Lähes 20 vuotta sammakoita piinannut tappaja on tunnistettu pandemian lailla leviäväksi sienitaudiksi. Syyllisen selviäminen huojentaa - ja huolestuttaa: tutkijat pelkäävät, että ilmaston lämmetessä ahdinko uhkaa muitakin lajeja.


pandemian lailla leviäväksi sienitaudiksi. Syyllisen selviäminen huojentaa
- ja huolestuttaa: tutkijat pelkäävät, että ilmaston lämmetessä ahdinko
uhkaa muitakin lajeja.


Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2006



Huhtikuu 1987 Costa Ricassa Monteverden sademetsässä. Sataa, tuulee, on hyytävän kylmä. Jalat painuvat polvia myöten mutaan, ja vuorenrinteitä peittävä sumu vaihtuu paksuiksi pilviksi.

Tällaisissa oloissa kenttäbiologi Martha Crump nousi todistamaan harvinaista näkyä: kultakonnat olivat kudulla sadeveden täyttämissä lammikoissa. - En ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Yli sata häikäisevän oranssia konnaa seisoi puun tyvelle muodostuneessa lammikossa kuin pienet patsaat. Ne loistivat kuin jalokivet metsän hämärässä, Crump muistelee.

Hyvin harvat ihmiset ovat päässeet todistamaan kultakonnien kutua. Kirkkaan kullanoranssit koiraat ja täplikkäät naaraat tulevat esiin vain muutamaksi viikoksi huhtikuun kylminä, sateisina aamuina.¬ Silloin naaraat saavat selkäänsä kymmeniä koiraita, jotka saattavat taistella parittelukumppaneista useita tunteja. Kudun päätyttyä konnat katoavat kuin maan nieleminä.

Crump palasi katsomaan kultakonniaan joka aamu niin kauan kuin kutua kesti. Laji oli löytynyt vasta 1960-luvulla, eikä sitä tavattu missään muualla kuin Monteverdessä.

Kun Crump palasi Monteverdeen keväällä 1988, lammikot olivat autioita. Hän jatkoi etsintöjä vielä seuraavana vuonna, mutta kultakonnista ei näkynyt jälkeäkään - eikä ole näkynyt myöhemminkään.

Kato ei käynyt järkeen

Kultakonnien katoaminen oli täysi mysteeri. Miksi keskellä metsää elävä runsaslukuinen laji häviää¬ noin vain? Eikä siinä ollut koko tarina.

- Kultakonnien katoamisen aikoihin romahtivat 20 muun sammakkolajin kannat, Crump sanoo.

Crump kertoi havainnoistaan herpetologien kansainvälisessä konferenssissa Canterburyssa 1989. Tämän jälkeen useat tutkijat pysäyttivät hänet ja kertoivat samanlaisista mystisistä tapauksista.

Kertojien joukossa oli Kalifornian Berkeleyn yliopiston herpetologian professori David Wake, joka oli tehnyt kenttätutkimusta Sierra Nevadan vuoristossa. - Vielä 1970-luvulla sammakoita oli niin paljon, että oli vaikea kävellä astumatta niiden päälle, Wake sanoo. - 1980-luvun lopulla sammakot olivat kadonneet. Täydellisesti. Se oli sokki.

Vuonna 1994 Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskuksen biologit Charles Drost ja Gary Fellers jatkoivat huolestuttavien havaintojen sarjaa Yosemiten kansallispuistossa. 1910-luvun lopulla puistossa oli 70 vilkasta kutupaikkaa, nyt enää 26, ja sammakkolajit olivat huvenneet seitsemästä neljään.

Romahdukset tuntuivat järjenvastaisilta. Jos joku olisi myllännyt sammakoiden elinympäristöt katerpillarilla, katoaminen olisi ollut selitettävissä. Sukupuuttoja ilmeni kuitenkin suojelualueilla, joilla sammakoiden olisi pitänyt olla turvassa.

Kadoista saapui yhä uusia tietoja. Sammakot olivat pinteessä Ecua¬dorissa, Venezuelassa, Brasiliassa, Puerto Ricossa, Australiassa. Tutkijat vakuuttuivat, ettei kyse ollut yksittäistapauksista. Heillä oli käsissään maailmanlaajuinen ilmiö.

Pohjoisessa surmasi aurinko

Samoihin aikoihin, kun tieto sammakkoeläinten kohtalosta kiiri maailmalle, Oregonin yliopiston eläintieteen professori Andrew Blaustein oli kenttätöissä Kaskadivuoristossa. Hän aikoi tapansa mukaan kerätä lammista lännenkonnia, mutta tällä kertaa tapahtui jotakin poikkeuksellista. Sammakoiden kutu mätäni nopeasti valkoiseksi, haisevaksi mönjäksi. Vain kourallinen nuijapäitä jäi henkiin.

Blaustein uskoi, että selityksen täytyi löytyä vuoriston oloista. Monien vuoristolajien kannat olivat näet vähentyneet romahdusmaisesti, mutta alempana elävien lajien¬ populaatioissa ei ollut havaittu muutoksia.

- Tiesimme, että UV-B-säteilyn määrä oli lisääntynyt otsonikerroksen ohentuessa ja että vaikutukset tuntuisivat ensimmäiseksi vuoristossa, Blaustein muistelee.

Blausteinin tutkijaryhmä altisti yhdeksän eri sammakkolajin munia luonnolliselle UV-B-säteilylle ja löysi selvän kytköksen säteilyn ja kuolleisuuden väliltä. Säteilylle altistetuista lännenkonnan munista kuoli 40 prosenttia, ja eräällä salamanterilajilla kuolleisuus oli peräti 90 prosenttia. - Päättelimme, että UV-B tappoi munia, aiheutti vaikeita epämuodostumia ja altisti nuijapäät taudinaiheuttajille, Blaustein sanoo.

Blaustein osui oikeaan. Sittemmin selvisi, että lännenkonnat - ja useat muutkin pohjoiset lajit - kestävät huonosti UV-B-säteilyä, koska niiden soluissa on vähänlaisesti dna-vaurioita korjaavaa fotolyaasi-entsyymiä. Kun tällaiset auringonpaahteeseen tottumattomat lajit altistuvat runsaalle säteilylle, niiden kannat voivat romahtaa hyvin nopeasti.

Australia tarjosi laboratorion

Auringon haitallinen säteily saattoi siis selittää pohjoisten vuoristolajien katoamisia, mutta ei tropiikissa tapahtuvia romahduksia. Esimerkiksi Australiasta oli 15 vuoden aikana hävinnyt 14 sammakkolajia, vaikka UV-B-säteilyn määrä ei ollut merkittävästi lisääntynyt.

Yhden pienen mantereen laajuinen sukupuuttoaalto tarjosi tutkijoille kenttälaboratorion. Nyt voitiin kerralla vertailla kaikkien kadonneiden lajien elintapoja ja -ympäristöjä.

Kun William Laurance, Keith McDonald ja Richard Speare sijoittivat sukupuutot kartalle ja piirsivät niille aikajanan, tappajan ääriviivat hahmottuivat. Sukupuuttoaalto alkoi Brisbanen lähistön vuoristometsissä 1970-luvun alussa ja eteni sieltä pohjoiseen noin sadan kilometrin vuosivauhtia. Uuden populaa¬tion saavutettuaan se teki tuhoisaa jälkeä: koko populaatio saattoi kadota muutamassa kuukaudessa.

Epidemian aiheuttaja oli täysi mysteeri. Oliko kyseessä kokonaan uusi patogeeni, vai oliko jokin vanha virus tai bakteeri muuttunut ärhäkämmäksi? Vastauksia löytääkseen tutkijat tarvitsivat sairastuneita yksilöitä. Tauti kuitenkin raivosi kuin maastopalo ja vei aina kaikki sairastuneet mukanaan.

Tappaja iskee ihoon

Vuonna 1993 tutkijoita kohtasi onnenpotku: Big Tablelandin vuoristossa puhkesi epidemia, jonka uhreja päästiin tutkimaan.

Sammakot olivat apaattisia ja velttoja, ja ne istuivat paikallaan takaraajat tiukasti ruumista vasten painettuina. Niiden ihossa oli haavaumia tai rakkuloita, ja sairauden edetessä nahka kuoriutui suurina riekaleina.

Salaperäinen taudinaiheuttaja löytyi lopulta juuri tästä pois kuoriutuvasta ihosta. Nahanriekaleet kuhisivat tieteelle aiemmin tuntematonta sientä, joka sittemmin sai nimen Batrachochytrium dendrobatidis. Sen aiheuttamaa tautia kutsutaan puolestaan kytridiomykoosiksi.

Kytridiomykoosin löytyminen oli suuri tieteellinen läpimurto. Kun tautia nyt osattiin etsiä, sitä löytyi yhä uusista paikoista: Panamasta, Ecuadorista, Venezuelasta, Uudesta-Seelannista ja Espanjasta. Kun herpetologit kävivät läpi museonäytteitä, selvisi, että Kanadassa tautia oli ollut jo 1961.

Raskaustesteistä riesaksi

2000-luvun alussa Etelä-Afrikan North-West-yliopiston eläintieteilijä Che Weldon penkoi kotimaansa museoiden näytteitä etsien jälkiä kytridio¬mykoosista. Kun hän löysi sientä 1938 talletetusta kynsisammakosta, mysteerin palaset näyttivät asettuvan kohdalleen.

Ensinnäkin Weldonin löytö on ylivoimaisesti varhaisin havainto kytridiomykoosista, joten tauti on todennäköisesti afrikkalaista alkuperää. Toiseksi sieni ei sairastuta kynsisammakoita, joten ne sopivat taudin kantajiksi ja levittäjiksi. Kaiken lisäksi kynsisammakoita on rahdattu ympäri maailmaa, mikä selittää lajin lähes maailmanlaajuisen levinneisyyden.

Kynsisammakkokauppa alkoi vuonna 1934, jolloin nämä sammakot korvasivat jänikset raskaustesteissä. Sammakoihin ruiskutettiin naisen virtsaa, ja jos nainen oli raskaana, virtsan sisältämät hormonit saivat sammakon munat kehittymään. Kynsisammakoita käytettiin raskaustesteissä monissa yliopisto¬sairaaloissa - myös Suomessa - vielä 1950-luvulla.

Kun nykyaikaiset raskaustestit saatiin käyttöön, kynsisammakoilla oli yhä kysyntää immunologian, embryologian ja molekyylibiologian koe-eläiminä. Etelä-Afrikasta myytiin vuosittain kymmeniätuhansia yksilöitä, joista osa varmasti kantoi kytridiomykoosia. Jos niitä pääsi - tai päästettiin - karkuun ja luontoon, tauti levisi kutuvesiin ja paikallisiin sammakkoeläimiin.




Suomessa rajuja kannanvaihteluja

Suomen sammakot voivat vielä hyvin maailman lajitovereihin verrattuna, mutta kannat vaihtelevat täälläkin voimakkaasti. Etelä-Suomessa ne suorastaan romahtivat vuodesta 2002 vuoteen 2003.

-  Luultavasti sammakot kuolivat talvehtimisen aikana, sillä talvi 2002-2003 oli poikkeuk¬sellisen kuiva, sanoo sammakoita väitöskirjatyötään varten seurannut Henna Piha Helsingin yliopistosta.

Kukaan ei toistaiseksi tiedä, miten hyvin sammakot ovat sopeutuneet rajuihin kannanvaihteluihin.

- Meillä ei ole valtakunnallista sammakkoeläinten seurantajärjestelmää, joten emme voi luotettavasti arvioida kannoissa tapahtuvia muutoksia, sanoo akatemiaprofessori Juha Merilä Helsingin yliopistosta. Hänen mielestään seuranta voitaisiin järjestää samalla tavoin kuin talvilintulaskenta, antaa se harrastajien hoitoon.

Turun yliopiston tutkijan Markus Aholan havainnot viittaavat siihen, että sammakot voivat nousta kannanvaihteluiden aallonpohjasta melko nopeastikin. Ahola on seurannut, miten minkin hävittäminen vaikutti ulkosaariston luodoilla eläviin sammakoihin. Kannat 30-kertaistuivat seitsemässä vuodessa.



Vie kaikki nopeasti



Karen Lips





Muuttuvat säät suosivat



Alan Pounds





Jani Kaaro on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.



 

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25798
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.