Isyydestään on vaikea olla varma.Kalvaako epäilys? Isyyden voi selvittää varsin luotettavasti dna-testein. Yhdysvalloissa testipakkauksia saa jo apteekista. Vinkkejä antavat myös silmät, korvat ja hymykuopat.

Juuri nyt -sarja:





Toivottavasti vietit viime sunnuntain isänpäivän mukavissa merkeissä, hyvä Tiede-lehden lukija. Teitä isiä on lukijoissamme noin 80 000.

Joukossanne on ehkä kolmekin tuhatta miestä, jotka tietämättään kasvattavat jonkun toisen miehen lasta. Tarkkaa lukua ei tiedä kukaan.

Brittiläisen Liverpoolin kansanterveyskeskuksen johtaja Mark Bellis analysoi laajan joukon kansainvälisiä tutkimuksia, joissa arvioitiin väärän isyyden yleisyyttä väestössä. Varhaisimmat tutkimuksista olivat 1950-luvulta, uusimmat vuodelta 2004.

Tulokset vaihtelivat suuresti, selvisi Bellisin ryhmän meta-analyysistä Journal of Epidemiology and Community Health -lehdessä. Muutamissa tutkimuksissa harhaisäksi luokittui vain yksi prosentti, joissakin jopa kolmekymmentä prosenttia. Bellis arvioi oikean luvun olevan lähellä neljää prosenttia. (Isyys on ainakin historiassa jakautunut epätasaisesti: ks. Esi-isä lensi kukasta kukkaan, s. 5.)


Testien varmuudessa eroja

Isyyden selvittäminen onnistuu tietysti helposti dna-testein, joita tehdään Suomessa noin tuhat vuodessa. Yleensä testin määrää kunnan lastenvalvoja tai tuomioistuin.

Entä jos mies haluaa varmistaa asian omin päin, omilla kustannuksillaan ja lapsen äidin tietämättä? Sekin käy nykyään helposti.

Esimerkiksi mammaksi.fi-verkkopalvelussa markkinoidaan brittilaboratorion testejä. 99,9-prosentin varmuuden saa 260 eurolla ja 99,9999 prosentin varmuuden 350 eurolla. Kalliimpaa tutkimusta tarvitaan, jos epäilty isäehdokas on oma veli tai muu lähisukulainen.

Laboratorioon lähetetään esimerkiksi sylkinäyte posken sisäpinnalta. Näyte tarvitaan vain isältä ja lapselta.
Yhdysvalloissa testipakkauksia myydään jo apteekeissa kondomien ja raskaustestien vieressä. Hinnat laboratoriotutkimuksineen ovat vain runsaat sata euroa.


Tarvitaanko lapsen lupa?

Yksityiset isyystestit ovat sinänsä sallittuja. Esimerkiksi Britanniassa laki kuitenkin kieltää ottamasta toiselta henkilöltä kudosnäytettä ilman tämän suostumusta.

Jos isyyden selvittämiseksi kajotaan lapsen ruumiilliseen koskemattomuuteen, tarvitaan Suomessakin hänen hyväksyntänsä, tai jos lapsi ei ole tähän riittävän kypsä, kummankin huoltajan suostumus, kertoo oikeusministeriön lainsäädäntöneuvos Salla Lötjönen.

- Sylkinäyte on kuitenkin usein saatavissa ilman, että lapsen fyysiseen koskemattomuuteen tarvitsee puuttua, esimerkiksi ysköksestä tai pois heitetystä purukumista. Tällöin suostumustakaan ei erillisen lainsäädännön puuttuessa tarvita.


Osviittaa myös ulkonäöstä

Helsingissä Kampin liikekeskuksessa on mainos, jossa näyttäisi olevan tavallinen perhe: isä, äiti ja kaksi lasta. Henkilöt on ilmeisesti valittu mallitoimiston listoilta, koska yhdellä lapsella on ruskeat silmät, vaikka molemmat vanhemmat ovat sinisilmäisiä.

Ihmisellä on joukko yhden geenin määräämiä piirteitä, joiden perusteella voi koettaa itse arvioida, onko isyyttä syytä epäillä. Pitää vain tietää, kumman ominaisuuden aiheuttaa vallitseva, kumman väistyvä geeni.

Silmien väriin vaikuttaa useakin geeni, mutta sinisyyttä voi pitää väistyvänä ominaisuutena. Sellainen kumoutuu, jos jommalta kummalta vanhemmalta tulee vastaavan hallitsevan ominaisuuden geeni: vaikkapa ruskeasilmäisyyden. Sinisilmäiseksi tulee saamalla sekä äidiltään että isältään saman, sinisyyttä aiheuttavan mutaation. Jos siis vanhemmista kumpikin on sinisilmäinen mutta lapsi selvästi ei, on aihetta epäillä isyyttä.


Harkitse sittenkin vielä

Pelkästään ulkoisten piirteiden perusteella tuskin kuitenkaan kannattaa lähteä hajottamaan perhettään. Piirteiden tunnistamiseen liittyy sen verran epävarmuutta. Sama koskee muiden kuin ammattilaisten tekemiä testejäkin.

Eräässä nettikeskustelussa viikonloppuisä hämmästeli, ettei hänen tyttärensä veriryhmä (AB) taida vastata hänen (A) ja lapsen äidin (O) ryhmää. Lukion biologian muistaneet kommentoijat osoittivat pian, että jos kaikkien kolmen osapuolen veriryhmätiedot pitäisivät paikkansa, kyseenalaistuisi tyttären äidin äitiys, ei niinkään isän isyys.

Oudolle ilmiölle löytyi todennäköinen selitys, kun moni keskustelija muisteli tehneensä biologian tunnilla itse veriryhmätestejä ja saaneensa terveydenhuollon määrityksistä poikenneita tuloksia.

Varsin luotettavat kaupalliset testit eivät nekään ole oikeudellisesti päteviä.

Ennen kuin todella alkaa selvittää isyyttään, kannattaa ehkä vielä miettiä hetki.

Haluanko varmasti elää tuloksen kanssa - oli se mikä tahansa?


Isyystesteistä tarkemmin:
www.mammaksi.fi (ks. dna-isyystestit)
www.msnbc.msn.com/id/23814032/


Et ehkä olekaan isä, jos

sekä sinulla että äidillä on
- nipukattomat korvalehdet
- siniset silmät
- leukakuopaton leuka
- hymykuopattomat posket
- pisamaton iho (ja oli lapsenakin)
- suora otsan hiusraja
- veriryhmä O


mutta lapsella on
- korvanipukat
- ruskeat silmät
- leukakuoppa
- hymykuopat
- taipumus pisamiin
- V:n muotoinen otsan hiusraja
- jokin muu veriryhmä kuin O.



Jos kummallakin vanhemmalla on omassa perimässään väistyvän ominaisuuden geenit (ylempi lista), he eivät voi periyttää jälkeläiselleen hallitsevaa ominaisuutta (alempi lista).

On kuitenkin hyvä muistaa, etteivät kaikki perityt ominaisuudet ilmaannu näkyviin selvinä eivätkä kaikissa oloissa tai ikävaiheissa. Esimerkiksi vaikka olisi perinyt taipumuksen pisamiin, se ei välttämättä tule koskaan esiin.

Monien oppikirjojen mukaan kielenrullauskyky kuuluu yhden geenin määräämiin perinnöllisiin ominaisuuksiin. Kaksostutkimusten perusteella on kuitenkin vaikea sanoa, periytyykö ominaisuus todellisuudessa lainkaan.


Jos epäilys herää, varsin luotettavan isyystestin voi tilata internetistä. Useita eri vaihtoehtoja löytää, kun kirjoittaa hakusanaksi vaikka \"isyystesti\".

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Hirmun anatomia on selvinnyt sääsatelliittien mikroaaltoluotaimilla. Ne näkevät pilvien läpi myrskyn ytimeen ja paljastavat ukkospatsaat, joista myrsky saa vauhtinsa. Kuva: Nasa/Trimm

Pyörivät tuulet imevät energiansa veden lämmöstä.

Trooppiset rajuilmat tappoivat vuosina 1995–2016 lähes 244 000 ihmistä, koettelivat muuten 750 miljoonaa ihmistä ja tuhosivat omaisuutta runsaan 1 000 miljardin dollarin arvosta, enemmän kuin mitkään muut mullistukset, esimerkiksi tulvat tai maanjäristykset.

Näin arvioi maailman luonnonkatastrofeja tilastoiva belgialainen Cred-tutkimuslaitos raporteissaan, joissa se laskee katastrofien pitkän aikavälin inhimillistä hintaa.

Myrskytuhot ovat panneet myrskytutkijat ahtaalle. Kaikki tahtovat tietää, mistä näitä rajuilmoja tulee. Lietsooko niitä ilmastonmuutos?

Lämpö alkaa tuntua

Näihin asti tutkijapiireissä on ollut vallalla käsitys, jonka mukaan hirmuista ei voi syyttää ilmastonmuutosta vielä kotvaan. Se alkaa voimistaa myrskyjä vasta pitkällä aikajänteellä.

Nyt hurjimpia myrskyjä on kuitenkin alettu kytkeä ilmaston lämpenemiseen. Esimerkiksi alkusyksystä 2017 Maailman ilmatieteen järjestö WMO arvioi, että lämpeneminen todennäköisesti rankensi elokuussa Houstonin hukuttaneen Harvey-myrskyn sateita.

Jotkut tutkijat ovat puhuneet kytköksistä jo vuosia.

Esimerkiksi Kerry Emanuel, Massachusettsin teknisen yliopiston myrskyspesialisti, laski 2005, Katrinan runnottua New Orleansia, että Atlantin ja Tyynenmeren myrskyt ovat nykyään 60 prosenttia voimakkaampia kuin 1970-luvulla.

Keväällä 2013 Nils Bohr -instituutin Aslak Grinsted raportoi, että lämpenemiskehitys vaikuttaa myrskyissä syntyviin tulva-aaltoihin.

Kun maapallon keskilämpötila nousee 0,4 astetta, myrskytulvien määrä tuplaantuu. Tämä rajapyykki on jo ohitettu. Kun lämpötila nousee kaksi astetta, tulvat kymmenkertaistuvat. Silloin superrajuja myrskyjä hyökyy Atlantilta joka toinen vuosi. Tähän asti niitä on nähty kerran 20 vuodessa.

Meri lämpenee otollisesti

Tärkein myrskyjä ruokkiva muutosvoima löytyy sieltä, mistä myrskyt ammentavat energiansa ja mihin ilmastonmuutoksen nähdään vaikuttavan: meriveden lämpötilasta. Se kehittyy myrskyille otolliseen suuntaan.

Esimerkiksi Meksikonlahdella, hurrikaanien voimanpesässä, on mitattu jopa pari astetta tavallista korkeampia meriveden lämpötiloja.

Kun Haiyan, yksi kaikkien aikojen kovimmista taifuuneista, marraskuussa 2013 jätti kaksi miljoonaa filippiiniläistä kodittomiksi, meri oli myrskyn syntyalueella vielä sadan metrin syvyydessä kolme astetta normaalia lämpimämpi.

Meressä tapahtuu muutakin epäedullista: pinta nousee. Se kasvattaa myrskyjen nostattamia tulva-aaltoja, jotka usein saavat aikaan pahinta tuhoa.

 

Näin hirmumyrsky kehittyy

Hirmun syntymekanismi on sama kaikkialla, vaikka nimitykset vaihtelevat. Atlantilla ja Amerikan puoleisella Tyynellämerellä puhutaan hurrikaaneista, Aasian puolella taifuuneista ja Intian valtamerellä ja Oseaniassa sykloneista. Grafiikka: Mikko Väyrynen

 

Trooppisia hirmumyrskyjä syntyy päiväntasaajan molemmin puolin 5. ja 25. leveyspiirin välillä. Päiväntasaajalla niitä ei muodostu, sillä sieltä puuttuu coriolisvoima, jota myrsky tarvitsee pyörimiseensä

Kehittyäkseen myrsky vaatii tietynlaiset olot. Suursäätilan pitää olla laajalla alueella epävakaa ja ukkossateinen ja meriveden vähintään 26 asteista 50 metrin syvyydeltä. Lisäksi tuulien pitää puhaltaa heikosti 12 kilometrin korkeuteen asti. Voimakkaissa virtauksissa myrskynpoikanen hajoaa.

1. Merestä nousee lämmintä, kosteaa ilmaa. Se kohoaa nopeas­ti ja tiivistyy ukkospilviksi, jotka kohoavat 10–15 kilometrin korkeuteen. Samalla vapautuu lämpöä, mikä ruokkii matalapainetta.

2. Fysiikan säilymislakien mukaan ylös kohoavan ilman tilalle virtaa ympäriltä korvausilmaa, jolloin ilmanpaine alueella laskee.

3. Lämpöä kohoaa ylös yhä laajemmalti, ukkospilvien jono venyy, ja ilman virtausliikkeet voimistuvat. Ilmanpaine laskee lisää, ja alueelle syntyy liikkuva matalapaineen keskus.

4. Paine-ero tuottaa voiman, joka alkaa pyörittää tuulia kiihtyvää vauhtia. Maan pyörimisliikkeestä aiheutuva coriolisvoima kiertää niitä spiraalin lailla vastapäivään kohti matalan keskusta. Kun tuulen sekuntinopeus nousee yli 33 metrin, on syntynyt trooppinen hirmumyrsky.

Hurjimmissa myrskyissä tuulen nopeus nousee 70–90 metriin sekunnissa. Pyörteen halkaisija vaihtelee puolestaan 400 kilometristä 1 000 kilometriin.

5. Myrskyn voimistuessa sen ylle muodostuu korkeapaine, joka pyörii tuulia vastaan. Laskeva ilmavirtaus kuivattaa ja lämmittää keskusta, ja se seestyy myrskynsilmäksi.

6. Silmää kiertävät tuulet sekoittavat tehokkaasti meren pintaa 50–100 metrin syvyydeltä. Kun lämmintä vettä painuu syvyyksiin ja viileää kohoaa pintaan, ”lämpövoimala” jäähtyy ja hitaasti liikkuva myrsky voi heikentyä. Nopeaan myrskyyn jarru ei ehdi vaikuttaa, ja silloin kumpuava vesi voi loppumatkasta muuttua vaaralliseksi.

7. Kun ranta lähestyy ja meri madaltuu, tuulet pakkaavat vettä myrskyn tielle tulva-aalloksi, joka syöksyy myrskyn mukana maalle tuhoisin seurauksin.

Maalle saavuttuaan myrsky laantuu, kun se ei enää saa käyttövoimaa meren lämmöstä.

 

Tuula Kinnarinen on Tiede-lehden toimitussihteeri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2014. Päivitetty 12.9.2018.