Miksi kivikaudella tehtiin kalliomaalauksia? Esimerkiksi Australiassa piirrettiin klaanien toteemieläimiä, mutta

Suomen kallioihin kuvattiin samaanien matkat







Jean Sibelius vuonna 1911 löysi Kirkkonummelta Vitträskjärven rantakalliosta kivikautisen kalliomaalauksen, sen ymmärtämiseen ei juuri ollut keinoja. Tutkijat saattoivat vain arvella, että maalaus liittyi muinaisten metsästäjien uskomuksiin.

Seuraavan kerran suomalainen kalliomaalaus tunnistettiin vasta vuonna 1963 Juusjärveltä, joka sekin sijaitsee Kirkkonummella. Tämän järven eteläpäässä on pieni vuonomainen lahti, jonka itärannalla kohoavaan kallioon on noin 6 000 vuotta sitten tehty joukko punamultamaalauksia: ihmiskuvioita, kaloja, kämmenenjälkiä ja eläimiä. Itse asiassa maalauksista oli kyllä tiedetty seudulla jo kauan, mutta niitä pidettiin lasten töherryksinä.

Vuosikymmenten kuluessa löytöjen määrä on karttunut. Nykyään kalliomaalauksia tunnetaan jo yli sata ja ne luetaan Suomen kulttuurihistorian varhaisimpiin saavutuksiin. Vähätellyistä "töherryksistä" on tullut tärkeä osa maamme taidehistoriaa.

Kalliotaide ei kuitenkaan ole taidetta samassa mielessä kuin Edelfeltin tai Gallen-Kallelan maalaukset, sillä esihistoriallinen ihminen ei liene tehnyt "taidetta taiteen vuoksi". Maalausten tarkoituksena ei ollut tuottaa esteettisiä elämyksiä, vaan ne liittyivät kivikauden uskontoon.

Suomen kalliomaalaukset heijastavat pohjoisen havumetsävyöhykkeen kivikautisten pyyntikulttuurien maailmankuvaa. Mutta minkälaisista uskomuksista on kyse? Ja miksi maalaukset on tehty?

1960-luvulla Juusjärven maalaukselle etsittiin tulkintaa antiikin Kreikan mytologiasta. Nykyään ei enää tunnu mielekkäältä verrata kalliomaalauksia täysin erilaisen ja paljon nuoremman kulttuurin myytteihin. Nykytulkintojen avaimia on löydetty muun muassa saamelaisesta uskomusperinteestä ja neuropsykologisesta tutkimuksesta.


Ei vaikuta pyyntimagialta

Pitkään ajateltiin, että kivikautisessa kalliotaiteessa on kyse pyyntimagiasta eli uskomuksesta, että metsästyksen esittäminen parantaa riistan saantia. Suomen kalliomaalauksiin sovellettuna pyyntimagiateoria selitti hirvenkuvat eräänlaisiksi maalitauluiksi, joita jousella ampumalla kivikauden metsästäjät kuvittelivat pyyntionnen kasvavan.

Teoria pohjautui sir James Frazerin (1854-1941) ja muiden viktoriaanisten antropologien käsityksiin "primitiivisestä" uskonnosta.

Näillä tutkijoilla ei yleensä ollut omaa kokemusta tutkimistaan kulttuureista, vaan he perustivat teoriansa lähetyssaarnaajien ja löytöretkeilijöiden usein epäluotettaviin kertomuksiin. Frazerin primitiiviselle ihmiselle kehittelemää maagista ajattelua ei liene esiintynyt muualla kuin antropologien mielikuvituksessa.

Pyyntimagiateoriaa vastaan sotii myös se, että kalliomaalauksista puuttuvat sellaiset kivikaudella tärkeät saaliseläimet kuin hylje, majava ja metsäkanalinnut, joita pyyntiretkelle lähtevän metsästäjän voisi odottaa kuvaavan. Sen sijaan maalauksissa esiintyy mielikuvitusolentoja, joilla tuskin on tekemistä pyynnin kanssa.

Tällaisia ovat esimerkiksi Laukaan Saraakallion kaksipäiset, kolmioselkäiset otukset, jotka vaikuttavat lähinnä hirven ja veneen sekasikiöiltä.
Maalaukset eivät siis esitä metsästäjän toivelistaa.


Meillä tuskin klaanien tunnuksiakaan

Toisen suositun tulkintamallin mukaan kalliomaalaukset kuvaavat kivikautisten sukuryhmien eli klaa¬nien myyttisiä, eläimenhahmoisia esi-isiä, niin sanottuja toteemeja. Esimerkiksi Australian aboriginaalien kalliotaide liittyy yleensä tällaisiin totemistisiin uskomuksiin.

Suomen kalliomaalauksissa noin 80 prosenttia eläinkuvista esittää hirveä. Eräät tutkijat ovatkin ehdottaneet, että maalaukset olivat muinaisen "hirviklaanin" eli hirveä esi-isänään pitäneen sukuryhmän tekoa. Vastaavasti täkäläiset kivikautiset karhunpäätä esittävät veistokset saattoivat olla karhuklaanin tunnuksia ja Karjalan kallioiden joutsenenkuvat puolestaan joutsenklaanin perua.

Suurin ongelma tässä tulkinnassa on se, että käytännössä muinaissuomalaisia klaaneja olisi täytynyt olla enemmän kuin kolme. Esimerkiksi Australian totemistiselle kalliotaiteelle on tyypillistä kuvattujen eläinlajien suuri määrä. Vaikka Suomen kivikautinen asukasluku oli pieni, laajassa maassa on varmasti asunut useampia sukuryhmiä.

Toteemieläinteoriakin tuntuu siis epäuskottavalta.


Ehkä samaanien transsikuvia

Uudenlainen näkökulma saatiin vuonna 1980, kun folkloristi Anna-Leena Siikala yhdisti Suomen kalliomaalaukset samanismiin.

Samaani toimii ihmisten ja jumalien maailmojen välittäjänä. Apuna hänellä on "henkiauttajia" eläimen tai joskus ihmisen hahmossa. Kun samaani transsissa matkaa tuonpuoleiseen eli yliseen tai aliseen maailmaan, hän muuttuu itse henkiauttajan hahmoon tai saa sellaisen saattajakseen.

Totemistisesta kalliotaiteesta poiketen samanistisessa taiteessa esiintyy muita yleisemmin yksi eläinlaji, joka on samaanin henkiauttaja eli "sielueläin".

Kun samanismi-idea oli keksitty, Suomen kalliomaalausten aiheille alettiin hakea vastineita siperialaisesta samanismista. Parempia vertailukohtia voi kuitenkin löytyä lähempääkin: saamelaisesta ja suomalaisestakin uskomusmaailmasta.

Esimerkiksi punamullalla tehtyjä kalliomaalauksia on verrattu saamelaisten noitarumpujen punaisiin leppämehukuvioihin. Vaikka ikäeroa on tuhansia vuosia, aihemaailmassa on useita yhtäläisyyksiä. Lisäksi maalausten sijainti jyrkissä kallioissa tai siirtolohkareissa tuo mieleen saamelaiseen uskoon kuuluvan seitakultin.


Hirvi ja peura samaanin auttajia

Pohjoisen Euraasian kansoilla samaanin tärkeimpänä henkiauttajana eli sielueläimenä on pidetty hirveä tai peuraa. Saamelaisen samaanin (noaidi) sielueläin oli yliluonnollinen peurahärkä, jonka hahmoon noidan uskottiin voivan muuttua.

Peurahärän lisäksi noita saattoi matkustaessaan, parantaessaan tai toista noitaa vastaan taistellessaan turvautua yliluonnollisen linnun, käärmeen tai kalan apuun. Näiden niin sanottujen gadze-olentojen ajateltiin asuvan pyhissä vuorissa (passevare) tai tuonpuoleisessa maailmassa (sáivo).

Norjan saamelaismissiossa toiminut Jens Kildal (1683-1767) kuvasi vuoden 1740 paikkeilla saamelaisten noitien taisteluja seuraavasti:

"Kun noita noituu toisen noidan, hän käyttää tarkoitukseen etenkin Vuornes loddea (petolintua) ja Passevare gulia (pyhän vuoren kalaa) sekä myöskin Passevare loddea (pyhän vuoren lintua). Jos kyse on erityisen tärkeistä asioista, hän käyttää apunaan Passevare sarvaa (pyhän vuoren peurahärkää) ja Passevare olmaj’ta (pyhän vuoren miestä). - - Kun kaksi noitaa lähettää peurat toisiaan vastaan, niin sama mitä peuralle tapahtuu taistelussa voittaessaan tai hävitessään, tapahtuu myös noidille itselleen. Jos toisen peuran sarvi taistelussa katkeaa, niin peuran omistanut noita sairastuu. Jos peura tappaa toisen, niin jälkimmäisen omistanut noita kuolee myös."




Mikä samaani


Samanismi on antropologiassa käytetty termi, joka juontuu Siperian evenkien sanasta šama¯n. Kirjaimellisesti samaani tarkoittaa henkilöä, joka tietää. Samaani on yhteisönsä uskonnollinen spesialisti, ekstaasitekniikkojen mestari, jonka tehtäviin kuuluu muun muassa parantaminen ja toimiminen yhdyssiteenä jumalien ja ihmisten maailman välillä.








Knud Leemin

Neuropsykologiasta apua tulkintoihin

Viime vuosina maalausten samanistinen tulkinta on saanut tukea neuropsykologisesta tutkimuksesta.
Esimerkiksi yksitoikkoisen rummutuksen ja rytmikkään tanssin vaikutuksesta syntyy muuntuneita tietoisuudentiloja, joihin liittyy joukko fysiologisia ilmiöitä ja hallusinaatiokokemuksia. Ne ovat peräisin ihmisen keskushermostosta ja muodostuvat samanlaisiksi kokijan kulttuuritaustasta riippumatta. Transsikokemukset siis luovat eräänlaisen sillan esihistoriaan: transsiin vajoavan nykyihmisen kokemat hallusinaatiot ovat pohjimmiltaan samanlaisia kuin esimerkiksi 6 000 vuotta sitten Suomen alueella eläneen kalliomaalarin.

Eteläafrikkalaiset kalliotaiteen tutkijat David Lewis-Williams ja Thomas Dowson esittivätkin vuonna 1988 ilmestyneessä artikkelissaan, että kalliotaiteen voi perustellusti yhdistää samanismiin, jos kuvista tunnistetaan transsikokemuksiin liittyviä yleisinhimillisiä piirteitä.

Tällaisia piirteitä ovat esimerkiksi tietyt muodoltaan geometriset näköharhat sekä tuntemukset kulkemisesta tunnelin tai pyörteen läpi tai raajojen kumimaisesta venymisestä. Tyypillisiä ovat myös kokemukset eläimeksi muuttumisesta, lentämisestä, sukeltamisesta ja jopa kuolemisesta.


Kaatuminen viittaa transsin alkuun

Samanismitulkinnan kannalta Juusjärven maalaus on kuvastoltaan yksi mielenkiintoisimmista.

Ensimmäiseksi huomio kiinnittyy kahteen kädet ylhäällä tanssivaan ihmishahmoon. Tulkitsijan kannalta kiinnostavampi on kuitenkin maalauksen alareuna, jossa on kaatuvan ihmisen ja kalan muodostama aihe. Myös muista Suomen kalliomaalauksista tunnetaan vastaavia kaatuvan ihmisen ja eläimen pareja, ja ne ovatkin avaimia maalausten tulkintaan.

Samanistinen tulkintamalli selittää kaatuvan ihmishahmon transsiin vajoavaksi samaaniksi, joka Juusjärven kuvaparissa on siirtymässä veden alle. Sukeltamiseen viittaa hahmon viereen maalattu kalanhahmoinen apueläin, samantapainen kuin saamelaisten noitakala, jota vanhoissa kirjallisissa lähteissä kutsutaan passevare guelieksi tai sáiva guelieksi. Itäsaamelaisen käsityksen mukaan jotkin järvet olivat "räppänäjärviä", joiden pohjan aukon kautta samaani pääsi kalana siirtymään tuonpuoleiseen maailmaan.

Varhaisin säilynyt saamelaisnoidan toiminnan kuvaus, joka kirjattiin 1100-luvulla Norjan historiateokseen Historia Norvegiæhen, kertoo juuri kalan hahmossa tapahtuneesta vedenalaisesta transsimatkasta. Suomen puoleltakin tunnetaan vastaavia tarinoita. 1600-luvulla eläneen kuuluisan kittiläläisen noidan, Peltovuoman Päiviön, kerrotaan uineen haukena Tukholmaan parantamaan sairastuneen kuninkaan. Paluumatkalla noita oli vähällä takertua kalaverkkoon ja kuolla.


Yhdistämällä saa kivikauden sarjakuvan

Muiden Suomen kalliomaalausten tavoin Juusjärven maalauksessakin on kuvattu samaanimatkasta vain välähdyksenomaisia hetkiä. Yhdistelemällä eri maalauskohteiden aiheita vedenalaisesta samaanimatkasta voi kuitenkin hahmotella eräänlaisen "kivikautisen sarjakuvan".

Jos siis Juusjärven kuvapari esittää loveen lankeamista ja kalanmuotoisen henkiauttajan kutsumista, seuraavan vaiheen näkee Mäntyharjun Haukkavuoren seinämästä. Siellä on lähelle vesirajaa maalattu ihminen, joka pää alaspäin sukeltaa veteen.

Jaalan Kapasaaren maalauksen ihmishahmo, jota ympäröi seitsemän kalan muodostama parvi, kuvannee puolestaan matkan lopputulosta eli vedenalaiseen maailmaan siirtynyttä samaania.
Vastaavanlaisia aiheita tunnetaan myös Etelä-Afrikan samanistisesta kalliotaiteesta. Sanien kalliomaalauksissa esiintyy joskus kuvia, joissa antiloopin hahmoon muuttunut samaani on kalojen ja kilpikonnien ympäröimänä veden alla.


Joskus apueläimenä käärme

Juusjärven maalauksessa on muitakin aiheita, jotka puoltavat kuvien samanistista tulkintaa.
Maalauksen suurikokoiset tanssijat antavat vihjeen keinoista, joilla kivikautinen samaani saavutti transsin: se lienee tavoitettu rytmikkäästi tanssimalla.

Tanssijoiden oikealla puolella on ihmishahmo, jonka alaruumiina on siksakviiva. Vastaava aihe näkyy Ruokolahdella sijaitsevassa Kolmiköytisienvuoren kalliomaalauksessa, jossa transsiin vajoavan ihmishahmon alaruumiin muodostaa käärmemäinen, kiemurteleva viiva. Ruokolahdella hahmon viereen on lisäksi maalattu käärme. Sekä Juusjärven että Kolmiköytisienvuoren maalaukset luultavasti kuvaavat samaania, joka on kutsunut luokseen käärmeenhahmoisen henkiauttajan ja on parhaillaan muuntautumassa sen hahmoon.

Sekä suomalaisessa että saamelaisessa uskomusperinteessä käärmeet kuuluivat samaanin tärkeisiin apueläimiin. Saamelaisella noidalla oli apunaan "tuonpuoleisen maailman käärme" (sáiva gärbmas), jonka hahmon hän saattoi ottaa. Kalevalassa taas samaani Väinämöinen "matoi rautaisna matona, kulki kyisnä käärmehenä" eli muuntautui käärmeeksi paetessaan Manalasta Tuonelan virtaan levitettyjen verkkojen läpi. Kalevalamittaisissa runoissa sana kyy jopa esiintyy noidan synonyyminä.


Toisinaan samaani lensi lintuna

Muun lisäksi Juusjärven tanssijoiden yläpuolelle on maalattu pienikokoinen ihmishahmo, jonka pää ja käsien asento tuovat mieleen linnun. Koska sukeltamisen tavoin tunne lentämisestä kuuluu transsin yleisinhimillisiin kokemuksiin, kyse saattaa olla samaanista, joka on muuntautumassa linnun hahmoon.

Myös käsitys linnuiksi muuttuvista tietäjistä on elänyt pitkään suomalaisessa kertomusperinteessä. Vielä 1900-luvun alkupuolella kerrottiin yleisesti tarinaa, jossa metsämies ampuu metson mutta saalis osoittautuukin linnun hahmon ottaneeksi lapinnoidaksi.

Kuvat ehkä opettivat ja muistuttivat

Osa kalliomaalauksistamme saattaa liittyä muihin uskomuksiin kuin samanismiin - eikä ole täysin pois suljettua sekään, että jotkin kuvaavat aivan arkipäiväisiä tapahtumia. Näyttää kuitenkin ilmeiseltä, että samanismi on maalausten tulkinnan tärkein avain. Onhan kallioissa esitetty koko samanististen muodonmuutosten kirjo.

Kuvien tekeminen saattoi liittyä rituaaliin, jolla manattiin esiin pyhän kallion sisällä asuvat henkiauttajat.

Keskiaikaisten kirkkomaalausten tavoin kalliomaalaukset ehkä myös opettivat, välittivät kulttuuria ja vahvistivat uskomuksia. Kenties yhtenä tarkoituksena oli tallentaa muisto samaanin transsimatkan tapahtumista, jottei tuonpuoleista koskeva, elintärkeänä pidetty tieto unohtuisi.


Osa suomalaisten yhteistä taustaa

Edellä kuvatun perusteella sekä kivikautisten samaanien että saamelaisten noitien apueläimet olivat melko samanlajisia. Kumpienkin myös ilmeisesti kuviteltiin asuvan sáivassa eli "pyhissä vuorissa" tai "räppänäjärvissä", joista samaani apulaisensa kutsui.

Tämä yhtäläisyys viittaa siihen, että saamelaisella muinaisuskolla on monituhatvuotiset juuret.

Kalliomaalaukset eivät kuitenkaan ole saamelaisten tekemiä. 6 000 vuotta sitten vallinneella kantasuomalaisella kaudella saamen ja suomen kielet eivät olleet vielä eriytyneet. Maalaukset liittyvät yhteiseen, suomalais-ugrilaiseen menneisyyteemme.


Antti Lahelma on arkeologi, joka työskentelee tutkijana kulttuurien tutkimuksen laitoksessa Helsingin yliopistossa.



 

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5226
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Lucid unet näen ehkä vähän samantyyppisenä kuin hypnoosin, niiden avulla voinee käsitellä asioita jotka eivät tule suoraan tietoisuuteen ja vaikuttaa siihen miten tietyt piirteet itsessään kokee. Mulla ne kuulu tiettyyn elämänvaiheeseen, olisinko ollut joku 25vuotias tjsp. Painajaisia oli, aika rajujakin jotka toistui samanlaisena lukuisia kertoja, pomppasin unissani sängyssä istumaan ja huusin ja uni vaan jatku ja jatku, näin päällekkäin unta ja todellisuutta. Kesti pitkään ennenkö uni lakkasi...
Lue kommentti