Maailmankierros katkeaa alkuunsa, kun tutkijat jalkautuvat sinne, missä taudit sikiävät.

Teksti: Tuula Kinnarinen

Maailmankierros katkeaa alkuunsa, kun tutkijat jalkautuvat sinne, missä taudit sikiävät.

Julkaistu Tiede -lehdessä 4/2010Sikainfluenssa päätti ensimmäisen visiittinsä pelättyä vaisummin. Meillä oli sittenkin aseita H1N1-virusta vastaan. Sen proteiinit muistuttivat menneiden influenssojen valkuaisia siinä määrin, että useimpien immuunipuolustus tunnisti ne. Turvallisuuden tunteeseen ei kuitenkaan kannata tuudittautua. Sikavirus voi lähteä uudelleen liikkeelle entistä vahvempana – tai ellei se, jokin muu. Viruksia nimittäin riittää.– Maailmassa on 50 000 selkärankaislajia. Kukin niistä kantaa arviolta kahtakymmentä omaa virusta, joten viruksia täytyy olla ainakin miljoona. Tunnemme niistä kaksituhatta, laskee arvostettu parasitologi Peter Daszak pohtiessaan Yhdysvaltain helmikuisella tiedeviikolla kaikkia askarruttavaa kysymystä: miten selättää pandemiat?Virustietämyksemme olisi parempi, ellem¬me olisi toisen maailmansodan jälkeen alkaneet uskoa, että voimme voittaa tartuntataudit lääkkeillä. Toiveikkuus huipentui 1967, kun Yhdysvaltain johtava terveysviranomainen William Steward ilmoitti: On tullut aika sulkea infektioiden kirja. Olemme lannistaneet ne. Voimme keskittyä syöpään ja sydäntauteihin.Optimismi perustui ikävään virhearvioon. Tutkijat kuvittelivat, että mikrobit ovat biologisesti vakaita ja siksi eristettävissä lokeroihinsa. Nyt tiedämme, että ne jos mitkä kykenevät muuntumaan ja matkustamaan.

Lääketiede eriytyi liikaaToinen sinisilmäisyytemme selitys löytyy lääketieteen käytännöistä. Vielä 1800-luvulla lääkärit olivat sitä mieltä, että koko luomakunta sairastaa samoja tauteja. Kun lääketiede jakautui aloihinsa, ihmis- ja eläintohtorit sulkeutuivat kammioihinsa ja lakkasivat puhumasta toisilleen. Tästä syystä lähes koko 1900-luku luultiin, etteivät taudinaiheuttajat voi siirtyä eläimestä ihmiseen, vaikka ne tosiasiassa ylittävät rajan tavan takaa.– Yli 60 prosenttia tartuntataudeistamme on peräisin eläimistä, ja niistä kaksi kolmesta villieläimistä, vakuuttaa Daszak, joka on kollegoineen setvinyt epidemioiden syntipukit yli 60:n viime vuoden ajalta.– Kaiken lisäksi eläinperäiset epidemiat ovat kasvussa.On siis aika unohtaa vanha voitonjulistus, kaivaa infektioiden kirja esiin ja avata siihen uusi luku uusille taudinaiheuttajille.

Mikä tauteja lietsoo?Lyhyt vastaus on nykyinen elämänmeno. Riski kasvaa sitä mukaa kuin maapallo menettää neitseellisiä seutujaan. Epidemiat pedataan siellä, missä ihminen tunkeutuu villiin luontoon ja raivaa elintilaa itselleen. Metsät ja maat, jotka ovat pitäneet villit mikrobit aloillaan, katoavat, ja oudot kannat pääsevät livahtamaan pahaa-aavistamattomiin tulokkaisiin.Toinen iso tekijä on kotieläintalouden tehostuminen. Esimerkiksi Kiinassa yhä useam¬malla ihmisellä on varaa ostaa tuoretta lihaa, ja kanankasvatus on tuhatkertaistunut muutamassa vuosikymmenessä. Malesiasta taas löytyy 30 000 sian avofarmeja, jotka tarjoavat patogeeneille hedelmällisen kasvupohjan. Oman kortensa kekoon kantaa matkustus. Joka päivä kaksi miljoonaa ihmistä ylittää jonkin valtionrajan, ja mitä vauhtia: Amazonian takamailta pääsee nykyään huomiseksi mihin tahansa maailman metropoliin. Kun tähän lisätään kansainvälinen kauppa ja ilmastonmuutos, jonka odotetaan ajavan lajeja uusille seuduille, tulevaisuutemme ei vaikuta ruusuiselta.

Eko ottaa haasteenMe olemme tottuneet sanomaan, että maailma on kutistunut kyläksi. Niin sille on käynyt myös tartuntatautien näkökulmasta.– Koska ongelma on ihmisten, ei luonnon, meidän on otettava vastuu ja etsittävä tie ulos tilanteesta. Ainoa keino on koota eri alojen tutkijat yhteen, tähdentää Daszak, jonka johtama Wildlife Trust on tehnyt pioneerityötä kutsumalla projekteihinsa ihmis- ja eläinlääkäreitä, biologeja ja ympäristötutkijoita.Viime aikoina muutkin ovat havahtuneet. Vuodesta 2004 on ollut käynnissä kansainvälinen Yksi maailma, yksi terveys -hanke, joka tähtää monitieteiseen ekolääketieteeseen. Sen ohjelmajulistuksen mukaan emme voi enää suhtautua tartuntatauteihin kuin luonnonpaloihin, joiden tuhoja yritämme parhaamme mukaan korjata jälkikäteen. Tarvitsemme järjestelmän, joka puuttuu tapahtumien kulkuun ennakolta.

Pandemiankin voi ennustaaPeter Daszak uskoo vakaasti, että epidemioita, jopa pandemioita, voi ennustaa ja ehkäistä. Sen sijaan että odotamme tautien tulevan tykömme, meidän on etsittävä ne käsiimme, ennen kuin ne saavat tilaisuuden hypätä meihin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tutkijat jalkautuvat laboratorioistaan sinne, missä taudit sikiävät.– Pitää selvittää, mitä taudinaiheuttajia riskieläimissä on ja miten eläimet elävät ja liikkuvat. Pitää testata ihmisiä, jotka eläinten parissa työskennellessään altistuvat taudeille. Pitää mennä simpanssinmetsästäjien kyliin, sika- ja kanafarmeille, eläintoreille, eläinkauppoihin ja eksoottisiin ravintoloihin, Daszak listaa. Mahdollisten taudinaiheuttajien löytyminen on kuitenkin vain ensi askel. Sen jälkeen on selvitettävä, miten yleisiä ne ovat, miten ne leviävät, miten ne muuntuvat, mikä on riski ihmiselle. Ensimmäistä kertaa historiassa tutkijoilla on onneksi välineet tutkia kaikkea tätä. Heitä avittavat dna-tekniikat, joilla voi nopeasti selvittää taudinaiheuttajien perimän ja muuntumiskyvyn, ja tietokonesimulaatiot, joilla voi mallintaa, miten ne käyttäytyvät pandemioille otollisissa urbaaneissa ympyröissä.

Investointi maksaa itsensäEdistyksellisistä välineistä huolimatta pandemian ennustaminen ei ole helppoa – mutta ei ole maanjäristysten tai tsunamienkaan, joihin kuitenkin yritetään varautua. Virushyökkäysten tuhovoima voi olla moninkertainen, mutta niiden ennakointiin resursseja on yhä vähän. Kentällä toimii vain pari–kolmesataa tutkijaa, ja varat on suunnattu väärin.– Valtaosa tutkimuksesta keskittyy rikkaisiin maihin, joissa pandemia tuskin syntyy. Meidän on luotava tarkkailujärjestelmä sinne, missä riski on suurin: Afrikkaan, Latinalaiseen Amerikkaan ja Aasiaan.Etsintä- ja seurantaohjelman pystytys maksaa arvioiden mukaan vähintään 50 miljoonaa euroa, mutta se ei ole hinta eikä mikään, kun sen suhteuttaa 2000-luvulla orastaneista pandemioista aiheutuneisiin taloudellisiin menetyksiin, lähes 200 miljardiin euroon.Daszak ja hänen laillaan ajattelevat ovat sitä mieltä, että nykytiedoin jopa aids olisi ollut pysäytettävissä. Jos tutkijat olisivat 1960- ja 1970-luvulla osanneet etsiä uusia taudinaiheuttajia Afrikasta, hiv olisi jäänyt kiinni sen sijaan, että sitä kantoi maailmassa ainakin satatuhatta ihmistä, kun se 1981 tunnistettiin muutamasta homoseksuaalista Kaliforniassa.

Kartta ennustaa epidemioita etelään

Kaikkien aikojen ensimmäisessä epidemiaennusteessa katse kannattaa kiinnittää päiväntasaajan lähettyville, missä luonto on monimuotoista ja ihmiset ajautuvat yhä enemmän kosketuksiin villien patogeenien kanssa. Myös Keski-Eurooppa hehkuu vaarallisen punaisena, mutta kartan laatineet Peter Daszak ja hänen kollegansa tarjoavat huojennusta. Kyse on paljolti ruokamyrkytyksistä ja antibiooteille vastustuskykyisistä bakteereista, mutta toki epidemioita petaavat myös vilkas lentoliikenne ja tiheä asutus.

Näistä maailma sairastuu

Vuosina 1940–2004 tieteelliset julkaisut esittelivät yli 300 uudenlaista epidemiaa. Tässä syntipukit.54,3 % bakteerit, joista antibiooteille vastustuskykyisiä yli 20 %25,4 % virukset ja prionit10,7 % alkueläimet6,3 % sienet3,3 % loismadot

Suurin uhka villieläimistä

Kana ja sika ovat saaneet itseensä tartuntavaaran merkin, mutta tosiasiassa iso osa epidemioista on vuosikymmeniä saapunut villistä luonnosta.

Tuoreimpia hyppyjä

Mikrobi       Vuosi        KantajaH5N1         1997        siipikarjaLyssa         1997       lepakkoNipah         1999       lepakko Sars           2002       lepakkoSFV            2004       simpanssiHendra       2005       lepakkoMalaka       2007       lepakkoArena         2009       jyrsijätCoxiella      2009       vuohi H1N1          2009       sika