Vaara käynnistää aivoissasi hälytystilan, joka toisinaan johtaa reagointikyvyttömään jähmettymiseen. Osaatko päästä siitä irti?

Teksti: Tuija Matikka

Mika polkee jokasunnuntaista pyörälenkkiään. Hän on jo lähellä kotia, kun hän syrjäsilmällä näkee auton lipuvan pensasaidan takaa. Mika tekee vaistomaisen väistöliikkeen, mutta auton nokka osuu takapyörään. Ilmalennon alkaessa Mika ajattelee: "Onneksi on kypärä päässä."

Autolla kotipihaltaan rullaava Jonna juttelee puhelimessa mielitiettynsä kanssa. Auvo saa pikaisen lopun, kun Jonna näkee hahmon kiitävän pensasaidan takaa. Kuuluu kolahdus, ja hahmo katoaa jonnekin.

Jonna tietää, että hänen pitäisi nousta auttamaan, mutta hän jähmettyy rattiin ja käpristyy sykkyrään. Hengitys salpautuu, ja on kuin sydän pysähtyisi. Jonna ei kuule eikä näe mitään. Hän havahtuu, kun seisaalleen kömpinyt Mika koputtelee huolestuneen näköisenä auton sivulasiin. Lyijynraskain käsin Jonna saa auton oven avatuksi. Sitten hän oksentaa oven viereen.

Sekä Jonnan että Mikan reaktio vaaraan oli tahdosta riippumaton: aivojen palohälyttimen eli mantelitumakkeen reaktio. Sydänjuuriaan myöten säikähtänyt ei pysty itse valitsemaan sen tulosta. Mikan "selkäydinreaktio" oli väistää uhkaa, vaikkei hän tietoisesti heti tiennyt sen laatua. Joku toinen reagoi tiukan paikan tullen käymällä kimppuun. Paon tai taistelun asemasta mantelitumake voi myös jähmettää meidät, kuten Jonnalle kävi.

Aivot luopuvat toivosta

Jähmettyminen tapahtuu todennäköisimmin silloin, kun tilanne näyttää toivottomalta eli mantelitumakkeen mielestä ei enää kannata taistella. Jähmettyneen vereen erittyy elimistön sisäisiä opioideja, jotka aiheuttavat turtumuksen ja poissaolevuuden tunnetta. Aika vaikuttaa hidastuvan. Lihakset veltostuvat, ja ajattelukykykin hyytyy.

Samaan aikaan tahdosta riippumaton sympaattinen hermosto nopeuttaa sydämen sykettä ja kuivattaa suuta sekä pysäyttää ruoansulatuksen, mikä voi tuntua möykkynä mahassa. Parasympaattinen hermosto puolestaan hidastaa hengitystä lähes salpautumiseen asti, ja verenpaine voi alentua niin, että ihminen pyörtyy.

Jähmettymisestä puhumista hieman vältellään. Tämä johtunee siitä, että jähmettymistä pidetään kulttuurissamme pelkurimaisena saamattomuutena tai sydämettömänä välinpitämättömyytenä tai jopa väkivallan kohteeksi suostumisena.

Jähmettyminen on kuitenkin reaktiona aivan yhtä luonnollinen ja väistämätön kuin pako ja taistelukin. Näistä kaikista on osattava irrottautua, ja jähmettymisen karistamisessa ihmisellä voisi olla opittavaa vaikkapa seeproilta.

Kunpa osaisimme täristä

Afrikan savanneilla villieläimiä tarkkaillut Robert Sapolsky jäi pohtimaan, mikseivät saalistajia päivittäin pakenevat seeprat saa vatsahaavaa stressin painamien ihmisten tavoin. Selitys voi piillä siinä, että turvaan päässyt seepra tärisee stressihormonit pois elimistöstään. Hetken tutinan jälkeen parasympaattinen hermosto käynnistää rentoutumisreaktion ja seepra jatkaa syömistä hyvällä ruokahalulla.

Sapolskyn linjoilla olevan arizonalaisen traumaterapeutin David Bercelin mukaan ihmiskulttuureissa on tyylikästä suhtautua kaikkeen rauhallisesti. Järkytystä, pelkoa ja varsinkaan tärinää ei haluta näyttää, koska niitä pidetään heikkohermoisuuden merkkeinä. Emme halua tunnustaa, että ikävät tapahtumat vaikuttavat henkisesti terveeseen ihmiseen voimakkaasti ja että meidän kannattaisi antaa jännityksen purkautua luonnollisesti.

Viileän tyylikkyyden hintana on, että jännitys kivettyy kehoomme salakavalasti. On hyödyllistä tiedostaa, että epämääräinen ahdistus tai kalvava toivottomuus voi olla seurausta jännityksen kasautumisesta ja stressihormonien perustason pysyvästä noususta.

Todelliset ja ajatusuhat sekaisin

Kivikasvoisuusvaatimuksen lisäksi me ihmiset eroamme seeprasta toisellakin tavalla. Seepra säikähtää saalistajaa ytimiään myöten muttei jää märehtimään tapahtumaa päiväkausiksi.

Ihminen kaivaa onnettomuuden sattuessa muististaan kaikki vastaavat tapahtumat. Jollei hän tee sitä itse, media muistuttaa. Eläytyvä muistelu kirvoittaa samat stressihormonit, jotka aiempi tapahtuma laukaisi.

Kyky myötätuntoon ei ainakaan paranna tilannettamme. Kun näemme, että toiselle ihmiselle käy huonosti, elimistömme reagoi kuin kauheus tapahtuisi itselle. Passiivisen silminnäkijän voimakas stressaantuminen voi johtua myös siitä, ettei hänellä ole mahdollisuutta purkaa jännitystään teoiksi. Uhreille sallitaan voimakkaatkin reaktiot, mutta sivullisten kyynelehtimistä pidetään hysteerisenä tai naurettavana.

Kun ihmisellä on kaiken kukkuraksi taipumus ahdistua kuvitelluista tulevista uhkista, stressikuormaa kertyy huomaamatta.

Takaisin tolkkuun

Mitä siis tehdä, jos huomaat avaustarinan Jonnan tavoin jähmettyväsi? Hyödyllistä on pyrkiä pois hälytystilasta jompaankumpaan aivojemme kahdesta muusta toimintamoodista: tekemiseen tai lepäämiseen.

Kokenut tanskalais-amerikkalainen traumaterapeutti Babette Rothschild antaa seitsemän turvallista avainta ahdistavien traumojen purkamiseen.

7avainta helpotukseen Jos stressi jumittaa, kokeile näitä.

1 Viritä sisäinen tutkasi

Neurologi Antonio Damasion tutkimusten mukaan teemme päätöksiä kehon tuntemusten eli sisäisen tutkamme avulla. Valitsemme esimerkiksi hedelmän sillä perusteella, herahtaako vesi enemmän kielelle päärynää vai appelsiinia ajatellessa. Stressihormonitulvassa tutka voi mennä tilapäisesti sekaisin.

Onneksi sisäisen tutkan voi virittää uudelleen kiinnittämällä huomiota aistimuksiin tässä ja nyt. Kannattaa muutaman viikon ajan tarkkailla, millaiset arkiset tekemiset rauhoittavat ja millaiset kiihdyttävät. Kahvin juonti nostaa useimpien sykettä. Joitakin toisten seura rauhoittaa, toisia ahdistaa. Toiset televisio-ohjelmat tuovat painajaisia, toiset rentouttavat.

Jos mielesi jatkuvasti pyörittelee vanhoja tapahtumia tai tulevaisuuden uhkia, kannattaa välillä palata tähän hetkeen. Miltä kehossa tuntuu juuri nyt? Onko jossain kipua tai jännitystä, vilua tai nälkää? Onko tilillä rahaa? Yleensä huomaat, ettei mikään välitön uhkaa henkeäsi. Olet turvassa ja palaat lepomoodin kautta tekomoodiin.

2 Muista, että olet jo turvassa

Onnettomuuksien tutkijat pyytävät usein uhreja ja silminnäkijöitä kuvailemaan kauhunhetkiä yksityiskohtaisesti. Lisäksi media haluaa näyttää kaikille, millaista oli olla tapahtumien keskipisteessä. Jollei miellä olevansa tukevasti turvassa, tilanteesta kertominen voi käynnistää elimistössä samoja stressireak­tioita kuin alkuperäinen tapahtuma. Tämä on omiaan liimaamaan stressijumia yhä tiukemmaksi.

Ongelma johtuu aivojen hälytyskeskuksen mantelitumakkeen ja muistikeskuksen hippokampuksen huonosta yhteispelistä.

Hippokampus tallentaa muistiin faktoja ja kiinnittää niihin aika- ja paikkaleimoja, niin että hahmotamme tapahtumien järjestyksen. Voimakkaassa stressitilanteessa mantelitumake kuitenkin hälyttää niin läpitunkevasti, että hippokampus häiriintyy. Tällöin voi tuntua, että tiukka tilanne jatkuu ja jatkuu, vaikka se olisi todellisuudessa päättynyt jo aikapäiviä sitten.

Jotta hippokampuksen toimintakyky palaisi, stressihormonien määrän pitäisi laskea. Tällöin hippokampus osaisi viestiä mantelitumakkeelle, ettei jokaiseen vaaravihjeeseen enää tarvitse reagoida, koska merkit kuuluvat menneisyyteen.

Jos joutuu kertomaan traumaattisista tapahtumista, kannattaa lisästressin välttämiseksi aloittaa tästä päivästä ja selviytymisen näkökulmasta. Se oli kauheaa, mutta nyt se on ohi ja hengissä ollaan. Lisäksi esimerkiksi kalentereilla ja muulla ajan kulkua todistavalla rekvisiitalla voi muistuttaa aivojaan siitä, että tukala tilanne kuuluu menneeseen aikaan. Enää ei ole mitään hätää.

3 Salli itsesi unohtaakin

Traumaterapeutit kiistelevät siitä, kannattaako traumaattiset tapahtumat käydä läpi viimeistä yksityiskohtaa myöten, vai onko hyödyllisempää muistella niitä vain ylimalkaisesti.

Joka tapauksessa tiedetään, että traumasta itsekseen toipuneilla on tapahtumista haaleammat muistot kuin traumoihin juuttuneilla. Näyttää myös siltä, että yksilöiden selviytymistavoissa on suuria eroja. Se, mikä sopii yhdelle, voi olla toiselle myrkkyä.

Ketään ei pidä ainakaan pakottaa kertaamaan trauman yksityiskohtia, koska sellainen lisää avuttomuuden tunnetta. Myös toipumisen vaiheella on merkitystä. Jos olet vielä tärinäkunnossa eikä arjen puuhista tahdo tulla mitään, muistojen kaivelu vain pahentaa kaaosta. Toimiva sisäinen tutka auttaa arvioimaan, mitä haluat muistaa ja mitä haluat siirtää toistaiseksi syrjään.

Kun mieli on päässyt rauhoittumaan eli palautumaan lepo- tai tekomoodiin, tapahtumat alkavat suhteutua kuin itsestään. Ikävät muistot kannattaa kohdata kiireettömästi ja leppoisasti turvalliseen nykyhetkeen ankkuroituina.

4 Ymmärrä takaumia

Takaumat lienevät trauman ikävimpiä ja hämmentävimpiä oireita. Ne iskevät yllättäen, ja takauman aikana tuntuu kuin kaikki kamala tapahtuisi tässä ja nyt, taas kerran uudelleen. Kauhun tunne on sikäli aito, että elimistö tuottaa samoja reaktioita kuin alkuperäisellä tapahtumahetkellä. Esimerkiksi pakoputken pamaus voi saada urheusmitaleilla palkitun sotasankarin maastoutumaan.

Takaumien aikana ihminen arvioi ympäristöään sisäisten tuntemuksien perusteella. Hän voi päätellä, että koska häntä pelottaa, ympäristö on vaarallinen. Tai ympäristö on turvallinen, koska olen turta. Tarkoituksenmukainen käytös edellyttää sekä sisäisen tutkansa kuulemista että ulkoisten ärsykkeiden seuraamista.

5 Anna anteeksi itsellesi

Ihmisellä on luontainen halu hallita tilanteet. Me inhoamme yli kaiken avuttomuutta, jolta stressissä jähmettyminen tuntuu. Se voi johtaa suhteettomaan vastuun ottamiseen eli perusteettomaan syyllisyydentunteeseen.

Halveksitko itseäsi sen vuoksi, ettet uskaltanut rientää apuun? Pidätkö itseäsi huonona ihmisenä, kun et pystynyt pelastamaan omaisuutta? Syyllistätkö itseäsi siitä, että sinä selvisit mutta toiset eivät? Syytätkö siitäkin, että syytät itseäsi?

Neurobiologisten reaktioiden tunteminen auttaa ymmärtämään, että aivojen ei-tahdonalainen hälytyskeskus on vähintään osasyyllinen siihen, ettei ihminen aina kykene taistelemaan tai pakenemaan.

Syyllisyys ja häpeä ovat kuitenkin vaikeita tunnelukkoja. Syvästi häpeissään oleva herkästi vetäytyy yksinäisyyteen, mutta olisi hyödyllistä kertoa hävettävistä asioista luotettavalle ja ymmärtäväiselle ihmiselle. Jaettu häpeä pienenee myös, jos saa kuulla kohtalotovereiden tuntemuksia.

Lisätraumatisoitumisen välttämiseksi on tärkeää valita uskoutumisen kohde ja uskoutumistilanne järkevästi. Valitse varsinkin ensimmäisellä kertomiskerralla ymmärtäväinen mutta riittävän hyvähermoinen kuuntelija. Silti häntä kannattaa varoittaa etukäteen, jos kertomuksesi sisältää jotain todella kamalaa.

Vaikka puhuminen auttaa, kannattaa välttää asian loputonta jauhamista, jottei helpotuksen sijasta synny lisäahdistusta. On hyödyllistä yrittää tarkkailla itseään ikään kuin ulkoapäin myötätuntoisesti ja rauhallisesti.

Häpeälliset asiat kannattaa listata ja asettaa arkaluontoisuusjärjestykseen. Aloita kertominen vähiten arkaluontoisesta. Vähittäin eteneminen antaa kovia kokeneelle itseluottamukselle aikaa toipua.

6 Lähde liikkeelle

Hiljentyminen voi tepsiä: stressin voi saada taltutetuksi joogalla, meditaatiolla, hieronnalla, saunalla tai lämpimällä kylvyllä. Monelle paikallaan pysyminen järkyttyneenä on kuitenkin silkka mahdottomuus. Moni poliisi ja palomies polttaa kovan keikan jälkeen stressihormoneja nostamalla puntteja. Lihasvoima lisää itseluottamusta, ja lisäksi liikunta tuottaa endorfiineja, jotka edistävät aivojen leporeaktiota.

Heti traumaattisen tilanteen jälkeen pulssia kovasti nostavassa ja hengästyttävässä treenissä on kuitenkin riskinsä. Aistimus sykkeen nousemisesta saattaa laukaista paniikkikohtauksen. Jähmeen lumouksesta pääsemiseen ei välttämättä tarvitakaan rääkkitreeniä, vaan joskus liikkeellelähdöksi voi riittää pelkkä seisomaan nouseminen, muutaman askeleen ottaminen tai jopa sormien liikuttelu.

Jumitila voi tuntua fyysisinä jännityksinä, joiden purkaminen auttaa. Aivojen mantelitumakkeen aiheuttama hälytysreaktio saattaa tuntua epämääräisenä kutinana tai jopa kouraisuna lantion seudulla, koska lannerangan ja reisiluun välinen iso lannelihas pyrkii vaaran uhatessa vetämään kehoa sikiöasentoon. Lihas voi jäädä jännittyneeksi, ja sitä kannattaa venytellä ojentamalla reittä taaksepäin.

7 Auta muita

Auttaminen tukee auttajaa, koska se on tärkeä todiste selviytymisestä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ne, jotka pystyivät auttamaan toisia hurrikaani Katriinan ja World Trade Center -iskun uhreja, selvisivät parhaiten.

Jos on valinnanmahdollisuus, kannattaa kuitenkin aluksi ottaa sellainen auttamistyö, joka ei liity mitenkään omaan traumaan, jotta välttää takaumat. Ei paljon hyödytä, jos auttaja ja autettava ovat samassa kuopassa. Omien voimien ylittäminen voi tuottaa takapakkia, joten kannattaa aloittaa todella pienistä palveluksista.

Pienenkin avun antaminen vähentää avuttomuuden tunnetta ja rakentaa uutta tarkoitusta elämään. Alkutaivaltaan vaeltavasta tuettavasta voi myös nähdä, kuinka pitkällä oma toipuminen on.

Lähteet:

David Berceli, TRE-stressinpurkuliikkeet stressin ja traumojen helpottamiseen (Kuva ja mieli 2011)

Robert Sapolsky, Why Zebras Don't Get Ulsers. A Guide to Stress, Stress-Related Diseases, and Coping (W.H. Freeman 1994)

Babette Rothschild, Apua auttajalle. Myötätuntouupumuksen ja sijaistraumatisoitumisen fysiologia (Traumaterapiakeskus 2010)Babette Rothschild, 8 keys to safe trauma recovery. Take-Charge Strategies for reclaming your life (Norton 2010)

Peter Levine, Kun tiikeri herää. Trauma ja toipuminen (Traumaterapiakeskus 2008) 

Julkaistu Tiede-lehdessä 11/2011

Tuija Matikka on psykologi ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25784
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.