Viitisenkymmentä vuotta sitten tanskalaiset arkeologit saivat hullunrohkean idean: lähdetään Bahrainiin ja etsitään Tilmun, muinaisten sumerien Eeden. Tutkimista on riittänyt. Työt jatkuvat yhä.


TEKSTI:Minna Lönnqvist

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Viitisenkymmentä vuotta sitten tanskalaiset arkeologit saivat
hullunrohkean idean: lähdetään Bahrainiin ja etsitään Tilmun,
muinaisten sumerien Eeden. Tutkimista on riittänyt. Työt jatkuvat yhä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2002

Eräänä kesäiltana vuonna 1951 tanskalaisen Moesgårdin museon henkilökunta nautti illallista Århusin yliopiston uuden arkeologian professorin Peter Globin ja tämän vaimon Harrietin kanssa. Seurueeseen liittyi englantilainen assyriologi Geoffrey Bibby, joka oli juuri muuttanut Tanskaan Bahrainista Persianlahdelta. Hän oli toisen maailmansodan jälkeen työskennellyt öljy-yhtiön palveluksessa mutta oli nyt päättänyt asettua asumaan Vibeke-vaimonsa kotimaahan.

šeikkikunnasta, jossa sijaitsi maailman suurin vielä tutkimaton hautakumpukenttä. - Miten muutamien satojen neliökilometrien laajuisessa saarivaltiossa saattoi olla enemmän hautakumpuja kuin Tanskassa? kuulijat ihmettelivät. Silloin professori Glob esitti huiman idean: - Pannaan pystyyn retkikunta! Tuosta hetkestä lähtien Globin motto oli: - Eteenpäin!

Kaksi vuotta myöhemmin ajatuksesta tuli totta. Tilmun-hankkeeseen oli löytynyt rahaa arabimaiden hallituksilta, öljy-yhtiöiltä ja tanskalaisen Carlsbergin olutpanimon säätiöltä.



Eepos kertoo paratiisista

Globilla ja kumppaneilla oli kunnianhimoinen unelma: löytää Tilmun, Mesopotamiassa asuneen maailman varhaisimman kulttuurikansan sumerien paratiisi, jumalien ja siunattujen maa, jossa elettiin rauhassa ja ikuisesti.

š-eepoksessa, maailman vanhimmaksi uskotussa sankarirunoelmassa. Yli neljätuhatta vuotta sitten syntynyt tarina on säilynyt meidän päiviimme Mesopotamian myöhempien vaikuttajien, babylonialaisten ja assyrialaisten, laatimina versioina, joita saatiin talteen  1800-luvun loppupuolen arkeologissa kaivauksissa.

štim - tai Ziusundra, kuten häntä myös kutsutaan - pelastautui vedenpaisumuksesta kaisla-arkkiin ja pääsi lopulta Tilmuniin. Sieltä ylijumala Enlil lupasi hänelle ja hänen perheelleen ikuisen elämän asuinsijat. Eräänä päivänä Utnapištim sai vieraan Urukin kaupungista. Hän oli kuningas Gilgameš, uroteoistaan kuuluisa hallitsija, joka oli tullut Tilmuniin etsimään kuolemattomuutta.

štim kehotti kuningasta tutkimaan meren pohjaa. Se, joka sieltä löytäisi ikuisen nuoruuden piikikkään kukan ja söisi sen, ei vanhenisi koskaan. Gilgameš noudatti neuvoa, kiinnitti kivipunnukset jalkoihinsa, sukelsi syvyyksiin ja löysi kuin löysikin etsimänsä.

š lähti paluumatkalle jakaakseen ikuisen nuoruuden kaupunkinsa vanhimpien kanssa. Erään kerran kuninkaan nukkuessa käärme kuitenkin luikerteli hänen luokseen ja söi kukan, jolloin nuoruuden taika siirtyi käärmeeseen - ja käärme alkoi luoda nahkaansa  yhä uudelleen. Gilgameš joutui palaamaan paratiisinmatkaltaan tavallisena kuolevaisena. Sankarista säilyi vain hänen maineikas nimensä - kuten monista muistakin Sumerin kuninkaista.

Suuressa tulvassa totuuden siemen

Kun Glob ja Bibby valmistelivat Bahrainin-retkeään, sumereista tiedettiin jo paljon - vaikka Tilmun olikin varmistamatta. 1800-luvun kaivauksista oli näet syttynyt Mesopotamia-innostus, joka tuotti runsaasti aineistoa kaikista alueella kukoistaneista kulttuureista.

š.

š-eepoksen lailla pelkkänä sepitteenä. Tutkijat arvelivat, että listalla oli tehty poliittista propagandaa Mesopotamian pitkän yhtenäisyyden puolesta. Sitten alkoi löytyä todistusaineistoa, joka osoitti, että lista sisältää myös historiallista perimätietoa.

  tietoa kaivauksissa, joita englantilainen Leonard Woolley teki 1920- ja 1930-luvulla. Sumerien satamakaupungista Urista löytyi kuninkaallisia hautoja, jotka voitiin yhdistää listassa mainittuihin kalenterivuosiin ja jopa joihinkin henkilöihin.

Ympäristötutkimukset taas paljastivat, että Mesopotamiaa olivat koetelleet poikkeuksellisen rajut tulvat, jotka olivat peittäneet alleen asutuskeskuksia ja jättäneet jälkeensä laajoja liejukerrostumia. Eufratin yläjuoksulla vedenpaisumuksen merkit osuivat vuoden 2900 tienoille, alajuoksulla noin vuoteen 2750 ennen ajanlaskun alkua.

Parhaat vihjeet Bahrainista

Jos suuressa tulvassa oli ainakin hiven totta, miksei voisi olla paratiisissakin, tanskalaiset innostuivat. Urista oli saatu talteen myös tärkeä Tilmun-teksti: kappale alkuperäistä paratiisikertomusta. Tässä sumerien itsensä laatimassa versiossa Tilmun kuvattiin vauraaksi merelliseksi keskukseksi, jolle vedenjumala Enki oli antanut siunauksensa.

šeikkikuntaa oli esitetty Tilmuniksi ensimmäisen kerran niinkin varhain kuin 1861, jolloin ei vielä tiedetty mitään suurtulvasta, Gilgamesˇista ja muista sumerikuninkaista. Asialla oli Henry Rawlinson, englantilainen upseeri ja kielitieteilijä, joka runsaat kymmenen vuotta aikaisemmin oli onnistunut ratkaisemaan nuolenpääkirjoituksen koodin.

Erästä Assyrian kuninkaan Sargon II:n aikaista savitaulua lukiessaan Rawlinson oli löytänyt maininnan Tilmunin valtakunnasta, joka sijaitsi "kuin kala kolmenkymmenen kaksoishetken päässä Nousevan auringon merellä". Pengottuaan myös kreikkalaisia ja roomalaisia lähteitä Rawlinson päätteli, että Tilmun oli Persianlahden saari. Hän ei kuitenkaan saanut kollegojaan vakuuttuneiksi edes Tilmunin historiallisuudesta, saati sijainnista.

Tanskalaiset päättivät toisin: Ei kuin eteenpäin! Bahrainiin!

Kerran hyvinkin vehmasta seutua

Kun tanskalaiset saapuivat Bahrainiin, he näkivät hiekka-aavikoita, jotka jatkuivat silmänkantamattomiin. Saattoiko tämä sittenkään olla paratiisi? Ei vihreää missään. Ei elämän merkkejä. Vain hautakumpuja loputtomiin.

Ilmakuvista saatettiin kuitenkin päätellä, että nyt niin kuiva Bahrain oli ennen ollut hyvinkin kukoistavaa seutua: kuvissa erottui muinaisia peltoja ja kastelukanavia, ja lukuisat suolatasangot, sabkhat, muistuttivat ammoisista järvistä. Arabian niemimaan itärannikolla oli nautittu riittävistä sateista ja pohjavesistä, kunnes kuivuus 1000-luvulla ennen ajanlaskun alkua alkoi muuttaa saarta autiomaaksi.

Ilmakuvista selvisi myös, että Bahrainissa oli vähintään Lähi-idän suurin muinainen hautausmaa. Äkkipäätä arvioiden autiomaassa täytyi olla yli satatuhatta hautakumpua, tumulusta. Valtava määrä viittasi siihen, että saareen oli joskus haudattu paljon muutakin väkeä kuin sen omia asukkaita.

Haudat siis saattoivat tosiaan liittyä sumerien myyttiseen ikuisen elämän etsintään. Asia ratkeaisi, kun selviäisi, milloin vainajat oli haudattu - mutta sitä ennen piti tutkia, oliko saaressa joskus sijainnut kaupunki, jossa oli vauraita taloja ja johon tuotiin tavaraa monista valtakunnista, kuten Urin Tilmun-taulu vakuutti.




š helmen?

Tanskalaiset havaitsivat jo ensimmäisinä kenttäkausinaan, että helmet olivat tärkeitä Tilmunin kulttuurissa. Vuosikym-menten työ on vahvistanut helmien ainut-laatuisen aseman. Kaivauksissa on löytynyt helmiä ja helmiäistuotteita enem-män kuin mitään muita arvoesineitä.

  sekoittuneessa maakerroksessa, mikä viittaa siihen, että muinainen ostereiden kalastaja oli piilottanut kalleutensa ja sitten unohtanut kätkön.

  helmisimpukoita jopa 25 metrin syvyydestä. Sumerien lailla he edelleen myös ajelevat päänsä paljaaksi.

š-eepokseen, joka kertoo Urukin kuninkaan Gilgamešin etsineen Tilmunista kuolemat-tomuuden piikikästä kukkaa. Hän sukelsi merenpohjaan ja löysi etsimänsä - helmisimpukan? Ikuisen nuoruuden kukan arvellaan tarkoittavan nimenomaan simpukan helmeä.


Ensi osumalla temppeliin

Tanskalaiset alkoivat etsiä muinaisen elämän jälkiä kumpuerämaasta. Eräänä päivänä kavuttuaan jälleen yhden hautakumpareen päälle ympäristöä tähyämään he tekivät ilahduttavan havainnon: pohjoisessa siinsi vihreää. Eteenpäin!

  pohjoisosista Barbarin, Dirazin ja Saarin kylistä sekä Qala’at al-Bahrainin muinaiskaupungista löytyi ikivanhan asutuksen merkkejä.

Arkeologit tökkäsivät lapionsa yhteen Barbarin rauniokummuista - ja osuivat temppeliin, joka viittasi sumereihin. Nyt oli päästy myytin jäljille.

Barbarin temppelissä oli useita terassimaisia kerroksia, samanlaisia kuin sumerien porrastemppelissä, ziggurratissa, jollainen tunnettiin jo Urista. Pyhäköstä löytyi myös esineitä, sirppimäisiä pronssikirveitä ja pronssinen häränpääkoriste, jotka oli tehty samaan tyyliin kuin Urin kuningashautojen aarteet.

Temppeliä oli rakennettu kolmessa eri vaiheessa, joista varhaisin ajoittui 2200-luvulle eKr. Tätä kerrostumaa tutkiessaan tanskalaiset tekivät uuden löydön, ensimmäisen laatuaan Lähi-idässä.

He kaivoivat esiin monumentaalisen portaikon, jonka sivuja vartioivat eläinhahmoisten jumalten patsaat. Portaat johtivat maanalaiseen kammioon, jossa oli raikkaan veden lähde. Sen täytyi olla pyhä lähde, jollaisia tunnettiin monista vanhoista kulttipaikoista. Tässä temppelissä se saattoi symboloida maankuorta kannattavaa apsû-alkumerta, sumerien vedenjumalan asuinsijaa; kertoihan Urin savitaulu nimenomaan itsensä Enkin siunanneen Tilmunin paratiisin.

Palatsin uumenissa käärmeuhreja

Seuraavaksi ryhmä siirtyi Qala’at al-Bahrainin muinaiskaupunkiin. Täälläkin tutkittiin rauniokumpua - eikä turhaan. Sen uumenista paljastui rakennus, joka oli toiminut palatsina. Urista tunnettujen palatsien tapaan kompleksi käsitti näyttävän keskuspihan ja yksityisen ja julkisen siiven.

Kuten Barbarin temppelissä palatsissa oli kerroksia eri aikakausilta. Vanhimmasta löytyi kalkkikivestä tehty alttari ja sen alta uhrikätkö ruukkuineen. Astiat kaivettiin esiin ja avattiin: käärmeitä. Ajatus paratiisista kävi entistä ilmeisemmäksi.

  edustaa pahuutta ja kuolemaa, mutta Tilmunissa, kuten ympäristön arabialaisissa kulttuureissa, se todennäköisimmin symboloi vapautumista sairauksista, vanhuudesta ja kuolemasta. Käärmeiden uhraajat ovat tavoitelleet ikuista elämää - juuri sitä, mitä sumerien eepos kertoo paratiisista etsityn.

Joissakin uhriruukuissa oli myös helmiä, eräässä jopa kokonainen kaulanauha, jossa oli yhteensä 26 akaatti-, ametisti-, kobolttilasi- ja posliinihelmeä. Ne vaikuttivat hautakalleuksilta ja todennäköisesti myös olivat niitä. Alttarihuoneesta löytyi näet arkku, jossa lepäsi naispuolinen vainaja, ja kaksi uurnaa, joissa oli lapsi. Ilmeisesti rakennuksessa oli alun perin harjoitettu käärmekulttia ja vasta myöhemmin siitä oli tullut palatsi.

Hautaan hallitsijoita seuraten

Temppeli ja palatsi pitivät tanskalaiset työn touhussa kenttäkaudesta toiseen. 1960-luku oli jo pitkällä, ennen kuin he pääsivät tutkimaan hautakumpuja. Vihdoinkin saataisiin tietää, liittyivätkö ne Tilmunin kulttuuriin.

Jotkin tumulukset sisälsivät kammiohautoja, toisissa oli paasiarkkuja ja niiden ympärillä pyöreät muurit. Vainajat oli haudattu kyljelleen polvet koukistettuina. Suurinta osaa haudoista oli käytetty useammin kuin kerran, ja joissakin haudoissa oli luita, jotka oli selvästi siirretty saareen jostakin muulta.

Tyypillisiin hauta-antimiin kuuluivat kuparitikari, keihäs, rannerengas, puolijalokivistä punottu kaulanauha, sinetti ja astioita ruokaa ja juomaa varten. Punaruskeat, viivoin koristellut keramiikka-astiat olivat samanlaisia kuin Barbarin temppelissä, joten haudat kuuluivat Tilmunin kulttuuripiiriin. Jälleen yksi kysymys oli ratkennut.

Viimeisimmät tanskalaisarkeologien laskelmat kertovat, että hautakumpuja on peräti 172 093. Kun Bahrainissa asui Tilmunin kukoistuksen aikoihin arviolta 6 900 - 8 300 ihmistä, on selvää, että hautojen määrä ylittää huomattavasti asukkaiden kuolleisuuden. Ilmeisesti kumpukenttä oli pyhä hautausmaa, jossa koko muinaisen Mesopotamian asukkaat varmistivat kuolemattomuutensa tarunhohtoisten hallitsijoiden esimerkkiä seuraten. Ainakin kammiohautojen voi hyvin kuvitella tarjonneen vainajille ikuisen elämän asuinsijat.

Vireää kauppaa kalleuksilla

Persianlahdella kun olivat, tanskalaiset päättivät tutkia muitakin saaria. He suuntasivat Failakaan, Kuwaitille kuuluvaan saareen lähelle Eufratin ja Tigrisin suistoaluetta. Failakasta löytyi tuhansittain hautakumpuja ja esineitä, jotka todistivat Tilmunin kulttuurin ulottuneen Arabian niemimaan tyveen. Failaka oli ollut Tilmunin siirtokunta.

Eikä vaikutuspiiri rajoittunut tähän. Kertynyt arkeologinen aineisto osoittaa, että Tilmun oli vireä kansainvälisen kaupan keskus, jonka laivat ja karavaanit kulkivat tunnetun maanpiirin kaikkiin ääriin. Tilmun vei omia ylellisyystavaroitaan, etenkin helmiä ja helmiäiskoristeita, ja välitti muiden raaka-aineita. Saaren kautta kulki muun muassa lasuurikiveä, kuparia, kultaa ja norsunluuta.

Tilmunin tärkeimpiä asiakkaita olivat sumerit, kunnes heidän tilalleen nousivat amorilaiset, jotka vuoden 2000 eKr. tienoilla alistivat Sumerin suuret kaupungit ja kohosivat eteläisen Mesopotamian valtiaiksi. Vilkkaat kauppasuhteet Tilmunilla oli ilmeisesti myös Egyptiin ja Afganistanin Arattaan. Niistä hankittiin arvokkaita raaka-aineita: faraoiden maasta alabasteria, aarrekaupunkina tunnetusta Arattasta lasuurikiveä. Koko historiallisena aikana kallista, syvänsinistä lasuurikiveä on saatu vain Koillis-Afganistanin vuoristosta.

Yhteyksiä itään Indusvirralle asti

Tilmunista löytyneissä nuolenpääteksteissä mainitaan kulttuurilla olleen vielä kaksi muuta tärkeää kauppakumppania: Magan ja Meluhha. Lähteiden mukaan Maganista tuotiin kuparia ja Meluhhasta muun muassa kauniita norsunluuesineitä.

Magan onnistuttiin jäljittämään Omaniin, mutta Meluhha tuotti arkeologeille enemmän päänvaivaa. Sitten keksittiin, että se viittasi Indusvirran laaksossa kukoistaneeseen Harappan ja Mohenjo-daron korkeakulttuuriin. Harappasta näet löytyi samanlaisia saviastioita ja rituaalilähteitä kuin Bahrainista. Molemmissa kulttuureissa käytettiin myös lähes identtisiä härkä- ja häränsilmäsinettejä. Lisäksi Bahrainista talteen saadut karneolihelmet ja norsunluuesineet olivat peräisin Intiasta.

  kautta idän arvokkaat tuotteet välittyivät Mesopotamiaan ja Lähi-itään. Tilmunin sinettitaidekaan ei ole pelkkää Indus-lainaa. Tekijöitä on inspiroinut myös sumeriperinne. Monissa sineteissä käärme ja ihminen käyvät ikuista taisteluaan kuolemattomuudesta muistumana paratiisimyytistä.

Minna Lönnqvist on Lähi-idän arkeologiaan erikoistunut filosofian tohtori.

  työskennellyt jo yli 100 tutkijaa.

Glob siirtyi 1960 Århusin yliopiston arkeologian professorin virasta Tanskan valtionarkeologiksi. Hän kuoli 1985. Bibby jatkoi Moesgårdin museon kuraattorina ja Århusin yliopiston arkeologina vuoteen 1987. Hän kuoli 2001.




Sisältö jatkuu mainoksen alla