Ihminen nousi luomakunnan herraksi aggressiivisuudellaan ja kilpailukyvyllään.
Näin on ajateltu, mutta kenties niin ei käynytkään. Lajimme menestys saattoi perustua siihen, että esi-isät oivalsivat yhteistyön hyödyllisyyden ja muuttuivat saaliseläimestä seuraeläimeksi


ja kilpailukyvyllään.  Näin on ajateltu, mutta kenties niin ei käynytkään.
Lajimme menestys saattoi perustua siihen, että esi-isät oivalsivat
yhteistyön hyödyllisyyden ja muuttuivat saaliseläimestä seuraeläimeksi



Kun katselee nykymaailmaa, on helppo kuvitella, että ihminen on luonnostaan aggressiivinen, jopa väkivaltainen olento. Montako aseellista konfliktia onkaan menossa? Lähes kaksikymmentä. Mistä uutiset kertovat päivittäin? Tapoista, tuhopoltoista, murhista, terrori-iskuista, mellakoista.

Mielikuva sen kuin vahvistuu, kun miettii ihmislajin evolutiivista historiaa. Matka meihin nykyihmisiin on ollut yhtä taistelua. Lajit ja yksilöt ovat alati käyneet raakaa kilpailua elintilasta, hengenpitimistä ja lisääntymismenestyksestä.

Unohdetaan koko juttu! Tämä on vanhaa tietoa. Yhdysvaltain tiedeviikolla St. Louisissa esiteltiin toisenlainen esi-isä, joten aloitetaan alusta.

Hampaat eivät pystyneet lihaan

- Maailmantapahtumien perusteella voi tosiaan vaikuttaa uskomattomalta, mutta alun pitäen lajimme oli rauhanomainen, sanoo St. Louisin Was¬hingtonin yliopiston antropologian professori Robert Sussman, joka kuuluu esi-isiemme väkivaltaisen maineen puhdistajien kärkijoukkoon.

Sussman on paneutunut fossiiliaineistoon ja vakuuttunut siitä, etteivät varhaiset edeltäjämme olleet tappaja-apinoita, eivät edes metsästäjiä, kuten on vuosikymmenestä toiseen väitetty. - Apinaihmisilläkään ei ollut hampaita, jotka olisivat sopineet lihan syöntiin. Niiden hampaat muistuttivat aika lailla omiamme. Niillä purtiin pähkinöitä ja hedelmiä mutta ei jauhettu lihaa, Sussman selittää.

- Kun esimuotomme eivät pystyneet syömään lihaa, miksi ne olisivat metsästäneet mitään? hän kysyy. - Ja millä välineillä? Järjestelmälliseen metsästykseen sopivia aseita alettiin valmistaa käytännöllisesti katsoen äskettäin, vasta 60 000 vuotta sitten.

Jos esi-isät eivät olleet metsästäjiä, mitä he sitten olivat? Sussmanilla on selvä vastaus: - Saaliseläimiä, kuten kaikki muutkin ihmisapinat. - Esi-isiämme jahtasivat sapelihammastiikerit, villikoirat, leopardit, hyeenat, krokotiilit ja kotkat, Sussman luettelee ja muistuttaa, että muinoin eläinmaailma oli jotain aivan muuta kuin nykyään.

- Petoja oli kymmeniä kertoja enemmän, ja ne olivat valtavia, hyeenakin oli kuin karhu. Esi-ihmiset olivat niille helppoa riistaa.

Tai olivat, kunnes esi-isät keksivät, miten välttää pedon kitaan päätyminen. - He kokoontuivat ryhmiin ja aloittivat yhteistyön. Näin oli enemmän silmiä ja korvia hoksaamassa vaaraa, ja ryhmänä petoja voitiin myös harhauttaa paremmin, Sussman sanoo. - Sosiaalisuutemme, vastavuoroisuutemme, avuliaisuutemme ja monet muut piirteemme syntyivät, kun esi-isät opettelivat olemaan petoja ovelampia.

Paine siirtyi apinaihmisiin

Notre Damen yliopiston antropologian professori Agustin Fuentes on samoilla linjoilla. Hänenkin mielestään ihmisyys kehittyi pikemmin muita auttamalla kuin heitä vastaan tappelemalla. Nimenomaan tiimityö antoi ihmislajille sen ratkaisevan edun, joka selittää, miksi me olemme täällä, kun esimerkiksi serkkumme paranthropukset menehtyivät sukupuuttoon.

- Perinnäisesti paranthropusten katoamista selitetään ruokavaliolla. Nämä apinaihmiset olisivat keräilleet ruokaa hyvin valikoiden, kun pystyihmisille, ergastereille ja erectuksille, olisi maistunut kaikki, mitä käsiin saatiin. Uusin tutkimus kuitenkin osoittaa, etteivät paranthropukset olleet mitään dieettispesialisteja, joten tarvitaan jokin muu tekijä, joka ratkaisi eloonjäämiskisan esi-isiemme eduksi.

Fuentes etsii selitystä tietokoneohjelmalla, joka simuloi noin puolentoista miljoonan vuoden takaisia oloja, juuri sitä aikaa, jolloin roteva- ja vankka-apinaihminen kävivät kuolinkamppailuaan.

- Yhteistoiminta nousee tärkeimmäksi selittäväksi tekijäksi. Sitä mukaa kuin se lisääntyy, petopaine pienenee. Pedot siirtyvät saalistamaan puolustuskyvyttömämpää riistaa, apinoita ja apina¬ihmisiä, joista ei kehittynyt yhtä sosiaalisia kuin esi-ihmisistä, Fuentes sanoo.

Käsitys istuu hyvin tuoreisiin kenttähavaintoihin, jotka osoittavat, että itse asiassa sukulaisemme ovat melko huonoja seuraeläimiä. Kontaktit lajitovereihin jäävät ällistyttävän vähäisiksi. Kanssakäyminen vie päivittäisestä ajasta vain kolme-viisi prosenttia.

Esi-isämme tarvitsivat yhteispeliä myös ruoan¬etsinnässä, sillä näihin samoihin aikoihin aivot suurenivat ja energiantarve kasvoi huomattavasti. Kalanpyynnin uskotaan yleistyneen tässä vaiheessa (ks. Tiede 3/2006, s. 4), mutta metsästys ei vielä tullut kyseeseen. Työkalut pysyivät yksinkertaisina, eikä lihan kypsentämiseen tarvittavaa tulta opittu kunnolla hallitsemaan ennen kuin 800 000 vuotta sitten.

Nomadien sotaisuutta liioiteltu

Robert Sussmanilla on vahva käsitys, mistä mielikuvat konfliktien täyttämästä menneisyydestämme ovat peräisin. - Läpeensä pahan ihmisen loi juutalais-kristillinen ideologia, hän sanoo.

Kulttuuritekijöiden vaikutukseen uskoo myös Douglas Fry, Åbo Akademin kehityspsykologian dosentti. - Esihistoriaan on sovellettu omien aikojen arvoja, politiikkaa ja näkemyksiä, mikä sotkee tulkintoja.

Fry nostaa esimerkiksi kaksi antropologian klassikkoa, Carol Emberin 1978 ilmestyneen nomaditutkimuksen ja Napoleon Chagnonin 1988 julkaistun yanomamö-raportin, joihin vedotaan aina, kun tarvitaan todisteita tappamisen ja sotimisen pitkästä histo¬riasta. Kumpikaan ei läpäise kriittistä tarkastelua.

- Ember laskee sodaksi myös sukuriidat ja kostot, vaikka sota määritellään yhteisöjen väliseksi joukkoväkivallaksi, Fry valaisee. - Toiseksi aidot nomadit, joihin esi-isämme voidaan rinnastaa, kiertelevät pienissä, rauhanomaisissa ja tasa-arvoisissa ryhmissä. Näitä on Emberin kohteista vain puolet. Sotaisuutta tukevat havainnot ovat peräisin paikalleen asettuneista, hierarkkisista yhteisöistä ja ratsastajakulttuureista.
Vielä vähemmän esi-isiimme voi verrata Ama¬zonian yanomamö-intiaaneja, joilla on kylät ja viljelykset. Ontuvaa rinnastustakin pahempi virhe on tulkinta, jonka mukaan yanomamöt todistaisivat sodankäynnin syntyneen miesten lisääntymisstrategiana.

- Surmatöitä tehneillä miehillä on kyllä enemmän lapsia kuin muilla, mutta lasten määrä johtuu enemmin iästä kuin väkivallasta. Kun "soturit" ovat keskimäärin 41-vuotiaita, "siviileillä" on ikää 20-30 vuotta. Tätä Chagnon ei kuitenkaan kerro lukijoille.

Aivoissa rakenteet yhteistyölle

Näin ovat siis asiat nyt. Esi-isät eivät käyneetkään kaiken tielle osuvan kimppuun - emmekä me ole niin pahoja kuin äkkiseltään näyttää. Valtaosa meistä viettää koko elämänsä tulemalla juttuun muiden kanssa.

- Ajatelkaapa sotilaita, kehottaa Agustin Fuentes. - Heidät pitää varta vasten kouluttaa tappamaan. Tämäkin viittaa siihen, ettei väkivalta kuulunut evolutiiviseen työkalupakkiimme. Pikemmin meissä on mekanismeja, jotka tekevät meistä epätavallisen sosiaalisia ja avuliaita eläimiä, Fuentes aavistelee - ja osuu oikeaan.

- Aivokuvaukset vahvistavat, että yhteistoiminta on palkitsevaa, sanoo James Rilling, Emory-yliopiston antropologian dosentti, joka tutkii sosiaalisen käyttäytymisen neurobiologiaa.

- Yhteistoiminta aktivoi mielihyväalueiksi tiedetyt rakenteet, ja itsekkääseen käyttäytymiseen reagoimme samoilla alueilla, joilla koemme pelkoa ja muita epämiellyttäviä asioita. Pettymykset myös jäävät mieleen, sillä ne herättävät aivojen keskeisen muistirakenteen hippokampuksen, Rilling esittelee tuloksiaan.

Hän vertaa yhteistyökykyämme vaistoihimme. Niiden lailla se on syntymälahja - ja ikivanhaa evolutiivista perua.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25798
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.