Kova kivi kestää onttonakin. Helsingin ja Tallinnan välille kaavailtu 80 kilometrin rautatietunneli olisi lajissaan ylivoimaisesti maailman pisin, kuten 120-kilometrinen Päijänne-tunneli on omassa sarjassaan ollut jo kauan.



Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2009



"Tallinnan tunneli on utopiaa", otsikoi Talouselämä viime huhtikuussa. Tallinnan ja Helsingin kaupunginjohtajat olivat päättäneet aloittaa selvitystyön Suomenlahden alittavan rautatietunnelin rakentamisesta.

Virossa on suunniteltu myös siltaa Saarenmaalle. Sen hinnaksi on arvioitu jopa kaksi miljardia.

"Jos 6-7 kilometriä pitkä silta maksaa jopa kaksi miljardia, mitä maksaa yli 80 kilometriä pitkä tunneli Suomenlahden alle", Talouselämä pohti.

Maallikko vastaa intuitiollaan: aivan liikaa. Englannin ja Ranskan yhdistävä kanaalitunneli ei tahdo menestyä, vaikka se yhdistää sentään 60 miljoonan asukkaan Britannian Keski-Euroopan sydämeen. Suomessa on  viisi miljoonaa asukasta, koko Baltiassa yhteensä seitsemän miljoonaa.

Tunneli toki yhdistäisi muutakin kuin Helsingin ja Tallinnan kaupungit. Sen kautta voisi kulkea tavaraliikenne Keski-Euroopasta Pietariin, ja suomalaiset matkustajat pääsisivät yöjunalla ilman ilmastopäästöjä Berliiniin.


Maailman kovinta hyvä louhia

Aivan näin yksinkertaista ei tunnelien kustannuslaskenta kuitenkaan ole. Suomella on geologia puolellaan.

Täällä rakentaminen on halvempaa kuin esimerkiksi Englannin kanaalissa, koska tukeva kivi löytyy helposti: meillä on keskimäärin kuusi metriä pehmeätä maakerrosta maailman kovimman peruskallion päällä.

Meikäläistä heikommissa kivilajeissa tukemis- ja tiivistystyöt lisäävät kustannukset helposti kaksin-kolminkertaisiksi.

- Heikkoon ei voi tehdä tunnelia yhtä helposti kuin kovaan kivilajiin, ja lisäksi heikoissa lajeissa vesivuodot ovat voimakkaampia kuin kovissa, selittää Teknillisen korkeakoulun kalliorakentamisen professori Pekka Särkkä.

Suomessa maan ja kallioperän raja on selvä viime jääkauden ansiosta. - Se poisti tehokkaasti pehmeän, rapautuneen kallion kuin teräsharja lahokerroksen puun pinnasta.

Meillä maanalaisen rakentamisen tekee halvaksi ja nopeaksi myös pinnanmuotojen tasaisuus, Särkkä kertoo. Tunnelit eivät juuri missään ole yli sadan metrin syvyydellä, mikä mahdollistaa työn suorittamisen aputunneleiden kautta 2-3 kilometrin osina.


Tekosaaret lyhentävät matkoja

Juuri aputunneleiden tarvehan olisi kuitenkin ongelma kaivettaessa lähes sata kilometriä pitkää yhteyttä Suomenlahden ali. Matalikoille Helsingin ja Tallinnan edustalle voisi rakentaa tekosaaria, mutta yhtä soittoa pitäisi mennä siinä välissä hyvinkin 40 kilometriä.

- Työ olisi tavallista hitaampaa ja haastavampaa, kun kaikki olisi tehtävä mantereelta käsin, Särkkä myöntää.

Tunnelien rakennuskustannukset ilmoitetaan usein euroina metriä kohden, mutta todella pitkät tunnelit tulevat suhteessa lyhyitä kalliimmiksi. Kymmenen viiden kilometrin tunnelia on halvempi toteuttaa kuin yksi 50 kilometrin tunneli.

Onko sitten jokin yläraja, mitä pitempi tunneli ei onnistu ilman reikää maanpinnalle?

- Ei varsinaisesti. Rakentaminen tulee vain sitä kalliimmaksi, hitaammaksi ja hankalammaksi, mitä pitempää umpiperää tehdään, Särkkä vakuuttaa.

- Parin-kolmen kilometrin perät ovat tavallisia Suomessa. Kun mennään kymmentä-viittätoista kilometriä pitempiin periin, aletaan jo lähestyä erittäin hankalia oloja.


Tallinnaan parilla miljardilla

Särkkä oli mukana tekemässä alustavaa suunnitelmaa Helsinki-Tallinna-tunnelista jo kymmenen vuotta sitten. Kokonaisuus käsittäisi kaksi rautatietunnelia sekä yhden huolto- ja pelastautumistunnelin.

Särkkä arvioi tunnelin louhintakustannuksien liikkuvan 2-3 miljardin euron suuruusluokassa. Baltian kallioperäkään ei tuota ongelmia. - Sen tyyppi tunnetaan hyvin, ja suomalaistyyppinen kallioperä jatkuu koko matkan Tallinnaan asti.

Tallinnan tasalla kova peruskallio on noin 140 metriä syvän pehmeämmän kivikerroksen alla. Tarkkoja rakenteita ei tosin tunneta ilman lisätutkimuksia.


Kustannukset pysyneet kurissa

Kova kivemme on pakottanut meidät kehittämään siihen pystyviä louhintalaitteita, Särkkä kertoo. Mitään mullistavaa tekniikkaa tunnelien tekoon ei kuitenkaan ole näköpiirissä.

Kustannukset eivät siis ole laskemassa, mutta ne ovat pysyneet kurissa. Vuonna 1970 tavanomaisen tunnelin louhinta maksoi noin 6 000 markkaa eli 1 000 euroa metri, ja tätä nykyä se maksaa noin 1 500 euroa metri.

- Mikä muu rakentamisen ala pystyy samaan?


Pohjan päällä tulisi kalliimmaksi

Kaikkia liikennetunneleita meren tai joen ali ei itse asiassa ole louhittu kallioperään, vaikkei autoilija sitä mistään huomaakaan.

Esimerkiksi maailman vilkkaimpiin autotunneleihin kuuluvat Holland Tunnel ja Lincoln Tunnel New Yorkin Manhattanilta Hudsonjoen ali New Jerseyhin eivät oikeasti sukella joen alle. Ne kulkevat joen pohjan päällä.

Tällaiset tunnelit kootaan valmiiksi rakennetuista putkimaisista elementeistä, jotka lasketaan proomulta joen pohjaan. Peräkkäiset elementit liitetään vesitiiviisti yhteen.

Kun koko putki on valmis rannalta toiselle, tuubi tyhjennetään vedestä ja varustetaan raiteilla tai asfaltilla.
Voisiko elementtitunneli olla kelpo vaihtoehto Suomenlahdella?

- Ei tuo pohjaan upotettava versio mahdoton ole, vastaavaahan kaavailtiin yhdeksi vaihtoehdoksi Kruunuvuoren selän alituksessa. Se on vain selvästi kalliimpi kuin kallioon louhittava tunneli.


Jospa ydinlämpöä Helsinkiin?

Tallinna-tunneli ei ole ainoa meillä pohdittu iso tuubihanke. On esitetty sellaistakin, että Loviisaan mahdollisesti rakennettava uusi ydinvoimala voitaisiin yhdistää maan alta pääkaupunkiseudun kaukolämpöverkkoon.

Ydinvoimalan lämpötehosta menee nimittäin lähes kaksi kolmannesta hukkaan, jollei jätelämpöä käytetä kaukolämpönä. Nykyiset neljä reaktoria ja Olkiluotoon rakennettava viides ovat tällaisia tuhlareita.

Maallikko ihmettelee, miksei kaukolämpöputkia voisi rakentaa maan päälle. Ongelma on siinä, että Loviisan ja Vuosaaren välillä on aika monta maanomistajaa.

- Yritäpä saada rakennuslupa maanpäälliselle putkistolle. Vuosaaren sataman valitusrumba ei olisi mitään siihen verrattuna.

Loviisan Hästholmenista olisi pääkaupunkiseudun kaukolämpötunnelien verkostoon 67 kilometriä. Tällainen kaivu-urakka pelkästään Helsingin seudun puhtaan kaukolämmön varmistamiseksi kuulostaa suuruudenhullulta, kun maailman pisimmät rautatietunnelitkin ovat lyhyempiä. Mutta Suomi on tunnelien luvattu maa.

- Haasteena tuollainen ei olisi Päijänne-tunnelia suurempi, Särkkä vakuuttaa.


Tekosaarista kaivattua tonttimaata


Helsingin saariston edustalla avomerellä on Helsingin matala, johon on ehdoteltu tekosaarta osana Helsinki-Tallinna-rautatietunnelia.

Esimerkiksi Presso-lehti esitteli syksyllä 2007 visiota parin neliökilometrin saaresta, jonka maa-aines tuotaisiin tunnelista louhitusta kivistä. Saarella olisi toimistoja, asuinrakennuksia, hotelli-kasino ja Suomenlahden meripelastuskeskus.

Koska tonttimaa on Helsingissä kallista, tunneliyhtiö voisi kattaa merkittävän osan kuluistaan myymällä tekosaaren tonttimaata. Saari tulisi kuitenkin rakentaa tiiviisti.

Saaret olisivat hyödyllisiä myös rakennustöissä, koska silloin kivimurskaa ei tarvitsisi kuljettaa hankalasti mantereelle asti.


Helsingin ja Tallinnan yhdistävä rautatietunneli olisi osa suunniteltua Rail Baltica -yhteyttä Puolasta Suomeen. Jos Suomenlahden tunneli päätetään joskus rakentaa, se valmistuisi aikaisintaan 2020-luvulla. Silloin junayhteydet Saksasta aina Välimerelle asti ovat todennäköisesti nykyisiä paljon nopeampia ja lentäminen nykyistä kalliimpaa.


Suomenlahden tunnelin ja Rail Baltican ansiosta Helsingistä saattaisi päästä yöjunalla Berliiniin jo aamuksi. Matkaa olisi runsaat 1 500 kilometriä riippuen siitä, kuinka suoraksi reitti rakennetaan. Suunnitelmien mukaan junien tulisi voida kulkea ainakin 160 kilometriä tunnissa.



 

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5223
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti