Uteliaisuus toisten tekemisiä kohtaan on luontainen taipumuksemme - ja yhtä luontaista meille on kiistää se.

Teksti:Jukka Ruukki

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uteliaisuus toisten tekemisiä kohtaan on luontainen taipumuksemme
- ja yhtä luontaista meille on kiistää se.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

 


Julkaistu Tiede-lehdessä



Junamatka puuduttaa. Olisi edes jotain luettavaa. Onneksi on vierustoveri. Se selaa Seiskaa.

Kurkin sivusilmällä lehden julkkisgalleriaa, joka on koottu lukijoiden lähettämistä juoruista. Yksi niistä paljastaa isänmaallisuuden ikonin, jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin arkisen paheen. Maan tunnetuin Mannerheim-ristin ritari on nähty nostelemassa olutta Raision Citymarketin kylmäkaapista. Tosi on.

Haloo! Ketä kiinnostaa?

Todellisuudessa yllättävän monia, sillä lähes miljoona suomalaista tahtoo joka viikko kurkistaa toisten ihmisten elämään. Sen verran Suomen suosituimmalla juorulehdellä on uskollisia ystäviä. Mikä kiinnostavinta, Seiska ei ole rohmunnut lukijoita muilta aikakauslehdiltä, vaan se on kasvattanut itselleen ihailijakunnan lähes tyhjästä.

Tirkistelybisneksellä on vankka asema muussakin mediassa. Jokaisella itseään kunnioittavalla televisiokanavalla on jokin selviytymis- tai seikkailuohjelma, jossa julkkikset tai tavikset tekevät itsestään naurettavia kameran edessä. Paikallinen radioasema puolestaan kehottaa aamuruuhkassa jurruttavia työmatkalaisia soittamaan studioon ja kertomaan, mitä naapuriautossa puuhataan. Perversseimmät havainnot


palkitaan, eikä innokkaista ilmiantajista ole pulaa.



Media mahdollistaa

Tirkistelyn tuotteistaminen ei ole uusi ilmiö. - Tirkistelyä on käytetty myyntivalttina joukkoviestinnän alusta alkaen, kertoo viestinnän tutkija Minna Aslama Helsingin yliopistosta. Jo 1500-luvulta tunnetaan pamfletteja, jotka tihkuivat verta, juoruja ja seksiä.

Kaupallistuminen on tuonut tabloid-hengen myös ennen niin suoraselkäiseen televisioon. Se on arkipäiväistynyt. - Televisio ei ole enää elitistinen kuningasmedia, suomalaisesta ohjelmatarjonnasta väitöskirjaa valmisteleva Aslama painottaa.

  - Niissä kuka tahansa voi olla oikea tähti, Aslama kuvailee.

Jotain mitä päivitellä

Todellisten ihmisten elämästä kertovista sarjoista etsitään samastumisen kohteita ja yhteisöllisyyden kokemuksia, jotka ovat kortilla pirstaloituneessa maailmassa. - Erityisesti haetaan yhteisiä päivittelyn aiheita, eettis-moralististen puheiden polttoainetta, koska kylähullut ja naapurin emännät eivät niitä enää tarjoa.

Kansalaisten kyltymättömässä tirkistelynhalussa voi nähdä myös ripauksen eskapismia.

  Ullamaija Kivikuru, joka toimii journalistiikan professorina Helsingin yliopistoon kuuluvassa Svenska social- och kommunalhögskolanissa.

Nojatuolimatka seurapiireihin voi tuoda ihmisille heidän kaipaamaansa perusturvallisuutta. - Maailma ei voi olla ihan vinossa, jos Nykäsen Matin avioliitto on jälleen - ties kuinka monennen kerran - ajautunut karille, Kivikuru sanoo.

Apinatkin tirkistelevät

Ehkä meidät on luotu tirkistelemään? - Tirkistely ei ole ihmisen yksinoikeus, oikaisee Robert Sapolsky.

Stanfordin yliopiston biologian ja neurologian professori on tunnustettu stressitutkija ja tieteen kansantajuistaja. Hän on tehnyt ison osan elämäntyöstään luonnon laboratoriossa, Kenian savanneilla.

Sapolskylla on runsaan 20 vuoden kokemus Serengetin villeistä paviaaneista, joiden käyttäytymisessä on paljon samaa kuin ihmisen. Vaikka apinoita eivät rassaa asuntolainat tai päivähoitopulmat, stressi ja mielenkuohut ovat arkea, tietää Sapolsky, joka viime vuonna julkaisi paviaaneistaan kirjan A Primate’s Memoir - A Neuroscientist’s Unconventional Life Among the Baboons (Touchstone 2002).

Sapolskyn näkökulmasta ihminen onkin yksi kädellinen muiden joukossa. - Meillä on vain hieman hienompi kokoelma sormia.

Myös halu urkkia muiden puuhia on tuttua savannien sukulaisillemme. - Paviaanit näyttävät tirkistelevän silkasta tirkistelyn riemusta, Sapolsky sanoo.

Käsirysy kerää katsojia

Paviaanien arki tarjoaa Sapolskyn mukaan oivan mahdollisuuden toteuttaa tirkistelyn mielitekoa. Ruoan hankkimiseen tuhrautuu enintään kolmisen tuntia päivästä. Luppoaikaa jää yhdeksän tuntia, jotka voi kuluttaa esimerkiksi purkamalla turhautuneisuuttaan tielle osuvaan lauman jäseneen. Uhittelut ja yhteenotot ovatkin yleisiä paviaaniyhteisöissä.

Mitä tekeekään muu lauma nahinan sähköistyessä? Se ei suinkaan luiki häntä koipien välissä pakosalle vaan kerääntyy riitapukarien ympärille kehäksi kuin kansa katutappelussa konsanaan. Rohkeimmat nousevat kahdelle jalalle nähdäkseen parhaat palat show’sta.

Jospa ne vain hakevat vinkkejä omien tappelutaitojensa hiomiseen? - Ehei, ne haluavat nähdä, mitä tuleman pitää, Sapolsky sanoo kokemuksen syvällä rintaäänellä.

Kielletty houkuttaa

Joskus paviaanien tirkistelynhalu saa vahvan eroottisen latauksen. Sapolsky muistaa muutaman vuoden takaa keskenkasvuisen paviaaniuroksen Absalomin, joka oli juuri kokenut seksuaalisen heräämisen. Nuorukaisella itsellään ei käynyt kehuttava flaksi, joten se tyytyi seuraamaan muiden muhinointia.

Absalom yritti olla hienotunteinen voyeuristi, mutta eräänä päivänä onni petti. Kun se kiipesi puuhun tarkkailemaan alla touhuavaa pariskuntaa, oksa katkesi herkimmällä hetkellä ja tirkistelijä romahti keskelle lemmenleikkiä. - Voitte arvata, ettei kukaan ollut kovin tyytyväinen, Sapolsky kuvailee episodia.

Absalom oli perinnäinen voyeuristi, joka pysyttelee etäällä kohteestaan ja käyttää tirkistelyä virikkeenä omille fantasioilleen. Absalomista poiketen useimmat paviaaninuorukaiset eivät tyydy hienovaraiseen kaukokatseluun vaan tuppautuvat lähituntumaan, venyttävät kaulaansa ja repivät kaiken irti nautinnosta.

Juoruavatkin kuin me

  lajitoveri Michael, jotka osaavat viittoa luovasti, koska ihmiset ovat opettaneet niille kielen alkeet.

Tarina kertoo, että eräänä päivänä Michael seurasi tiiviisti opettajansa ja tämän tyttöystävän suukopua. Myöhemmin illalla Michael viittoi kärhämästä toiselle opettajalleen. Tämän tapauksen perusteella voisi päätellä, että kaikkien kädellisten juorut on veistetty samasta puusta: positiiviset jutut eivät välttämättä ole kaikkein suosituimpia juorun aiheita.

Ihmisen ja paviaanin käyttäytyminen tuntuu jopa piinallisen samanlaiselta, joskin yhdessä asiassa tiemme eroavat selvästi. Siinä missä ihminen mieluummin kieltää tirkistelytaipumuksensa, paviaani ei punastele vaan käyttää kyynärpäitään napatakseen parhaan paikan eturivistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla