Suomen rannikkovesiä pidetään sameina, koleina ja autioina, mutta aaltojen alta löytyy - ainakin vielä - rikasta elämää.


mutta aaltojen alta löytyy - ainakin vielä - rikasta elämää.


Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2006



Itämeressä on vähän eliölajeja, sillä useimmille lajeille Itämeren murtovesi on joko liian makeaa tai liian suolaista. Vedenelävien moninaisuus tekee silti vaikutuksen - jopa valokuvaajaan, joka on aloittanut vedenalaiset kuvauksensa tropiikissa.

- Yllättävän värikäs maailma, luonnehtii Jukka Nurminen, joka on ikuistanut Saaristomeren kansallismaisemia parhaillaan Suomea kiertävään näyttelyynsä. - Täältä löytyvät kaikki valtamerten pääjaksot, ja kuhinaakin on. Esimerkiksi leväsiiroja on paikoin ihan vieri vieressä.


Yllättävän kaukaisia juuria

Itämeren lajien on ajateltu olevan kotoisin lähi-Atlantista ja sisävesistä. Tämä käsitys horjahti Suomen Akatemian keväällä päättyneessä tutkimusohjelmassa Biremessä (Baltic Sea Research Programme). Dna-tutkimukset paljastivat yllättäen, että sini- ja liejusimpukan lähimmät sukulaiset elävätkin Tyynessämeressä.

Niiden esi-isät näyttävät saapuneen pohjoiseen jääkauden päätyttyä. Itämeressä ne risteytyivät Atlantin simpukoiden kanssa genomiltaan ainutlaatuisiksi, vain täällä esiintyviksi muodoiksi. Sinisimpukka hallitsee nyt Itämeren kovia pohjia, liejusimpukka pehmeitä.


Uudet lajit tulevat laivalla

Nykyisin uusia lajeja saapuu laivojen painolastitankeissa ja rungon päällyskasvustona. Joka hetki 3 000-7 000 lajia matkaa tällä tavoin rannikolta toiselle. Niitä tuovat myös kalanviljely ja siirtoistutukset. Akvaarioiden eliöitä ja koe-eläimiäkin karkailee vesistöihin.

Itämeressä on tavattu yli sata tulokaslajia. Yleisimpiä ne ovat satamissa sekä jäte- ja jäähdytysvesien kuormittamilla alueilla. Kaikki eivät pysyvästi sopeudu kylmään murtoveteen.

Bireme-tutkimuksissa Suomen satamista löytyi kaksi uutta tänne asettunutta pohjaeläintä. Pohjoisamerikkalaista tiikerikatkaa tavattiin runsaasti Haminassa ja Naantalissa. Meksikonlahdelta tullutta valekirjosimpukkaa esiintyy valtavasti Loviisan ydinvoimalan jäähdytysvesien purkualueella: jopa 28 000 yksilöä neliömetrillä.

Tulokaslajit syrjäyttävät alkuperäisiä lajeja; ne voivat tuoda mukanaan loisia ja levittää tauteja. Toisaalta lajisto kehittyy monimuotoisemmaksi. Ennalta on mahdotonta arvata, mitä kaikkea mikin laji saa uudessa ympäristössä aikaan. Merien eliömaailmat ovat kuitenkin erilaistuneet nykyiseen lajirikkauteensa miljoonien vuosien kuluessa.


Hienot maisemat häviämässä


Itämeri kärsii, vaikka päästöt ovat vähentyneet.

Saaristomerta kuvatessaan Jukka Nurminen näki myös Itämeren ongelmat. Hän joutui monesti etsimään hyvää valoa ja maisemaa, koska rehevöityminen samensi vettä ja peitti pohjia leviin. Pari-kolmekymmentä vuotta sitten pulmia olisi ollut vähemmän. Itämeri näytti paljon kirkkaammalta. Tuohon aikaan kuitenkin kerättiin merenpohjaan syntitaakkaa: ravinne- ja saastekuormaa, joka nyt pulpahtelee näkyviin.

Typpi- ja fosforiravinteiden päästöt Suomenlahteen vähenivät 1980-luvun lopulta 2000-luvun alkuun noin kolmanneksen. Silti kesäaikainen rehevöityminen jatkuu, sillä pohjasta purkautuu varastoituneita ravinteita.
Itämeren alueen luontoa ja kuormitusta kartoittaneen Bireme-tutkimuksen mukaan kierre on mahdollista katkaista vähentämällä ravinnepäästöjä edelleen.

Veteen päästyään typpi ja fosfori lisäävät levä­tuotantoa ja edistävät levämassan sedimentoitumista pohjaan. Jos massaa on paljon, se kuluttaa hajotessaan vedestä kaiken hapen. Tämä muuttaa sedimentin pinnan kemiaa, ja pohjan ravinteet alkavat vapautua veteen. Tänä kesänä pohjien tilanne on ollut erityisen huono: happi on tyystin kadonnut laajoilta alueilta.


Säätiö hankkii puhdistusta Pietariin

Suomenlahden suurin yksittäinen kuormittaja on Pietari. Miljoonakaupungin ravinnepäästöt ruokkivat sinileväkukintoja Saaristomerellä saakka ja kauempanakin. Suomenlahteen ja Saaristomerelle tulevasta leville käyttökelpoisesta fosforikuormasta peräti 40 prosenttia on peräisin Pietarista. Nevajoki tuo myös neljänneksen Suomenlahden typpikuormasta.

Jukka Nurminen on antanut kuviaan John Nurmisen säätiön Puhdas Itämeri -hankkeen käyttöön. Hankkeen tavoitteena on saada kemiallinen fosforinpoisto Pietarin suurimpiin jätevedenpuhdistamoihin. Meillä menetelmä on ollut käytössä jo yli 20 vuotta. Ympäristövaikutuksia arvioivat asiantuntijat laskevat, että se vähentäisi Pietarin fosforipäästöjä lähes 60 prosenttia. Investointi olisi noin kaksi miljoonaa euroa. Sitä varten säätiö on perustanut rahaston, johon kerätään lahjoituksia yksityishenkilöiltä ja yrityksiltä.


Omat päästöt ratkaisevat rannikolla

Pietarin päästöt ratkaisevat, miltä tulevaisuus näyttää Suomenlahden ulapoilla. Rannikolla on kuitenkin tärkeintä, mitä mereen tulee kotimaasta.

Suomenlahden kaupunkien jätevedet pantiin puhdistukseen 1980-luvulla, ja asutuskeskusten rannat ovat kohentuneet huomattavasti. Kaupunkilahdet eivät silti ole palautuneet lähellekään luonnontilaa.

Maatalouden kuormittamat rannikkovedet eivät ole ympäristömääräyksistä huolimatta parantuneet, pikemminkin päinvastoin. Apua voisi olla esimerkiksi suorakylvöstä, jossa siemen pannaan muokkaamattomaan maahan. Päästöjen vähentäminen parantaisi vesien tilaa nopeasti siellä, missä pohjaan ei vielä ole sedimentoitunut suuria määriä ravinteita.

Päästöjä kannattaa vähentää kaukanakin sisämaassa, sillä suurimman osan ravinnekuormasta tuovat joet. Itämeren tila on suuren valuma-alueen summa.


Kosteikot ja järvet pidättävät

Itämeren kannalta myös sisävesien kunto on elintärkeä. Järvet ja jokisuistot keräävät matkalla hyvän osan ravinteista.

Järvi saattaa pidättää itseensä jopa 80 prosenttia siihen tulevasta fosforista. Jos järvi rehevöityy, pidätyskyky heikkenee. Huonossa tapauksessa pohjasta alkaa vapautua fosforia, ja järvestä tuleekin päästölähde.

Jokisuistojen pohjissa taas mikrobit muuntavat epäorgaanista typpeä kaasuiksi, jotka nousevat ilmakehään. Kunnon kosteikossa typestä poistuu ilmaan jopa 60-80 prosenttia.

Jos rehkiminen ei huvita, syy voi olla geeneissä.

Monia liikunta palkitsee hyvän olon tunteella, mutta kaikille palkintoa ei tule, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan. Olo saattaa olla hikilenkin jälkeen enemmän runneltu kuin rento.

”Osa suomalaisten liikkumattomuudesta saattaa selittyä negatiivisilla tuntemuksilla”, sanoo jutussa liikuntapsykologian professori Taru Lintunen Jyväskylän yliopistosta.

Ihmiseltä saattavat puuttua hyvät kokemukset ja liikunnallisen elämäntavan mallit.

Perimälläkin on sormensa pelissä. Naisilla jopa puolet liikuntanautinnon vaihtelusta selittyy geeneillä, miehillä kolmannes.

Näin osoittaa vuonna 2014 julkaistu suomalainen tutkimus, joka perkasi perintötekijöiden osuutta liikuntamotivaatioon.

Tarkkaa syytä eroihin ei tiedetä. Yksi ehdokkaista on aivojen dopamiinirata. Se palkitsee niin syömisestä, seksistä kuin liikunnasta.

Dopamiinikylpy tuottaa aivoissa huumaavan euforian. Tutkimusten mukaan järjestelmän häiriöt vähentävät koe-eläinten liikkumishaluja.

Viime kädessä geenit ohjaavat mielihyväkoneiston toimintaa. Dopamiinin valmistukseen tarvittavat geenit toimivat toisilla kenties vilkkaammin. Erityisesti naisilla on liikuntamielihyvän kokemisessa geneettistä vaihtelua.

Yksilöiden erot ulottuvat laajemmallekin. Kaikki eivät saa liikunnasta yhtä paljon hyötyä – ainakaan heti.

Sama harjoittelu saattaa vaikuttaa ihmisiin eri tavoin. Yhden kunto kasvaa kohisten, mutta toinen ei saa tuloksia, vaikka kuinka rehkisi. Tutkijat puhuvat yksilöllisestä vasteesta.

Kuitenkin vaikka oma elimistö tuntuisi olevan immuuni liikunnalle, se voi olla vain harhaa. Tutkimuksissa tuijotetaan usein suorituskykyyn ja lihasvoimaan. Ne eivät ehkä hetkahda pienestä rasituksesta, mutta veren rasva- ja sokeriarvot saattavat parantua merkittävästi. Siksi liikuntaa voi suositella kaikille.

Kysely

Onko liikunta tuskien tie?

Tutustu sisältöön ja lue uusi lehti digilehdet.fi:ssä.

 

Tieteessä 2/2018 

 

PÄÄKIRJOITUS

Kun viha vie

Vihapuhuja ratsastaa alkukantaisella reaktiolla.

 

PÄÄUUTISET

Unissa puhutaan rumia

Myöntisen päiväminän takaa kurkkii
kielteinen yöminä – hyvästä syystä.

Alienkivi on yksi miljoonista

Tähtienvälisiä asteroideja syöksyy
aurinkokunnan läpi jatkuvasti.

Nykyihminen seikkaili
ulos Afrikasta useita kertoja

Yhden ulostulon malli ei enää mitenkään
istu Aasian löytöihin.

Korallit kalpenevat kiihtyvää tahtia

Lämpenevät vedet riistävät
polyypilta elintärkeän kumppanin.

 

ARTIKKELIT

Migreeni vyöryy aivorungosta

Kun sähköt sekoavat hermokeskuksessa,
kipuviestit kiihdyttävät aivot hälytystilaan.

Esinisäkkäät
Maailman valtiaat ennen dinosauruksia

Kehitys kohti meitä käynnistyi jo silloin,
kun maapallon mantereet olivat vielä yhtä.

Siittiöt hukassa

Enää hälytyskellot eivät kilise van kumisevat.
Miesten siittiömäärät ovat romahtaneet.

James Bond
Harmaa agentti hurmasi maailman

Vastoin odotuksia huomaamaton vakooja sai
valtavan huomion. Kohu teki fiktiosta faktaa.

Liikenne jättää tiet

Visio on villi muttei utopiaa. Jokainen sopiva
maapala tarvitaan luonnolle ja ruoalle.

Ennen paras mies oli poikamies

Naiset ja seksi eivät ole aina olleet miehen mitta.
Elämän tärkeät asiat löytyivät pitkään toisaalta.

 

TIEDE VASTAA

Voiko pissa jäätyä kaarelle?

Haudataanko vainajat ilmansuuntien mukaan?

Mikä on puujalkavitsi?

Miksi kuusi kestää lumen painon?

Miten norppa löytää takaisin avannolle?

Voiko avaruusaseman palauttaa Maahan?

 

KIRJAT

Oma dna kantaa suvun historiaa

Marja Pirttivaara teki suomalaisille sukututkijoille uudenlaisen kätevän oppaan.

 

KUVA-ARVOITUS

Klassikkopalsta

kutsuu lukijoita tulkitsemaan kuvia lehden Facebook-sivustolle: facebook.com/tiede.fi

 

OMAT SANAT

Valoa kohti

Entisinä aikoina kantasana tarjosi myös lämpöä.

 

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea uusimman numeron jutut Sanoman Digilehdet-palvelussa.

Ellet vielä ole ottanut tilaukseesi kuuluvaa digiominaisuutta käyttöön, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.