Itsemurha oli hurja hinta elämäntyöstä - varsinkin, jos sen maksoi syytön mies.



Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2008



Syyskuun 23. päivänä 1926 Wienin lähistöltä vuoristopolun varresta löytyi kuollut mies. Vainaja oli ampunut itseään päähän. Tapaus osoittautui varsinaiseksi sensaatioksi, kun miehen henkilöys selvisi. Hän oli Paul Kammerer, vasta 46-vuotias itävaltalainen biologi, jota aivan äskettäin oli ylistetty Charles Darwinin manttelinperijäksi.


Ratkoi vuosisadan kiistaa

Kammererin tapaus liittyy evoluutiobiologien suureen väittelyyn siitä, periytyvätkö hankitut ominaisuudet. 1800-luvun alun merkittävä ranskalainen luonnontieteilijä Jean-Baptiste Lamarck oli sanonut kyllä, vuosisadan lopun suuri vaikuttaja Darwin taas väittänyt ei.

Kammerer kuului lamarckilaisiin ja koetti koko elämänsä ajan todistaa periytymisen. Tutkimuksissaan hän käytti muun muassa tulisalamantereita, joilla on keltaisia täpliä muuten mustassa ihossa. Kammerer kasvatti niitä sekä mustalla että kellanvaalealla maaperällä. Sukupolvi toisensa perään mustan maan yksilöt menettivät täpliään, kun taas keltaisen maan eläjät saivat täpliä lisää ja muuttuivat keltaisemmiksi. Kammerer piti tätä merkkinä siitä, että edellisten sukupolvien hankkimat ominaisuudet periytyvät jälkipolviin.

Lisätodisteita hankkiakseen hän siirtyi tekemään kokeita kätilösammakoilla.


Maine tuli, maine meni

Toisin kuin useimmat muut sammakot kätilösammakot parittelevat maalla. Siksi koiraiden eturaajoista puuttuvat kutukyhmyt, pienet tummat nystyt, joilla muut lajit saavat märästä kumppanistaan pitävän otteen.

Kammerer pakotti kätilösammakot parittelemaan vedessä ja odotti, millaisia muutoksia niille kehittyisi. Kuuden sukupolven jälkeen merkit olivat selvät: koiraille ilmaantuivat tummat tarttumatyynyt.

Kammerer julkaisi tutkimuksensa Nature-lehdessä toukokuussa 1923. Siitä tuli sensaatio. Kammereria verrattiin Darwiniin. Sanomalehdet ympäri maailman nostivat hänet etusivuilleen. Kammerer teki luentomatkoja Englantiin ja Yhdysvaltoihin.

Suosiota kesti kolme vuotta. Sitten elokuussa 1926 Amerikan luonnonhistorian museon sammakko- ja matelijaekspertti G. Kingsley Noble ilmoitti, että kätilösammakon kutukyhmyt olivat huijausta.

Noble oli käynyt Wienissä, tutkinut ainoan vielä tallella olleen tutkimussammakon ja löytänyt nystystä tussia. Kammerer kiisti huijauksen ja syytti entistä apulaistaan sabotaasista. Maine oli kuitenkin mennyt, ja kuusi viikkoa myöhemmin biologi tappoi itsensä. Monet pitivät tätä todisteena siitä, että Kammerer todella oli huiputtanut tiedeyhteisöä eikä voinut elää tekonsa kanssa.


Mysteeri yhä ratkaisematta

Kätilösammakon tapaus on edelleen arvoitus. On selvää, että kutukyhmyä oli käsitelty, mutta kuka sen oli tehnyt ja missä välissä? Cambridgen yliopiston parhaat darvinistiset eläintieteilijät olivat tutkineet täsmälleen saman yksilön läpikotaisin, kun Kammerer 1923 vieraili kaupungissa. He eivät olleet havainneet merkkiäkään huijauksesta.

Joidenkin mielestä sabotaasi oli tehty sen jälkeen, kun Kammerer palasi Wieniin. Syyllinen saattoi olla joku hänen vihamiehistään, sillä niitä häneltä ei puuttunut. Wienin yliopistossa vaikutti 1920-luvulla monia nousevaa natsiliikettä tukeneita tutkijoita, jotka eivät katsoneet hyvällä pasifistiksi ja sosialistiksi tiedettyä kollegaansa.

Jotkut ovat esittäneet, ettei koko tapaukseen liity tietoista huijausta. Ehkä joku yliopistossa vieraillut luennoitsija oli koettanut pelastaa viimeisen todistuskappaleen ja ruiskuttanut koe-eläimen nystyyn tussia parantaakseen sen säilyvyyttä ja näkyvyyttä. Periaatteessa kuka tahansa olisi voinut päästä peukaloimaan sammakkoa, sillä Kammerer itse oli tutkimusrahoituksen ehdyttyä lopettanut työnsä yliopistossa jo vuonna 1923.


Koko elämä huonolla tolalla

Väriaineen löytyminen ei välttämättä ollut ainoa syy Kammererin itsemurhaan. Kaiken ylistyksen keskelläkin hän oli ilmeisesti ollut koko ajan masentunut. Ensimmäinen maailmansota oli ajanut Itävallan lamaan, ja Kammererkin oli joutunut taloudelliseen ahdinkoon. Kun tämän päälle tulivat huijaussyytökset, masennus syveni.

Kammererille tarjottiin kuitenkin töitä Moskovan yliopistossa, jossa lamarckismi oli edelleen voimissaan. Sitten tuli takaisku rakkaudessa. Naisystävä ilmoitti, ettei lähde Moskovaan. Tämän tiedon saatuaan Kammerer päätti päivänsä.



Jani Kaaro on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Lisälukemista: Anto Leikola, Kätilösammakon arvoitus. Kirjoitelmia biologian vaiheista ja vaiheilta. WSOY 1975.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25796
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.