Miksi kivikaudella tehtiin kalliomaalauksia? Esimerkiksi Australiassa piirrettiin klaanien toteemieläimiä, mutta

Suomen kallioihin kuvattiin samaanien matkat







Jean Sibelius vuonna 1911 löysi Kirkkonummelta Vitträskjärven rantakalliosta kivikautisen kalliomaalauksen, sen ymmärtämiseen ei juuri ollut keinoja. Tutkijat saattoivat vain arvella, että maalaus liittyi muinaisten metsästäjien uskomuksiin.

Seuraavan kerran suomalainen kalliomaalaus tunnistettiin vasta vuonna 1963 Juusjärveltä, joka sekin sijaitsee Kirkkonummella. Tämän järven eteläpäässä on pieni vuonomainen lahti, jonka itärannalla kohoavaan kallioon on noin 6 000 vuotta sitten tehty joukko punamultamaalauksia: ihmiskuvioita, kaloja, kämmenenjälkiä ja eläimiä. Itse asiassa maalauksista oli kyllä tiedetty seudulla jo kauan, mutta niitä pidettiin lasten töherryksinä.

Vuosikymmenten kuluessa löytöjen määrä on karttunut. Nykyään kalliomaalauksia tunnetaan jo yli sata ja ne luetaan Suomen kulttuurihistorian varhaisimpiin saavutuksiin. Vähätellyistä "töherryksistä" on tullut tärkeä osa maamme taidehistoriaa.

Kalliotaide ei kuitenkaan ole taidetta samassa mielessä kuin Edelfeltin tai Gallen-Kallelan maalaukset, sillä esihistoriallinen ihminen ei liene tehnyt "taidetta taiteen vuoksi". Maalausten tarkoituksena ei ollut tuottaa esteettisiä elämyksiä, vaan ne liittyivät kivikauden uskontoon.

Suomen kalliomaalaukset heijastavat pohjoisen havumetsävyöhykkeen kivikautisten pyyntikulttuurien maailmankuvaa. Mutta minkälaisista uskomuksista on kyse? Ja miksi maalaukset on tehty?

1960-luvulla Juusjärven maalaukselle etsittiin tulkintaa antiikin Kreikan mytologiasta. Nykyään ei enää tunnu mielekkäältä verrata kalliomaalauksia täysin erilaisen ja paljon nuoremman kulttuurin myytteihin. Nykytulkintojen avaimia on löydetty muun muassa saamelaisesta uskomusperinteestä ja neuropsykologisesta tutkimuksesta.


Ei vaikuta pyyntimagialta

Pitkään ajateltiin, että kivikautisessa kalliotaiteessa on kyse pyyntimagiasta eli uskomuksesta, että metsästyksen esittäminen parantaa riistan saantia. Suomen kalliomaalauksiin sovellettuna pyyntimagiateoria selitti hirvenkuvat eräänlaisiksi maalitauluiksi, joita jousella ampumalla kivikauden metsästäjät kuvittelivat pyyntionnen kasvavan.

Teoria pohjautui sir James Frazerin (1854-1941) ja muiden viktoriaanisten antropologien käsityksiin "primitiivisestä" uskonnosta.

Näillä tutkijoilla ei yleensä ollut omaa kokemusta tutkimistaan kulttuureista, vaan he perustivat teoriansa lähetyssaarnaajien ja löytöretkeilijöiden usein epäluotettaviin kertomuksiin. Frazerin primitiiviselle ihmiselle kehittelemää maagista ajattelua ei liene esiintynyt muualla kuin antropologien mielikuvituksessa.

Pyyntimagiateoriaa vastaan sotii myös se, että kalliomaalauksista puuttuvat sellaiset kivikaudella tärkeät saaliseläimet kuin hylje, majava ja metsäkanalinnut, joita pyyntiretkelle lähtevän metsästäjän voisi odottaa kuvaavan. Sen sijaan maalauksissa esiintyy mielikuvitusolentoja, joilla tuskin on tekemistä pyynnin kanssa.

Tällaisia ovat esimerkiksi Laukaan Saraakallion kaksipäiset, kolmioselkäiset otukset, jotka vaikuttavat lähinnä hirven ja veneen sekasikiöiltä.
Maalaukset eivät siis esitä metsästäjän toivelistaa.


Meillä tuskin klaanien tunnuksiakaan

Toisen suositun tulkintamallin mukaan kalliomaalaukset kuvaavat kivikautisten sukuryhmien eli klaa¬nien myyttisiä, eläimenhahmoisia esi-isiä, niin sanottuja toteemeja. Esimerkiksi Australian aboriginaalien kalliotaide liittyy yleensä tällaisiin totemistisiin uskomuksiin.

Suomen kalliomaalauksissa noin 80 prosenttia eläinkuvista esittää hirveä. Eräät tutkijat ovatkin ehdottaneet, että maalaukset olivat muinaisen "hirviklaanin" eli hirveä esi-isänään pitäneen sukuryhmän tekoa. Vastaavasti täkäläiset kivikautiset karhunpäätä esittävät veistokset saattoivat olla karhuklaanin tunnuksia ja Karjalan kallioiden joutsenenkuvat puolestaan joutsenklaanin perua.

Suurin ongelma tässä tulkinnassa on se, että käytännössä muinaissuomalaisia klaaneja olisi täytynyt olla enemmän kuin kolme. Esimerkiksi Australian totemistiselle kalliotaiteelle on tyypillistä kuvattujen eläinlajien suuri määrä. Vaikka Suomen kivikautinen asukasluku oli pieni, laajassa maassa on varmasti asunut useampia sukuryhmiä.

Toteemieläinteoriakin tuntuu siis epäuskottavalta.


Ehkä samaanien transsikuvia

Uudenlainen näkökulma saatiin vuonna 1980, kun folkloristi Anna-Leena Siikala yhdisti Suomen kalliomaalaukset samanismiin.

Samaani toimii ihmisten ja jumalien maailmojen välittäjänä. Apuna hänellä on "henkiauttajia" eläimen tai joskus ihmisen hahmossa. Kun samaani transsissa matkaa tuonpuoleiseen eli yliseen tai aliseen maailmaan, hän muuttuu itse henkiauttajan hahmoon tai saa sellaisen saattajakseen.

Totemistisesta kalliotaiteesta poiketen samanistisessa taiteessa esiintyy muita yleisemmin yksi eläinlaji, joka on samaanin henkiauttaja eli "sielueläin".

Kun samanismi-idea oli keksitty, Suomen kalliomaalausten aiheille alettiin hakea vastineita siperialaisesta samanismista. Parempia vertailukohtia voi kuitenkin löytyä lähempääkin: saamelaisesta ja suomalaisestakin uskomusmaailmasta.

Esimerkiksi punamullalla tehtyjä kalliomaalauksia on verrattu saamelaisten noitarumpujen punaisiin leppämehukuvioihin. Vaikka ikäeroa on tuhansia vuosia, aihemaailmassa on useita yhtäläisyyksiä. Lisäksi maalausten sijainti jyrkissä kallioissa tai siirtolohkareissa tuo mieleen saamelaiseen uskoon kuuluvan seitakultin.


Hirvi ja peura samaanin auttajia

Pohjoisen Euraasian kansoilla samaanin tärkeimpänä henkiauttajana eli sielueläimenä on pidetty hirveä tai peuraa. Saamelaisen samaanin (noaidi) sielueläin oli yliluonnollinen peurahärkä, jonka hahmoon noidan uskottiin voivan muuttua.

Peurahärän lisäksi noita saattoi matkustaessaan, parantaessaan tai toista noitaa vastaan taistellessaan turvautua yliluonnollisen linnun, käärmeen tai kalan apuun. Näiden niin sanottujen gadze-olentojen ajateltiin asuvan pyhissä vuorissa (passevare) tai tuonpuoleisessa maailmassa (sáivo).

Norjan saamelaismissiossa toiminut Jens Kildal (1683-1767) kuvasi vuoden 1740 paikkeilla saamelaisten noitien taisteluja seuraavasti:

"Kun noita noituu toisen noidan, hän käyttää tarkoitukseen etenkin Vuornes loddea (petolintua) ja Passevare gulia (pyhän vuoren kalaa) sekä myöskin Passevare loddea (pyhän vuoren lintua). Jos kyse on erityisen tärkeistä asioista, hän käyttää apunaan Passevare sarvaa (pyhän vuoren peurahärkää) ja Passevare olmaj’ta (pyhän vuoren miestä). - - Kun kaksi noitaa lähettää peurat toisiaan vastaan, niin sama mitä peuralle tapahtuu taistelussa voittaessaan tai hävitessään, tapahtuu myös noidille itselleen. Jos toisen peuran sarvi taistelussa katkeaa, niin peuran omistanut noita sairastuu. Jos peura tappaa toisen, niin jälkimmäisen omistanut noita kuolee myös."




Mikä samaani


Samanismi on antropologiassa käytetty termi, joka juontuu Siperian evenkien sanasta šama¯n. Kirjaimellisesti samaani tarkoittaa henkilöä, joka tietää. Samaani on yhteisönsä uskonnollinen spesialisti, ekstaasitekniikkojen mestari, jonka tehtäviin kuuluu muun muassa parantaminen ja toimiminen yhdyssiteenä jumalien ja ihmisten maailman välillä.








Knud Leemin

Neuropsykologiasta apua tulkintoihin

Viime vuosina maalausten samanistinen tulkinta on saanut tukea neuropsykologisesta tutkimuksesta.
Esimerkiksi yksitoikkoisen rummutuksen ja rytmikkään tanssin vaikutuksesta syntyy muuntuneita tietoisuudentiloja, joihin liittyy joukko fysiologisia ilmiöitä ja hallusinaatiokokemuksia. Ne ovat peräisin ihmisen keskushermostosta ja muodostuvat samanlaisiksi kokijan kulttuuritaustasta riippumatta. Transsikokemukset siis luovat eräänlaisen sillan esihistoriaan: transsiin vajoavan nykyihmisen kokemat hallusinaatiot ovat pohjimmiltaan samanlaisia kuin esimerkiksi 6 000 vuotta sitten Suomen alueella eläneen kalliomaalarin.

Eteläafrikkalaiset kalliotaiteen tutkijat David Lewis-Williams ja Thomas Dowson esittivätkin vuonna 1988 ilmestyneessä artikkelissaan, että kalliotaiteen voi perustellusti yhdistää samanismiin, jos kuvista tunnistetaan transsikokemuksiin liittyviä yleisinhimillisiä piirteitä.

Tällaisia piirteitä ovat esimerkiksi tietyt muodoltaan geometriset näköharhat sekä tuntemukset kulkemisesta tunnelin tai pyörteen läpi tai raajojen kumimaisesta venymisestä. Tyypillisiä ovat myös kokemukset eläimeksi muuttumisesta, lentämisestä, sukeltamisesta ja jopa kuolemisesta.


Kaatuminen viittaa transsin alkuun

Samanismitulkinnan kannalta Juusjärven maalaus on kuvastoltaan yksi mielenkiintoisimmista.

Ensimmäiseksi huomio kiinnittyy kahteen kädet ylhäällä tanssivaan ihmishahmoon. Tulkitsijan kannalta kiinnostavampi on kuitenkin maalauksen alareuna, jossa on kaatuvan ihmisen ja kalan muodostama aihe. Myös muista Suomen kalliomaalauksista tunnetaan vastaavia kaatuvan ihmisen ja eläimen pareja, ja ne ovatkin avaimia maalausten tulkintaan.

Samanistinen tulkintamalli selittää kaatuvan ihmishahmon transsiin vajoavaksi samaaniksi, joka Juusjärven kuvaparissa on siirtymässä veden alle. Sukeltamiseen viittaa hahmon viereen maalattu kalanhahmoinen apueläin, samantapainen kuin saamelaisten noitakala, jota vanhoissa kirjallisissa lähteissä kutsutaan passevare guelieksi tai sáiva guelieksi. Itäsaamelaisen käsityksen mukaan jotkin järvet olivat "räppänäjärviä", joiden pohjan aukon kautta samaani pääsi kalana siirtymään tuonpuoleiseen maailmaan.

Varhaisin säilynyt saamelaisnoidan toiminnan kuvaus, joka kirjattiin 1100-luvulla Norjan historiateokseen Historia Norvegiæhen, kertoo juuri kalan hahmossa tapahtuneesta vedenalaisesta transsimatkasta. Suomen puoleltakin tunnetaan vastaavia tarinoita. 1600-luvulla eläneen kuuluisan kittiläläisen noidan, Peltovuoman Päiviön, kerrotaan uineen haukena Tukholmaan parantamaan sairastuneen kuninkaan. Paluumatkalla noita oli vähällä takertua kalaverkkoon ja kuolla.


Yhdistämällä saa kivikauden sarjakuvan

Muiden Suomen kalliomaalausten tavoin Juusjärven maalauksessakin on kuvattu samaanimatkasta vain välähdyksenomaisia hetkiä. Yhdistelemällä eri maalauskohteiden aiheita vedenalaisesta samaanimatkasta voi kuitenkin hahmotella eräänlaisen "kivikautisen sarjakuvan".

Jos siis Juusjärven kuvapari esittää loveen lankeamista ja kalanmuotoisen henkiauttajan kutsumista, seuraavan vaiheen näkee Mäntyharjun Haukkavuoren seinämästä. Siellä on lähelle vesirajaa maalattu ihminen, joka pää alaspäin sukeltaa veteen.

Jaalan Kapasaaren maalauksen ihmishahmo, jota ympäröi seitsemän kalan muodostama parvi, kuvannee puolestaan matkan lopputulosta eli vedenalaiseen maailmaan siirtynyttä samaania.
Vastaavanlaisia aiheita tunnetaan myös Etelä-Afrikan samanistisesta kalliotaiteesta. Sanien kalliomaalauksissa esiintyy joskus kuvia, joissa antiloopin hahmoon muuttunut samaani on kalojen ja kilpikonnien ympäröimänä veden alla.


Joskus apueläimenä käärme

Juusjärven maalauksessa on muitakin aiheita, jotka puoltavat kuvien samanistista tulkintaa.
Maalauksen suurikokoiset tanssijat antavat vihjeen keinoista, joilla kivikautinen samaani saavutti transsin: se lienee tavoitettu rytmikkäästi tanssimalla.

Tanssijoiden oikealla puolella on ihmishahmo, jonka alaruumiina on siksakviiva. Vastaava aihe näkyy Ruokolahdella sijaitsevassa Kolmiköytisienvuoren kalliomaalauksessa, jossa transsiin vajoavan ihmishahmon alaruumiin muodostaa käärmemäinen, kiemurteleva viiva. Ruokolahdella hahmon viereen on lisäksi maalattu käärme. Sekä Juusjärven että Kolmiköytisienvuoren maalaukset luultavasti kuvaavat samaania, joka on kutsunut luokseen käärmeenhahmoisen henkiauttajan ja on parhaillaan muuntautumassa sen hahmoon.

Sekä suomalaisessa että saamelaisessa uskomusperinteessä käärmeet kuuluivat samaanin tärkeisiin apueläimiin. Saamelaisella noidalla oli apunaan "tuonpuoleisen maailman käärme" (sáiva gärbmas), jonka hahmon hän saattoi ottaa. Kalevalassa taas samaani Väinämöinen "matoi rautaisna matona, kulki kyisnä käärmehenä" eli muuntautui käärmeeksi paetessaan Manalasta Tuonelan virtaan levitettyjen verkkojen läpi. Kalevalamittaisissa runoissa sana kyy jopa esiintyy noidan synonyyminä.


Toisinaan samaani lensi lintuna

Muun lisäksi Juusjärven tanssijoiden yläpuolelle on maalattu pienikokoinen ihmishahmo, jonka pää ja käsien asento tuovat mieleen linnun. Koska sukeltamisen tavoin tunne lentämisestä kuuluu transsin yleisinhimillisiin kokemuksiin, kyse saattaa olla samaanista, joka on muuntautumassa linnun hahmoon.

Myös käsitys linnuiksi muuttuvista tietäjistä on elänyt pitkään suomalaisessa kertomusperinteessä. Vielä 1900-luvun alkupuolella kerrottiin yleisesti tarinaa, jossa metsämies ampuu metson mutta saalis osoittautuukin linnun hahmon ottaneeksi lapinnoidaksi.

Kuvat ehkä opettivat ja muistuttivat

Osa kalliomaalauksistamme saattaa liittyä muihin uskomuksiin kuin samanismiin - eikä ole täysin pois suljettua sekään, että jotkin kuvaavat aivan arkipäiväisiä tapahtumia. Näyttää kuitenkin ilmeiseltä, että samanismi on maalausten tulkinnan tärkein avain. Onhan kallioissa esitetty koko samanististen muodonmuutosten kirjo.

Kuvien tekeminen saattoi liittyä rituaaliin, jolla manattiin esiin pyhän kallion sisällä asuvat henkiauttajat.

Keskiaikaisten kirkkomaalausten tavoin kalliomaalaukset ehkä myös opettivat, välittivät kulttuuria ja vahvistivat uskomuksia. Kenties yhtenä tarkoituksena oli tallentaa muisto samaanin transsimatkan tapahtumista, jottei tuonpuoleista koskeva, elintärkeänä pidetty tieto unohtuisi.


Osa suomalaisten yhteistä taustaa

Edellä kuvatun perusteella sekä kivikautisten samaanien että saamelaisten noitien apueläimet olivat melko samanlajisia. Kumpienkin myös ilmeisesti kuviteltiin asuvan sáivassa eli "pyhissä vuorissa" tai "räppänäjärvissä", joista samaani apulaisensa kutsui.

Tämä yhtäläisyys viittaa siihen, että saamelaisella muinaisuskolla on monituhatvuotiset juuret.

Kalliomaalaukset eivät kuitenkaan ole saamelaisten tekemiä. 6 000 vuotta sitten vallinneella kantasuomalaisella kaudella saamen ja suomen kielet eivät olleet vielä eriytyneet. Maalaukset liittyvät yhteiseen, suomalais-ugrilaiseen menneisyyteemme.


Antti Lahelma on arkeologi, joka työskentelee tutkijana kulttuurien tutkimuksen laitoksessa Helsingin yliopistossa.



 

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25797
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.