Kaviaarikalaa yritetään palauttaa Itämereen. Palautettava laji vaihdettiin lennossa, sillä tutkijoiden yllätykseksi meillä olikin elänyt sammen Amerikan-serkku.

Teksti: Hannu Lehtonen

Vuonna 1994 Saksassa perustettiin yhdistys Gesellschaft zur Rettung des Störs, jonka tarkoituksena oli pelastaa sukupuutolta eurooppalainen sampi eli Acipenser sturio. Pelastusyrityksiin ryhdyttiin sananmukaisesti viime tipassa, sillä jokseenkin kaikki sampikannat olivat tuhoutuneet tai kriittisessä tilassa. Ainoastaan yhden populaation tiedettiin varmasti elävän, joskin henkitoreissaan: Etelä-Ranskassa Biskajanlahden Gironde-joessa ja eräissä sen sivujoissa.

Tarkoituksena oli tehdä vielä voitava myös Itämeren sammen pelastamiseksi. Se oli kuitenkin jo myöhäistä. Viimeisin sampihavainto Itämerestä saatiin 23. toukokuuta 1996 Virosta Saarenmaan vesiltä, mistä pyydystettiin rysällä lähes kolmemetrinen ja 136-kiloinen jättiläinen. Edellisestä Itämeri-löydöstä ehti kulua pitkä tovi, sillä se tapahtui vuonna 1972. Suomen viimeinen sampihavainto on 1930-luvulta.

Itämeren sampi olikin sinisampi!

Sammenpelastusyhdistys ryhtyi ponnekkaasti toimeen. Ensimmäiseksi ja kiireellisimmäksi tavoitteeksi otettiin emokalojen saaminen viljelyyn. Asiasta julkaistiin vuonna 1999 näyttävä etsintäkuulutuskin, jota levitettiin kaikkiin Itämeren maihin (ks. Tiede 2000 5/1999, s. 26–29).

Koska sampi on äärimmäisen harvinainen, hankkeen odotettiin kestävän vähintään kymmenen vuotta. Hurskaana toivomuksena oli saada kokoon kymmenen sampea: viisi naarasta ja viisi koirasta.

Niinhän siinä sitten kävi, ettei sampia löytynyt ainuttakaan. Itämeren sampi katsottiin lopullisesti menetetyksi.

Tässä vaiheessa ilmaantui tieteellinen uutispommi. Saksalainen Arne Ludwig työryhmineen oli tutkinut museonäytteistä ja arkeologisista luukilpilöydöistä sampien dna:ta ja julkaisi vuonna 2002 Science-lehdessä mullistavan havainnon. Itämeren sampilaji oli vaihtunut toiseksi noin tuhat vuotta sitten. Sampi, Acipenser sturio, oli asteittain korvautunut pohjoisamerikkalaisella sinisammella, Acipenser oxyrinchuksella.

Sampilajeilla on kaukaiset yhteiset esivanhemmat. Jakautumisen kahteen lajiin katsotaan alkaneen, kun Euroopan ja Pohjois-Amerikan mantereet 15–20 miljoonaa vuotta sitten etääntyivät toisistaan niin paljon, että pariutumiset Atlantin yli tulivat epätodennäköisiksi. Ludwigin työryhmän havainto Amerikan-tulokkaista Itämeressä kuitenkin osoittaa, että vaelluksia tapahtuu jossain määrin.

Nykyisen Itämeren alueelle sammen oletetaan tulleen pleistoseenikauden jälkeen vähintään noin 3 000 vuotta sitten. Alkuperäinen laji on arkeologisten näytteiden perusteella siis sampi, Acipenser sturio. Sinisammet vaelsivat tänne noin 1 200 vuotta sitten ja vähitellen syrjäyttivät alkuperäisen lajin. Kummankin dna:ta on löydetty vielä 800 vuotta vanhoista Itämeren alueen näytteistä, mutta tämän jälkeen sinisampi työnsi sammen tieltään. Sen sijaan Pohjanmeren ja Atlantin alueella pysyi dna-tutkimusten perusteella alkuperäinen eurooppalainen sampi.

Mikä sitten aiheutti muutoksen, joka mahdollisti sinisammen voittokulun Itämeressä? Arne Ludwig ryhmineen päätteli, että kun ilmasto viime vuosituhannella niin sanotun pienen jääkauden aikana kylmeni, Itämeren sammen lisääntymismenestys heikkeni. Amerikan puoleisesta Atlantista tulleet sinisammet täyttivät syntyneen tyhjiön.

Sinisampi nimittäin lisääntyy 13–18-asteisessa vedessä, mutta sampi tarvitsee yli 20-asteista. Sellaista ei viileämmässä ilmastossa enää ollut kuin satunnaisesti.

Ne voisi luokitella samaksi lajiksikin

Ulkonäöltään sampi ja sinisampi ovat kuin kaksi marjaa. Asiantuntijoidenkin on vaikea erottaa niitä toisistaan ilman dna-tutkimuksia. Monet tutkijat ovatkin kritisoineet erittelyä ja pitävät niitä saman lajin alalajeina.

Kummankin lajin pituus voi olla yli 4 metriä, tavallisesti kuitenkin 1–2 metriä. Selässä on 9–16, kyljissä 24–40 ja vatsapuolella 8–14 kilpeä kahdessa rivissä. Kilvet ovat isoja. Viiksisäikeet eivät taivu ylähuuleen asti.

Sampi esiintyi aikoinaan yleisenä Mustaltamereltä Itämereen ulottuvalla alueella ja alueen suurimmissa joissa. Itämeressä sammen kutujokia ovat olleet ainakin Niemen, Oder, Veiksel, Väinäjoki ja Neva. Sisävesikantoja on elänyt Laatokassa ja Äänisessä, mutta ne ovat hävinneet sukupuuttoon. Viimeinen varma havainto Laatokasta on vuodelta 1984.

Liikakalastus, jokien patoaminen ja likaantuminen tuhosivat sampikannat Euroopasta yksi toisensa jälkeen. Amerikan puolella sinisammella on mennyt paljon paremmin. Kannat ovat yleensä elinvoimaisia Meksikonlahden ja Quebecin välisellä alueella, ja lajia kalastetaan jopa ammattimaisesti.

Nyt istutetaan sinisampia

Koska Itämerestä jo hävinnyt sampilaji todettiin sinisammeksi, pelastajat päättivät vuonna 2002 yrittää sen palauttamista Itämereen eurooppalaisen sammen asemesta. Emokalojen löytäminen Itämerestä katsottiin mahdottomaksi, joten eräässä vaiheessa harkittiin myös Gironde-joen kannan kotiuttamista Itämeren alueen jokiin. Ajatuksesta kuitenkin luovuttiin.

Viimein vuonna 2004 saksalaiset ja puolalaiset toivat kalanviljelylaitoksilleen sinisammen mätimunia ja poikasia, jotka olivat peräisin Kanadan Saint John -joesta. Istutukset aloitettiin vuonna 2007 Oderilla ja Veikselillä sekä eräillä niiden sivujoilla.

Kaikkiaan tähän mennessä on istutettu lähes 200 000 sampea, pääosa 1,5–2 sentin mittaisina poikasina mutta useita tuhansia kymmenien senttien tai jopa yli metrin pituisina. Suurimmat istukkaat on varustettu kalamerkein.

Joitakin sinisampia on jo löydetty pyydyksistä Etelä-Itämerestä. Ensimmäinen takaisin saatu yksilö ui kampelaverkkoon 400 kilometrin etäisyydellä vapautuspaikasta vain kymmenen päivää istutuksen jälkeen. Useita melko nopeasti kasvaneita yksilöitä on tavattu erityisesti istutusjokien suualueelta. Lukuisia sinisampia on päätynyt kalastajien pyydyksiin myös Tanskassa ja Ruotsissa.

Ongelmana on ollut se, että suuri osa sammista takertuu kalastajien verkkoihin melko pian istutuksen jälkeen. Sammenpelastamisyhdistyksessä kuitenkin uskotaan, että kohdejokiin saadaan vähitellen syntymään itsensä ylläpitävä sinisampikanta.

Veden laadun puolesta Oder vaikuttaa lupaavimmalta. Veikselistä on aikojen kuluessa perattu muun muassa pohjakivet melko tarkoin pois, eikä veden laatukaan ole yhtä hyvä kuin rajajoki Oderissa.

Suomen jokiin ei sinisammen kotiuttamista ole edes harkittu. Osasyynä lienee se, ettei lajin tiedetä koskaan lisääntyneenkään alueellamme. Suurimmat jokemme ovat Tornionjokea lukuun ottamatta lisäksi padottuja, mikä tekee kotiuttamisyrityksistä mahdottomia. Rannikkovesistämme laji sen sijaan saatetaan löytää aika piankin.

Viime vuosina Suomesta saadut sammet ovat olleet istutettuja tai viljelykasseista karanneita venäjänsampia, tähtisampia ja siperiansampia.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2011

Hannu Lehtonen on kalataloustieteen professori Helsingin yliopistossa. 

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25799
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1194
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.