Suoraan sanottuna…

...ja siihen se useimmiten jääkin.Mielistelyn tarve juurtui meihin lapsuudessa. Aidon kantansa kertomisen sijasta useimmat valitsevat aikuisinakin jonkin neljästä kiemurtelutavasta.



Sisältö jatkuu mainoksen alla


Sisältö jatkuu mainoksen alla




Taas tuli sanotuksi kyllä, vaikka halusin sanoa ei. Homma jäi hoitamatta, ja kun eilen piti pyytää laiminlyöntiä anteeksi, murjaisinkin vitsin. Kun petetty siitä loukkaantui, aloin pitää filosofista esitelmää elämästä ja sen kovuudesta. Toinen koki sen puolusteluksi ja loukkaantui lisää. Anteeksi pyytämisen sijasta aloin rähjätä, ja nyt on vielä enemmän anteeksi pyydettävää. Miksen sanonut heti ei?

Yksi selitys sille, miksi lähes jokaisella on vaikeuksia puhua suoraan, juontaa varhaislapsuudestamme. Kun olimme vaahtosammuttimen mittaisia, vanhemmat tuntuivat jättiläisiltä, joista näimme suuret jalat, rinnan ja leuanalustan. Vihastunut jättiläinen oli veret pysäyttävä näky.

Ajan mittaan lapsi teki fiksun päätelmän: "Jos esitän todelliset ajatukseni ja tunteeni, jättiläinen voi suuttua ja tappaa minut. Viisainta on mielistellä ja anoa armoa." Yllättävää kyllä lapsi kokee myös olevansa kaikkivoipainen maailman napa. Niinpä hän pelkää: "Jos pahoitan jättiläisen mielen, jättiläinen murtuu ja kuolee. Kuka minusta sitten pitää huolta?"

Vaikka sittemmin kasvoimme itsekin jättiläisiksi, vanha pelko jäi liipaisimelle. Niinpä iso mies saattaa joutua paniikkiin pienen täti-ihmisen poikkipuolisesta sanasta. Kuka tahansa voi alkaa kiemurrella, kun pitäisi napauttaa esimerkiksi pomolle tai anopille: "Älähän keskeytä. Haluan sanoa tämän asian loppuun."

Amerikkalainen perheterapeutti ja kehonkielen tuntija Virginia Satir hahmotti neljä eri kiemurtelutyyppiä, jotka olen suomentanut hyvittelyksi (placating), syytteIyksi (blaming), järkeiIyksi (to be super-reasonable) ja pelleiIyksi (to be irrelevant).


1 Hyvittely

Lapsuudenkokemusten vuoksi mateleva mielistely on selkäytimessämme. Olemme oppineet, että meitä rakastetaan vain, jos toteutamme toisten toiveet eli olemme tarpeeksi fiksuja, ahkeria, mukavia ja niin edelleen.
Elämä on yhtä suorittamista, aina mielessä "pakko" ja "pitäisi". Jos emme pysty heti palvelemaan muita, rukoilemme henkisesti polvillamme:

"Teen mitä tahansa, jotta saan olla ystäväsi ja puhut minulle. Nuolen saappaasi, kunhan et suutu ja säästät minut. Kaikki paha on minun tyhmyyteni syytä. Pyydän anteeksi omaa olemassaoloani ja pyrin tästä lähtien pysymään nöyränä ja näkymättömänä. Älä enää lyö, mä olen kiltti jo."


2 Syyttely

Jossain vaiheessa mielistely voi alkaa kuvottaa siinä määrin, että reaktiona orastaa seuraava asenne:
"Kun herätän pelkoa, muut ihmiset ja koko tilanne ovat hallinnassani. Taistelen, kunnes toinen antautuu. Itse en pyydä anteeksi, koska se olisi alistumista. Rähjääminen on paras puolustus."

Siispä syyttäjä heristää sormea kuin pyssyä ja lataa otsasuonet pullottaen:

"Kuka täällä on taas tumpeloinut! Miksi toimit noin typerästi! Kaikki on sinun syytäsi! Jos sinua ei olisi, kaikki olisi hyvin! Olet taas pilannut koko porukan tuloksen! Et ole minkään arvoinen! Puolustaisit edes itseäsi, mokomakin vellihousu!"

Sisimmässään jokapaikanräyhääjä tuntee olevansa nollan arvoinen, eikä hän pysty tuomaan esiin syvimpiä toiveitaan ja tarpeitaan. Kaiken lisäksi rähjääminen voi pelästyttää - tai usein sattuessaan kuurouttaa - muut niin, etteivät he pysty ajattelemaan parempia ratkaisuja.


3 Järkeily

Sivistynyt ja harkitseva ihminen ei sorru rähjäämiseen tai mielistelyyn. Hermoilu ei ole tyylikästä, ja tunteilu voi maksaa hätätilanteessa jonkun hengen. Vaikka sisikunta olisi kuinka sekaisin, pokan täytyy pitää tilanteessa kuin tilanteessa. Järkeilijä laskee:

"Kun käyttäydyn aina analyyttisesti ja tiedän heti ratkaisut kaikkiin ongelmiin, muut ihailevat tyyneyttäni ja haluavat toimia kanssani yhteistyössä. Kun teen koko ajan työtä enkä hukkaa aikaa joutavuuksiin, ihmiset uskovat ja arvostavat minua."

Järkeilijää varmasti arvostetaan asiantuntijana, mutta viesti ei välttämättä mene perille. Kuulijoiden ajatukset alkavat helposti harhailla, kun järkeilijä listaa kuivaa faktaa yksitoikkoisella ja unettavalla äänellä. Harva ymmärtää, että järkeilijän olemus on sitä kankeampi ja ääni sitä monotonisempi, mitä syvemmästä tunteesta tai aremmasta toiveesta on kyse.


Sanoisin suoraan, mutta...


Vaikka suoruus tuottaa ajan mittaan parhaat tulokset, epäilys ja rimakauhu voivat yllättää:













HIDASTE KANNUSTIN





4 Pelleily

Zeniläisen sanonnan mukaan elämässä voi olla joskus niin vaikeaa, ettei ole muuta keinoa kuin nauraa kunnolla. Pelleily on yritys keventää tulenarkaa tunnelmaa ja vaihtaa puheenaihetta. Pelleilijä ajattelee:

"Koska tilanne on toivoton, miksi olla vakava? Ehkä minua siedetään paremmin ja pääsen toivottomasta yksinäisyydestäni, jos olen edes hauska. Kukaties ongelma katoaa tai lakkaa, kun ajattelee tai puuhaa jotain muuta - jos ei muuta, niin sidon kengännauhoja."

Tiukassa tilanteessa pelleilijä sählää ja pörrää. Mitä tärkeämmästä asiasta on kyse, sitä kouristuksenomaisemmin hän vitsailee ja viuhtoo. Muut pitävät pelleilijää pinnallisena tai vastuuttomana, vaikka oikeasti pilailija sitoutuu liiankin epätoivoisesti ja itsensä kustannuksella purkamaan uhkaavaa tilannetta.


Aitous kannattaa

Vaikka kiemurtelun tarkoituksena on selviytyä uhkaavasta tilanteesta kunnialla, kiemurtelu yleensä sotkee ihmissuhteet entistä syvemmälle liejuun. Jos haluan sanoa ei mutta sanon mielistelläkseni kyllä, ulkopuolisen silmissä sanani ja koko olemukseni ovat ristiriidassa. Kiemurteluni näyttää tarkkailijasta kieroilulta.

Noloa on sekin, ettei kiemurtelija itse huomaa käytöstään niin helposti kuin toinen. Kun havaitsen jonkun kiemurtelevan, yritän pysähtyä miettimään, mikä on se pyyntö, toive tai viesti, jota mielistelevä, räyhäävä, saarnaava tai ilveilevä kiemurtelija ei tohdi suoraan esittää. Arvostava suoruus houkuttelee toisenkin suoruuteen paremmin kuin pakottava kuulustelu.

Tietysti toivon, että aitouteen rohkaisemani kaveri auttaa vuorostaan minua kakistamaan ulos omat toiveeni. Leppeän rehellisessä ilmapiirissä voin helposti esittää aitoja anteeksipyyntöjä ja voin antaa minut suututtaneelle ideoita paremmasta toiminnasta. Voin esitelmöidä eloisasti, ja voin myös vaihtaa hilpeästi levyä tarvittaessa.

Askel aitouden suuntaan on oman kiemurtelun huomaaminen. Ensin harmittelen kiemurteluun lankeamista jälkeenpäin ja mietin, mitä olisin oikeasti halunnut sanoa tai tehdä. Pian yllätän itseni itse teossa, ja vähitellen osaan pysähtyä juuri ennen lankeamista. Voin ehkä jopa miettiä, mitä syvimmiltäni haluan ja tarvitsen. Haluanko sanoa kyllä vai ei?



Tuija Matikka on psykologi, joka on erikoistunut organisaatioiden ja henkilöstön kehittämiseen ja harjoittaa myös henkilökohtaista psykologista neuvontaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla