Sopivissa oloissa talvi taikoo ihmemaan myös etelään. Kuva: Wikimedia Commons
Sopivissa oloissa talvi taikoo ihmemaan myös etelään. Kuva: Wikimedia Commons

Kunnon suomalainen toivoo valkoista talvea, mutta lumissa on eroja.

Lumi on olennainen osa Suomen talvea, ainakin toistaiseksi. Etelä-Suomessa on silloin tällöin lauhoja talvia ja pitkiä lumettomia jaksoja, mutta täysin mustat talvet vaanivat vasta tulevaisuuden uhkana ilmastonmuutosta koskevissa ennusteissa. Aktiivinen lumesta puhuminen alkaa heti ensimmäisten liukkaiden kelien tultua ja jatkuu kevättalven viimeisiin sateisiin.

Lumen keskeinen asema näkyy myös kielessämme, joka on lumesta rikas. Lumeen viittaavien sanojen tarkkaa määrää on kuitenkin mahdotonta laskea, koska sanasto elää koko ajan. Uusia sanoja voi muodostaa johtamalla, yhdistämällä tai entisiä sanoja muuntelemalla.

Lumeen ja lumentuloon liittyy asiasisällön lisäksi monenlaisia tunteita, ja niitäkin voidaan tuoda esiin sanaston avulla. Itse kielikään ei ole samanlaista aina ja kaikkialla. On murre-eroja, tyylieroja, tilanne- ja puhujakohtaisia eroja, tunnetilan eroista puhumattakaan. Esimerkiksi se, mitä asiaproosassa kutsutaan lumihiutaleeksi, voi murteissa olla esimerkiksi hiuke, höytäle tai siukale.

Murteissa lumihiutaleita on ahkerasti nimetty myös olomuodon mukaan. Isot, toisiinsa takertuvat hiutaleet voivat olla akanhattaroita, hetaleita tai kinnaksia. Jalkarätti ja lolli tähdentävät hiutaleen raskautta. Pakkasella ilmassa leijailee hahtuvia ja hömmyjä. Höhtyvä taas tarkoittaa erityisen keveää ja hipe hyvin pientä, auringossa kimaltavaa pakkashiutaletta.

Omansa ilmassa ja maassa

Lunta voi myös sataa monella tapaa. Jos hienoa pakkaslunta sataa hiljalleen, on kysymyksessä haverinsiite, pakkasenharu tai pakkasenhiutu. Harvakseltaan satavat pakkasenkiukut, -syötit ja -vihat enteilevät sään lauhtumista. Suojasäällä sataakin sitten jo vetistä lopakkaa, räntää tai soulia.

Myös maahan päätynyttä lunta voi tarkastella monesta näkökulmasta. Äskettäin sataneen, hohtavan valkoisen lumen vanha nimitys on viti. Vaikka se on itsenäisenä sanana nykyään harvinainen, sitä käytetään vertauskuvallisesti puhtautta tähdentävänä etuliitteenä. Moni meistä muistaa vielä Visko-pesujauheen mainoksen, jossa tehtiin vitivalkoista vaivatta.

Vaikka suomalaisen silmä lepää hohtavaa lunta katsellessa, etenkin kaupungeissa tarvitaan nykyään enemmän kuraista ja sohjoista sanastoa. Kaduilla riittää flossakkaa, hölsää tai talskua.

Kelit lumen mukaan

Entisaikaan ihmisiä kiinnosti erityisesti se, miten lumi vaikutti liikkumiseen ja työntekoon. Kun ei vielä ollut koko maan kattavaa julkista tieverkostoa eikä talvikunnossapitoa, oli itse oltava selvillä siitä, millä keleillä matkaan kannatti lähteä ja mitä kautta. Umpihankeen eli uppuraan puskeminen oli hullun hommaa, viisas pysytteli oikealla tolalla eli entisellä ajojäljellä.

Lumisateen mahdollisuus oli otettava huomioon matkan suunnittelussa. Lyhytaikainen iili eli kuuro ei vielä haitannut, mutta pitempään kestävä purku, pyry, tuisku tai ryöppy oli todellinen vaara. Se saattoi sulkea tien kokonaan, varsinkin jos kova tuuli kasasi kulkijan esteeksi hiereitä, nietoksia tai triivuja. Kulkemisen saattoi tehdä hankalaksi myös maata peittävä paksu pakkaslumi, nattura, ja suojasäällä matkaa hidasti kiinni tarttuva takkala.

Kevättalvella matkaan kannatti lähteä aikaisin aamun hankikelillä. Kantohangen pinnalla oleva kerni tai sevä kesti ainakin suksimiehen painon ja joskus jopa hevospelit. Myöhemmin päivällä auringon paiste pehmitti lumen tai tien pinnan, lumesta tuli moraa ja huove eli suojakeli oli raskasta kulkea. Talvi päättyi kelirikkoon, rospuuttoon ja römppään, jolloin matkalle ei ollut järkevää lähteä ollenkaan.

Nykysuomalaisilla on kehittyneemmät menopelit, mutta eivät keliongelmat tuntemattomia ole. Ajoteillä näkyvyyttä samentaa pöllyävä tuprakka, kova tuuli juoksuttaa vastaan hauhtoa, ja pakkassäällä liikennettä haittaa kitkalumi.

Ihan oikeita sanoja

Esimerkkejä lukiessaan yksi ja toinen epäili varmaan, ettei mainittuja sanoja ole olemassakaan. Ovatko ne tosiaan suomalaisten tuntemia lumisanoja? Vastaus on kyllä ja ei.

Kaikki sanat on poimittu todellisesta kielenkäytöstä, joskaan ei välttämättä 2000-luvun suomesta. Sanoja on kymmenien vuosien ajan kerätty murteista, yleiskielestä ja muista lähteistä, eikä kukaan yksittäinen suomalainen, ei ainakaan muu kuin sanastontutkija, tunne  kaikkia lumisanoja. Monet sanat ovat alun perinkin olleet käytössä vain suppealla alueella, ja monet ovat käytännössä jo unohtuneet, kun ilmaisutarpeet ovat muuttuneet.

Toisaalta lumisanastoa syntyy koko ajan lisää, ja vanhatkin sanat saavat uusia merkityksiä.  Auraaminen on laskettelurinteessä aivan erilaista toimintaa kuin lumisella maantiellä. Kuurankukka tarkoittaa jääkiteiden kukkamaista muodostelmaa, mutta lumikukka on laskettelijan tekemä tietynlainen käännös.

Uusien sanojen muoto ja merkitys liittyvät yleensä tavalla tai toisella ennestään tuttuihin aineksiin, mutta silti uusista sanoista ei voi automaattisesti päätellä, mitä ne merkitsevät. Siitä päättää kieliyhteisö, joka sanoja luo ja käyttää.

Kaisa Häkkinen on Turun yliopiston suomen kielen professori.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2013
 

Hiutaleita

Isoja: akanhahtuva, -hattara, -palli, -pallo  tai -pommi, hetale, höhtyvä, jalkarätti, karvahanska, -­hattu, -kinnas  tai -rasa,  kintas, lapsennuttu, -riepu  tai -rätti, lolli, lollo, tallukas, ukonpala tai -palli.

Keveitä: hahtuva, hipe, höhtyvä, hömmy, höyde, höyty, höytyvä, höyty, höytä tai höytäle, jäänsydän, kimalle, kissansuola, lumenkauna, pakkasenkypenä tai -säen, ryyni.
 

Satelee

Pakkasella: haverin-,huotarin- tai iisakinsiite, pakkasen­haru, -hiutu, -ilo, -kiuhtu tai kuura, sarvenkraappu, sarvijauho.

Lauhtuessa: kylmänitu, pakkasenkiukut, -ruoka, -siemen, -sydän, syötti,­ -vihat tai -vihoitus.

Suojasäällä: lopakka, lopaska, mätä­lumi, rämpse, rämpsy, räntä, räntse, räpäskä, rätikkä, römpsy, souli.


Kelejä

Kantaa kulkijaa: hanki, kerste, koro, sevä

Viivyttää kulkijaa: hiere, huove, hyyvös, karjas, kinos, mora, nattura, nietos, niete, nuoska, nätä, reusku, ryhmy, takkala, takkela, triivu, umpi, umpu, uppura.

Haittaa autoilijaa: hauhto, juoksu- tai tuoksulumi, kitkalumi, kitu, kiurannes, tuprakka, umulumi, viki.


Maassa

Pakkasella: höhelö, höhkä, höhövä, hössö, hösy, hötti, höttyrä, höttö, hötö, höyhkä, höyhtä, höytö, nähtä, nöyhtö, utukka.

Suojasäällä: flossakka, holse, holskanne, holske, holste, holstikko, hyhmä, hyyhde, hölsä, hölsy, hölsö, hölste, hösle, höslä, klossakko, lopaska, lose, loska, lumenmäski, molskanne, molske, plotaska, sohjo, sohka, sohle, sohma, solse, solska, soltse, sopaska, soppa, söltse, tolsku, ypyli.