Jäte kapseliin, kapseli kallioon ja kallio kiinni. Perusresepti on säätöä vaille valmis.

Tietopaketti kertoo, mitä niille Suomessa tehdään 
Asiantuntijana koosteessa Esko Ruokola, Säteilyturvakeskuksen johtava asiantuntija



Jäte kapseliin, kapseli kallioon ja kallio kiinni. Perusresepti on säätöä vaille valmis.




Käytetyn ydinpolttoaineen määränpää on lähes puolen kilometrin syvyydessä Olkiluodon peruskalliossa. Ydinjäteväki puhuu vapautumis¬esteistä ja tarkoittaa niillä kaikkia rakenteita, jotka pitävät radioaktiivisuuden tiukasti paikallaan kallion uumenissa. Ensimmäinen näistä esteistä on kapseli, johon polttoainesauvat pakataan.

Metrin läpimittaisessa kapselissa on kaksi kerrosta. Sisempi on pallografiittirautaa, ulompi kuparia, ja kumpikin materiaali on valittu tarkkaan harkiten. Rautasisus on vahva ja suojaa sauvoja kallioperän mekaanisilta rasituksilta. Kupari taas on poikkeuksellisen niukasti syöpyvää, ja viisisenttisen tiiviin kuparikuoren arvioidaan kestävän rankoissakin oloissa reikiintymättä sadattuhannet vuodet. 

Koneet hoitavat kapseloinnin

Kapselointilaitosta aletaan rakentaa ensi vuosikymmenellä. Kaiken on määrä tapahtua siellä turvallisesti käsin koskematta. Kerrallaan käsitellään pieni erä polttoainenippuja, eikä työhön säteilyvaaraa lukuun ottamatta sisälly muita erityisiä riskejä, kuten suuria paineita tai lämpötiloja. Nosturit siirtelevät sauvanippuja betonisuojien takana, ja kun kapseli on täytetty, hitsausrobotti sulkee sen kannen.

Sen jälkeen varmistetaan, että kapseli on taatusti tiivis; erityisen kriittinen kohta on kuparikannen hitsattu sulkusauma. Kapselit tutkitaan niin sanotuilla ainetta rikkomattomilla menetelmillä, kuten ultraääni- tai röntgenkuvauksella.

Loviisan ja Olkiluodon tämänhetkisten voimaloiden polttoaineniput ovat hieman erimallisia, ja siksi loviisalaiset mahtuvat vähän pienempään kapseliin. Tosin silläkin on tyhjänä painoa yli 16 tonnia. Kuhunkin kapseliin sijoitetaan 12 polttoainenippua. Olkiluoto kolmosen niput ovat huomattavasti järeämpiä, ja niitä mahtuu yhteen kapseliin vain neljä.

Suomen viiden voimalan polttoaineesta tulee kaikkiaan noin 2 800 kapselia.


Savipuskuri suojaa kapselia

Kapseloitu jäte kuljetetaan tunnelia myöten luolastoon, jossa kukin kapseli saa oman pikku sopukkansa. Peruskallion ja kapselin väliin tulee kerros bentoniittisavea, jolla on useita suotuisia ominaisuuksia. Se imee hyvin vettä ja estää sitä virtaamasta kuparipintaan. Jos pohjavesi kuitenkin onnistuisi syövyttämään kapselia, bentoniitti pidättäisi vapautuneita aineita. Joustavana bentoniitti toimii kuin puskuri eli suojaa kapselia kallion mahdollisilta liikahduksilta.

Sitä mukaa kuin kallioluolaston käytävät täyttyvät, ne suljetaan bentoniittilohkareilla ja kivimurskeella. Kun viimeinenkin kapseli on sijoitettu luolastoon, kapselointilaitos puretaan, haudataan sekin, tulpataan sisäänmenoväylät ja kylvetään männyntaimelle koko 40 hehtaarin alue. 2100-luvun jälkipuoliskolla näyttää ehkä siltä kuin ei paikalla mitään toimintaa olisi ollutkaan.

Kapselinpyöritystä riittää näillä näkymin pitkälle ensi vuosisadalle. Viidennen ydinvoimalamme polttoainesauvoja aletaan loppusijoittaa noin vuonna 2070, ja urakka on hyvinkin 50-vuotinen.

Olkiluodon kallioon mahtunee kuudennenkin voimalan kuorma, mutta entä kaikki ne seuraavat? Kuudeskin voimala on pulmallinen, jos sen rakentaa joku muu kuin Posivan omistajat Teollisuuden Voima ja Fortum Power and Heat.


Nyt hiotaan yksityiskohtia

Loppusijoituksen perusidea on 1970-luvun lopusta ja alkuaan Ruotsista. Vaikka pasmat ovat selvät, käytännön ratkaisuissa on vielä paljon tutkittavaa.

Kupari esimerkiksi on hyvin vaativa materiaali. Tehdäänkö kupariastia pisto-vetomenetelmällä, ekstruusiolla vai taonnalla, käytetäänkö kannen sulkemiseen elektronisuihku- vai kitkatappihitsausta - muun muassa tällaisia asioita Posiva ja ruotsalainen Svensk Kärnbränslehantering Ab (SKB) selvittävät yhteistuumin ja tuloksia jakaen.

Sitäkin pohditaan, pannaanko kapselit kallioon pystyyn kukin yksikseen vai voitaisiinko niitä sijoittaa vaakasuuntaisiksi jonoiksi, mikä säästäisi tilaa. Tietty määrä intimiteettiä kullekin kapselille on kuitenkin taattava, ettei kallio lämpenisi liikaa. Loppusijoitustilan lämpötila on korkeimmillaan noin sadan vuoden kuluttua; silloin lämpöä on kuin haaleassa saunassa, 65 astetta.

Posivan tutkimusluola Onkalo valmistuu 2014, mutta SKB:llä on 1990-luvun puolivälistä ollut ainutlaatuinen kalliolaboratorio Äspössä lähellä Oskarshamnin ydinvoimala-aluetta. 450 metrin syvyydessä on meneillään lukuisia kokeita, joissa simuloidaan jätteen loppusijoitusta ja selvitetään, miten kapseli ja bentoniitti toimivat oikeissa oloissa.


Mahdollisuus tuleville polville

Kun eduskunta vuonna 2000 hyväksyi polttoainesauvojen loppusijoittamisen Olkiluotoon, se edellytti samalla niin sanottua palautettavuutta eli sitä, että prosessi on voitava missä tahansa vaiheessa  kääntää toisin päin. On toki kallista kovertaa toistamiseen tunnelikuilut maisemoituun metsäkankaaseen ja raapia ulos bentoniitit, mutta kääntö käynee päinsä - tähän ainakin sijoitustyön kaikissa vaiheissa aiotaan varautua. Osin asiaa on jo Äspössä harjoiteltukin.

Palautettavuuteen voidaan päätyä, jos tulevat polvet haluavat käyttää polttoaineeseen sisältyvän uraanin ja plutoniumin uudelleen energian tuotantoon. Vaihtoehdon houkuttelevuutta lisää, jos on myös opittu vähentämään jätteiden radioaktiivisuutta järkevin kustannuksin.

Tuhannen vuoden päästä säteily kuitenkin on vähentynyt sadastuhannesosaan. Luonnonlait huolehtivat ydinjätteen hajoamisesta omaan tahtiinsa, ja kun odotellaan reilut 200 000 vuotta, jätteessä on säteilyä saman verran kuin oli luonnonuraanissa, josta polttoaine valmistettiin.

Jos silloin on mahdollista marjastaa Olkiluodon maisemissa, voi ajatella, että alla, lähes puolen kilometrin päässä on ikään kuin uraanimalmio. Ellei mikään ole kallioperää myllännyt, voi turvallisin mielin tehdä puolukkahyytelöä jänispaistin lisukkeeksi - tai mitä nyt jääkauden jälkeinen luonto samoajalle tarjoaakin.


Mitä käytetyn polttoaineen sijoittaminen kallioon maksaa?


Kolme miljardia euroa, arvioi Posiva.

Kapselointilaitoksen ja tunneleiden rakentaminen maksaa 650 miljoonaa euroa, käyttökustannukset noin vuoteen 2120 ovat 2,1 miljardia ja purku- ja sulkemiskustannukset 250 miljoonaa.

Arviossa on mukana viisi reaktoria, joista tulee käytettyjä polttoainesauvoja yhteensä noin 5 500 tonnia.
Varoja loppusijoitukseen kerätään kaiken aikaa osana ydinsähkön hintaa. Niistä huolehtii nykyisen kauppa- ja teollisuuministeriön yhteydessä toimiva valtion ydinjätehuoltorahasto. 31.3.2007 rahastossa oli 1,5 miljardia euroa.


Voiko ydinjätteet hävittää?


Ei voi, ei ainakaan toistaiseksi.

Alkemistien vanha unelma oli muuttaa aineita toisikseen, ja nykyään heidän ideansa toimii periaattessa. Neutroneilla saadaan aikaan ydinmuunnos, transmutaatio, jossa radioaktiivinen aine muuttuu vakaaksi tai toiseksi, nopeammin hajoavaksi isotoopiksi.

Kyseessä on nytkin neutronikaappaus, sama reaktio, joka reaktorissa synnyttää uraanista raskaita, säteileviä  transuraaneja. Jätteiden hävityksessä tavoite on juuri päinvastainen eli vapautua radioaktiivisuudesta.
Idea toimii myös käytännössä, mutta kalliisti ja mutkikkaasti. Osin kohtalokkaastikin, sillä käytetyssä ydinpolttoaineessa on tuhottavien radioaktiivisten aineiden lisäksi hyvin suuri joukko pysyviä ja lyhytikäisiä aineita ja lisäksi alkuperäistä uraania. Jos koko kimara altistetaan neutronisäteilylle, uusia haitallisia aineita voi syntyä enemmän kuin vanhoja tuhoutuu.

Esko Ruokola Säteilyturvakeskuksesta tiivistää ongelman: ensin pitäisi saada kaikki haitalliset aineet kukin omaan purkkiinsa ja sitten kohdistaa niihin tietynlainen, esimerkiksi hiukkaskiihdyttimen avulla tuotettava neutronisuihku tietyksi ajaksi. 

Transmutaatiota tutkitaan Ranskassa, Yhdysvalloissa, Japanissa ja Venäjällä, mutta Ruokolan mukaan läpimurtoa ei toistaiseksi ole näkyvissä. Mainituissa maissa tutkimus on aktiivista, koska aineiden erottelu on välttämätöntä myös jätteiden jälleenkäsittelyssä. Siinä erotellaan uusiokäyttöön polttoaineen plutonium. Venäjän Majakin laitoksessa otetaan talteen myös neptunium. Amerikiumin ja curiumin erottelu nykyisenkaltaisilla prosesseilla kävisi päinsä mutta kävisi aivan liian kalliisti.

Meillä ydinjätelaki edellyttää, että kun runsasaktiivinen jäte haudataan kapseleissaan kallioon, sen pitää olla palautettavissa ihmisten ilmoille. Ehkä tulevat polvet osaavat transmutaation tai jonkin muun keinon tehdä jäte vaarattomaksi. Toistaiseksi ydinjätteen hävittää vain aika.


Miksi voimalan purkaminen on kallista?


Koska reaktori säteilee vahvasti, purkujätettä tulee paljon ja työ on vielä uutta.

Loviisan ja Olkiluodon voimalat tuottavat keski- tai vähäaktiivista jätettä noin 300 kuutiometriä vuodessa eli 50-60 vuotta toimiessaan alle 20 000 kuutiota. Tähän verrattuna itse voimaloista syntyy purettaessa melkoinen jätevuori: noin 40 000 kuutiota.

Purkujäte on myös aktiivisempaa, 10-100-kertaista verrattuna voimalaitosjätteeseen. Erityisen säteileviä ovat paineastian sisäosat.

Kevytvesivoimalan purkaminen maksaa noin kymmenen prosenttia uuden rakentamisesta. Nykyrahana arviot Loviisan ja Olkiluodon voimaloiden purkamiskustannuksista ovat 160-240 miljoonaa euroa.

Työ on teräs- ja betonirakenteiden pakkaamista, paloittelua ja loppusijoittamista, mutta säteilyvaaran takia se on tehtävä kauko-ohjauksisesti.

Maailmalla on tiensä päässä runsaat sata voimalareaktoria. Lisäksi palvelunsa on päättänyt nelisensataa tutkimusreaktoria, jotka ovat olleet hyviä harjoituskappaleita purkajille. Kehittyvä robotiikka on tällä alalla kullanarvoista, painottaa johtava asiantuntija Esko Ruokola Säteilyturvakeskuksesta.

Joitakin täysimittaisia reaktoreita on tällä vuosikymmenellä purettu, mutta niin uutta työ vielä on, että innovaatioille on tilaa. Ruokola kertoo, kuinka eräässä saksalaisvoimalassa äskettäin purettiin tuhansista ohuista putkista koostuvaa höyrystintä: se täytettiin vedellä, jäädytettiin ja sahattiin vasta sitten kappaleiksi - ei pöllynnyt radioaktiivisuus purkutyömaalle.

Loviisan vanhin voimala sai äskettäin käyttöluvan pidennystä vuoteen 2027, joten meillä purkutyöt alkanevat aikaisintaan 2030-luvulla. Olkiluodon nykyisiä reaktoreita on tarkoitus käyttää kymmenisen vuotta pitempään ja sitten jäähdytellä kolme vuosikymmentä, jotta radioaktiviisuus reaktorin rakenteissa vähenee ja purkaminen helpottuu.

Purkujätteet sijoitetetaan kummallakin voimalaitospaikkakunnalla samaan luolastoon kuin keski- ja vähäaktiiviset jätteet. Suomalaisten loppusijoitussuunnitelmien erikoisuus on, että paineastiat aiotaan plopsauttaa luoliin kokonaisina, jopa täyttää niiden sisukset voimakkaasti säteilevillä metallijätteillä. Näin vältetään radioaktiviisten komponenttien pilkkomista ja säästetään kustannuksia.

Mutta purkutyö ei pääty tähän. Tulevaisuudessa käyttöön otettava polttoainesauvojen kapselointilaitos pitää sekin joskus loppusijoittaa. Silloin on ehkä vuosi 2120.


Kuinka ydinjätettä kuljetetaan?


Rautatie, maantie, meritie - vaihtoehtoja runsasaktiivisen jätteen kuljetukseen on kolme.

Loviisasta vietiin 15 vuoden ajan käytettyjä polttoainesauvoja junalla Neuvostoliittoon, eli kokemusta saatiin. Eri asia sitten on, kauanko pysyy kunnossa ratataipaleen ensimmäinen osuus Loviisasta Lahteen.
Maantiematka Hästholmenista Olkiluotoon on 400 kilometriä. Loviisan sauvanippuja on suhteellisen pieni määrä, ja kuljetusta tarvittaisiin noin joka neljäs kuukausi.

Kuljetuksiin on erityispakkaukset, joiden on kestettävä pudotusta, tulipaloa ja upotusta 200 metrin syvyyteen, josta säiliö voidaan onkia ylös. Säiliön 30 senttiä paksut terässeinät vaimentavat polttoainenippujen säteilyä. Kuljetussäiliöiden massiivisuuden takia tarvitaan myös erityisen jykevät rekat ja junat.

Merikuljetuksia on käytetty maailmalla paljon; Englannin jälleenkäsittelylaitos Sellafield ja Ranskan La Haque sijaitsevat molemmat rannalla. Ruotsalaiset varastoivat kaikkien voimaloidensa käytetyt polttoainesauvat Oskarshamnin ydinvoimalan alueelle ja kuljettavat ne erityisrakenteisella Sigyn-laivalla.

Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA on laatinut määräykset maasta toiseen tapahtuville kuljetuksille. Tiettävästi missään ei ole toistaiseksi sattunut onnettomuutta, jossa kuljetettava radioaktiivinen aine olisi aiheuttanut vakavaa terveyshaittaa.

Suomessa sovelletaan vaarallisten aineiden kuljetuksesta säädettyä lakia ja lisäksi ydinenergialakia- ja asetuksia. Kuljetuksia valvoo Säteilyturvakeskus. Poliisisaattue tietysti tarvitaan.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25799
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1194
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.