Kuva: Wikimedia Commons
Kuva: Wikimedia Commons

Suomalainen saunoo kesät talvet, mutta vain kesällä voi löylyttelyhetken kruunata tuoreen vihdan tuoksulla.

Suomen yleiskielen vihta on paraatiesimerkki kirjakieleen kotiutuneesta läntisestä murresanasta. Sen sijaan Itä-Suomen alkuperäisasukkaat käyttävät vihdan asemesta vastaa. Samoin tekevät heidän lähimmät itäiset kielisukulaisensa, karjalan, lyydin ja vepsän puhujat.

Itämurteiden vasta-sanaa on joskus arveltu lainaksi ruotsin sanasta kvast, mutta sanan itäisen levikin takia tätä on vaikea uskoa. Parempi selitysvaihtoehto on lainaaminen muinaisvenäjästä. Siellä sanasta hvost johdettu verbi hvostat´ on tarkoittanut vihdalla kylpemistä. Saunomisvälineen lisäksi vasta on vanhastaan voinut tarkoittaa myös lehtiluutaa. Liivin kielessä on puolestaan käytetty luuta-sanaa sekä lakaisuvälineen että saunavihdan merkityksessä.

Suomen länsimurteiden lisäksi vihta esiintyy virossa. Se saattaa olla johdos samasta äänen jäljittelyyn perustuvasta sanavartalosta, jota edustavat myös vihma ja vihistä. Verbi vihmoa voi merkitä kostutus- tai vihkiveden pirskottamista vihdan tai muun kimppumaisen välineen avulla.

Saunavarusteen nimityksenä vihta on tullut suomen kirjakieleen Henrik Florinuksen sananlaskukokoelmassa 1702. Itse sana on kuitenkin esiintynyt jo Agricolan kielessä ja melko yllättävässä yhteydessä, nimittäin syntiinlankeemuskertomuksessa: ”Niin heidän molempain silmät aukenit ja he äkkäsit alasti olevansa, niin he sidoit fiikunalehtiä yhteen ja teit heillens vihtat.”

Agricolan mukaan Aatami ja Eeva verhoutuivat viikunanlehdistä sidottuun vihtaan eivätkä suinkaan kietoneet lehtiä vyötärölleen, niin kuin nykyisessä Raamatun suomennoksessa kerrotaan. Paratiisin vihdat eivät ole Agricolan omaa keksintöä, sillä ne on kuvattu jo Suomen keskiaikaisissa kirkkomaa­lauksissa.

Tässäpä onkin oiva bongaustehtävä kotimaan automatkailijoille: Mistä Suomen kivikirkosta löytyvät Aatami ja Eeva vihtoihin verhoutuneina? Vastaukseksi ei kelpaa Lohjan kirkko, sillä sieltä on Aatamin kuva tuhoutunut.

Kirjoittaja on suomen kielen professori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2010