Suomalaismiesten sperma sen kuin heikkenee, mutta syyllinen
on yhä kateissa. Nyt epäillään vanhaa vihollista: tupakkaa.


on yhä kateissa. Nyt epäillään vanhaa vihollista: tupakkaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Julkaistu Tiede-lehdessä 9/2005

Suomalaisten miesten siittiöt tarvitsevat valtiovallan erityissuojelua - nyt heti, eikä vasta viidestoista päivä!
Asiaan tarttui Turun yliopiston fysiologian professori Jorma Toppari astuessaan virkaansa tänä syksynä.
Professorin huoli on aiheellinen. Monien suomalaisnuorukaisten siittiömäärät ovat hälyttävän pienet.

Kolmanneksella varusmiesikäistä siittiörivistö on harventunut jo niin paljon, että kato nakertaa hedelmällisyyttä.

- Olisi korkea aika ryhtyä seuraamaan sperman laatua valtion varoin ennen kuin on liian myöhäistä, Toppari sanoo. Jos alamäki jatkuu, kriittinen piste tulee vastaan 30 vuoden päästä. Silloin keskivertouroon siittiöstö on pudonnut 20 miljoonaan millilitrassa. Se voi kuulostaa paljolta, mutta se alkaa olla olla hedelmättömyyden rajoilla. Matkasta emättimestä munasolun luo selviytyy nimittäin vain joitakin kymmeniä tai satoja siittiöitä sadoista miljoonista.

Romahdus on tapahtunut lyhyessä ajassa. Vielä parikymmentä vuotta sitten asiat olivat reilassa. 1960- ja 1970-luvun vaihteessa syntyneiden isien puntissa vipeltää noin sata miljoonaa siittiötä millilitraa kohti mutta parikymppisillä miehillä enää keskimäärin 55 miljoonaa. Liikkuvien ja rakenteeltaan normaalien siittiöiden osuus jää usein alle yhdeksän prosentin.

- Pojat eivät ole hedelmättömiä, mutta sperman laadussa ei ole enää kehumista, Toppari sanoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla


Huolestuttavinta on, ettei siittiökatoon ole kunnon selitystä. - Töitä on tehty jo kauan, mutta kovin paljon emme ole päässeet eteenpäin, Jorma Toppari tunnustaa.

Syylliseksi on jo pitkään arveltu ympäristökemikaaleja. Nykyeurooppalaisen veressä virtaa Maailman Luonnon Säätiön testauksen mukaan jopa 70:tä eri ainetta, joita ei esiinny ympäristössä luonnostaan. Osa niistä aiheuttaa koe-eläimille lisääntymishäiriöitä. Oletus on, että kemikaalit horjuttavat miesten hormonitasapainoa ja lisäävät heillä naishormoni estrogeenin määrää.



- Miesten siittiömäärä on pudonnut 50 vuodessa puoleen entisestä, ja alamäki jatkuu.
- Kivessyövän ilmaantuvuus on lisääntynyt rajusti, ja sairastuneet ovat yhä nuorempia.
- Laskeutumattomia kiveksiä ja virtsaputken kehityshäiriöitä löytyy entistä useammin.













Suomi seuraa nyt Tanskan tietä

Tanska ja Suomi ovat kivesmyrkkyjä metsästävän kannalta kiinnostava vertailupari. Tanskalaisten siittiömäärät olivat laskussa jo silloin, kun suomalaista spermaa vielä pidettiin laatutavarana. Ero on kovaa vauhtia kutistumassa.

- Samat tekijät, jotka heikentävät tanskalaisten lisääntymister-veyttä, vaikuttavat meillä pienellä viipeellä, Jorma Toppari pohtii. - Me tulemme jälkijunassa.




- Ympäristökemikaalit. Aineet saattavat sotkea poikasikiön hormonitoimintaa ja siittiötuotantoa jo kohdussa.
- Ylipaino ja omat hormonit. Liikalihavuus ja insuliinin heikentynyt vaikutus elimistössä heikentävät spermaa.
- Elämäntapa. Miehet ovat siirtyneet 50 vuoden kuluessa istuma-asennossa tehtäviin sisähommiin, mikä nostaa kivesten lämpötilaa ja vaikuttaa siemennesteen laatuun. Myös tiukat housut ja sylimikro hautovat sukukalleuksia.
- Ravintotottumukset. Lisääntynyt rasvan käyttö ja ruoan kuitujen vähäisyys kiihdyttävät estrogeenin kaltaisten aineiden synteesiä elimistössä, mikä saattaa aiheuttaa miehille lisääntymishäiriöitä.
- Tupakka. Raskaustupakointi voi heikentää poikalapsen hedelmällisyyttä.

Aiheesta lisää:
Onko pojista isiksi? Valehormonien syyllisyydestä kiistellään, Tiede 2000 6/98, s. 4-9.
Siittiökato. Syynä myös omat hormonit? Tiede 1/04, s. 42-43.





Jouko Tuomisto








Tupakansavu kenties kivesmyrkky

Tähän mennessä paras näyttö raskaustupakoinnin haitoista saatiin viime vuonna, kun ruotsalaisen Andreas Petterssonin johtama tutkijaryhmä osoitti, että äidin sauhuttelu ja kivessyöpä kytkeytyvät tiukasti yhteen. Pojan sairastuminen on todennäköisempää, jos äiti polttaa odotusaikana.

Yhteys havaittiin neljässä pohjoismaassa, Suomessa kuitenkin hieman heikompana kuin muissa. - Tämä saattaa johtua siitä, että meillä naiset ovat tupakoineet vähemmän aikaa kuin muualla, Jouko Tuomisto arvioi.
Mikä tekee tupakasta niin haitallisen kehittyvälle poikasikiölle? Kukaan ei tiedä vielä tarkasti. Vaikutusmekanismit tunnetaan huonosti, ja mahdollisuuksia on monia.

- Tupakassa on paljon kemikaaleja, kuten dioksiinin kaltaisia aineita, Jouko Tuomisto sanoo. Ne vaikuttavat moniin entsyymeihin, jotka valmistavat ja pilkkovat sukuhormoneita ja kilpirauhashormonia eli tyroksiinia. Viimeksi mainittu kypsyttää keskushermoston, joka puolestaan vaikuttaa muuhun hormonituotantoon ja sukupuoliominaisuuksiin.

Tuomiston mukaan tupakointi hakkaa mennen tullen ruoasta kertyvän vähäisen dioksiinin vaikutukset.

- Jos etsitään sikiölle kohtalokkaita kivesmyrkkyjä, tupakka on varteenotettavampi vaihtoehto, koska nuorten naisten dioksiinipitoisuudet ovat aika pienet.

Väitettä tukee se, että tupakka sotkee aikuisten hedelmällisyyttä. Naisilla se häiritsee kuukautiskiertoa ja ovulaatiota ja varhentaa menopaussia. - Arvioidaan, että kymmenen prosenttia naisten ja miesten hedelmättömyydestä olisi seurausta tupakoinnista, kertoo asiantuntijalääkäri Kristiina Patja. - Sen takia myös moni lapsettomuushoito epäonnistuu.




Kun kohu siittiökadosta nousi ensi kerran otsikoihin runsaat kymmenen vuotta sitten, todennäköisenä syyllisenä alettiin pitää ympäristöestrogeeneja (environmental oestrogens). Monet teollisuuskemikaalit, kuten muovin pehmentimenä käytetyt ftalaatit, matkivat estrogeenia ja voivat aiheuttaa eläimillä koiraiden sukupuolielinten naisistumista. Sittemmin otettiin käyttöön termi hormonihäiriköt (hormone disrupters), koska kemikaalit saattavat sotkea sukupuolihormonien toimintaa monella eri lailla.
Hormonihäiriköiden yhteys ihmisen lisääntymishäiriöihin on vain tieteellinen hypoteesi, yksi oletus muiden joukossa. On mahdollista, että olemme koko ajan veikanneet väärää hevosta. Sukupuolihormonien epätasapainon sijasta kyseessä voi olla jokin muu varhaisen kehityksen harha-askel, joka rappeuttaa kivesten siittiötuotannon. Elimistössä on sukupuolihormonien lisäksi monta muutakin hormonia, jotka vaikuttavat lisääntymiskoneistoon.
Herkin ulkoisten kemikaalien vaikutuksille on kilpirauhashormoni, tyroksiini. Eläimillä kilpirauhashormonin määrän heilahtelu aiheuttaa vakavia kehityshäiriöitä. Tämän hormonin puute vaikuttaa myös ihmisalkion kypsyvään aivolisäkkeeseen, joka puolestaan ohjaa sukupuolihormonien tuotantoa kiveksissä ja munasarjoissa.
Toinen vaihtoehto on, etteivät ongelmat liity lainkaan hormonien epätasapainoon. Monet aineet vaikuttavat suoraan elinten kehitykseen kasvutekijöiden välityksellä. Esimerkiksi dioksiini voi estää solujen kasvun ja erilaistumisen. Parhaiten tunnetaan vaikutukset hampaisiin. Esimerkiksi kohdussa dioksiinikylpyyn joutuneen rotanpoikasen kolmas poskihammas puuttuu kokonaan.



Raskaustupakoinnista häiriöitä

Vaikka vaaroista on valistettu maailman sivu, raskaustupakointi on yhä melko yleistä. - Noin 15 prosenttia suomalaisnaisista kertoo tupakoivansa odotusaikana, Kristiina Patja kertoo. - Se tarkoittaa, että joka vuosi 9 000 sikiötä altistuu äitinsä sauhuttelulle.

Ei tiedetä, miten moni odottava äiti tupakoi passiivisesti, mutta myös tupakan sivusavun tiedetään vaikuttavan kehittyvään ihmisen alkuun. Savulle passiivisesti altistuneiden sikiöistä löydetään nikotiinin pääaineenvaihduntatuotetta kotiniinia. Pitoisuudet ovat noin 40 prosenttia aktiivitupakoitsijoiden määristä.
Tilastot paljastavat, että ikä ja koulutustausta vaikuttavat raskaustupakointiin. - Ongelma keskittyy nuoriin ja vähäisen koulutuksen saaneisiin odottajiin, Kristiina Patja listaa. - Alle 19-vuo-tiaista raskaana olevista lähes 40 prosenttia tupakoi.

- Meillä on alustavaa näyttöä, että niillä miehillä, joiden äidit ovat tupakoineet odottaessaan, on noin kolmannes vähemmän siittiöi-tä kuin tupakoimattomien äitien pojilla, toteaa fysiologian professori Jorma Toppari. - Sauhuttelulle altistuneiden poikien kiveksetkin jäävät pienemmiksi kuin muiden.

American Journal of Epidemiology -lehden julkaisema havainto tehtiin viidessä Euroopan maassa. Tiedot raskaudenaikaisesta tupakoinnista perustuivat äitien omaan ilmoitukseen.

- Tupakansavu on melkoisen varmasti yksi miesten lisääntymishäiriöiden taustalla olevista tekijöistä, Toppari sanoo. - Nyt pitää selvittää, mitkä muut ympäristömyrkyt rassaavat siittiötuotantoa.


Siittiökatoon on monta syyllistä

Jouko Tuomisto aikoo puolestaan jatkaa siitä, mihin ruotsalainen Andreas Pettersson työryhmineen pääsi. - Poimimme rekistereistä kivessyöpään sairastuneita parikymppisiä miehiä ja terveitä verrokkeja ja jäljitämme heidän äitiensä verinäytteistä, ovatko he altistuneet sikiöaikana tupakansavulle.

Kyse on suomalaisnaisten neuvolassa antamista näytteistä, joita on kerätty Kansanterveyslaitokseen 1980-luvun alusta lähtien.

- Seerumin kotiniini on kyselyä varmempi todiste siitä, onko äiti tupakoinut vai ei, Tuomisto sanoo.

- Mikäli tutkimuksemme varmistaa raskaustupakoinnin ja kivessyövän yhteyden, meillä on vahva ehdokas syylliseksi miesten lisääntymishäiriöihin. Sen jälkeen alkaa tarkan mekanismin metsästys.

Edessä on kuitenkin vielä paljon tekemätöntä työtä. Yhtä syyllistä nykymiesten ongelmavyyhteen tuskin löydetään.

Jouko Tuomisto vertaa tilannetta sepelvaltimotautiin. - Sekin on seurausta monen eri riskin kasautumisesta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla