Tasan 50 vuotta sitten Neuvostoliitto laukaisi maailman ensimmäisen keinotekoisen satelliitin. Amerikkalaisille Sputnik oli shokki. Yhtäkkiä Yhdysvaltojen asema johtavana tiedevaltiona tuntui olevan uhattuna. Sputnikin vuoksi niin maan avaruusohjelma kuin koulukirjat pantiin täysremonttiin ja tieteelle koittivat loistoajat.


keinotekoisen satelliitin. Amerikkalaisille Sputnik oli shokki.
Yhtäkkiä Yhdysvaltojen asema johtavana tiedevaltiona tuntui olevan uhattuna.
Sputnikin vuoksi niin maan avaruusohjelma kuin koulukirjat pantiin
täysremonttiin ja tieteelle koittivat loistoajat.




4. lokakuuta 1957 NBC:n radiotoimittaja valmisteli kuulijoitaan vuosikymmenen tiedeuutiseen:

- Seuraavaksi kuulette äänen, joka peruuttamattomasti erottaa menneisyyden tulevaisuudesta.

Toimittajan selostusta seurasi rykelmä lyhyitä kolmen piipityksen sarjoja. Piip, piip, piip. Signaali oli peräisin Sputnikista, maailman ensimmäisestä keinotekoisesta Maata kiertävästä satelliitista, jonka Neuvostoliitto oli juuri singonnut radalleen R-7-raketillaan.

Sputnikista tuli heti kansainvälinen sensaatio. "Avaruusaika on saapunut", julisti englantilainen London Daily Express -lehti etusivullaan. "Yksi maailman suurimmista tieteellisistä saavutuksista", kirjoitti puolestaan The Times.

Vaikka pienen, noin 80-kiloisen satelliitin lopullinen merkitys jäi arveluiden varaan, yksi asia oli jo alkuhetkistä selvä: idän kommunistinen suurvalta oli tehnyt historiansa näyttävimmän julkisuustempauksen.


Ensin haukuttiin hallitus

Amerikkalaisille Sputnik tuli täydellisenä yllätyksenä. He olivat pitäneet itsestäänselvyytenä, että kun ensimmäinen askel avaruuden valloittamiseksi otettaisiin, se tehtäisiin amerikkalaisvoimin.

Pian alun ihmettely äityi pelonsekaiseksi loanheitoksi. Sanomalehtien pääkirjoitukset täyttyivät pisteliäistä kommenteista, joissa kyseenalaistettiin Yhdysvaltojen hallituksen suhtautuminen avaruushankkeisiin ja tieteeseen yleensä. Eikö Washingtonissa ymmärretty, kuinka suuri propaganda-arvo ensimmäiseen satelliittiin liittyi?

Poliitikot, tiedemiehet ja lukuisat muut julkisuuden hahmot yhtyivät arvostelijoiden kuoroon. Demokraattisen puolueen senaattori Lyndon B. Johnson kutsui Sputnikia "teknologiseksi Pearl Harboriksi". - Pian he pudottavat avaruudesta pommeja päällemme kuin autotielle kiviä sillalta viskovat pikkulapset, hän sanoi.

Vetypommin keksinyt fyysikko Edward Teller puolestaan uskoi, että venäläiset olivat jo kirineet teknisessä kehityksessä amerikkalaisten ohitse. - Olemme hävinneet Pearl Harboriakin tärkeämmän ja suuremman taistelun.

Oman katkeran lisämausteensa Sputnik-hysteriaan toivat lehdistössä kiertäneet huhut uuden kiertolaisen todellisista ominaisuuksista. Esimerkiksi Washington Post -lehdessä epäiltiin, että Sputnik saattoi hyvinkin olla huippumoderni vakoilusatelliitti, joka kartoitti Yhdysvaltoja sen etäisintä kolkkaa myöten. Toisen uutisen mukaan puolustusvoimat piilotteli panssarivaunujaan, lentokoneitaan ja muuta sotakoneistoaan Sputnikin valvovalta katseelta.


Sputnik 2: veitsi haavassa

Presidentti Dwight Eisenhower yritti toppuutella Sputnik-kohua. - He laittoivat vain pienen pallon taivaalle, hän sanoi. - Se ei aiheuta minulle hitustakaan syytä huoleen.

Entisen kenraalin rauhoittavat sanat kaikuivat kuuroille korville. Kun Neuvostoliitto 3. marraskuuta 1957 laukaisi jo toisen satelliittinsa - hämmästyttävät 503 kiloa painavan Sputnik 2:n, jonka lastina oli sekarotuinen avaruuskoira Laika - olivat ainekset koossa täysmittaiseen kriisiin.

Erityisen huolestuttavaksi Sputnik 2:n teki se, että se paljasti venäläisten suunnittelevan miehitettyjä avaruuslentoja.

Yhdysvaltojen vastaus Neuvostoliiton avaruushaasteeseen tuli 6. joulukuuta 1957, jolloin merivoimien kehittämä Vanguard-satelliitti oli määrä laukaista taivaalle. Vanguard-hanketta riivanneista teknisistä ongelmista huolimatta Valkoinen talo oli päättänyt ilmoittaa laukaisupäivän. Näin haluttiin maksimoida tapahtuman saama julkisuus.

Sadat kansainväliset toimittajat ja tuhannet muut uteliaat kerääntyivät Cape Canaveraliin Floridaan todistamaan amerikkalaisen avaruusohjelman alkua. Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntu.


Nähtiin täydellinen floppi

Lopulta, kello 11:44 Floridan aikaa, Vanguard-satelliitin lähtölaskenta päättyi.

Laukaisu oli täydellinen katastrofi. 22-metrinen TV-3-kantoraketti nousi hädin tuskin metrin korkeudelle, romahti ja räjähti sitten tuhansiksi sirpaleiksi. Räjähdystä seurannut valtaisa tulimyrsky herätti katsojissaan kauhua.

- Oli kuin helvetin portit olisivat auenneet, muisteli paikalla ollut raketti-insinööri Kurt Stehling myöhemmin. - Hirvittävä jyrähdys kuului ja tuntui jopa valvontabunkkerin puolimetristen betoniseinien ja luodinkestävän lasin lävitse. Hetkiseksi meidät valtasi täydellinen epäusko - - Tämä ei vain voinut olla totta.

Epäonnistuneesta Vanguard-laukaisusta tuli maailmanlaajuinen naurunaihe. Lehdistössä sitä kutsuttiin Kaputnikiksi ja Flopnikiksi. Englantilainen folklaulaja Rory McEwen sävelsi sen kunniaksi jopa kappaleen. Lyndon B. Johnson summasi osuvasti amerikkalaisten tuntemukset, kun hän kuvaili koko hanketta "täysin nöyryyttäväksi".

Viimeisen silauksen julkiselle löylytykselle antoivat venäläiset diplomaatit. 7. joulukuuta 1957 Neuvostoliiton YK:n edustusto tarjosi Yhdysvalloille taloudellista apua osana ohjelmaa, joka oli tarkoitettu teknisesti kehittymättömien valtioiden tukemiseksi.


Saksa kasvatti ekspertin

Wernher von Braunille - epäilemättä 1900-luvun merkittävimmälle rakettisuunnittelijalle - Sputnik koitui onnenkantamoiseksi. Hän työskenteli Yhdysvalloissa avaruustekniikan parissa, mutta ei aivan polttopisteessä, koska oli syntyperältään saksalainen ja loikkari.

Von Braun oli toisessa maailmansodassa tehtaillut Saksalle V-2-raketteja, joiden tuhovoima riitti kokonaisten korttelien räjäyttämiseen. Ne olivat Hitlerin viimeinen, epätoivoinen yritys kostaa liittoutuneille tappiolliseksi kääntynyt sota.

Natsi-Saksan vedellessä viimeisiä henkäyksiään Wernher von Braun rakettiryhmineen päätti antautua Yhdysvaltain armeijan edustajille. Amerikkalaiset, joilla ei ollut arsenaalissaan mitään V-2:een verrattavaa, rekrytoivat saksalaisryhmän oitis palvelukseensa ja siirsivät sen kaikessa hiljaisuudessa Texasin autiomaahan jatkamaan tutkimustaan.

Operaatio Paperiliittimenä tunnettu natsiasiantuntijoiden häikäilemätön pestaaminen herätti monissa vastustusta. Joulukuussa 1946 ryhmä tunnettuja amerikkalaisia - allekirjoittaneisiin kuului muun muassa Albert Einstein - lähetti asiasta virallisen protestikirjeen presidentti Harry S. Trumanille.

"Käsityksemme mukaan nämä yksilöt ovat vaarallisia rasismin ja uskonnollisen vihamielisyyden kannattajia. Heidän aikaisempi asemansa natsipuolueen jäseninä ja tukijoina herättää kysymyksen heidän soveltuvuudestaan Yhdysvaltain kansalaisiksi tai toimimaan tärkeissä tehtävissä amerikkalaisen teollisuuden, tieteen tai koulutuksen piirissä."

Saksalaisten tarjoama teknologinen tietämys painoi kuitenkin vaakakupissa moraalisia näkökantoja enemmän, ja von Braunin sallittiin jatkaa rakettien kehittämistä Yhdysvaltain maavoimien alaisuudessa.


Taitaja sai tilaisuutensa

Ohjusten rakentelu sotilaskäyttöön oli von Braunille vain leipätyö, keino päästä puuhastelemaan rakettimoottorien parissa. Hänen todellinen intohimonsa oli jo nuoruudesta asti ollut avaruus. Kun natsimenneisyyteen liittyvä kohu laantui, von Braun aloitti näyttävän kampanjan avaruusmatkailun puolesta. Eikä hänen mielikuvituksensa rajoittunut yksinkertaisiin satelliitteihin.

- Antakaa minulle viisi miljardia dollaria, ja lähetän ihmisen Kuun kamaralle, von Braun julisti 1954. Muita hänen jo varhain hellimiä suunnitelmiaan olivat pysyvä, miehitetty avaruusasema Maan kiertoradalla ja tutkimusretket Marsiin.




Sputnikia seurasivat ufot


Sputnikista (suom. matkalainen, matkatoveri) tuli myös kulttuuri-ilmiö. Se löysi nopeasti tiensä niin ravintoloiden ruokalistoille - maistuisiko Sputnik-leivos? - kuin popkulttuuriin. Esimerkiksi ruotsalainen The Spotnicks -rockbändi pukeutui lavalle avaruusasuihin.

Venäläissatelliitti ruokki ihmisten mielikuvitusta. Syksyllä 1957 uutistoimituksiin suorastaan tulvi ilmoituksia selittämättömistä ufohavainnoista, joiden väitettiin olevan todiste avaruusolentojen vierailuista kotiplaneetallamme. Suositun teorian mukaan juuri Sputnik, ihmiskunnan ensi harppaus kohti tähtiä, olisi houkutellut ne paikalle.

Käytännössä näissä havainnoissa oli lähes aina kyse Sputnik 2:sta, joka oli nähtävissä paljain silmin sopivassa valaistuksessa ilta- tai aamuhämärässä.

Kaikkia havaintoja ei kuitenkaan voitu kuitata pelkällä neuvostosatelliittien ohituksella. Lokakuussa 1957, vain muutama päivä ensimmäisen Sputnikin laukaisun jälkeen, saatiin historian tiettävästi ensimmäinen ilmoitus ulkoavaruuden asukkien suorittamasta sieppauksesta. Häikäilemättömän kidnappauksen uhri oli brasilialainen maanviljelijä Antonio Villa Boas, joka kertomansa mukaan tungettiin valtavaan kolmijalkaiseen avaruusalukseen, jossa hänet pakotettiin parittelemaan viehättävän kissasilmäisen vaaleaverikön kanssa.

Kuukautta myöhemmin vastaava tapaus sattui Birminghamissa, Englannissa. Tällä kertaa sieppauksen kohteena oli 27-vuotias kotiäiti Cynthia Appleton. Etäisestä Gharnasvarnin planeetasta kotoisin olevat vierailijat paljastivat Cynthialle, että hänen seuraava lapsensa olisi ihmismäisestä ulkomuodostaan huolimatta kosmista syntyperää.

Kun Cynthian aviomies kuuli tapahtuneesta, hän yritti ehdottaa, että avaruusoliot kantaisivat vastuun lapsen taloudellisesta hyvinvoinnista. Se ei kuitenkaan käynyt päinsä, sillä edistyneet gharnasvarnilaiset eivät Cynthian mukaan tunteneet rahan käsitettä.







Explorer täytti odotukset

Explorerin kohtalon hetki koitti 31. tammikuuta 1958. Kello 22:48 Floridan aikaa 21-metrinen Jupiter-C-raketti - muunneltu versio Redstonesta - syöksyi maata järisyttävän jyrinän saattelemana kohti tähtiä. Seitsemää minuuttia myöhemmin 14-kiloinen Explorer-1 asettui onnistuneesti radalleen. Amerikan avaruusohjelma oli vihdoinkin saatu käyntiin.

Explorerin jälkeisinä viikkoina voitonriemuinen Wernher von Braun suorastaan kylpi kansansuosiossa. Tuskin kukaan rohkeni enää kyseenalaistaa tuoreen kansallissankarin hovikelpoisuutta.

Yhdysvallat oli nyt lunastanut paikkansa kansainvälisessä avaruuskilvassa. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, että Sputnikin herättämä paniikki olisi pyyhkäisty unohduksiin. Tuo tuskin jalkapallon kokoinen pikku piipittäjä oli istuttanut amerikkalaisiin epävarmuuden siemenen, jonka satoa korjattiin vielä vuosikymmeniä.

Sputnikin ehdottomasti suurin vaikutus näkyi Yhdysvaltain tiede- ja koulutuspolitiikassa. Loppuvuodesta 1957 suoritetun gallupin mukaan peräti 70 prosenttia amerikkalaisista oli sitä mieltä, että maan koululaisten tuli opiskella ahkerammin kilpaillakseen venäläisten kanssa. Muuttunut asenne ilmeni lukuisina kongressin hyväksyminä lakialoitteina, joiden tarkoituksena oli kohentaa erityisesti luonnontieteiden osaamista.


Koulukirjatkin pantiin uusiksi

Syyskuussa 1958 tuli voimaan uusi koulutuslaki (National Defense Education Act), joka lisäsi luonnontieteiden osuutta oppilaiden lukujärjestyksessä. Laki toi myös miljardien dollarien lisäinvestoinnit julkisille kouluille ja yliopistoille. Pelkästään näillä rahoilla tuotettiin noin 15 000 uutta tohtoria vuodessa.

Myös koulukirjat rukattiin uuteen uskoon. Sputnik oli herättänyt epäilyn, etteivät amerikkalaiskoululaisten oppimateriaalit olleet ajan tasalla. Niinpä niiden laatiminen jätettiin huippututkijoiden harteille. Samalla myös kuuluisa evoluutioteoria pääsi luikertelemaan lopullisesti biologian oppikirjoihin; Sputnik-sokki onnistui hetkeksi  vaientamaan jopa uskontoon pohjautuvan vastarinnan.

Monet amerikkalaisista koululaisista oppivat nopeasti vihaamaan venäläisten kiertoradalle tunkemaa alumiinipalloa. Kirottu piipittäjä oli moninkertaistanut heidän kotiläksynsä! Yksi lisääntyneen työtaakan kanssa tuskailleista oli muuan David Obst:

"Olin kuudennella luokalla ja nautin koulunkäynnistä. Sitten Sputnik ilmaantui - - Yhtäkkiä opettajani toi sanomalehden luokkaamme ja luki siitä: ’Venäläiset oppilaat käyvät koulua kuusi tuntia päivässä, kuusi päivää viikossa, kaikkiaan 213 päivää vuodessa verrattuna amerikkalaisten vain 180 päivään, ja heillä on neljä tuntia kotiläksyjä joka ikinen päivä.’ Minusta ja luokkatovereistani tuli heti vakaumuksellisia antikommunisteja."


Rahahanat aukenivat tieteelle

Sputnikin vanavedessä myös perinteiseen tieteelliseen tutkimukseen pumpattiin valtavasti lisää rahaa. Esimerkiksi vuosina 1957-1961 liittovaltion perustutkimukselle myöntämä rahoitus yli kolminkertaistui. Teknologiseen kehitystyöhön varatut varat puolestaan kaksinkertaistettiin, noin yhdeksään miljardiin dollariin vuodessa. Harvardin tieteenhistorian professori Daniel J. Kevles onkin kutsunut Sputnikin jälkeistä vaihetta amerikkalaisen tieteen kulta-ajaksi.

Jälkikäteen arvioiden amerikkalaisten reaktio Sputnikiin oli vahvasti ylimitoitettu: Neuvostoliitto ei suinkaan ollut se teknologian ja tieteen ihmemaa, mitä sen saavutukset avaruusmatkailun edelläkävijänä antoivat olettaa.

Sputnikilla oli kuitenkin Amerikan tiedettä ja yhteiskuntaa tervehdyttävä vaikutus. Se sai päättäjät suhtautumaan vakavissaan luonnontieteiden kehitykseen ja koulutukseen. Ja tokkopa vuoden 1969 kuumatkaakaan olisi ikinä toteutettu, ellei Sputnik olisi temmannut amerikkalaisia mukaan avaruuskilpaan. Venäläissatelliitti oli haaste, johon Yhdysvaltojen oli kansallisen itsetunnon nimissä vastattava.

Monella tapaa Sputnik oli hienompi juttu amerikkalaisille kuin venäläisille.



Timo Holmström on tieteen historiaan erikoistunut vapaa toimittaja.


Päälähteet: history.nasa.gov; P. Dickson, Sputnik: The Shock of the Century (Walker 2007); W. A. McDougall, ...the Heavens and the Earth: A Political History of the Space Age (Basic Books 1985)

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25799
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1194
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.