Kun tiedät näkeväsi unta, näet selväunta. Tällaista unta voi opetella ohjaamaan. Miksi tehdä niin? Saat pitää hauskaa, ja päiväminäsi vahvistuu.

Teksti: Erkki Kauhanen

Kuvittele, että katsot televisiosta elokuvaa ja äkkiä huomaat olevasi siinä mukana. Kaikki aistisi toimivat ikään kuin tapahtumat olisivat totta. Ihmettelet, miten jouduit mukaan tarinaan. Juuri niin käy, kun joudut selväuneen.

Selväuni on tila, jossa ihminen nukkuu mutta on tietoinen siitä, että näkee unta. Kirkkain selväuni saattaa olla niin toden tuntuinen, että nukkujan on jotenkin testattava, onko hän todella unessa. Minä yleensä kokeilen, osaanko lentää. Jos se onnistuu, tiedän, että tämä on unta.

Alkavat usein jo lapsena

Kyselytutkimusten mukaan useimmat saavat ensimmäisen selväunensa aikuisena. Minä taas uskon, että ne ovat lapsilla tavallisempia kuin luullaan. Lapset vain eivät näe niissä mitään erikoista eivätkä siksi tule puhuneeksi niistä.

Yksi tunnetuimmista selväunien tutkijoista, englantilainen Alan Worsley, kertoo saaneensa ensimmäisen selväunensa viisivuotiaana. Hän oppi herättämään itsensä painajaisista huutamalla unessa "äiti".

Minä sain ensimmäisen selväuneni muutamaa viikkoa ennen kuin täytin seitsemän ja minun piti mennä kansakouluun. Kai koulun lähestymisen vuoksi olin alkanut kärsiä painajaisista, joissa paha noita ahdisteli minua. Aloin pelätä nukkumaan menoa. Mutta kerran kaikki muuttui.

Uni elokuussa 1964: Olen pihalla leikkimässä muutamien kavereideni kanssa. Kaivamme syvää kuoppaa, kuin juoksuhautaa. Äkkiä kuulen taas noidan ilkeän mutinan maan alta, hiekan läpi. Sen sijaan että juoksisin karkuun niin kuin aina tähän asti, minä suutun. Oivallan, että tämähän on unta ja että minulla on valta komentaa sitä. Tiedän, että minä olen meistä kahdesta mahtavampi velho. Noidan tullessa kohti kädet ojossa loihdin eteeni keltaisen betonimyllyn. Silkalla tahdonvoimalla pakotan koko unen myllyyn noitineen kaikkineen. Pyöritän myllyä hetken ja annan sieltä tulla esiin toisen unen, jossa noitaa ei ole.

Peloissani keksin spontaanisti tavan muutella unia mielin määrin. Käytin betonimyllyä monta vuotta keskeyttääkseni painajaiset tai vain vaihtaakseni kanavaa, jos uni ei miellyttänyt.

Huviksi ja hyödyksi

Selväuni on suhteellisen helppo synnyttää, joten voit kokeilla itse. Monet ovat löytäneet selväunet juuri päästäkseen peloistaan tai ratkaistakseen jonkin stressitilanteen. Eräälle 60-vuotiaalle ystävälleni ensimmäinen selväuni tuli äskettäin. Varas koetti ryöstää hänen käsilaukkunsa, ja suuttumuksen tilassa hän äkkiä tajusi olevansa unessa ja unen omistajan valtuuksin löylytti varkaan. Hän otti unessa vastuun ja tunsi vielä päivälläkin vahvistuneensa siitä.

Unessa koettu voi vaikuttaa voimakkaasti mielentilaasi, vaikket edes muistaisi, mitä unta näit. Jos opettelet muistamaan, voit käsitellä unista kumpuavat huonot tunnelmat pois heti aamulla. Vielä parempi on, jos opettelet tietoisesti tuottamaan selväunia, sillä selväunessa voit lopettaa painajaisen koska haluat. Sitäkin parempi on kohdata pelot kasvoista kasvoihin.

Unihahmojen kanssa voi keskustella, olivat ne elollisia olentoja tai esineitä. Voit tuntea itsesi idiootiksi puhutellessasi päälle karkaavaa sutta tai kaatuvaa seinää, mutta ne vastaavat, kun kysyt, mitä ne yrittävät sinulle kertoa.

Saat vapaasti nauraa myös tälle: moni on huomannut, että painajaishahmot katoavat halaamalla. Se vaatii rohkeutta, mutta sen tehtyäsi päiväminäsi on kasvanut ihmisenä.

Sitä paitsi selväuni voi olla käsittämättömän hauska kokemus. Kun tavallinen uni on monella tapaa samea ja usein vain näköaistin varassa, vahva selväuni on kristallinkirkas, ja parhaimmillaan kaikki aistit toimivat jopa voimakkaammin kuin valvetilassa. Minä esimerkiksi rakastan unessa lentämistä. Nautin metsän tuoksusta ja tuulen tunteesta iholla, kun lennän puiden yläpuolella.

Hulluttelun lisäksi selväunta voi käyttää vakavaan matkailuun oman mielen syövereissä. Sieltä löydät asioita, joista et osannut uneksiakaan.

Epäiltiin sata vuotta

Monesti ensimmäisenä unien tutkimusmatkailijana, oneironauttina, mainitaan ranskalainen sinologi Léon d'Hervey de Saint-Denys, joka 1867 julkaisi anonyymisti kirjan Les rêves et les moyens de les diriger; observations pratiques. Siinä hän kuvaa tekniikoita unien sisällön hallitsemiseksi ja kertoo unista, joissa unennäkijä on tietoinen siitä, että näkee unta.

Tutkijat kuitenkin kiistelivät pitkään, onko tällaisia unia olemassa vai ovatko ne vain myytti, jota herkkäuskoiset levittävät kuulopuheiden perusteella. Tilannetta ei auttanut, että alan toinen klassikkoteksti, Frederik van Eedenin 1913 julkaisema A Study of Dreams ilmestyi Britannian parapsykologisen tutkimusseuran sarjassa, johon kunnialliset tieteentekijät katsoivat velvollisuudekseen suhtautua pilkallisesti.

Selväunen olemassaolon hyväksymiseen liittyi ylipääsemättömältä tuntuva ongelma: tutkijat eivät voineet kurkistaa nukkujien päähän ja vahvistaa, että nämä todella olivat tolkuissaan unen aikana.

Tähän löytyi ratkaisu. Gradutyötään tekevä brittipsykologi Keith Hearne oivalsi, että tietoinen uneksuja voisi kommunikoida tutkijan kanssa liikuttelemalla silmiään. Hullin yliopistossa 12. huhtikuuta 1975 nukkuja ensimmäisen kerran vastasi selväunitilasta tutkijan kysymyksiin.

Keith Hearne ja hänen kanssaan työskennellyt Alan Worsley ovat sittemmin kiistelleet, kumpi ensimmäisenä keksi menetelmän.

Ehkä turhaan, sillä kummaltakin vei aseman alan tunnetuimpana pioneerina yhdysvaltalainen Stephen LaBerge, joka teki kokeitaan samoihin aikoihin mutta oli paljon parempi pr-mies.

Selväunia 13 prosenttia

Selväunien esiintymistä on tutkittu paljon, mutta menetelmät vaihtelevat eikä luotettavia lukuja niiden yleisyydestä ole olemassa. Tuloksia laajasti seulonut, nykyään Kanadassa vaikuttava Jayne Gackenbach esittää, että 21 prosenttia ihmisistä näkee selväunen ainakin kerran kuussa ja 58 prosenttia ainakin kerran elämässään.

Ihmiset ovat kuitenkin huonoja muistamaan uniaan. Ne alkavat haihtua heti heräämisen jälkeen. Montako unta itse muistat viikkojen tai vuosien kuluttua?

Kun tietoa on kerätty unipäiväkirjalla, jota pidetään aamuisin heti heräämisen jälkeen, on saatu erilaisia tuloksia. Niiden mukaan unistamme jopa 13 prosenttia saattaa olla selväunia. Se on minusta uskottavaa. Muistamistani unista melkein kaikissa on selväunen piirteitä. Puoliselviä unia näen viikoittain. Täysin kirkkaita "suuria" selväunia saan muutaman vuodessa.

Uniminän vahvuus vaihtelee

Voisi kuvitella, että kun selväuni on ihmisen mielen tuote, siinä voi tehdä mitä tahansa. Totuus on kuitenkin monimutkaisempi.

Selväunen heikoimmassa muodossa ihminen tietää, että on unessa, mutta ei pysty kontrolloimaan uniminän toimia. Unipersoona on kuin mosaiikki, jolla on valvepersoonan minätietoisuus mutta ei historiaa unitarinan ulkopuolella. Siksi tällaisen "suppean uniminän" motivaatiorakenne on aivan toisenlainen kuin valveminän. Se on reaktiivinen ja heijastaa valveminän asenteita, pelkoja ja toiveita enemmän kuin hänen ajatteluaan.

Kun valveminän läsnäolo vahvistuu, uniminän persoonallisuus syvenee. Se saa historiaa, ja sen ratkaisut alkavat muistuttaa valveminän tekoja. Unen tapahtumat ovat hallittavissa entistä paremmin.

Kaikkein kirkkaimmissa selväunissa valveminä on läsnä kokonaisena, monimutkaisesti ajattelevana olentona. Se tietää, kuka on, ja muistaa samat asiat kuin valveilla ollessaan, joskus enemmänkin.

Silti unimaailmassa on rajoitteita, eikä kaikki aina onnistu. Minun on esimerkiksi yleensä helppo kävellä tai lentää haluamaani suuntaan, mutta joskus olen kuin tervassa tai ponnistelen kuin kovaa tuulta päin. Joskus minun on mahdoton kääntyä ympäri tai katsoa taakseni.

Tärkeintä on tahtotila

Jos haluat selväunia, kerro alitajunnallesi olevasi kiinnostunut unista. Ala kirjoittaa niitä aamuisin muistiin, miten sekavia ne ovatkin. Se opettaa unien mieleen palauttamista. Samalla vahvistuu tahtotila, jota selväunien tuottaminen vaatii. Selväunista on tehtävä itselle intohimo.

Minulle kaikkein tehokkain tapa selväunen synnyttämiseksi on ollut konsti, jonka vanha huijari, yhdysvaltalainen antropologi Carlos Castaneda esittää jossain kirjassaan. Se ei perustu mihinkään teoriaan eikä siinä ole mitään järkeä, mutta se toimii.

Juuri ennen nukahtamista päätän tiukasti, että näen unessa omat käteni (niinhän ei yleensä muuten tapahdu). Jos hyvin käy, jossain unen vaiheessa käteni yllättäen ponnahtavat silmieni eteen kuin kumiukot laatikosta. Se on niin hämmentävää ja usein koomistakin, että hätkähdän siitä selväunitilaan.

Ensimmäiset selväunet tapaavat olla vain joidenkin sekuntien mittaisia lyhyitä välähdyksiä. Kuitenkin nuo ensi kokemukset ovat tärkeitä. Ne auttavat säilyttämään motivaation matkalla kohti pidempiä kirkkauden tuokioita. Lopulta saatat elää selväunessa tapahtumia, joiden koettu kesto ylittää yön pituuden.

Hyödynnä unisignaaleja

Kirjallisuus tuntee satoja tekniikoita selvä­unien synnyttämiseksi. Yksi tehokkaimmista perustuu saksalaisen Paul Tholeyn ajatukseen, että ihminen voi valveilla ollessaan kasvattaa kriittistä asennetta tajunnantilaansa kohtaan. Toisin sanoen otat tavaksi pohtia, millä perusteella tiedät olevasi valveilla eikä unessa.

Me teemme unessa samoja asioita kuin valveilla. Niinpä myös unessa havahdut välillä kysymään, voiko olla mahdollista, että olenkin unessa. Myönteinen vastaus siirtää sinut selväunitilaan.

Kysymykseen voi havahduttaa mikä tahansa unen ilmiö, joka on valvemaailmassa mahdoton. Jos näet esimerkiksi lentävän elefantin, sinun pitäisi havahtua: Hei, eiväthän norsut lennä! Tämä on varmaan unta!

Tekniikan toisessa muunnelmassa uneksuja ehdollistaa itsensä esittämään kriittisen kysymyksen aina, kun näkee jonkin tietyn signaalin. Signaaliksi kannattaa valita asia, jonka tietää näkevänsä unessa tämän tästä.

Itse kokeilin tekniikkaa ensimmäistä kertaa käyttäen signaalina lentokoneita, koska näen niitä unessa usein. Aina kun valveilla ollessani näin lentokoneen, kysyin itseltäni vakavissani, mistä tiedän, että en ole unessa. Mietin asiaa, kunnes olin aivan varma, että olin valveilla. Kysymyksen esittämiseen ehdollistuin muutamassa päivässä. Sitten aloin odottaa unta, jossa näkisin lentokoneen.

Niitähän tuli. Alitajuntani oikein yritti saada minut havahtumaan unesta selvätilaan. Seuraavina viikkoina uneni vähitellen täyttyivät lentokoneista, ja kun en koskaan havahtunut selvätilaan, signaalit tulivat yhä silmiinpistävämmiksi, absurdiin asti.

Lopulta katselin, miten meren yllä lensi kilometrin pituinen keltainen lentokone, jonka peräluukusta purkautui pienempiä koneita satamäärin. Silti en havahtunut kysymään, onko tämä unta. Päätin luopua koko projektista.

Seuraavana yönä aivan spontaanisti, ilman mitään signaaleja, havahduin upeaan selvätilaan. Liika pinnistely ei edistä onnistumista, edes unessa.

Myös suoraan valveilta

On olemassa myös tekniikoita, joissa selväuneen siirrytään suoraan valvetilasta. Useimmat niistä ovat peräisin mystisistä liikkeistä, joita kiinnostavat poikkeavat tajunnantilat.

Esimerkiksi australialaissyntyinen uussamaani Robert Moss opettaa tekniikkaa, jossa samaanirummun säestyksellä ensin kuvitellaan unimatkaa, joka sitten parhaassa tapauksessa muuttuu oikeaksi selväuneksi.

En koskaan uskonut tekniikan toimivan, mutta jouduin muuttamaan mieleni eräässä Mossin seminaarissa joitakin vuosia sitten.

Meitä oli parikymmentä osanottajaa, ja kahden päivän harjoittelun jälkeen meistä muutama onnistui yrityksessään. Hetki, jolloin tietoinen kuvitelma loppuu ja kaikki aistit käsittävä uni käynnistyy, on vain itse koettava. Niin huikaiseva se on.

Apuvälineitäkin tarjolla

Selväunien synnyttämiseksi on myös laitteita. NovaDreamer on Stephen LaBergen keksintö, jonka valmistus on jo lopetettu. Käytettyjä kuitenkin myydään edelleen netissä, melko suolaiseen hintaan. REM-Dreamer on halvempi eurooppalainen piraattiversio.

Laite näyttää silmälapuilta, joita jaetaan mannertenvälisillä lennoilla, mutta siinä on liikkeentunnistin, joka tarkkailee nukkujan silmäluomia. Kun tunnistin havaitsee silmien liikkuvan, pieni valolähde lähettää sarjan punaisia valopulsseja ja antaa äänisignaalin. Ajatus on, että ärsykkeet eivät herätä nukkujaa mutta nykäisevät hänet lähemmäksi valvetilaa ja tekevät hänet tietoiseksi siitä, että hän on unessa.

Laitteet toimivat kyllä, mutta eivät ole mikään oikotie onneen. Niin kuin jo psykoanalyytikko Sigmund Freud huomasi, nukkuva mieli kutoo taitavasti ulkopuoliset ärsykkeet unen tapahtumiin. REM-Dreamerin punaiset valot muuttuvat helposti auton perävaloiksi, ellei ihminen ole ehdollistanut itseään etsimään juuri tätä signaalia unen tapahtumien seasta. Ehdollistuminen taas vaatii niin vahvan tahtotilan, että selväuni syntyisi apuvälineettäkin.

Julkaistu Tiede-lehdessä 9/2011

Erkki Kauhanen on valtiotieteen tohtori, tiede­toimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.