Susien paluu käynnisti pirullisen konfliktin, josta ei ole kuin yksi ulospääsy: opettelemme elämään kantojemme kanssa.

Teksti: Mika Remes

Susien paluu käynnisti pirullisen konfliktin, josta ei ole kuin yksi ulospääsy: opettelemme elämään kantojemme kanssa.

Julkaistu Tiede -lehdessä 4/2010338 000 neliökilometriä, 5,3 miljoonaa ihmistä, 160 sutta. Luulisi löytyvän kaikille tilaa elää ja menestyä. Katin kontit, susikannan vahvistuminen on saanut suomalaisen yhteiskunnan vallan sekaisin. Missä liikkuukin, susi synnyttää vahvaa vastakkainasettelua. Skaala ulottuu sokeasta vihasta ja salakaadoista kiihkeään puolustamiseen. Väliin mahtuu suurin ryhmittymä, nimbyt, joille susi on okei muttei aivan nenän alla, not in my backyard.Metsähallituksen eräasioiden ylitarkastaja Jukka Bisi on setvinyt suomalaista susikärhämää. Liki vuosikymmenen kestänyt urakka on tuottanut väitöskirjan Suomalaisen susikonfliktin anatomia, joka tarkastetaan tässä kuussa Oulun yliopistossa.– Halusin ymmärtää suteen liittyviä ristiriitoja ja saada selville, miten konfliktia voisi hallita, hoitaa ja peräti ratkoa, Bisi kiteyttää.

Taposta tuli velvollisuusSuomessa ihmisen ja suden yhteiselon voi määritellä susivainon historiaksi. Tämä suunta valittiin jo 1300-luvulla, kun maalakiin kirjattiin lupa tappaa susi, karhu tai kettu missä tahansa tavattaessa.Suden vainoamisesta tuli kansalaisvelvollisuus. Sakon uhalla jokaisen miehen piti omistaa neljä sylttä pitkä susiverkko ja lähteä jahtiin aina kun kutsu kävi.1600-luvulla susien metsästys muuttui suunnitelmalliseksi, ja käyttöön otettiin tapporahat. Säädökset pysyivät voimassa myös siinä vaiheessa, kun Ruotsin valtakunnan lakia uudistettiin 1730-luvulla.Venäjän alaisuudessa susipolitiikka ei juuri muuttunut. Vuoden 1868 metsästysasetuksessa sudentappovelvollisuus sentään siirtyi kansalaisilta kunnille.Susiviha leimahti entisestäänSudet saivat tuta ihmisen vihan oikein kunnolla 1800-luvun loppupuolella. Vuosina 1866–1898 tilastoihin kirjattiin 5 598 sudenkaatoa.Pääsyy vihan ryöpsähtämiseen oli väestön ja karjatalouden kasvu. Karja laidunsi yleensä metsässä, missä se oli helppoa riistaa susille. Suurpetovahingot lisääntyivät merkittävästi. Vuosina 1877–1888 suurpedot – lähinnä sudet – tappoivat 40 198 lammasta, 6 972 nautaa, 14 189 poroa ja 4 436 muuta kotieläintä.Ratkaisevasti vihaa ruokki suden käyminen ihmisten kimppuun. Turun seudulla suden kerrottiin surmanneen ainakin 22 lasta. Myytti lapsia syövistä susista piirtyi traumaattisena kansakunnan muistiin. Susista oli syytä päästä eroon. Siksi tapporaha korotettiin sataan markkaan. Se ylitti työmiehen kuukausiansiot ja oli neljä kertaa suurempi kuin karhusta maksettava korvaus.Sudet metsästettiin tehokkaasti Etelä-Suomesta, ja kanta pieneni lopullisesti. Vuosisaalis vaihteli enää 4:n ja 26:n välillä. Kanta pysyi niukkana myös itsenäisyyden aikana. Jos jonnekin syntyi susilauma, se metsästettiin nopeasti pois.

Poroalueille pääsy kiellettyPaluun parrasvaloihin susi teki 1990-luvulla. Kanta vahvistui suojelutoimien ja Venäjältä vaeltaneiden susien ansiosta nopeasti. Kun Suomessa oli vuonna 1990 vain viisi lisääntyvää susiparia, oli niitä 2004 jo kuusitoista. Susi levittäytyi Itä-Suomesta länteen, ja maahan kehittyi 200–250 suden kanta.Susi ei kyennyt elämään ihmisiltä piilossa metsien uumenissa. Kotieläimiä, etenkin poroja, alkoi jäädä susien saaliiksi.Porojen ja susien yhteiselon mahdottomuudesta vallitseekin nykyään viranomaistahoja myöten konsensus. Susia ei voi päästää lisääntymään poroalueilla. Vahingot kasvavat liian suuriksi. Muualla maassa susi on ollut täysin rauhoitettu riistaeläin vuodesta 1995, jolloin Suomi liittyi Euroopan unioniin. EU-direktiivien mukaan sutta saa metsästää vain hyvin tarkkaan määritellyin ehdoin. Kannan vahvistuessa susivahingot alkoivat lisääntyä myös Itä-Suomessa. Turvallisuuteen ja vahinkoihin vedoten siellä vaadittiin kaatolupia, ja niitä myös myönnettiin. Sitten suomalaiset luonnonsuojelijat valittivat Euroopan unionin komissioon sudenmetsästyksestä. Vastavetona metsästäjät keräsivät yli 20 000 nimen adressin, jossa perättiin paikalliselle väestölle lisää vaikutusmahdollisuuksia susikannan hoidossa. Konfliktin ainekset olivat koossa.

Jutussa myös koira haudattunaJukka Bisi lähetti väitöstyötään varten susikantaa koskevan kyselyn 235 alueelliselle luonnonkäytön ja luonnonsuojelun instituutiolle ja intressiryhmälle. Lisäksi hän kävi läpi 30 riistanhoitopiirissä järjestettyjen yleisötilaisuuksien keskustelut.Mitä vastaukset ja puheet kertovat konfliktin osapuolista?– Tiukimmin susikantaa halutaan rajoittaa porotalousalueiden lisäksi metsästyspiireissä, Bisi tietää. Metsästäjien on ollut vaikea sopeutua uuteen tilanteeseen.Suomalainen metsästyskulttuuri kehittyi vuosisadan ajan ilman suden tuntuvaa läsnäoloa. Tänä aikana metsästykseen tulivat vahvasti mukaan koirat, jotka ovat taloudellisesti ja sosiaalisesti tärkeitä omistajilleen. Kun sudet uhkaavat koiria, susikanta halutaan saada kuriin. Myös hirvet kaipaavat metsästäjien mielestä suojaa susilta.Muita suden vastustajia Bisin aineistossa ovat karja- ja lammastalouden harjoittajat, kunnat ja maakuntaliitot. Kiivaimmat puolustajat taas löytyvät luonnonsuojelupiireistä, tutkijoista ja ympäristöhallinnosta.– Susikonflikti näkyy myös maantieteellisenä kysymyksenä. Pelkokeskustelu nousee enemmän esiin Länsi-Suomen vähäsusisilla seuduilla kuin Itä-Suomen vakiintuneen kannan alueella. Kaupungeissa suhde susiin on toissijainen ja sutta puolustetaan tavallista intohimoisemmin, Bisi sanoo.

Ristiriita pitää sietääBisi ei tarjoa selvää käännettä susikonfliktiin. – 1800-luvulla asia ratkaistiin hävittämällä sudet. Nyt se ei enää onnistu. Susi on suojeltu eläin, Bisi toteaa.– Meillä on vahvoja intressiryhmiä sekä suden puolesta että sitä vastaan. Viranomaiset joutuvat tasapainoilemaan paikallisten, kansallisten ja ylikansallisten vaatimusten välillä. Ympäristökonflikteja voidaan luonnehtia helpoiksi tai pirullisiksi ratkaista. Susikonflikti on pirullinen, Bisi luonnehtii.– Sitä on mahdoton ratkaista kenenkään hyväksi, vastakkainasettelu on liian jyrkkä. Sen sijaan sitä on opittava sietämään. Sudet kuuluvat Suomen luontoon. Bisin mukaan hallinnossa on kehitetty yhdessä tekemistä, ja se on hänestä hyvä keino rakentaa luottamusta tai edes keskustelua osapuolten välille.Susipelko on kuitenkin iskostunut ihmisiin niin syvälle, ettei siitä helposti päästä. Jotkut tutkijat arvelevat sen jopa olevan jotenkin geneettistä. – Sutta pelätään, vaikka riski joutua sen hampaisiin on vähäinen. Susi ei tiettävästi ole tappanut Suomessa yhtään ihmistä 1880-luvun jälkeen. Epäonnekseen susi kuitenkin merkitsee ihmiselle vain riesaa. Kenties opimme pikkuhiljaa elämään suden kanssa, Bisi pohtii.

Mika Remes on vapaa toimittaja.

250 sutta sopivasti

Suomen nykyinen susikanta käsittää 150–160 yksilöä. Vielä 2007 susia arveltiin olevan noin 250. Sen määrän kansan niukka enemmistö olisi valmis myös hyväksymään, kertoo gallup, jonka Suurpedot.fi-sivusto viime vuoden lopulla teetti Taloustutkimuksella. Kyselyyn vastasi 1 004 suomalaista.Suopeimmin susiin suhtaudutaan pääkaupunkiseudulla, kielteisimmin Itä- ja Pohjois-Suomessa. Ikäryhmistä nuorten asenteet ovat myönteisimmät.

Onko susia sopivasti, liikaa vai liian vähän, jos niitä on 250?Sopivasti 54 %Liian paljon 25 %Liian vähän 15 % Ei kantaa 6 %

Joka kolmas pelkää

Susipelko näyttää olevan hyvin pysyvä ilmiö. Sutta pelkää suomalaisista nykyään yhtä moni kuin 15 vuotta sitten. Kun Riku Lumiaro kartoitti asiaa 1995, pelkääjiä löytyi 32 prosenttia. Täsmälleen sama lukema saatiin viime syksynä, kun Suurpedot.fi kysyi tuntemuksia 1 007 suomalaiselta. Suttakin enemmän suomalaiset kammoavat karhua. Sitä ilmoitti pelkäävänsä 34 prosenttia vastaajista.

Pelkäätkö sutta?En 66 %Kyllä 32 %En osaa sanoa 2 %

Jos rehkiminen ei huvita, syy voi olla geeneissä.

Monia liikunta palkitsee hyvän olon tunteella, mutta kaikille palkintoa ei tule, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan. Olo saattaa olla hikilenkin jälkeen enemmän runneltu kuin rento.

”Osa suomalaisten liikkumattomuudesta saattaa selittyä negatiivisilla tuntemuksilla”, sanoo jutussa liikuntapsykologian professori Taru Lintunen Jyväskylän yliopistosta.

Ihmiseltä saattavat puuttua hyvät kokemukset ja liikunnallisen elämäntavan mallit.

Perimälläkin on sormensa pelissä. Naisilla jopa puolet liikuntanautinnon vaihtelusta selittyy geeneillä, miehillä kolmannes.

Näin osoittaa vuonna 2014 julkaistu suomalainen tutkimus, joka perkasi perintötekijöiden osuutta liikuntamotivaatioon.

Tarkkaa syytä eroihin ei tiedetä. Yksi ehdokkaista on aivojen dopamiinirata. Se palkitsee niin syömisestä, seksistä kuin liikunnasta.

Dopamiinikylpy tuottaa aivoissa huumaavan euforian. Tutkimusten mukaan järjestelmän häiriöt vähentävät koe-eläinten liikkumishaluja.

Viime kädessä geenit ohjaavat mielihyväkoneiston toimintaa. Dopamiinin valmistukseen tarvittavat geenit toimivat toisilla kenties vilkkaammin. Erityisesti naisilla on liikuntamielihyvän kokemisessa geneettistä vaihtelua.

Yksilöiden erot ulottuvat laajemmallekin. Kaikki eivät saa liikunnasta yhtä paljon hyötyä – ainakaan heti.

Sama harjoittelu saattaa vaikuttaa ihmisiin eri tavoin. Yhden kunto kasvaa kohisten, mutta toinen ei saa tuloksia, vaikka kuinka rehkisi. Tutkijat puhuvat yksilöllisestä vasteesta.

Kuitenkin vaikka oma elimistö tuntuisi olevan immuuni liikunnalle, se voi olla vain harhaa. Tutkimuksissa tuijotetaan usein suorituskykyyn ja lihasvoimaan. Ne eivät ehkä hetkahda pienestä rasituksesta, mutta veren rasva- ja sokeriarvot saattavat parantua merkittävästi. Siksi liikuntaa voi suositella kaikille.

Kysely

Onko liikunta tuskien tie?

Tutustu sisältöön ja lue uusi lehti digilehdet.fi:ssä.

 

Tieteessä 2/2018 

 

PÄÄKIRJOITUS

Kun viha vie

Vihapuhuja ratsastaa alkukantaisella reaktiolla.

 

PÄÄUUTISET

Unissa puhutaan rumia

Myöntisen päiväminän takaa kurkkii
kielteinen yöminä – hyvästä syystä.

Alienkivi on yksi miljoonista

Tähtienvälisiä asteroideja syöksyy
aurinkokunnan läpi jatkuvasti.

Nykyihminen seikkaili
ulos Afrikasta useita kertoja

Yhden ulostulon malli ei enää mitenkään
istu Aasian löytöihin.

Korallit kalpenevat kiihtyvää tahtia

Lämpenevät vedet riistävät
polyypilta elintärkeän kumppanin.

 

ARTIKKELIT

Migreeni vyöryy aivorungosta

Kun sähköt sekoavat hermokeskuksessa,
kipuviestit kiihdyttävät aivot hälytystilaan.

Esinisäkkäät
Maailman valtiaat ennen dinosauruksia

Kehitys kohti meitä käynnistyi jo silloin,
kun maapallon mantereet olivat vielä yhtä.

Siittiöt hukassa

Enää hälytyskellot eivät kilise van kumisevat.
Miesten siittiömäärät ovat romahtaneet.

James Bond
Harmaa agentti hurmasi maailman

Vastoin odotuksia huomaamaton vakooja sai
valtavan huomion. Kohu teki fiktiosta faktaa.

Liikenne jättää tiet

Visio on villi muttei utopiaa. Jokainen sopiva
maapala tarvitaan luonnolle ja ruoalle.

Ennen paras mies oli poikamies

Naiset ja seksi eivät ole aina olleet miehen mitta.
Elämän tärkeät asiat löytyivät pitkään toisaalta.

 

TIEDE VASTAA

Voiko pissa jäätyä kaarelle?

Haudataanko vainajat ilmansuuntien mukaan?

Mikä on puujalkavitsi?

Miksi kuusi kestää lumen painon?

Miten norppa löytää takaisin avannolle?

Voiko avaruusaseman palauttaa Maahan?

 

KIRJAT

Oma dna kantaa suvun historiaa

Marja Pirttivaara teki suomalaisille sukututkijoille uudenlaisen kätevän oppaan.

 

KUVA-ARVOITUS

Klassikkopalsta

kutsuu lukijoita tulkitsemaan kuvia lehden Facebook-sivustolle: facebook.com/tiede.fi

 

OMAT SANAT

Valoa kohti

Entisinä aikoina kantasana tarjosi myös lämpöä.

 

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea uusimman numeron jutut Sanoman Digilehdet-palvelussa.

Ellet vielä ole ottanut tilaukseesi kuuluvaa digiominaisuutta käyttöön, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.