Antiikin Ateenan kadunkulmissa, tonttien rajoilla ja toreilla seisoi nelikulmaisia pylväitä, joiden silmiinpistävä piirre oli reipas erektio. Niitä oli kaupungissa kymmeniä, ellei satoja. Kun lapset ovat sellaisia kuin ovat, lyödäänkö vetoa, että he kiipeilivät niissä?
Moni väittää meidän nykyistä yhteiskuntaamme yliseksuaaliseksi ja pelkää tämän vaarantavan lasten kehityksen tasapainoisiksi aikuisiksi. Entä jos olemmekin pitkän kielteisyyden kauden jälkeen vasta palaamassa luontevaan seksuaalisuuteen?


seisoi nelikulmaisia pylväitä, joiden silmiinpistävä piirre oli
reipas erektio. Niitä oli kaupungissa kymmeniä, ellei satoja.
Kun lapset ovat sellaisia kuin ovat, lyödäänkö vetoa, että he kiipeilivät niissä?
Moni väittää meidän nykyistä yhteiskuntaamme yliseksuaaliseksi
ja pelkää tämän vaarantavan lasten kehityksen tasapainoisiksi aikuisiksi.
Entä jos olemmekin pitkän kielteisyyden kauden jälkeen vasta palaamassa
luontevaan seksuaalisuuteen?


Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Noin 2 500 vuotta sitten kreikkalaisten uskonnollisuuteen kuuluivat seksuaaliset kultit. Monijumalaisissa kulttuureissa seksuaa¬lisuutta tietenkin henkilöivät omat jumaluutensa, tarvittiinhan jumalia paljon pienempiinkin tehtäviin.

Yksi kreikkalaisten jumalhahmoista oli viinin, juopottelun ja juhlien jumala Dionysos, jonka kulttiin kuuluvat fallospatsaat komistivat koteja ja julkisia paikkoja.  Juhlakulkueissa niitä kannettiin pitkin katuja.

Kun nykyisin paheksumme naisen paljaan reiden käyttöä automainoksessa ja pohdimme sen kielteistä vaikutusta (poika?)lapsiin, niin muinaiset kreikkalaistenavat seisoivat kadun varrella katsomassa, kun ohi kannettiin jättimäistä erektiossa jököttävää penistä.

Samat teemat toistuivat myös käyttöesineissä. Ihmiset saattoivat syödä astioista, joihin oli kuvattu rakastelukohtauksia. Nyt sellaisia näkee korkeintaan Hugh Hefnerin mansiossa. Vateihin ja vaaseihin maalattiin myös homoseksuaalisia kohtauksia, kuten anaaliyhdyntöjä.

Kaikesta päätellen kreikkalaisten suhdetta seksiin ei hallinnut hurskaus eikä häveliäisyys vaan seksuaalisuus hahmotettiin pikemminkin luonnonvoimana, jota ei voi täysin hallita. Tämä ei toki tarkoita, että seksuaalisuus olisi ollut vapaata sosiaalisesta säätelystä - sellaista se tuskin on ollut missään koskaan. Mutta seksuaalinen kuvasto oli voimakkaasti läsnä ihmisten arjessa ja pyhässä.  Sen keskellä varttuivat  pikku-Platon ja Aristoteles-veijari. Sen ympäröimänä joutui kasvamaan Sokrates-koltiainen.

Mutta jotenkin lapset selvisivät siitä. Juuri Kreikassahan luotiin noina vuosisatoina suuri osa nykykulttuurin perusteista, siellä syntyivät taiteet ja tieteet.

Aikakapseli tallensi dildotkin

Roomalaisilla oli Priapus-jumala, jonka iloinen erektio tuo vieläkin hymyn suupieliin museovieraalle. Eräässä kuuluisassa patsaassa Priapus kaataa pullosta öljyä valtavaan penikseensä. Egyptiläisillä oli hedelmällisyyden ja seksuaalisuuden jumala Min, joka hallitsi alamaisiaan penis terävästi tanassa kuin olympiakeihäs. Myös etrus¬kien taiteessa on vahva eroottinen elementti, usein jopa hautamaalauksissa.

Vesuviuksen purkaus elokuussa 79 tuotti kaamean aikakapselin hautaamalla  kokonaisen kaupungin ihmisineen ja esineineen kesken arjen askareita. Mitä kertoo tuon ajan ihmisistä se, että kun Pompejissa 1800-luvulla tehtiin kaivauksia, löydettin valtava määrä pornografisia esineitä, kuten dildoja eli tekopeniksiä?

Jonkin aikaa ne olivat näytteillä Porticin palatsin museossa Napolin lähellä, mutta kun Calabrian herttuan vaimo ja tytär järkyttyivät niistä, ne lukittiin vuosikymmeniksi palatsin gabinetto segretoon eli salaiseen huoneeseen. Nyt ne ovat taas esillä.

Kaivauksista tiedetään, että pompejilaisen yksityistalon, kapakan tai leipomon ovella sisääntulijaa saattoi tervehtiä suuri Priapuksen patsas falloksineen. Fallos saattoi olla vaikka suihkulähteen suuttimena tai ovenkolkuttimena tai koristaa mitä tahansa esinettä, varsinkin kädessä pidettävää.

Erotism at Pompeii -kirjan kirjoittajan, arkeologi Antonio Varonen mukaan Pompejin kaivauksissa on löytynyt todisteita myös stripteasesta ja eräänlaisista pornofilmeistä. Kun sellofaania ei vielä ollut keksitty, elokuvaa vastasivat orjien esittämät live-näytökset.

Uskonto alkoi Venuksista

Välimeren itäpään uskonnollisuuteen liittyi myös rakkauden jumala Afrodite, roomalaisten Venus, joka on sukua Lähi-idän ikivanhalle Ištar-Astarte-jumaluudelle. Sen ytimenä on suuri hedelmällinen äitijumala, joka on lukemattomissa eri muodoissa ja monilla eri nimillä suonut lohtua ihmisille laajalla alueella läntisessä Aasiassa ja Euroopassa.

Vaikka oppineet asiasta jossain määrin kiistelevätkin, vaikuttaa uskottavalta, että Ištarin, Astarten ja luultavasti myös Afroditen ja lukuisien muiden hedelmällisyyden jumalattarien kulttiin kuuluivat sekä sakraalinen prostituutio että mies- ja naispuolisten uskovaisten orgiat tärkeissä vuodenkiertoon liittyvissä juhlissa.

Vanhan testamentin aikaan nämä kultit olivat vielä voimissaan, niin että juutalaisten profeettojen täytyi puuttua Astarten (Astorethin) ja tämän puolison Baalin palvontaan. Viidennessä Mooseksen kirjassa (5. Moos. 23:18) sanotaan ankarasti: "Kukaan israelilainen nainen tai mies ei saa ryhtyä harjoittamaan haureutta minkään jumalan kunniaksi."

Hedelmällisyyskultit ovat toki vieläkin vanhempia, kenties ne ovat vanhimmat kaikista uskonnoista. Näin vihjaavat kivikautiset Venus-patsaat, joista tunnetuin on Willendorfin Venus ehkä 30 000 vuoden takaa. Se ei vastaa nykyisin hallitsevaa kauneusihannetta, ja negrokampauskin (joidenkin tutkijoiden mielestä se on villapipo) rikkoo meidän myyttejämme eurooppalaisen kulttuurin juurista, mutta vetoavasti se tuo tuhannen sukupolven takaa viestiä elämän rehevyydestä.

Intiassa rikkain kirjo

Taide ei missään eikä koskaan ole ollut niin eroottisesti virittynyttä kuin joinakin kausina Intiassa. Esimerkiksi Pohjois-Intian Khajurahossa sijaitsevan Khandariya Mahadeva -temppelin ulkoseinät on peitetty korkokuvilla, joissa ihmiset rakastelevat kaikissa mahdollisissa asennoissa. Eikä temppelialueella varmaankaan ollut kylttejä, joissa luki K15 tai K18.

Tietysti voidaan pohtia, miten tarkkaan taide tavoittaa aikansa hengen ja missä määrin eroottiset temppeliveistokset kertovat intialaisen ihmisen arjesta ja suhteesta seksuaalisuuteen. Kuitenkaan kulttuuri, jossa lukemattomat tantriset suuntaukset  vuosisadasta ja -tuhannesta toiseen ovat tehneet seksuaalisuudesta pyhän rituaalin, ei voi olla kovin seksuaalikielteinen.

Sama kulttuuri myös tuotti joskus ajanlaskumme ensi vuosisatoina Kama Sutran. Vaikka se usein mainitaan intialaisen lemmentaidon oppaaksi, se on toki paljon muutakin. Se on aikansa kokonaissesitys miehen ja naisen välisestä suhteesta monine sosiaalisine kuvioineen.

Kama Sutrassa sukupuolten suhde myös näyttäytyy emotionaalisesti paljon tasa-arvoisempana - tekisi mieli sanoa kulttuurisesti kypsempänä - kuin saman ajan useimmissa läntisissä kirjoituksissa. Naisen seksuaalinen halu on yhtä luonnollinen ja hyväksytty kuin miehenkin, oli hän sitten prinsessa, vaimo tai orjatar. Lännessä tämä oivallettiin vasta aivan äsken, eivätkä kaikki oivaltaneet silloinkaan.

Seksuaalisuudesta tuli syntiä

Kristinusko syntyi oloissa, joissa vanhat hedelmällisyyskultit olivat vielä voimissaan,  ja sen oli kohdattava ne miltei ensi töikseen.

Kirkkoisien tekstit kertovat ajan synnillisyydestä ja pyrkivät suitsimaan pakanallista hillittömyyttä. Esimerkiksi mainio Augustinus, joka oli itse nuoruudessaan kokenut eroottisenkin hurman, puhui kypsällä iällään seksuaalisuuteen liittyvästä häpeästä. Hänen kielenkäytössään sukupuolielimet olivat obscoenae partes, säädyttömät ruumiinosat.

Sydän-Euroopassa erotiikka vaipui kristillisen ajan alussa nopeasti pois virallisesta julkisuudesta. Kun taideteosten ainoa tilaaja yli tuhannen vuoden ajan oli kirkko, taiteilijat unohtivat edeltäjiensä löydöt ihmisen anatomiasta ja seksuaalisuudesta.

Silti jopa keskiajan kirkkojen friiseissä ja uskonnollisten maalausten taustakuvissa on usein vilahduksia kansaneroottisuudesta. Nämä pienet "salaiset kuvat" muistuttavat, että hurskaus ei ole koko totuus ihmisten elämästä.

Tarinat kertovat lihan iloista

Keskiajan loppupuolella Boccaccio kirjoitti Decameronensa ja Chaucer Canterburyn tarinansa. Chaucerin teoksessa kolmekymmentä matkustajaa on menossa pyhiinvaellukselle, ja aikaa tappaakseen he kertovat toisilleen tarinoita. Niissä seksuaalisuus ja muut maalliset ilot kulkevat läpäisevänä teemana, ne antavat kuvan hyvin elämänläheisestä ja lihallisesta aikakaudesta. Sama juonne jatkuu Margareeta Navarralaisen hieman myöhemmässä Heptaméronissa.

Jos kirjailijoiden antama kuva keskiajasta on edes likimain todenmukainen - ja miksei olisi? - kirkon tuhannen vuoden mittainen projekti kansan hillittömän seksuaalisuuden suitsimiseksi näyttää epäonnistuneen pahasti. Vaisto osoittautui hyvettä vahvemmaksi.

Renessanssissa Kreikan taiteen taidot ja henki sitten syntyivät uudestaan. Ei tietenkään ole sattumaa, että samalla kun pakanallinen, eroottisuuden luonnonvoimaisuuden tunnistava taide nostettiin uudestaan kunniaan, myös yhteiskunnassa alkoi liikkua samansuuntaisia virtauksia.

Vähitellen ne johtivat äitikirkon vallan murenemiseen, valistuksen ja tieteen vallankumoukseen ja lopulta tähän maallistuneeseen aikakauteen, jota - ehkä hieman historiantajuttomasti - syytetään yliseksuaaliseksi.

Paljonko on sopivasti?

Kysymys, eletäänkö nyt yliseksuaalista aikaa, voidaan kääntää toisinkin päin. Entäpä jos Euroopassa vallinnut seksuaalikielteisyyden aika on nyt vähitellen korjaantumassa, kun Lähi-idän monoteistinen sivilisaatiomullistus on pikkuhiljaa väsähtänyt ja sen vaikutus heikentynyt?

Lopullinen kysymys tietysti on: mikä sitten olisi yhteiskunnassa oikea ja sopiva määrä seksuaalisuutta, ja miten sen pitäisi näkyä?

Siihen ei tietenkään ole oikeaa vastausta.

Nyt, kun lasten puberteetti on jatkuvasti aikaistunut ja he myös saavuttavat fyysisen sukukypsyyden aikaisemmin kuin ennen, ajatus lasten suojelemisesta liialta seksuaalisuuden näkemiseltä on ehkä hieman omituinen. Esimerkiksi saksalainen seksuaalisuuden tutkija Erwin J. Haeberle on esittänyt, että nuoret alkavat olla seksuaalisesti syrjitty ryhmä samassa mielessä kuin vammaiset ja vanhukset ja kaikki muutkin (homoseksuaalit, transseksuaalit, fetisistit, kotieläimet...), joiden oikeutta omanlaiseensa seksuaalisuuteen yhteiskunta väheksyy.

Punastelu jatkuu yhä

Ihmiset syntyvät seksuaalisina olentoina, ja seksuaalisuus on iso osa terveen ihmisen minää ja hyvää elämää.
Seksuaalisuuteen luonnollisen mutkattomasti suhtautuva kasvuympäristö kasvattaa ihmistä luovaan seksuaaliseen itseilmaisuun. Seksuaalisuutta häpeilevä ympäristö taas tuottaa estyneitä aikuisia, joille seksi kuuluu samaan sosiaalisesti peitettävien asioiden kategoriaan kuin ulostaminen.

Kumpaa akselin päätä meikäläinen yhteiskunta on lähempänä?

Jokainen opettaja tietää, että kun koulussa varhaisteini-ikäisten kanssa pitää ottaa puheeksi elämän perusasiat, seuraa sama hihitys ja punastelu kuin ennenkin. Tutkimukset osoittavat, että varsinkin poikien tietämys seksuaalisuuden faktoista ja esimerkiksi henkilökohtaisesta hygie¬niasta on heikko.

Tämä ei lainkaan kerro yhteiskunnasta, jossa lapset kasvavat luontevasti seksuaalisuuteen niin kuin muihinkin aikuisuuden asioihin.

Tuskinpa vika on siinä, että lapset törmäävät liian aikaisin seksuaalisuuden kuvastoon julkisuudessa. Eikö pikemminkin siinä, että aikuisten suhde seksuaalisuuteen on edelleen estynyt, jopa kouristunut? Lasten kanssa ei keskustella seksuaalisuudesta, vaan he jäävät sen varaan, mitä suuren - ja terveen -  uteliaisuutensa ajamina julkisuuden sirpaleista poimivat.


Erkki A. Kauhanen on valtiotieteen tohtori, tiede¬toimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla