Kantauralilaisten esi-isiemme ei tarvinnut pelätä sikainfluenssaa.

Kun ihmisiä oli harvassa eikä kotieläimistä ollut tietokaan, epidemioiden syntymiselle ei ollut edellytyksiä.

Vasta kun opittiin harjoittamaan maataloutta ja asumaan taajamissa, alkoivat taudit tarttua ja levitä. Ei liene sattumaa, että sanat sairas ja tauti ovat vanhoja germaanisia lainoja ja kuuluvat samaan kerrostumaan kuin monet kotieläinten nimet, esimerkiksi nauta, lammas ja kana. Useat tarttuvat taudit ovat siirtyneet ihmisiin kotipiirin eläimistä tai loisista.

Jo äänneasusta arvaa, että influenssa on nuorehko lainasana. Sen historia taudin nimenä on alkanut italian sanasta influenza. Näin on nimitetty Italiasta 1700-luvulla muuhun Eurooppaan levinnyttä epidemiaa ja sen jälkeen muitakin samantapaisia tartuntatauteja. Italian sana merkitsee alkuaan virtausta tai vaikutusta.

Nimi perustuu siihen, että influenssaksi nimitetyn taudin on ennen modernin lääketieteen syntyä uskottu johtuvan tähtien vaikutuksesta tai peräti jostakin salaperäisestä aineesta, jota virtasi tähdistä ihmisiin.

Suomalaisena sanana influenssa on tullut käyttöön 1800-luvulla. Se on mainittu Ferdinand Ahlmanin sanakirjassa vuonna 1865 asussa influentsa. Muita samanaikaisia nimityksiä ovat nuhakuume, röhkärutto ja kinorutto. Röhkä tarkoittaa käheää yskää ja kino limaa.

Suomalaiselle influenssa on hankala sana, koska siinä on vierasmallinen kolmen konsonantin yhtymä. Arkipuheessa siitä onkin syntynyt helpommin äännettäviä muunnelmia, kuten infulenssa, lenssu tai lentsu. Saman sanan yksinkertaistettu versio on myös flunssa, mutta se on lainattu ruotsista valmiiksi muotoiltuna.

Ei hauska mutta jollakin lailla osuva yhteensattuma on se, että sika-sana on nykysuomessa muuttunut eräänlaiseksi tehostavaksi sananmuodostusainekseksi: sikahyvä, sikasiisti ja niin edelleen. Nyt sitten odotellaan ja ihmetellään, tuleeko sikainfluenssasta todella sikapaha epidemia vaiko vain harmittomampi possulenssu.

Kirjoittaja on suomen kielen professori Turun yliopistossa.

 julkaistu Tiede-lehdessä 11/2009