Kova kivi kestää onttonakin. Helsingin ja Tallinnan välille kaavailtu 80 kilometrin rautatietunneli olisi lajissaan ylivoimaisesti maailman pisin, kuten 120-kilometrinen Päijänne-tunneli on omassa sarjassaan ollut jo kauan.



Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2009



"Tallinnan tunneli on utopiaa", otsikoi Talouselämä viime huhtikuussa. Tallinnan ja Helsingin kaupunginjohtajat olivat päättäneet aloittaa selvitystyön Suomenlahden alittavan rautatietunnelin rakentamisesta.

Virossa on suunniteltu myös siltaa Saarenmaalle. Sen hinnaksi on arvioitu jopa kaksi miljardia.

"Jos 6-7 kilometriä pitkä silta maksaa jopa kaksi miljardia, mitä maksaa yli 80 kilometriä pitkä tunneli Suomenlahden alle", Talouselämä pohti.

Maallikko vastaa intuitiollaan: aivan liikaa. Englannin ja Ranskan yhdistävä kanaalitunneli ei tahdo menestyä, vaikka se yhdistää sentään 60 miljoonan asukkaan Britannian Keski-Euroopan sydämeen. Suomessa on  viisi miljoonaa asukasta, koko Baltiassa yhteensä seitsemän miljoonaa.

Tunneli toki yhdistäisi muutakin kuin Helsingin ja Tallinnan kaupungit. Sen kautta voisi kulkea tavaraliikenne Keski-Euroopasta Pietariin, ja suomalaiset matkustajat pääsisivät yöjunalla ilman ilmastopäästöjä Berliiniin.


Maailman kovinta hyvä louhia

Aivan näin yksinkertaista ei tunnelien kustannuslaskenta kuitenkaan ole. Suomella on geologia puolellaan.

Täällä rakentaminen on halvempaa kuin esimerkiksi Englannin kanaalissa, koska tukeva kivi löytyy helposti: meillä on keskimäärin kuusi metriä pehmeätä maakerrosta maailman kovimman peruskallion päällä.

Meikäläistä heikommissa kivilajeissa tukemis- ja tiivistystyöt lisäävät kustannukset helposti kaksin-kolminkertaisiksi.

- Heikkoon ei voi tehdä tunnelia yhtä helposti kuin kovaan kivilajiin, ja lisäksi heikoissa lajeissa vesivuodot ovat voimakkaampia kuin kovissa, selittää Teknillisen korkeakoulun kalliorakentamisen professori Pekka Särkkä.

Suomessa maan ja kallioperän raja on selvä viime jääkauden ansiosta. - Se poisti tehokkaasti pehmeän, rapautuneen kallion kuin teräsharja lahokerroksen puun pinnasta.

Meillä maanalaisen rakentamisen tekee halvaksi ja nopeaksi myös pinnanmuotojen tasaisuus, Särkkä kertoo. Tunnelit eivät juuri missään ole yli sadan metrin syvyydellä, mikä mahdollistaa työn suorittamisen aputunneleiden kautta 2-3 kilometrin osina.


Tekosaaret lyhentävät matkoja

Juuri aputunneleiden tarvehan olisi kuitenkin ongelma kaivettaessa lähes sata kilometriä pitkää yhteyttä Suomenlahden ali. Matalikoille Helsingin ja Tallinnan edustalle voisi rakentaa tekosaaria, mutta yhtä soittoa pitäisi mennä siinä välissä hyvinkin 40 kilometriä.

- Työ olisi tavallista hitaampaa ja haastavampaa, kun kaikki olisi tehtävä mantereelta käsin, Särkkä myöntää.

Tunnelien rakennuskustannukset ilmoitetaan usein euroina metriä kohden, mutta todella pitkät tunnelit tulevat suhteessa lyhyitä kalliimmiksi. Kymmenen viiden kilometrin tunnelia on halvempi toteuttaa kuin yksi 50 kilometrin tunneli.

Onko sitten jokin yläraja, mitä pitempi tunneli ei onnistu ilman reikää maanpinnalle?

- Ei varsinaisesti. Rakentaminen tulee vain sitä kalliimmaksi, hitaammaksi ja hankalammaksi, mitä pitempää umpiperää tehdään, Särkkä vakuuttaa.

- Parin-kolmen kilometrin perät ovat tavallisia Suomessa. Kun mennään kymmentä-viittätoista kilometriä pitempiin periin, aletaan jo lähestyä erittäin hankalia oloja.


Tallinnaan parilla miljardilla

Särkkä oli mukana tekemässä alustavaa suunnitelmaa Helsinki-Tallinna-tunnelista jo kymmenen vuotta sitten. Kokonaisuus käsittäisi kaksi rautatietunnelia sekä yhden huolto- ja pelastautumistunnelin.

Särkkä arvioi tunnelin louhintakustannuksien liikkuvan 2-3 miljardin euron suuruusluokassa. Baltian kallioperäkään ei tuota ongelmia. - Sen tyyppi tunnetaan hyvin, ja suomalaistyyppinen kallioperä jatkuu koko matkan Tallinnaan asti.

Tallinnan tasalla kova peruskallio on noin 140 metriä syvän pehmeämmän kivikerroksen alla. Tarkkoja rakenteita ei tosin tunneta ilman lisätutkimuksia.


Kustannukset pysyneet kurissa

Kova kivemme on pakottanut meidät kehittämään siihen pystyviä louhintalaitteita, Särkkä kertoo. Mitään mullistavaa tekniikkaa tunnelien tekoon ei kuitenkaan ole näköpiirissä.

Kustannukset eivät siis ole laskemassa, mutta ne ovat pysyneet kurissa. Vuonna 1970 tavanomaisen tunnelin louhinta maksoi noin 6 000 markkaa eli 1 000 euroa metri, ja tätä nykyä se maksaa noin 1 500 euroa metri.

- Mikä muu rakentamisen ala pystyy samaan?


Pohjan päällä tulisi kalliimmaksi

Kaikkia liikennetunneleita meren tai joen ali ei itse asiassa ole louhittu kallioperään, vaikkei autoilija sitä mistään huomaakaan.

Esimerkiksi maailman vilkkaimpiin autotunneleihin kuuluvat Holland Tunnel ja Lincoln Tunnel New Yorkin Manhattanilta Hudsonjoen ali New Jerseyhin eivät oikeasti sukella joen alle. Ne kulkevat joen pohjan päällä.

Tällaiset tunnelit kootaan valmiiksi rakennetuista putkimaisista elementeistä, jotka lasketaan proomulta joen pohjaan. Peräkkäiset elementit liitetään vesitiiviisti yhteen.

Kun koko putki on valmis rannalta toiselle, tuubi tyhjennetään vedestä ja varustetaan raiteilla tai asfaltilla.
Voisiko elementtitunneli olla kelpo vaihtoehto Suomenlahdella?

- Ei tuo pohjaan upotettava versio mahdoton ole, vastaavaahan kaavailtiin yhdeksi vaihtoehdoksi Kruunuvuoren selän alituksessa. Se on vain selvästi kalliimpi kuin kallioon louhittava tunneli.


Jospa ydinlämpöä Helsinkiin?

Tallinna-tunneli ei ole ainoa meillä pohdittu iso tuubihanke. On esitetty sellaistakin, että Loviisaan mahdollisesti rakennettava uusi ydinvoimala voitaisiin yhdistää maan alta pääkaupunkiseudun kaukolämpöverkkoon.

Ydinvoimalan lämpötehosta menee nimittäin lähes kaksi kolmannesta hukkaan, jollei jätelämpöä käytetä kaukolämpönä. Nykyiset neljä reaktoria ja Olkiluotoon rakennettava viides ovat tällaisia tuhlareita.

Maallikko ihmettelee, miksei kaukolämpöputkia voisi rakentaa maan päälle. Ongelma on siinä, että Loviisan ja Vuosaaren välillä on aika monta maanomistajaa.

- Yritäpä saada rakennuslupa maanpäälliselle putkistolle. Vuosaaren sataman valitusrumba ei olisi mitään siihen verrattuna.

Loviisan Hästholmenista olisi pääkaupunkiseudun kaukolämpötunnelien verkostoon 67 kilometriä. Tällainen kaivu-urakka pelkästään Helsingin seudun puhtaan kaukolämmön varmistamiseksi kuulostaa suuruudenhullulta, kun maailman pisimmät rautatietunnelitkin ovat lyhyempiä. Mutta Suomi on tunnelien luvattu maa.

- Haasteena tuollainen ei olisi Päijänne-tunnelia suurempi, Särkkä vakuuttaa.


Tekosaarista kaivattua tonttimaata


Helsingin saariston edustalla avomerellä on Helsingin matala, johon on ehdoteltu tekosaarta osana Helsinki-Tallinna-rautatietunnelia.

Esimerkiksi Presso-lehti esitteli syksyllä 2007 visiota parin neliökilometrin saaresta, jonka maa-aines tuotaisiin tunnelista louhitusta kivistä. Saarella olisi toimistoja, asuinrakennuksia, hotelli-kasino ja Suomenlahden meripelastuskeskus.

Koska tonttimaa on Helsingissä kallista, tunneliyhtiö voisi kattaa merkittävän osan kuluistaan myymällä tekosaaren tonttimaata. Saari tulisi kuitenkin rakentaa tiiviisti.

Saaret olisivat hyödyllisiä myös rakennustöissä, koska silloin kivimurskaa ei tarvitsisi kuljettaa hankalasti mantereelle asti.


Helsingin ja Tallinnan yhdistävä rautatietunneli olisi osa suunniteltua Rail Baltica -yhteyttä Puolasta Suomeen. Jos Suomenlahden tunneli päätetään joskus rakentaa, se valmistuisi aikaisintaan 2020-luvulla. Silloin junayhteydet Saksasta aina Välimerelle asti ovat todennäköisesti nykyisiä paljon nopeampia ja lentäminen nykyistä kalliimpaa.


Suomenlahden tunnelin ja Rail Baltican ansiosta Helsingistä saattaisi päästä yöjunalla Berliiniin jo aamuksi. Matkaa olisi runsaat 1 500 kilometriä riippuen siitä, kuinka suoraksi reitti rakennetaan. Suunnitelmien mukaan junien tulisi voida kulkea ainakin 160 kilometriä tunnissa.



 

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25796
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.