Metsätalous kiusaa mustikkaa, mutta marja toipuu – ainakin nykyoloissa.

Teksti: Maija Salemaa, Tiina Tonteri ja Hannu Ilvesniemi

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2012

Monella meistä on mukavia muistoja lapsuuden marjaretkiltä, joilta palattiin kotiin suu sinisenä ja kintut täynnä hyttysenpuremia. Tällainen kokemus yhdistää nimenomaan suomalaisia, sillä täällä jokaisella on oikeus poimia luonnonmarjoja pihapiirien ulkopuolisista metsistä.

Iloa riittää ison osan kesää, koska mustikkasato kypsyy heinäkuussa ja sen poiminta-aika jatkuu aina syyskuulle saakka.

Mustikka on Metsäntutkimuslaitoksen inventointien mukaan Suomen kangasmetsien aluskasvillisuuden kolmanneksi yleisin kasvi. Sen runsaus kuitenkin vaihtelee voimakkaasti metsikön tilan ja kehitysvaiheen sekä erilaisten häiriöiden mukaan.

Miten mustikkavarvikot selviävät metsätalouden ja ympäristönmuutosten paineista? Näkevätkö tulevaisuuden lapset yhtä runsaita marjametsiä? Saako piirakkamarjoja tulevaisuudessakin?

Kasvaa lähes joka metsässä

Kasvilajien ja ympäristötekijöiden vaihteluita seurataan koko Suomen kattavalla metsäkasvillisuuden seurantajärjestelmällä, jota Metsäntutkimuslaitos ylläpitää. Havaintojen perusteella voi analysoida myös muutosten syitä.

Mustikka ja kuusi kuuluvat samoille kasvupaikoille. Mustikkavarvikot peittävät eniten maata tuoreissa kuusimetsissä, ja runsaimpia mustikkaseutuja ovat itäisen Suomen kuusivaltaiset vaara-alueet. Mustikka kasvaa myös karummissa mäntymetsissä, mutta niissä peittävyydet ovat pienempiä. Suovarpunakin mustikka on tavallinen.

Mustikkametsän hehtaaria kohti laskettu keskimääräinen mustikkasato vaihtelee meillä vuosittain 10–40 kilon välillä. Suomalaiset keräävät mustikkaa vuosittain 10–20 miljoonaa kiloa. Se on vain pieni osa kokonaissadosta, joka saattaa nousta 300 miljoonaan kiloon vuodessa.

Mättäille jääville mustikoille on kuitenkin ottajia: karhujen lisäksi myyrät, ketut ja monet linnut saavat niistä makoisan lisän ruokavalioonsa. Metsonpoikaset lymyävät varvikon suojissa. Hirvet ja porot syövät mustikan varpuja, ja sen lehtien ja kukkien varassa elää kymmeniä hyönteislajeja. Mustikalla on siten suuri merkitys metsäluonnon monimuotoisuudelle.

Metsätalous harventanut varvikoita

Ihminen on käyttänyt Suomen etelä- ja keskiosien metsiä intensiivisesti jo vuosisatoja. Kaskeaminen, metsälaidunnus ja harsintahakkuut tuottivat harvakasvuisia metsiä, joissa aluskasvillisuudelle riitti valoa. 1950-luvun lopulta lähtien käsittelymenetelmät ovat perustuneet koko metsän tai sen useimpien puiden kaatamiseen uudistushakkuissa ja metsänviljelyyn, mikä on kasvattanut metsien puumäärää ja lisännyt niiden varjoisuutta.

1950-luvulta lähtien metsiemme rakenteen muutos on vähentänyt mustikan peittävyyttä joillakin alueilla jopa puolella. 1980-luvun puolivälin jälkeen mustikan keskimääräinen peittävyys kangasmetsissä on kuitenkin pysynyt melko vakaana eli kymmenessä prosentissa.

Mustikan peittävyys kasvaa metsikön vanhetessa ja on suurimmillaan yli 80-vuotiaissa metsissä. Toisaalta tiheät harventamattomat metsät ovat liian hämäriä kasvupaikkoja. Harvennushakkuut lisäävät sopivasti valoa metsänpohjalle, ja peittävyys kasvaa.

Hakkuut ja energiapuun korjuut rankkoja

Mustikan määrä romahtaa, kun uudistushakkuissa metsän vanhat varjostavat puut kaadetaan ja maaperää muokataan.

Ohutlehtisenä varjoisten metsien kasvina mustikka nimittäin kärsii avohakkuualueen kuivuudesta ja suorasta auringonpaahteesta. Lisäksi maanmuokkaus tuhoaa vuosikymmenien aikana kasvaneen maanalaisen "turvaverkon", jonka varassa varvikko elää. Jopa 80 prosenttia mustikan biomassasta voi olla maavarsissa ja juurissa.

Vanhoille marjamaille ei siis kannata suunnata heti uudistushakkuun jälkeen, ei ainakaan mustikoita poimimaan. Mustikkasadot pienentyvät uudistusaloilla jopa kymmenesosaan hakkuuta edeltäneistä määristä. Poikkeuksia ovat hakkuuaukoista joskus löytyvät kosteat pienympäristöt, joissa mustikka innostuu marjomaan runsaasti.

Sadot alkavat palautua, kun uusi metsikkö alkaa sulkeutua, mutta toipuminen on hidasta. Vielä 20 vuotta avohakkuun jälkeen mustikan peittävyys on tuoreissa kuusimetsissä vain viisi prosenttia, neljäsosa siitä mitä varttuneissa metsissä. Kaikkiaan huonosatoinen jakso voi kestää 30–40 vuotta.

Vielä perinteisiä uudistushakkuitakin enemmän mustikoita ja muuta aluskasvillisuutta runtelee nykyisin harjoitettava energiapuun korjuu. Siinä nimittäin nostetaan kantoja ja kerätään hakkuutähteitä, ja siksi se saa aikaan melkoisen myllerryksen metsämaan humuskerroksessa.

Toistaiseksi energiapuun korjuuta tehdään melko pienellä pinta-alalla, mutta jos halutaan täyttää kansalliset uusiutuvan energian tavoitteet, valtaosalta tulevista uudistusaloista kerätään myös energiapuuta. Näinkin käsitelty alue kuitenkin onneksi palautuu metsän kasvaessa mustikkametsäksi, eikä välttämättä olennaisesti huonommin kuin avohakattu.

Kuivat kesät uhkaavat

Tulevaisuudessa ilmastonmuutos säätää Suomen oloja mustikalle epäsuotuisammiksi.

Mustikka menestyy siellä, missä lumipeite on paksu ja kosteutta riittää keväisin. Se kärsii pakkaskuivumisesta, jos kevättalven aurinko sulattaa lumipeitteen liian aikaisin. Kevät- ja kesähallat vaurioittavat sen versoja ja kukkia.

Ilmastonmuutoksen myötä keväisten lämpötilojen ennustetaan nousevan muutamalla asteella. Se voi nopeuttaa mustikan talvilevon purkautumista ja lisätä paleltumisalttiutta.

Aikaistuva kevät aikaistaa myös mustikan kukintaa niin, että pölyttävistä kimalaisista voi olla kukinnan alussa pulaa. Kukinta myös päättyy varhemmin, joten virkeitä pölyttäjiä kaivattaisiin sen alusta alkaen.

Lisäksi kesien ennustetaan muuttuvan kuivemmiksi. Se rajoittaa puolivarjoisiin, kosteisiin oloihin tottuneen mustikan kasvua. Kuivuus voikin tulevaisuudessa olla vakavin uhka mustikanvarvuille ja marjasadoille.

Ilmastonmuutos heikentänee mustikan tilannetta 100–200 vuoden sisällä. Näin pitkälle tulevaisuuteen ulottuvaa kehitystä on vaikea ennustaa, mutta aivan varmasti vielä sadankin vuoden päästä lähimetsästä saa marjat mustikkapiirakkaan.

FT Maija Salemaa, FM Tiina Tonteri ja professori Hannu Ilvesniemi ovat Metsäntutkimuslaitoksen tutkijoita. 

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25799
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1194
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.