisenä ongelmana oli kuitenkin pitkään se, että eri tuotteita mitattiin erilaisilla järjestelmillä ja samannimisetkin mitat olivat käytännössä paikallisia ja keskenään erisuuruisia.

Valtaosa Euroopan maista alkoi siirtyä yhtenäiseen desimaali- ja metrijärjestelmään vasta 1800-luvun jälkipuoliskolla, jolloin Kansainvälinen mitta- ja painotoimisto valmisti jokaiselle valtiolle mallimetrin ja kilogramman. Perusyksikön nimitys metri tuli ranskan mittaa tarkoittavasta sanasta mètre, koska järjestelmäkin oli kehitetty Ranskassa 1700-luvun lopulla.

Jotkin vanhat mitat ovat säilyneet nykypäiviin asti erikoiskäytössä. Perunoita myydään torilla kapoittain, joka nykyään vastaa viittä litraa. Kappa on vanha germaaninen laina, joka merkitsee al­kuaan mittaa.

Halkomittana tunnettu motti on lainaa ruotsin sanasta mått. Ruotsista lainattu pienen rasian nimitys aski on täsmentynyt 20 savuketta sisältävän pakkauksen nimitykseksi.

Kannu on vanha vetomitta, jonka nimi tulee ruotsin sanasta kanna. Kannu oli kaksi tuoppia eli reilut kaksi ja puoli litraa. Tuoppi on tarkoittanut sekä juoma-astiaa että siihen mahtuvan nesteen määrää. Se on lainattu keskiajalla joko ruotsista tai alasaksasta. Entisajan tuoppi veti reilun litran, nykyään nimitetään isoksi tuopiksi puolen litran olutannosta.

Omaperäinen töttö on vanhastaan ollut tuohitorven nimitys, joka kuvailee tuohitorvesta lähtevää ääntä. Putken tai suppilon muotoisia töttöjä tai tötteröitä on myöhemmin alettu kääriä paperista esimerkiksi makeisten kääreiksi. Samaan joukkoon kuuluvat myös vohvelista valmistetut jäätelötötteröt.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 9/2018