Lintumaailmassa tiedon kulku yli lajirajan on varmistunut. Muillakin eläimillä matkiminen voi olla enemmän sääntö kuin poikkeus.

Teksti: Pekka Rahko



Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sisältö jatkuu mainoksen alla


Mikä yhdistää ulkomailla hyvää ravintolaa etsivää turistia ja kevätmuutolta saapuvaa kirjosieppoa? Oikea vastaus on taktiikka: kannattaa mennä sinne, missä paikallisetkin ovat. Kirjosiepon tapauksessa tämä tarkoittaa, että siepot seuraavat, minne paikkalinnut ovat pesänsä perustaneet.

Esimerkeissä on kuitenkin se oleellinen ero, että jälkimmäisessä tieto kulkee kahden eri lajin välillä. Viime vuosina kootun näytön perusteella tällainen ilmiö on luonnossa yllättävän yleinen. Lajienvälinen informaation vaihto onkin käyttäytymisekologian mielenkiintoisimpia uusia tutkimussuuntia.


Yleistä muillakin kuin linnuilla

Lintuekologit ovat jo kauan tienneet, että tietyt lintulajit pesivät lähempänä toisiaan kuin pelkän sattuman perusteella olisi lupa odottaa. Esimerkiksi pohjantikka kaivaa kolonsa usein kanahaukan reviirille, ja järripeippo hakeutuu räkättirastaskolonioiden läheisyyteen. Hyötynä on naapurin tarjoama turva pesärosvoja vastaan. Oululaisbiologit saivat jo 1990-luvulla kokeellisestikin selvitetyksi, että muuttolinnut käyttävät paikkalintuja turvallisen tai laadukkaan pesimäpaikan merkkinä.

Maailmalta tiedetään lukuisia vastaavia esimerkkejä. Eräs eteläamerikkalainen Platysaurus-suvun vyölisko löytää hedelmiä niitä syövien lintujen läsnäolon perusteella. Koralliriuttojen merivuokkoja kodikseen etsivät vuokkokalat hakeutuvat vastaavasti toisten lajien seuraan. Marmorivesilisko puolestaan osaa suunnistaa haisukonnan soidinkurnutuksen ohjaamana kohti mahdollisesti sopivaa pesimälampea.

- Nämä ovat hyviä esimerkkejä siitä, että lajienvälisessä sosiaalisen informaation käytössä tärkeintä ei ole lähisukuisuus vaan elintapojen samankaltaisuus, sanoo tutkija Janne-Tuomas Seppänen Jyväskylän yliopistosta.

- Uskon, että tämä on yleinen ilmiö läpi koko eläinkunnan, enemmänkin sääntö kuin poikkeus, arvioi puolestaan tutkija Jukka Forsman Oulun yliopistosta.

Forsmanin mukaan ilmiö on havaittu hyönteisilläkin, joten kyky ei edellytä edes suurta älliä.


Edullista, koska hillitsee kilpailua

- Yhden lajin yksilö voi käyttää hyväkseen toisen lajin läsnäoloa tai karkeana mittarina toisen lajin tiheyttä, Forsman kuvaa tiedonvälityksen perusteita. Edellytyksenä on, että resurssivaatimukset menevät joltain osin päällekkäin. - Mitä isompi päällekkäisyys, sitä enemmän toista lajia voi hyödyntää.

Toisen lajin tarkkaileminen voi itse asiassa olla parempi idea kuin oman lajin kyyläys, sillä lajitoverin kanssa resursseista joutuu kilpailemaan enemmän.

Toisaalta tietojen saamisen myötä alkaa vastapainoksi muodostua kustannuksia. Mitä hyödyllisempää informaatiota toiselta lajilta saa, sitä todennäköisemmin ajautuu myös kilpailutilanteeseen. - Kun ulkomailla menee paikallisten suosimaan ravintolaan, saa todennäköisesti hyvän aterian, mutta vastineeksi palvelu voi täydessä paikassa olla hidasta, Forsman vertaa.


Suomalaistutkijat alan kärjessä

Forsman perehtyi vuonna 2000 valmistuneessa väitöstyössään lajienvälisen hakeutumisen merkitykseen lintuyhteisöissä. Seppänen väitteli viime kesäkuussa lajienvälisestä sosiaalisesta informaatiosta elinympäristön valinnassa. Nykyisin Jyväskylän yliopiston soveltavan ekologian professorina toimiva Mikko Mönkkönen kuvasi ilmiön ensimmäisen kerran vuonna 1990, joten alan systemaattinen tutkimus on ollut paljolti suomalaisten ansiota.

Forsman ja Seppänen kirjoittivat yhdessä Mönkkösen ja Turun yliopiston tutkijan Robert Thomsonin kanssa Ecology-lehdessä viime vuonna ilmestyneen katsauksen lajienvälisestä sosiaalisesta informaatiosta. Ehkä hieman yllättäen katsaus on ensimmäinen tästä aiheesta.

Seppänen arvioi vähäisen kiinnostuksen johtuneen siitä, että lajienvälinen kilpailu oli ekologiassa pitkään kaiken selittävän säännön asemassa. - Positiivisia vuorovaikutuksia aletaan huomioida vasta nyt, hän toteaa.

- Toisaalta monet tutkijat ovat olleet kiinnostuneita vain yhdestä lajista eivätkä ole tulleet ajatelleeksi, että lajit esiintyvät aina yhteisöissä, Seppänen lisää.


Tintinpönttöihin symbolit

Hätkähdyttävin esimerkki sosiaalisen informaation käytöstä löytyy Seppäsen ja Forsmanin hiljattain Current Biology -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta.

Kokeessa tiaisille tarjottiin pesäpönttöjä useilla metsäalueilla. Tiaisparin tehtyä valintansa pöntön seinään maalattiin symboliksi kolmio, ja viereiseen puuhun ripustettiin tyhjä pönttö, johon maalattiin ympyrä.

Sitten muita lintuja odottamaan ripustettiin lähistölle vapaita pönttöpareja, toiseen maalattuna ympyrä, toiseen kolmio. Joillakin tutkimusalueilla käytettiin muitakin symbolipareja mutta aina siten, että alueen kaikki tiaiset pesivät samoin merkityissä pöntöissä.

Varsinaisia koe-eläimiä olivat muutolta palaavat kirjosiepot Oulussa ja sepelsiepot Gotlannissa. Ne saivat valita kuvioiduista pöntöistä mieluisamman, ja vihjeenä oli tiaisnaapurien keinotekoinen "mieltymys" tiettyyn symboliin.


Siepot halusivat saman koristeen

Varhain saapuvat siepot, joilla ei ollut suurta hoppua pesimään, valitsivat pöntön kuviosta riippumatta. Sen sijaan myöhään saapuneista siepoista valtaosa valitsi samanlaisen kuvion kuin alueen tiaisparit. Kiireessä kannatti ottaa oppia jo pesivistä linnuista, lajista viis. Kumpikin sieppolaji, lähes tuhannen kilometrin päässä toisistaan, käyttäytyi kokeessa samoin.

- Informaatiota eniten tarvitsevat linnut kopioivat siis sokeasti jopa tutkijoiden aikaansaamia merkityksettömiä mieltymyksiä, Seppänen korostaa.

Ja mikäs siinä. Jatkaahan moni meistäkin vinkkien ottoa eri lähteistä, vaikka lähdekritiikki joskus pettäisikin. - Ihmisten päätöksentekohan perustuu usein tiedon hankintaan etukäteen: lomalle lähtö, osakkeiden osto, ravintolan valinta ja niin edelleen, Forsman miettii. Miksei sama voisi toimia eläimilläkin?


Pekka Rahko on biologi ja sanomalehti Kalevan uutistoimittaja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla