Kuva: Nina / Wikimedia Commons
Kuva: Nina / Wikimedia Commons

Ihanteet ovat yksi asia, lajityypillinen käytös toinen.

Ihmislajilla on vähemmän taipumusta elinikäiseen parisuhteeseen kuin nykyiset ihanteemme edellyttävät. Yhdysvaltalaisen Rutgers-yliopiston antropologian professori Helen Fisher on perehtynyt elämäntyönään rakkauden biologiaan. Hän on kaivautunut YK:n vuosikirjoista keräämiinsä maailmanlaajuisiin avioerotilastoihin ja havainnut, että maasta toiseen ja vuosikymmenestä toiseen avioerot ovat runsaimmillaan jo noin neljän vuoden kuluttua avioliiton solmimisesta. Hanakimmin ihmiset eroavat vähän alle kolmekymppisinä.

Fisher arvelee, että neljän vuoden parisuhde periytyy pitkien aikojen takaa. Metsästäjä-keräilijäyhteisöissä naiset imettivät pitkään, söivät vähärasvaista ruokaa ja saivat paljon liikuntaa. Siksi lapsen synnyttyä kesti pitkään, ennen kuin naisen kuukautiskierto palasi ja hän saattoi tulla uudelleen raskaaksi. Tavallinen synnytysväli oli neljä vuotta. Miehen ja naisen parisuhde saattoi kehittyä kestämään juuri sen ajan, että yhteinen lapsi saatiin kasvatettua yli työläimmän vaiheen. Sen jälkeen molemmat saattoivat valita uuden kumppanin ja saada uuden lapsen.

Evoluutio näyttää istuttaneen meihin kolme taipumusta, jotka kaikki ohjaavat pariutumista mutta palvelevat erilaisia tarkoituksia ja kiskovat meitä eri suuntiin. Himo ajaa etsimään seksiä usean partnerin kanssa ja hankkimaan perimältään monipuolisia jälkeläisiä. Romanttinen rakkaus keskittää energian suosikkikumppaniin ja säästää näin aikaa ja vaivaa. Kiintyminen sitoo miestä ja naista toisiinsa, jotta he pystyvät yhteisvoimin huolehtimaan lapsistaan.

Älä riko onnellista kotia

Onko ihminen siis samanlainen kuin useimmat muutkin pareja muodostavat eläimet? Harva laji sitoutuu samaan kumppaniin eliniäksi. Tavallisempaa on pariutua uudelleen ja uudelleen.

Yli puolet suomalaisista ja amerikkalaisista avioliitoista kuitenkin kestää. Aiemmin kesti vielä suurempi osa, kun kulttuuri karsasti eroa tai kielsi sen kokonaan. Yhteen mentiin ja yhdessä pysyttiin myös taloudellisista syistä.

Edelleen avioliitoilla on yksi suuri tarkoitus parisuhteen itsensä ulkopuolella. Se on lasten hankkiminen ja kasvattaminen. Erityisesti lasten takia kuulee paheksuttavan, että ihmiset eroavat helposti.

"Älä riko onnellista kotia", kirjoitti lääkäri-kirjailija Juhani Seppänen loppuvuodesta Ilta-Sanomissa. Seppäsen mukaan avioliitto on sopimus, joka tehdään lasten hyvinvoinnin ja turvallisuudentunteen varmistamiseksi. Jos avioseksi tympii tai sitä ei ole, kannattaa hankkia sivusuhde –  ei erota, eikä ainakaan mennä sen uuden kanssa naimisiin, Seppänen neuvoo.

Ihmiset toteuttavat ahkerasti myös tätä mallia. Avioliitot kestävät sitä paremmin mitä enemmän lapsia niissä on, mutta rinnakkaissuhteet ovat yleisiä. Eri tutkimusten mukaan 30–60 prosenttia amerikkalaisista miehistä ja 20–50 prosenttia naisista harrastaa avioliittonsa aikana seksiä jonkun muun kuin puolisonsa kanssa. Suomessa rinnakkaissuhteeseen ryhtyy miehistä noin 40 ja naisista 30 prosenttia.

Mieltymykset seuraavat kiertoa

Uskottomuudenkin takaa löytyy biologiaa. Sekä naisten että miesten seksuaaliset mieltymykset vaihtelevat naisen kuukautiskierron tahdissa. Hiukan ennen munasolun irtoamista, kaikkein hedelmällisimpinä päivinään, naiset haluavat seksikumppaneiksi miehekkäämpiä, symmetrisempiä ja dominoivampia miehiä kuin kierron muissa vaiheissa. Tekojen tasolla naiset ryhtyvät avioliiton ulkopuoliseen seksiin useimmin ovulaation aikaan. Miehet vastavuoroisesti kokevat vetävimmiksi ne naiset, joiden munasolu on juuri irtoamassa.

Sama ihminen ei välttämättä ole lupaavin elämänkumppani ja houkuttelevin lisääntymiskumppani. Poimimalla rusinat pullista voi hankkia jälkeläisille sekä hyvän ja vaihtelevan perimän että kunnollisen huoltajan. Näin paranee mahdollisuus, että ainakin osa heistä jää henkiin ja aikanaan lisääntyy.

Tässä omien jälkeläisten menestystä maksimoivassa kuviossa on merkittävä kompastuskivi. Se on mustasukkaisuus, joka kuuluu ihmisen lähtemättömiin piirteisiin. Halajamme yksinoikeutta kumppanimme seksuaalisuuteen ja sitä kautta omille lapsillemme yksinoikeutta hänen resursseihinsa. Uskottomuus tai epäily uskottomuudesta on merkittävä epäsovun aihe parisuhteissa ja maailmanlaajuisesti yleisin avioeron syy.

Vaihtamalla voi saada paremman

Mikä siis olisi realistinen tavoite parisuhteen kestolle ja mallille? Jos ratkaisun haluaa perustaa tutkituille tosiasioille, niitä kannattaa hakea Väestöliiton tutkimusprofessorilta Osmo Kontulalta. Kontula on kolunnut suomalaisten parisuhteita ja seksielämää muun muassa Finsex-tutkimuksilla, jotka ovat tuottaneet vertailukelpoista kyselyaineistoa 1970-luvulta 2000-luvulle saakka.

Kannattaako suosiolla valita vihkivala, jossa ei luvata mitään kuolemaan saakka, ja vaihtaa paria kun siltä tuntuu?

Vanhan kansan vastaus kysymykseen oli, ettei se vaihtamalla parane. Kontulan mukaan vanha kansa on tilastollisesti oikeassa, mutta yksilön kohdalla sen viisaus ei päde. Ero ei tuo keskimäärin suurta muutosta onnellisuuteen, mutta yksittäiselle ihmiselle muutos voi olla suuri. Jotkut tulevat paljon onnellisemmiksi – toiset onnettomammiksi.

Uskollisuus entistä vahvempi ihanne

Entä jos pyrkisi hyvään kumppanuuteen ja ruumiillisen intohimon haalennuttua harrastettaisiin seksiä muualla, mutta ei annettaisi sen kaataa toimivaa avioliittoa.

Tämä ei ole nykysuuntaus Suomessa. Uskollinen parisuhde on ihanteena vielä tavoitellumpi kuin ennen. Kontulan mielestä ihmiset myös onnistuvat siinä kohtalaisesti. Kaksi kolmesta suomalaisesta ilmoittaa haluavansa elää uskollisessa parisuhteessa, ja tästä joukosta 80 prosenttia on myös pystynyt olemaan uskollinen nykyisessä suhteessaan.

Puolison rinnakkaissuhteen hyväksyi 2000-luvun kyselyissä selvästi harvempi kuin 1970- tai 1980-luvun vastaavissa tutkimuksissa. Samalla tämän vuosituhannen suhteet ovat onnellisempia kuin 1970-luvulla. Tämä johtuu siitä, että onnettomissa suhteissa ei pysytä.

Nuoret sitoutuvat rakkauteen

Suomalaiset pitävät itseään melko vapaamielisenä kansakuntana, mutta tosiasiassa suomalaiset tuomitsevat uskottomuuden ylivoimaisesti tiukemmin kuin sveitsiläiset, espanjalaiset, italialaiset, kreikkalaiset, portugalilaiset ja norjalaiset. Kontula selittää suomalaisten tiukkapipoisuuden juuri eroamisen helppoudella.

Italiassa katolinen kulttuuri ei hyväksy avioeroa, minkä vuoksi eroaminen on harvinaisempaa kuin protestanttisessa Pohjois-Euroopassa. Paradoksaalisesti Italian katolisessa kulttuurissa rinnakkaissuhteet ovat paljon hyväksytympiä kuin meillä. Niitä ei pidetä kannanottona avioliiton jatkamiseen eivätkä ne hajota liittoa niin kuin helppojen avioerojen Pohjolassa.

Suomessa uskollisuutta vaatii tinkimättömimmin nuorin ikäryhmä, 18–24-vuotiaat. Silti heidän parisuhdekäsitystään ei voi sanoa perinteiseksi. He odottavat nimittäin kumppaneiden sitoutuvan seksuaaliseen uskollisuuteen vain niin kauan kuin he pitävät suhdettaan eheänä ja tyydyttävänä.

Uskollisuutta ei enää käsitetä uskollisuudeksi tietylle ihmiselle vaan uskollisuudeksi tunteelle, romanttiselle rakkaudelle. Uusi rakastuminen oikeuttaa loikan uuteen suhteeseen. Tältä pohjalta Kontula ennakoi, että parisuhdeuskollisuus voi tulevaisuudessa heiketä entisestään.

Trendi ei ole vielä näkynyt tuoreissa kyselyissä. Vuoden 2007 Finsex-tutkimus kuitenkin paljasti, että erityisesti naiset kokevat yhä enemmän seksuaalista haluttomuutta. Kun nuoret aikuiset toisaalta kelpuuttavat vain tunne- ja seksielämältään laadukkaita suhteita, paineet kumppanin vaihtoon tai rinnakkaissuhteisiin kasvavat entisestään.

Annikka Mutanen oli tätä kirjoittaessaan Tiede-lehden toimittaja ja on nykyisin toimituspäällikkö.

Julkaistu Villit ajatukset -sarjan osana Tiede -lehdessä 2/2010.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25796
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.