Helsingin yliopiston kirkkososiologian dosentti Anne Birgitta Yeung haluaa tietää, mikä saa ihmiset toimimaan toisten hyväksi. Samalla hän on päätynyt pohtimaan omiakin valintojaan: riittääkö tutkijan hyvään elämään pitkä julkaisuluettelo?


Anne Birgitta Yeung haluaa tietää,
mikä saa ihmiset toimimaan toisten hyväksi. Samalla hän on päätynyt pohtimaan
omiakin valintojaan: riittääkö tutkijan hyvään elämään pitkä julkaisuluettelo?




Lyhyellä kävelymatkalla Helsingin Kampin keskuksesta Stockmannin tavaratalolle päivystää viisi kansalaisjärjestöjen työntekijää, feissaria, jotka tarjoavat hymyillen mahdollisuutta ryhtyä kuukausilahjoittajaksi lasten, Itämeren, eläinten tai jonkin muun hyvän asian hyväksi.

"Kiinnostavatko lasten asiat?" Kyllä kiinnostavat, mutta kun kysymyksen kuulee monta kertaa jokaisena arkipäivänä, voi vain pyörittää päätä, kävellä ohi ja tuntea huonoa omaatuntoa.

Osa tuhansista ohikulkijoista kuitenkin pysähtyy, antaa aikaansa ja rahaansa. Hyväntekeväisyysjärjestöjen lahjoitukset ovat lisääntyneet selvästi uuden kampanjoinnin ansiosta. Onko kyse huonosta omastatunnosta vai siitä, että lahjoittaminen on tehty helpoksi?

- Ihmisissä on paljon potentiaalia osallistua enemmän. He kaipaavat areenoita, joilla hyvän tekeminen olisi helppoa, tuotaisiin lähelle provokatiivisesti ja projektimaisesti ja kynnys olisi mahdollisimman matala, sanoo tutkija, kirkkososiologian dosentti Anne Birgitta Yeung työhuoneessaan Helsingin yliopiston keskustakampuksella.


Aihe laventuu laventumistaan

Yeung tutkii altruismia eli muiden ihmisten auttamista. Hän väitteli vapaaehtoistoiminnasta ja evankelis-luterilaisen kirkon diakoniatyöstä vuonna 2004 ja on sen jälkeen laventanut tutkimusalaansa laajemmin lähimmäisyyteen, hyvinvointivastuun jakaantumiseen ja hyvään elämään.

Yeung tekee tutkimustaan Helsingin yliopiston tutkijakollegiumissa, jota hän kuvaa "akateemiseksi taivaaksi".

- Täällä on yhteiskuntatieteilijöitä, oikeustieteilijöitä, humanisteja ja teologeja. Uskon, että parhaat löydökset tehdään tieteiden kohtaamispisteessä. Ainakin sillä yritän itseäni motivoida, kun omat tutkimusaiheeni tuntuvat hetkittäin leviävän käsiin, Yeung nauraa. Sosiologian, sosiaalipolitiikan ja teologian rajapinnassa toimivana tutkijana hän tunnustaa olevansa usein konferensseissa "marginaalin edustaja tai outo lintu, ei koskaan ytimen ekspertti".


Ehdottomuus leimasi nuoruutta

Anne Birgitta Hiltula asui lapsuutensa ja nuoruutensa Oulussa. Hän sanoo saaneensa "kiltin koulutytön kasvatuksen, jossa suorittaminen oli ihanne". Huolellisuutta, harjoittelua ja paneutumista tuki klassisen musiikin - huilun ja yksinlaulun - harrastus ja samanhenkisten nuorten seura musiikkiluokilla ja -lukiossa.

- Kasvoin puurtamisen kulttuuriin. Se on kaunis arvo, vaikka siinä voi olla negatiivisiakin piirteitä.

Teini-ikäinen Anne Birgitta vei perheeltään saamansa arvot äärimmäisyyteen ja näki maailman mustavalkoisena. Nyt jälkikäteen hän muistelee hymyillen olleensa "ainakin melkein moraalis-eettis-hengellinen fundamentalisti - ainakin tietyissä asioissa".

Idealismiin kuului myös se, että 14-vuotiaana kirjeenvaihdolla alkanut suhde hongkongilaiseen poikaan johti parikymppisenä avioliittoon ja Hiltulasta tuli Yeung.

- Päätin pitää kantoninkiinalaisen sukunimeni kymmenvuotisen liiton päätyttyäkin, sillä olen niistä vuosista kiitollinen. Eikä tieteessä ole huonoa, että nimi jää mieleen, tutkija nauraa.


Halusi salaa tutkijaksi

Teologian opinnot olivat Oulun tytölle luonteva valinta, vaikka hänellä ei ollutkaan pappiskutsumusta. Enemmän häntä kiinnosti muun muassa se, miksi ihminen on uskonnollinen olento ja miksi uskonnolliset yhteisöt vetävät puoleensa. Sen tarkkailuun ja pohdiskeluun otollinen paikka oli teologinen tiedekunta, jossa erilaiset hengelliset yhdistykset kilpailivat uusien opiskelijoiden sieluista.

- Itse jättäydyin etupäässä ulkopuoliseksi tarkkailijaksi. Rakastin eksegetiikan luentoja. Niillä opettajat tahallaan provosoivat fundamentalistiopiskelijoita, jotka puolestaan huusivat opetuksen olevan kerettiläistä. Minusta oli ihanaa seurata niitä akateemisia nyrkkeilyotteluja. Tieteeseen kuuluu se, että mitä tahansa pitää pystyä argumentoimaan ja näkemään eri kannoilta. Minun uskoani se ei loukannut, Yeung sanoo.

Anne Birgitta halusi tutkijaksi opintojen alusta lähtien. Analyyttisyys ja älylliset väittelyt olivat jo lukiossa olleet hänen omimpia alueitaan, joten hän uskoi sopivansa abstraktia ajattelua ja istumalihaksia vaativaan tiedemaailmaan.

Yeung kuitenkin koki, että tavoitteen sanominen ääneen olisi tulkittu elitistiseksi. Tutkijan palo piti siis osoittaa muuten, eli loistavalla opinnäytetyöllä. Pelastusarmeijan vapaaehtoistoimintaa käsitelleen pro gradun valmistuttua professori Eila Helander ehdottikin oppilaalleen väitöskirjatyöhön ryhtymistä.

- Se oli minulle ääretön henkinen kliimaksi ja yksi elämäni huippukohtia, Yeung muistelee.


Auttamishalu ykkösmotiivi

Gradussa ja myöhemmin väitöskirjassa Yeungia ei kiinnostanut niinkään Pelastusarmeija, kirkko tai edes vapaaehtoistoiminta sinänsä. Tutkimuskohteet muodostivat ikkunan, josta hän saattoi tarkkailla yhteiskunnan tilaa, hyvinvointia ja uskonnon merkitystä.

Yhteiskunnallisen tason lisäksi tutkijaa kiinnosti yksilö: miksi tavallinen suomalainen, joka ei käy edes omassa kirkossaan, antaa aikaansa järjestölle, jota ei kunnolla edes tunne.

Tutkimusten mukaan suomalaiset suhtautuvat vapaaehtoistyöhön hyvin myönteisesti: suurin osa on valmis tekemään sitä ja 37 prosenttia jo tekeekin - ainakin omien sanojensa mukaan.

- Suomi on vapaaehtoistyössä hyvää eurooppalaista keskitasoa, mutta meillä painottuvat muita maita enemmän auttamishalu ja ajan antaminen. Suomessa on vielä voimissaan "kaveria ei jätetä" -mentaliteetti. Sitä pitävät yllä muun muassa kristillisväritteinen arvopohja ja kulttuurinen yhdenmukaisuus. Ei ole yhdentekevää, miten muilla ihmisillä menee.

- Tutkijan pitää pyrkiä objektiivisuuteen, mutta on pakko myöntää: ilahdun aina, kun löydän tutkimusaineistosta todistetta siitä, että ihmiset ovat vilpittömän kiinnostuneita toistensa hyvinvoinnista, Yeung sanoo.


Ei vain mummojen juttu

Anne Birgitta Yeung romuttaa käsityksen, jonka mukaan vapaaehtoistyö kiinnostaa vain iäkkäitä naisia. Kun mukaan luetaan alan koko kirjo avustusjärjestöistä asuinaluetoimintaan, vanhempainyhdistyksiin ja urheiluseuroihin, nuoret ja aikuiset, niin naiset kuin miehet osallistuvat toimintaan tasaisesti.

Yeung ei hyväksy sitäkään väitettä, että yksilöllisyyden vahvistuminen automaattisesti merkitsisi yhteisöllisyyden heikkenemistä. Yksilöllisyys ei hänen mielestään ole sama kuin itsekkyys. Hän korostaa, että individualismia ja yhteisöllisyyttä, egoismia ja altruismia, ei voi erottaa toisistaan, vaan ne kietoutuvat aina yhteen.

Arvotutkimuksissa oman lähipiirin arvostaminen luetaan individualismiksi, mutta Yeungille lähimmistä huolehtiminenkin on muista huolehtimista. - Se kertoo, että ihminen tarvitsee sosiaalisia kontakteja, rakkautta ja välittämistä. Joku saa ne ydinperheestä, toinen vapaaehtoistyöstä, kolmas "uusista heimoista", jotka voivat olla tiiviimpiä ja yhteisöllisempiä kuin aiemmat yhteisöt. Kaipuu kohtaamiseen kuuluu oleellisesti ihmisyyteen.


Opetus tuottaa kiksejä

Tutkijakollegiumin tutkijat ovat lähes täysin vapaita opetusvelvollisuudesta, mutta Anne Birgitta Yeungin kalenterista opetus ja opinnäytetöiden ohjaus haukkaavat osansa. Hän ohjaa pariakymmentä graduntekijää ja neljää väitöskirjan tekijää. Opetus liittyy Yeungin virkaan kirkkososiologian yliopistonlehtorina.

- Akateeminen elämä kiteytyy opinnäytetöissä. Opettajana saan kiksejä siitä, että pystyn kasvattamaan opiskelijoita ajattelemaan ja kyseenalaistamaan ja näen heidän kasvunsa ekspertiksi. Se on kaikkein ihaninta, mitä yliopistossa tapahtuu!


Tutkimus pitää kiireisenä

Opetuksen hienoista hetkistä huolimatta Yeung tunnustaa tutkimuksen sittenkin olevan tätä nykyä lähinnä sydäntä. Väitöskirjan jälkeen aiheiden määrä "on räjähtänyt positiivisella tavalla käsiin" ja vauhtia on riittänyt. Yeung on päässyt kansainvälisiin tutkimushankkeisiin, julkaissut artikkeleja ja matkustanut tieteellisissä konferensseissa.

Paljon Yeung on ennättänytkin: hänen ansioluettelonsa on kahdeksansivuinen, ja asiantuntijatehtävät listaavasta luettelosta paljastuu 18 sivua. Miten vain 32-vuotias ihminen on ehtinyt tehdä kaiken tämän? Siinä iässähän moni valmistuu vasta maisteriksi!

- Olen tehnyt lähinnä vain töitä. Ne ovat imaisseet mukaansa - hyvässä ja pahassa. Jos minulla olisi ollut perhettä tai aikaa vieviä harrastuksia, en olisi varmaan ennättänyt tätä kaikkea, Yeung kertoo. Hän sanoo soveltuvansa hyvin tutkimaan "myöhäismodernia kiireistä yksilöä", koska on itse sellaisen arkkityyppi.


Käännekohta kipuiluttaa

Anne Birgitta Yeung kertoo juuri tehneensä tutkimussuunnitelmaa viisivuotista apurahaa varten. Siihen piti tietää esimerkiksi, mitä hän aikoo julkaista keväällä 2013.

Kysymys tulevaisuudensuunnitelmista ei siis yllätä tutkijaa. Tutkimussuunnitelmat tulevatkin helposti selväksi: alue laajenee innovatiiviseen suuntaan - esimerkiksi yritysten yhteiskuntavastuuseen yhtenä auttamishalun ilmentymänä.

Mutta mitä julkaista ja kuinka paljon? - Koen olevani nyt ammatillisesti käännekohdassa. Jotta pystyisin säilyttämään tason, josta voin olla ylpeä, minun pitäisi tehdä vähemmän, mutta parempaa.

- Tajuan nyt, että tieteen tekeminen vaatii aikaa, armollisuutta, kypsyttelyä, kahviloissa istumista ja maailman tarkkailemista. Toisaalta on kuitenkin pelottava ajatus, että en julkaisisi vaikkapa puoleen vuoteen yhtään mitään. Tiedemaailmassa ansaitsee paikkansa vain julkaisemalla. Tämän ristiriidan kanssa kipuilen.


Kihlattu opettaa uutta

Yeung sanoo olevansa käännekohdassa myös muussa elämässään. Kolmannenkymmenennen ikävuoden jälkeen tutkijan oman "hyvän elämän" sisältö on alkanut muuttua. Keho ja mieli ovat alkaneet kaivata muutakin kuin työtä: rakkautta, lepoa ja monipuolisuutta. Ensimmäinen asia on ollut opetella, että työn ja vapaa-ajan voi ehkä sittenkin erottaa toisistaan. Siinä häntä on opettanut tuore kihlattu Markus Pessi.

- Olen alkanut miettiä, menenkö minä hautaan hirveän pitkän julkaisuluettelon kanssa ja halailen sitä siellä onnellisena. Haaveilen jo perheestäkin.

Konkreettinen askel kohti uutta elämää on myös uusi harrastus, klassinen baletti. Yeung myöntää, että suorittajatytöltä, joka aina haluaa olla hyvä kaikessa, mitä tekee, vaatii henkisesti paljon heittäytyä lajiin, jossa on todella noviisi.

- Kun mielessä on tieteen luova kaaos, vastapainoksi vaaditaan jotakin kurinalaista: perusjalkasarjoja ja venäläinen opettaja huutamaan, jos - ja kun - jalka on väärässä asennossa. Minuun vetoavat tavattomasti puhtauden tavoittelu ja äärimmäinen pelkistäminen. Mahdollisuus keskittyä yhteen asiaan, jossa ei ole yhtään kaoottisuutta. Siinä on jotakin hirveän puhdistavaa.


Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.



Anne Birgitta Yeung
Ikä: 32
Arvo: teologian tohtori, kirkkososiologian dosentti, yliopistonlehtori
Yliopisto: Helsingin yliopisto
Laitos: Tutkijakollegium, käytännöllisen teologian laitos
Tutkimusala: altruismi, hyvän elämän kokemukset, uskonnolliset yhteisöt ja solidaarisuus
Harrastukset: musiikki, klassinen baletti
Etappeja
1975 syntyy Oulussa.
1994 kirjoittaa ylioppilaaksi Madetojan musiikkilukiosta ja aloittaa teologian opintonsa.
1999 valmistuu teologian maisteriksi Helsingin yliopistosta.
2004 väittelee teologian tohtoriksi.
2005 toimii teologisen tiedekunnan promootion priimustohtorina ja aloittaa kolmivuotiskautensa tutkijakollegiumissa. Saa kirkkososiologian dosentuurin.
2007 saa Suomen Akatemialta rahoituksen tutkimusprojektiin ja menee kihloihin.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5216
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti