Metsätalous kiusaa mustikkaa, mutta marja toipuu – ainakin nykyoloissa.

Teksti: Maija Salemaa, Tiina Tonteri ja Hannu Ilvesniemi

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2012

Monella meistä on mukavia muistoja lapsuuden marjaretkiltä, joilta palattiin kotiin suu sinisenä ja kintut täynnä hyttysenpuremia. Tällainen kokemus yhdistää nimenomaan suomalaisia, sillä täällä jokaisella on oikeus poimia luonnonmarjoja pihapiirien ulkopuolisista metsistä.

Iloa riittää ison osan kesää, koska mustikkasato kypsyy heinäkuussa ja sen poiminta-aika jatkuu aina syyskuulle saakka.

Mustikka on Metsäntutkimuslaitoksen inventointien mukaan Suomen kangasmetsien aluskasvillisuuden kolmanneksi yleisin kasvi. Sen runsaus kuitenkin vaihtelee voimakkaasti metsikön tilan ja kehitysvaiheen sekä erilaisten häiriöiden mukaan.

Miten mustikkavarvikot selviävät metsätalouden ja ympäristönmuutosten paineista? Näkevätkö tulevaisuuden lapset yhtä runsaita marjametsiä? Saako piirakkamarjoja tulevaisuudessakin?

Kasvaa lähes joka metsässä

Kasvilajien ja ympäristötekijöiden vaihteluita seurataan koko Suomen kattavalla metsäkasvillisuuden seurantajärjestelmällä, jota Metsäntutkimuslaitos ylläpitää. Havaintojen perusteella voi analysoida myös muutosten syitä.

Mustikka ja kuusi kuuluvat samoille kasvupaikoille. Mustikkavarvikot peittävät eniten maata tuoreissa kuusimetsissä, ja runsaimpia mustikkaseutuja ovat itäisen Suomen kuusivaltaiset vaara-alueet. Mustikka kasvaa myös karummissa mäntymetsissä, mutta niissä peittävyydet ovat pienempiä. Suovarpunakin mustikka on tavallinen.

Mustikkametsän hehtaaria kohti laskettu keskimääräinen mustikkasato vaihtelee meillä vuosittain 10–40 kilon välillä. Suomalaiset keräävät mustikkaa vuosittain 10–20 miljoonaa kiloa. Se on vain pieni osa kokonaissadosta, joka saattaa nousta 300 miljoonaan kiloon vuodessa.

Mättäille jääville mustikoille on kuitenkin ottajia: karhujen lisäksi myyrät, ketut ja monet linnut saavat niistä makoisan lisän ruokavalioonsa. Metsonpoikaset lymyävät varvikon suojissa. Hirvet ja porot syövät mustikan varpuja, ja sen lehtien ja kukkien varassa elää kymmeniä hyönteislajeja. Mustikalla on siten suuri merkitys metsäluonnon monimuotoisuudelle.

Metsätalous harventanut varvikoita

Ihminen on käyttänyt Suomen etelä- ja keskiosien metsiä intensiivisesti jo vuosisatoja. Kaskeaminen, metsälaidunnus ja harsintahakkuut tuottivat harvakasvuisia metsiä, joissa aluskasvillisuudelle riitti valoa. 1950-luvun lopulta lähtien käsittelymenetelmät ovat perustuneet koko metsän tai sen useimpien puiden kaatamiseen uudistushakkuissa ja metsänviljelyyn, mikä on kasvattanut metsien puumäärää ja lisännyt niiden varjoisuutta.

1950-luvulta lähtien metsiemme rakenteen muutos on vähentänyt mustikan peittävyyttä joillakin alueilla jopa puolella. 1980-luvun puolivälin jälkeen mustikan keskimääräinen peittävyys kangasmetsissä on kuitenkin pysynyt melko vakaana eli kymmenessä prosentissa.

Mustikan peittävyys kasvaa metsikön vanhetessa ja on suurimmillaan yli 80-vuotiaissa metsissä. Toisaalta tiheät harventamattomat metsät ovat liian hämäriä kasvupaikkoja. Harvennushakkuut lisäävät sopivasti valoa metsänpohjalle, ja peittävyys kasvaa.

Hakkuut ja energiapuun korjuut rankkoja

Mustikan määrä romahtaa, kun uudistushakkuissa metsän vanhat varjostavat puut kaadetaan ja maaperää muokataan.

Ohutlehtisenä varjoisten metsien kasvina mustikka nimittäin kärsii avohakkuualueen kuivuudesta ja suorasta auringonpaahteesta. Lisäksi maanmuokkaus tuhoaa vuosikymmenien aikana kasvaneen maanalaisen "turvaverkon", jonka varassa varvikko elää. Jopa 80 prosenttia mustikan biomassasta voi olla maavarsissa ja juurissa.

Vanhoille marjamaille ei siis kannata suunnata heti uudistushakkuun jälkeen, ei ainakaan mustikoita poimimaan. Mustikkasadot pienentyvät uudistusaloilla jopa kymmenesosaan hakkuuta edeltäneistä määristä. Poikkeuksia ovat hakkuuaukoista joskus löytyvät kosteat pienympäristöt, joissa mustikka innostuu marjomaan runsaasti.

Sadot alkavat palautua, kun uusi metsikkö alkaa sulkeutua, mutta toipuminen on hidasta. Vielä 20 vuotta avohakkuun jälkeen mustikan peittävyys on tuoreissa kuusimetsissä vain viisi prosenttia, neljäsosa siitä mitä varttuneissa metsissä. Kaikkiaan huonosatoinen jakso voi kestää 30–40 vuotta.

Vielä perinteisiä uudistushakkuitakin enemmän mustikoita ja muuta aluskasvillisuutta runtelee nykyisin harjoitettava energiapuun korjuu. Siinä nimittäin nostetaan kantoja ja kerätään hakkuutähteitä, ja siksi se saa aikaan melkoisen myllerryksen metsämaan humuskerroksessa.

Toistaiseksi energiapuun korjuuta tehdään melko pienellä pinta-alalla, mutta jos halutaan täyttää kansalliset uusiutuvan energian tavoitteet, valtaosalta tulevista uudistusaloista kerätään myös energiapuuta. Näinkin käsitelty alue kuitenkin onneksi palautuu metsän kasvaessa mustikkametsäksi, eikä välttämättä olennaisesti huonommin kuin avohakattu.

Kuivat kesät uhkaavat

Tulevaisuudessa ilmastonmuutos säätää Suomen oloja mustikalle epäsuotuisammiksi.

Mustikka menestyy siellä, missä lumipeite on paksu ja kosteutta riittää keväisin. Se kärsii pakkaskuivumisesta, jos kevättalven aurinko sulattaa lumipeitteen liian aikaisin. Kevät- ja kesähallat vaurioittavat sen versoja ja kukkia.

Ilmastonmuutoksen myötä keväisten lämpötilojen ennustetaan nousevan muutamalla asteella. Se voi nopeuttaa mustikan talvilevon purkautumista ja lisätä paleltumisalttiutta.

Aikaistuva kevät aikaistaa myös mustikan kukintaa niin, että pölyttävistä kimalaisista voi olla kukinnan alussa pulaa. Kukinta myös päättyy varhemmin, joten virkeitä pölyttäjiä kaivattaisiin sen alusta alkaen.

Lisäksi kesien ennustetaan muuttuvan kuivemmiksi. Se rajoittaa puolivarjoisiin, kosteisiin oloihin tottuneen mustikan kasvua. Kuivuus voikin tulevaisuudessa olla vakavin uhka mustikanvarvuille ja marjasadoille.

Ilmastonmuutos heikentänee mustikan tilannetta 100–200 vuoden sisällä. Näin pitkälle tulevaisuuteen ulottuvaa kehitystä on vaikea ennustaa, mutta aivan varmasti vielä sadankin vuoden päästä lähimetsästä saa marjat mustikkapiirakkaan.

FT Maija Salemaa, FM Tiina Tonteri ja professori Hannu Ilvesniemi ovat Metsäntutkimuslaitoksen tutkijoita. 

Laulettu sana kuului puhuttua paremmin ja pidemmälle.

Koulujen lukukausi lähestyy loppuaan. Pian tulevat ne ajat, jolloin taas kerran pähkäillään, sopiiko päättäjäisissä laulaa suvivirttä vai ei.

Aiempien vuosien kädenvääntö on osoittanut, että virttä voivat iloisin mielin ja henkisesti häiriintymättä laulaa muutkin kuin luterilaista uskoa tunnustavat. Yhdessä laulaminen vahvistaa yhteistä tunnekokemusta enemmän kuin juhlapuheen kuuntelu.

Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa virrellä tarkoitetaan yleensä kirkolliskokouksen hyväksymää hengellistä yhteislaulua, mutta tämä ei ole virsi-sanan vanhin eikä ainoa merkitys.

Virsi on alkanut vakiintua tietynlaisen kirkkolaulun nimitykseksi vasta luterilaisen reformaation myötä.

Reformaation ohjelmaan kuului seurakunnan ottaminen mukaan jumalanpalveluksiin aktiivisesti virsiä laulamalla. Sitä ennen laulusta olivat huolehtineet papit ja heidän koulutetut avustajansa. Muutoksesta seurasi epäilemättä kirkkomusiikin tason dramaattinen lasku, ainakin väliaikaisesti.

Virsi-sana on esihistoriallisella ajalla saatu balttilainen laina, joka alun perin lienee tarkoittanut sanaa tai puhetta. Suomalaisessa kansankulttuurissa virsi on ollut pitkän kertovan runon nimitys. Kalevalan henkilögalleriaan kuuluu virsikäs eli runsaasti runoja taitava Vipunen, ja hänen muistissaan olevaa runovarastoa nimitetään sanaiseksi arkuksi tai virsilippaaksi.

Pitkiä runomuotoisia kertomuksia on tyypillisesti esitetty laulamalla. Laulettu sana kuuluu paremmin ja kauemmas kuin puhuttu. Sävelmä ja kalevalainen runomitta antavat sisällölle muodon, joka on helpompi muistaa ja toistaa kuin vapaa puhe.

Suvivirrelle antaa erityistä viehätystä sanan alkuosa suvi. Se on ikivanha kesää merkitsevä perintösana, jota on käytetty länsimurteissa, mutta nykyään se tuntuu runolliselta ja ylätyyliseltä, kun se on yleiskielessä jo aikoja sitten korvattu itämurteista poimitulla kesä-sanalla. Virressä vaikutelmaa tehostaa vielä alkusointuinen sanayhdistelmä suvi suloinen.

Muissakin tapauksissa suvi on tehokas tunnelman luoja. Suvisunnuntai on autuaan rauhallinen ja kaunis. Suvituuli on lempeä ja lauha, suvipäivä lämmin ja suviyö romanttinen. Kesän alkaessa suunnitellaan proosallisesti aikatauluja ja lasketaan rahoja, mutta suven kynnyksellä haaveillaan tulevan suven parhaista hetkistä.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2018

Tutustu sisältöön ja lue uusi lehti digilehdet.fi:ssä.

Tieteessä 6/2018 

PÄÄKIRJOITUS

Eläköön uteliaisuus

Leikkisä mieli ja villit ideat potkivat maailmaa eteenpäin.

 

PÄÄUUTISET

Ystävyys syntyy 200 tunnissa

Läheinen suhde rakentuu yhteisissä riennoissa omalla ajalla.

Lintu suuntii kompassisilmin

Se näkee magneettikentän valoherkän proteiinin ansioista.

Ydin poikii mustia aukkoja

Linnunradan jättimäiselle Sagittarius A:lle löytyi 12 kaveria.

Atlantin merivirta jarruttaa

Hidastuminen varmistui sekä pinnalta että pohjalta.

 

ARTIKKELIT

Seitsemän mahdollista maailmanloppua

Kauhuskenaarioita riittää, mitä sanovat tutkijat.
Uhkaako jokin Maata meidän elinaikanamme?

Keskity! Siihen voi oppia

Ärsyketulva ei pääse häiritsemään tekemisiä,
kun käyttää aivojen toiminnanohjausjärjestelmää.

Kaikkien aikojen kalajuttu

Lohenpoikasten ei tarvitse kasvaa kassissa.

Opioidikriisi alkoi
joka kodin lääkkeestä

1800-luvulla oopiumia käyttivät kaikki.
Se oli halpaa ja hoiti vaivan kuin vaivan.

Antiaine kätkee mysteerin

Kyse on koko universumin olemassaolosta.

Otto Wille Kuusinen
käänsi takkia tarvittaessa

Punaisten ideologi teki itänaapurissa komean uran
pitämällä omana tietonaan, mitä mieltä asioista oli.

 

TIEDE VASTAA

Osaako norsu hypätä?

Missä digitaalinen tieto säilyy pisimpään?

Mihin avaruus laajenee?

Kuka syö Itämeren kalat?

Mikä on Tiede-lehden hiilijalanjälki?

Mistä johtuu raskauspahoinvointi?

 

KIRJAT

Remonttireiskana avaruudessa

Scott Kelly vietti vuoden Kansainvälisellä avaruusasemalla.

 

KUVA-ARVOITUS

Siinähän on ihan selvästi...

Klassikkopalsta kutsuu lukijoita tulkitsemaan kuvia
ehden Facebook-sivustolle.

 

OMAT SANAT

Virsi kantoi kauas

Laulettu sana kuului puhuttua paremmin ja pidemmälle.

 

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea uusimman numeron jutut Sanoman Digilehdet-palvelussa.

Ellet vielä ole ottanut tilaukseesi kuuluvaa digiominaisuutta käyttöön, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.