Susien paluu käynnisti pirullisen konfliktin, josta ei ole kuin yksi ulospääsy: opettelemme elämään kantojemme kanssa.

Teksti: Mika Remes

Susien paluu käynnisti pirullisen konfliktin, josta ei ole kuin yksi ulospääsy: opettelemme elämään kantojemme kanssa.

Julkaistu Tiede -lehdessä 4/2010338 000 neliökilometriä, 5,3 miljoonaa ihmistä, 160 sutta. Luulisi löytyvän kaikille tilaa elää ja menestyä. Katin kontit, susikannan vahvistuminen on saanut suomalaisen yhteiskunnan vallan sekaisin. Missä liikkuukin, susi synnyttää vahvaa vastakkainasettelua. Skaala ulottuu sokeasta vihasta ja salakaadoista kiihkeään puolustamiseen. Väliin mahtuu suurin ryhmittymä, nimbyt, joille susi on okei muttei aivan nenän alla, not in my backyard.Metsähallituksen eräasioiden ylitarkastaja Jukka Bisi on setvinyt suomalaista susikärhämää. Liki vuosikymmenen kestänyt urakka on tuottanut väitöskirjan Suomalaisen susikonfliktin anatomia, joka tarkastetaan tässä kuussa Oulun yliopistossa.– Halusin ymmärtää suteen liittyviä ristiriitoja ja saada selville, miten konfliktia voisi hallita, hoitaa ja peräti ratkoa, Bisi kiteyttää.

Taposta tuli velvollisuusSuomessa ihmisen ja suden yhteiselon voi määritellä susivainon historiaksi. Tämä suunta valittiin jo 1300-luvulla, kun maalakiin kirjattiin lupa tappaa susi, karhu tai kettu missä tahansa tavattaessa.Suden vainoamisesta tuli kansalaisvelvollisuus. Sakon uhalla jokaisen miehen piti omistaa neljä sylttä pitkä susiverkko ja lähteä jahtiin aina kun kutsu kävi.1600-luvulla susien metsästys muuttui suunnitelmalliseksi, ja käyttöön otettiin tapporahat. Säädökset pysyivät voimassa myös siinä vaiheessa, kun Ruotsin valtakunnan lakia uudistettiin 1730-luvulla.Venäjän alaisuudessa susipolitiikka ei juuri muuttunut. Vuoden 1868 metsästysasetuksessa sudentappovelvollisuus sentään siirtyi kansalaisilta kunnille.Susiviha leimahti entisestäänSudet saivat tuta ihmisen vihan oikein kunnolla 1800-luvun loppupuolella. Vuosina 1866–1898 tilastoihin kirjattiin 5 598 sudenkaatoa.Pääsyy vihan ryöpsähtämiseen oli väestön ja karjatalouden kasvu. Karja laidunsi yleensä metsässä, missä se oli helppoa riistaa susille. Suurpetovahingot lisääntyivät merkittävästi. Vuosina 1877–1888 suurpedot – lähinnä sudet – tappoivat 40 198 lammasta, 6 972 nautaa, 14 189 poroa ja 4 436 muuta kotieläintä.Ratkaisevasti vihaa ruokki suden käyminen ihmisten kimppuun. Turun seudulla suden kerrottiin surmanneen ainakin 22 lasta. Myytti lapsia syövistä susista piirtyi traumaattisena kansakunnan muistiin. Susista oli syytä päästä eroon. Siksi tapporaha korotettiin sataan markkaan. Se ylitti työmiehen kuukausiansiot ja oli neljä kertaa suurempi kuin karhusta maksettava korvaus.Sudet metsästettiin tehokkaasti Etelä-Suomesta, ja kanta pieneni lopullisesti. Vuosisaalis vaihteli enää 4:n ja 26:n välillä. Kanta pysyi niukkana myös itsenäisyyden aikana. Jos jonnekin syntyi susilauma, se metsästettiin nopeasti pois.

Poroalueille pääsy kiellettyPaluun parrasvaloihin susi teki 1990-luvulla. Kanta vahvistui suojelutoimien ja Venäjältä vaeltaneiden susien ansiosta nopeasti. Kun Suomessa oli vuonna 1990 vain viisi lisääntyvää susiparia, oli niitä 2004 jo kuusitoista. Susi levittäytyi Itä-Suomesta länteen, ja maahan kehittyi 200–250 suden kanta.Susi ei kyennyt elämään ihmisiltä piilossa metsien uumenissa. Kotieläimiä, etenkin poroja, alkoi jäädä susien saaliiksi.Porojen ja susien yhteiselon mahdottomuudesta vallitseekin nykyään viranomaistahoja myöten konsensus. Susia ei voi päästää lisääntymään poroalueilla. Vahingot kasvavat liian suuriksi. Muualla maassa susi on ollut täysin rauhoitettu riistaeläin vuodesta 1995, jolloin Suomi liittyi Euroopan unioniin. EU-direktiivien mukaan sutta saa metsästää vain hyvin tarkkaan määritellyin ehdoin. Kannan vahvistuessa susivahingot alkoivat lisääntyä myös Itä-Suomessa. Turvallisuuteen ja vahinkoihin vedoten siellä vaadittiin kaatolupia, ja niitä myös myönnettiin. Sitten suomalaiset luonnonsuojelijat valittivat Euroopan unionin komissioon sudenmetsästyksestä. Vastavetona metsästäjät keräsivät yli 20 000 nimen adressin, jossa perättiin paikalliselle väestölle lisää vaikutusmahdollisuuksia susikannan hoidossa. Konfliktin ainekset olivat koossa.

Jutussa myös koira haudattunaJukka Bisi lähetti väitöstyötään varten susikantaa koskevan kyselyn 235 alueelliselle luonnonkäytön ja luonnonsuojelun instituutiolle ja intressiryhmälle. Lisäksi hän kävi läpi 30 riistanhoitopiirissä järjestettyjen yleisötilaisuuksien keskustelut.Mitä vastaukset ja puheet kertovat konfliktin osapuolista?– Tiukimmin susikantaa halutaan rajoittaa porotalousalueiden lisäksi metsästyspiireissä, Bisi tietää. Metsästäjien on ollut vaikea sopeutua uuteen tilanteeseen.Suomalainen metsästyskulttuuri kehittyi vuosisadan ajan ilman suden tuntuvaa läsnäoloa. Tänä aikana metsästykseen tulivat vahvasti mukaan koirat, jotka ovat taloudellisesti ja sosiaalisesti tärkeitä omistajilleen. Kun sudet uhkaavat koiria, susikanta halutaan saada kuriin. Myös hirvet kaipaavat metsästäjien mielestä suojaa susilta.Muita suden vastustajia Bisin aineistossa ovat karja- ja lammastalouden harjoittajat, kunnat ja maakuntaliitot. Kiivaimmat puolustajat taas löytyvät luonnonsuojelupiireistä, tutkijoista ja ympäristöhallinnosta.– Susikonflikti näkyy myös maantieteellisenä kysymyksenä. Pelkokeskustelu nousee enemmän esiin Länsi-Suomen vähäsusisilla seuduilla kuin Itä-Suomen vakiintuneen kannan alueella. Kaupungeissa suhde susiin on toissijainen ja sutta puolustetaan tavallista intohimoisemmin, Bisi sanoo.

Ristiriita pitää sietääBisi ei tarjoa selvää käännettä susikonfliktiin. – 1800-luvulla asia ratkaistiin hävittämällä sudet. Nyt se ei enää onnistu. Susi on suojeltu eläin, Bisi toteaa.– Meillä on vahvoja intressiryhmiä sekä suden puolesta että sitä vastaan. Viranomaiset joutuvat tasapainoilemaan paikallisten, kansallisten ja ylikansallisten vaatimusten välillä. Ympäristökonflikteja voidaan luonnehtia helpoiksi tai pirullisiksi ratkaista. Susikonflikti on pirullinen, Bisi luonnehtii.– Sitä on mahdoton ratkaista kenenkään hyväksi, vastakkainasettelu on liian jyrkkä. Sen sijaan sitä on opittava sietämään. Sudet kuuluvat Suomen luontoon. Bisin mukaan hallinnossa on kehitetty yhdessä tekemistä, ja se on hänestä hyvä keino rakentaa luottamusta tai edes keskustelua osapuolten välille.Susipelko on kuitenkin iskostunut ihmisiin niin syvälle, ettei siitä helposti päästä. Jotkut tutkijat arvelevat sen jopa olevan jotenkin geneettistä. – Sutta pelätään, vaikka riski joutua sen hampaisiin on vähäinen. Susi ei tiettävästi ole tappanut Suomessa yhtään ihmistä 1880-luvun jälkeen. Epäonnekseen susi kuitenkin merkitsee ihmiselle vain riesaa. Kenties opimme pikkuhiljaa elämään suden kanssa, Bisi pohtii.

Mika Remes on vapaa toimittaja.

250 sutta sopivasti

Suomen nykyinen susikanta käsittää 150–160 yksilöä. Vielä 2007 susia arveltiin olevan noin 250. Sen määrän kansan niukka enemmistö olisi valmis myös hyväksymään, kertoo gallup, jonka Suurpedot.fi-sivusto viime vuoden lopulla teetti Taloustutkimuksella. Kyselyyn vastasi 1 004 suomalaista.Suopeimmin susiin suhtaudutaan pääkaupunkiseudulla, kielteisimmin Itä- ja Pohjois-Suomessa. Ikäryhmistä nuorten asenteet ovat myönteisimmät.

Onko susia sopivasti, liikaa vai liian vähän, jos niitä on 250?Sopivasti 54 %Liian paljon 25 %Liian vähän 15 % Ei kantaa 6 %

Joka kolmas pelkää

Susipelko näyttää olevan hyvin pysyvä ilmiö. Sutta pelkää suomalaisista nykyään yhtä moni kuin 15 vuotta sitten. Kun Riku Lumiaro kartoitti asiaa 1995, pelkääjiä löytyi 32 prosenttia. Täsmälleen sama lukema saatiin viime syksynä, kun Suurpedot.fi kysyi tuntemuksia 1 007 suomalaiselta. Suttakin enemmän suomalaiset kammoavat karhua. Sitä ilmoitti pelkäävänsä 34 prosenttia vastaajista.

Pelkäätkö sutta?En 66 %Kyllä 32 %En osaa sanoa 2 %

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5208
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti