Maailmankierros katkeaa alkuunsa, kun tutkijat jalkautuvat sinne, missä taudit sikiävät.

Teksti: Tuula Kinnarinen

Maailmankierros katkeaa alkuunsa, kun tutkijat jalkautuvat sinne, missä taudit sikiävät.

Julkaistu Tiede -lehdessä 4/2010Sikainfluenssa päätti ensimmäisen visiittinsä pelättyä vaisummin. Meillä oli sittenkin aseita H1N1-virusta vastaan. Sen proteiinit muistuttivat menneiden influenssojen valkuaisia siinä määrin, että useimpien immuunipuolustus tunnisti ne. Turvallisuuden tunteeseen ei kuitenkaan kannata tuudittautua. Sikavirus voi lähteä uudelleen liikkeelle entistä vahvempana – tai ellei se, jokin muu. Viruksia nimittäin riittää.– Maailmassa on 50 000 selkärankaislajia. Kukin niistä kantaa arviolta kahtakymmentä omaa virusta, joten viruksia täytyy olla ainakin miljoona. Tunnemme niistä kaksituhatta, laskee arvostettu parasitologi Peter Daszak pohtiessaan Yhdysvaltain helmikuisella tiedeviikolla kaikkia askarruttavaa kysymystä: miten selättää pandemiat?Virustietämyksemme olisi parempi, ellem¬me olisi toisen maailmansodan jälkeen alkaneet uskoa, että voimme voittaa tartuntataudit lääkkeillä. Toiveikkuus huipentui 1967, kun Yhdysvaltain johtava terveysviranomainen William Steward ilmoitti: On tullut aika sulkea infektioiden kirja. Olemme lannistaneet ne. Voimme keskittyä syöpään ja sydäntauteihin.Optimismi perustui ikävään virhearvioon. Tutkijat kuvittelivat, että mikrobit ovat biologisesti vakaita ja siksi eristettävissä lokeroihinsa. Nyt tiedämme, että ne jos mitkä kykenevät muuntumaan ja matkustamaan.

Lääketiede eriytyi liikaaToinen sinisilmäisyytemme selitys löytyy lääketieteen käytännöistä. Vielä 1800-luvulla lääkärit olivat sitä mieltä, että koko luomakunta sairastaa samoja tauteja. Kun lääketiede jakautui aloihinsa, ihmis- ja eläintohtorit sulkeutuivat kammioihinsa ja lakkasivat puhumasta toisilleen. Tästä syystä lähes koko 1900-luku luultiin, etteivät taudinaiheuttajat voi siirtyä eläimestä ihmiseen, vaikka ne tosiasiassa ylittävät rajan tavan takaa.– Yli 60 prosenttia tartuntataudeistamme on peräisin eläimistä, ja niistä kaksi kolmesta villieläimistä, vakuuttaa Daszak, joka on kollegoineen setvinyt epidemioiden syntipukit yli 60:n viime vuoden ajalta.– Kaiken lisäksi eläinperäiset epidemiat ovat kasvussa.On siis aika unohtaa vanha voitonjulistus, kaivaa infektioiden kirja esiin ja avata siihen uusi luku uusille taudinaiheuttajille.

Mikä tauteja lietsoo?Lyhyt vastaus on nykyinen elämänmeno. Riski kasvaa sitä mukaa kuin maapallo menettää neitseellisiä seutujaan. Epidemiat pedataan siellä, missä ihminen tunkeutuu villiin luontoon ja raivaa elintilaa itselleen. Metsät ja maat, jotka ovat pitäneet villit mikrobit aloillaan, katoavat, ja oudot kannat pääsevät livahtamaan pahaa-aavistamattomiin tulokkaisiin.Toinen iso tekijä on kotieläintalouden tehostuminen. Esimerkiksi Kiinassa yhä useam¬malla ihmisellä on varaa ostaa tuoretta lihaa, ja kanankasvatus on tuhatkertaistunut muutamassa vuosikymmenessä. Malesiasta taas löytyy 30 000 sian avofarmeja, jotka tarjoavat patogeeneille hedelmällisen kasvupohjan. Oman kortensa kekoon kantaa matkustus. Joka päivä kaksi miljoonaa ihmistä ylittää jonkin valtionrajan, ja mitä vauhtia: Amazonian takamailta pääsee nykyään huomiseksi mihin tahansa maailman metropoliin. Kun tähän lisätään kansainvälinen kauppa ja ilmastonmuutos, jonka odotetaan ajavan lajeja uusille seuduille, tulevaisuutemme ei vaikuta ruusuiselta.

Eko ottaa haasteenMe olemme tottuneet sanomaan, että maailma on kutistunut kyläksi. Niin sille on käynyt myös tartuntatautien näkökulmasta.– Koska ongelma on ihmisten, ei luonnon, meidän on otettava vastuu ja etsittävä tie ulos tilanteesta. Ainoa keino on koota eri alojen tutkijat yhteen, tähdentää Daszak, jonka johtama Wildlife Trust on tehnyt pioneerityötä kutsumalla projekteihinsa ihmis- ja eläinlääkäreitä, biologeja ja ympäristötutkijoita.Viime aikoina muutkin ovat havahtuneet. Vuodesta 2004 on ollut käynnissä kansainvälinen Yksi maailma, yksi terveys -hanke, joka tähtää monitieteiseen ekolääketieteeseen. Sen ohjelmajulistuksen mukaan emme voi enää suhtautua tartuntatauteihin kuin luonnonpaloihin, joiden tuhoja yritämme parhaamme mukaan korjata jälkikäteen. Tarvitsemme järjestelmän, joka puuttuu tapahtumien kulkuun ennakolta.

Pandemiankin voi ennustaaPeter Daszak uskoo vakaasti, että epidemioita, jopa pandemioita, voi ennustaa ja ehkäistä. Sen sijaan että odotamme tautien tulevan tykömme, meidän on etsittävä ne käsiimme, ennen kuin ne saavat tilaisuuden hypätä meihin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tutkijat jalkautuvat laboratorioistaan sinne, missä taudit sikiävät.– Pitää selvittää, mitä taudinaiheuttajia riskieläimissä on ja miten eläimet elävät ja liikkuvat. Pitää testata ihmisiä, jotka eläinten parissa työskennellessään altistuvat taudeille. Pitää mennä simpanssinmetsästäjien kyliin, sika- ja kanafarmeille, eläintoreille, eläinkauppoihin ja eksoottisiin ravintoloihin, Daszak listaa. Mahdollisten taudinaiheuttajien löytyminen on kuitenkin vain ensi askel. Sen jälkeen on selvitettävä, miten yleisiä ne ovat, miten ne leviävät, miten ne muuntuvat, mikä on riski ihmiselle. Ensimmäistä kertaa historiassa tutkijoilla on onneksi välineet tutkia kaikkea tätä. Heitä avittavat dna-tekniikat, joilla voi nopeasti selvittää taudinaiheuttajien perimän ja muuntumiskyvyn, ja tietokonesimulaatiot, joilla voi mallintaa, miten ne käyttäytyvät pandemioille otollisissa urbaaneissa ympyröissä.

Investointi maksaa itsensäEdistyksellisistä välineistä huolimatta pandemian ennustaminen ei ole helppoa – mutta ei ole maanjäristysten tai tsunamienkaan, joihin kuitenkin yritetään varautua. Virushyökkäysten tuhovoima voi olla moninkertainen, mutta niiden ennakointiin resursseja on yhä vähän. Kentällä toimii vain pari–kolmesataa tutkijaa, ja varat on suunnattu väärin.– Valtaosa tutkimuksesta keskittyy rikkaisiin maihin, joissa pandemia tuskin syntyy. Meidän on luotava tarkkailujärjestelmä sinne, missä riski on suurin: Afrikkaan, Latinalaiseen Amerikkaan ja Aasiaan.Etsintä- ja seurantaohjelman pystytys maksaa arvioiden mukaan vähintään 50 miljoonaa euroa, mutta se ei ole hinta eikä mikään, kun sen suhteuttaa 2000-luvulla orastaneista pandemioista aiheutuneisiin taloudellisiin menetyksiin, lähes 200 miljardiin euroon.Daszak ja hänen laillaan ajattelevat ovat sitä mieltä, että nykytiedoin jopa aids olisi ollut pysäytettävissä. Jos tutkijat olisivat 1960- ja 1970-luvulla osanneet etsiä uusia taudinaiheuttajia Afrikasta, hiv olisi jäänyt kiinni sen sijaan, että sitä kantoi maailmassa ainakin satatuhatta ihmistä, kun se 1981 tunnistettiin muutamasta homoseksuaalista Kaliforniassa.

Kartta ennustaa epidemioita etelään

Kaikkien aikojen ensimmäisessä epidemiaennusteessa katse kannattaa kiinnittää päiväntasaajan lähettyville, missä luonto on monimuotoista ja ihmiset ajautuvat yhä enemmän kosketuksiin villien patogeenien kanssa. Myös Keski-Eurooppa hehkuu vaarallisen punaisena, mutta kartan laatineet Peter Daszak ja hänen kollegansa tarjoavat huojennusta. Kyse on paljolti ruokamyrkytyksistä ja antibiooteille vastustuskykyisistä bakteereista, mutta toki epidemioita petaavat myös vilkas lentoliikenne ja tiheä asutus.

Näistä maailma sairastuu

Vuosina 1940–2004 tieteelliset julkaisut esittelivät yli 300 uudenlaista epidemiaa. Tässä syntipukit.54,3 % bakteerit, joista antibiooteille vastustuskykyisiä yli 20 %25,4 % virukset ja prionit10,7 % alkueläimet6,3 % sienet3,3 % loismadot

Suurin uhka villieläimistä

Kana ja sika ovat saaneet itseensä tartuntavaaran merkin, mutta tosiasiassa iso osa epidemioista on vuosikymmeniä saapunut villistä luonnosta.

Tuoreimpia hyppyjä

Mikrobi       Vuosi        KantajaH5N1         1997        siipikarjaLyssa         1997       lepakkoNipah         1999       lepakko Sars           2002       lepakkoSFV            2004       simpanssiHendra       2005       lepakkoMalaka       2007       lepakkoArena         2009       jyrsijätCoxiella      2009       vuohi H1N1          2009       sika

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25796
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.