Kuhmossa on jolkotellut radiopantasusia vuodesta 1998. Näin tutkijat voivat seurata eläimiä häiritsemättä niitä. Myös laboratorioon kiikutetut susien jätökset ja saaliiden jäännökset kertovat tarinansa.



Sisältö jatkuu mainoksen alla

TEKSTI:Jani Kaaro

Sisältö jatkuu mainoksen alla

saaliiden jäännökset kertovat tarinansa.

Julkaistu Tiede-lehdessä

2/2001

Plyp, plyp, plyp... Tasainen, heikko piipitys sykkii Kuhmon kuolemanhiljaisessa yössä. Äänet kantautuvat laitteesta, jota tutkija Ilpo Kojola pitää sylissään. Ollaan korvessa, metsäautotiellä. Kojola kääntelee antennia auton ikkunasta eri suuntiin. Sitten piipitys tihenee.

- Nyt! Tuolla ne juoksevat! Tällä puolella tietä, Kojola huudahtaa.

Kojolan vieressä istuva Seppo Ronkainen hymähtää. - Eipä ne varmaan siellä juokse kun sinulla on se antenni väärin päin, hän sanoo syvällä savolaisella aksentilla.

- Oho! Täällä on niin pimeää, Kojola naurahtaa ja kääntää antennin. - Elikkä ne ovat tien toisella puolella. Montako sutta siinä on? Ronkaisen pitäisi tietää, sillä hän seuraa susia jokaisena arkipäivänä.

- Eilisistä jäljistä päätellen kolme, sanoo Ronkainen. Piipitys lähtee laumaa johtavasta Jurista, jonka kaulassa on radiolähetin.

Ronkainen, Kojola ja Raimo Kemppainen ovat joutuneet epätavalliseen tehtävään. Kuhmossa on syttynyt "susisota". Alueella liikuskelee susilauma, joka pyydystää koiria. Talojen pihoilta on kadonnut niitä jo 16. Maa- ja metsätalousministeriö on päättänyt myöntää luvan kolmen suden kaatamiseen, ja nyt metsästäjät odottavat virallisen luvan saapumista Kuhmoon. Luvan on tarkoitus tulla perjantaina, ja metsästys alkaa seuraavan päivän aamuna. Nyt susitutkijat yrittävät paikantaa koiria pyydystelevää Jurin laumaa ja karkottaa sitä kauemmaksi asutuksesta. He eivät salli susivihan kasvavan enää suuremmaksi.

Ampumisen jälkeen lauma hajosi

Yö on vihlovan kaunis. Lumi on painanut koivut kaarelle metsätien molemmin puolin, ja kuuset ovat peittyneet tykkylumeen. Auton valokeilassa kylmä, luminen maisema säestää Jurin ja sen kumppaneiden viiltävää kohtaloa kuin pompöösi elokuvamusiikki.

- Kyllä tämä on tragedia, tuskailee Ronkainen. Suomessa elää 15 susilaumaa, joista vain yksi on erikoistunut pyydystämään koiria. Se on kuhmolainen Jonnan lauma. Koirien suojelemiseksi siitä tapettiin lokakuussa kolme sutta. Sen jälkeen lauma jakautui. Jonnan poikasista Juri on lähtenyt omille teilleen ja vienyt mukanaan kaksi edelliskesän pentua. Se on epätavallista, sillä pennut jättävät lauman tavallisesti vasta yksi- tai kaksivuotiaina. Vielä kummallisempaa on, että Jonnan elämänkumppani Igor on häipynyt Venäjälle. Sudet muodostavat elinikäisiä suhteita, joten laumassa on jotakin pahasti vialla.

- Tappamisten jälkeen Juri teki pitkiä vaelluksia yksin. Se harhaili ensin kaukana reviirinsä pohjoispuolella, sitten se vaelsi reviirinsä läpi ja harhaili sen eteläpuolella. Emme ole aiemmin havainneet mitään vastaavaa, sanoo Ronkainen.

Mitä Jurilla siis oli mielessään?

- Minun nähdäkseni se etsi sisariaan, sanoo Ronkainen. Kojola ei kiistä tätä mahdollisuutta. Susilauman yhtenäisyys on herkkä. Susien ampuminen voi vahingoittaa sitä pysyvästi.

Ronkainen pysäköi auton ja kuuntelee susien liikettä.

- Eivät ole kaukana. Ehkä pari kilometriä kaakkoon. Mitähän taloja siellä on?

- Ei ole kuin Puistola.

Ronkainen kääntää auton kohti Puistolaa. Tänä yönä sudet eivät saa koirapaistia.

Sisukas naaras johtajaksi

Kojola ja Ronkainen ovat merkinneet susia radiolähettimillä vuodesta 1998 Riista- ja kalatalouden tutkimuskeskuksen aloittamassa projektissa. Radiolähetin kiinnitetään suden kaulaan pannan avulla. Tähän mennessä on merkitty yhteensä 16 sutta, mutta osa niistä on ammuttu. Jokainen radiosusi on saanut myös nimen.

Nimillä on symbolista voimaa. Ihmiset tuntevat olonsa epämukavaksi, jos heitä käsitellään anonyymeinä, tilastollisina yksikköinä. Vastaavasti eläinten käyttäytymistä on helpompi ymmärtää, jos niillä on nimi.

- Ministeriössäkin puhutaan radiopantasusista niiden nimillä, sanoo Kojola.

Ensimmäisen pannan sai Maija, pieni mutta pippurinen naarassusi. Se kuului laumaan, josta oli ammuttu johtajanaaras. Maija liittoutui yhteen Ugrin kanssa, ja niistä tuli johtajapari.

Maija ja Ugri eivät kuitenkaan ole enää yhdessä. - Niille tuli vissiin avioero, sanoo Ronkainen. Eron syitä ei tarkkaan tiedetä, mutta ennen sitä Kuhmoon vaelsi lauma susia Venäjän rajavyöhykkeeltä. Laumassa oli komea ja kookas uros, joka ilmeisesti ihastui Maijaan ja ajoi Ugrin pois. Maijan uusi mies on nimeltään Linkkususi, koska se ontuu toista takajalkaansa. Se saattoi loukata itsensä juuri taistelussa Ugrin kanssa.

Maija on varsin ärhäkkä emäntä. Vaikka se on Linkkusutta puolta pienempi, se on lauman ehdoton johtaja. Ronkainen on tarkkaillut Maijan laumaa piilokojusta.

- Heti kun Maija tulee hirvenraadolle, Linkku heittäytyy selälleen ja näyttää olevan kamalan peloissaan. Se syö vasta, kun Maija antaa luvan.

Susien pannoittaminen on kovaa työtä. Ne ajetaan moottorikelkalla kiinni ja ammutaan nukuksiin. Sitten niiden annetaan herätä pimeässä häkissä. Kun sudet virkoavat, tutkijat saavat tutustua niiden persoonallisuuteen.

Heidän mieleensä ovat erityisesti jääneet kainuulaiset johtajasudet Petrus ja Taika.

Vangittuna kuin intiaanipäällikkö

- Petrus on Suomen komeimpia susia, sanoo Kojola. Sen kumppani Taika on niin ikään kaunis naaras.

Pyydystettäessä Petrus oli silmiinpistävän tyyni. - Se ei piitannut ihmisistä yhtään; ilmekään ei värähtänyt, kertoilee Kojola. Se oli kuin Hollywood-elokuvan ylpeä intiaanipäällikkö.

Häkkiin joutuessaan sudet näyttävät alistuvan kohtaloonsa. Ne eivät riehu. - Naaraat ovat koiraita hermostuneempia, arvioi Kojola. Ymmärrettävästi sudet ovat vangittuina peloissaan.

Kolmen vuoden tutkimuksen jälkeen laumoissakin näkyy jo mielenkiintoisia eroja. Petruksen ja Taikan lauma elää metsäpeurojen talvehtimisalueella, joten peurat ovat sille tärkeää ravintoa.

- Ennen kuin Petruksen ja Taikan lauma siirtyi alueelle, siellä oli paljon jalkavikaisia peuroja. Nyt vaivaisia yksilöitä näkee ani harvoin, koska sudet syövät ne ensimmäisinä, selittää Ronkainen.

Mielenkiintoinen havainto on, että jotkin sudet eivät välitä lammaspaistista ollenkaan.

  Eräs lauma on elänyt jo monta vuotta lammaslaidunten liepeillä. Olemme radiolähettimillä havainneet, miten ne kulkevat monesti aivan laitumen läheltä. Ne eivät ole ottaneet yhtään lammasta, kertoo Kojola.

Pariutuiko Maija isänsä kanssa?

Susilaumat muodostuvat tavallisesti yhdestä ydinperheestä. Niissä on isä ja äiti sekä eri-ikäisiä pentuja. Pennut lähtevät omille teilleen aikaisintaan yhdeksän kuukauden ikäisinä, mutta monet jättävät lauman vasta kolmevuotiaina. Laumasta eronneet sudet yrittävät löytää partnerikseen toisen harhailevan suden ja perustaa oman lauman. Tämä on se susien tavallinen tarina.

Susien elämään näyttää kuitenkin mahtuvan yhtä kirjavia kohtaloita kuin ihmiselämäänkin. Maijan ja Ugrin tarinaan liittyy pieni sivujuoni: Kojola ja Ronkainen arvelevat, että Ugri oli Maijan isä, joten niillä olisi ollut insestisuhde.

Kojola onkin kiinnostunut selvittämään, miten tavallista tällainen on suomalaisissa susilaumoissa, koska sukusiitos on susien suojelun kannalta tärkeä kysymys. Kojola arvelee, että Maijan ja Ugrin suhde oli poikkeustapaus: Ugri oli juuri menettänyt kumppaninsa, ja lauma tarvitsi uuden naaraan.

Susien insestiä on tutkittu kunnollisista aineistoista vain Alaskassa ja Minnesotassa, missä elää suuria luonnonpopulaatioita. Näiden tutkimusten mukaan lähisukulaisten kanssa lisääntyminen on luonnontilassa erittäin harvinaista.

Tärkein sukusiitosta estävä tekijä on nuorten yksilöiden muuttaminen pois laumasta. Mutta mikä saa suden lähtemään? Tutkijoille on myös epäselvää, miksi toiset sudet jättävät lauman jo vuoden iässä mutta toiset viivyttelevät siinä kolmekin vuotta.

Kuihduttaako sukusiitos jälkikasvun?

Eristyneissä susipopulaatioissa sukusiitosta kuitenkin esiintyy.

Parhaiten tunnettu esimerkki on Yläjärven Isle Royalen saarelta Yhdysvalloista. 1950-luvulla susipari käveli saarelle jäitä pitkin ja jäi sinne eristyksiin. Sudet ja niiden jälkeläiset lisääntyivät keskenään, ja 1980-luvulla saarella eli jo 50 sutta. Pian sen jälkeen populaatio kuitenkin romahti noin kymmeneen yksilöön, eikä se ole sittemmin kasvanut. Sudet vain lakkasivat lisääntymästä.

Kojolan mukaan Ruotsissa on samankaltainen tilanne. Siellä elää tätä nykyä noin sata sutta. Ne kaikki ovat ilmeisesti yhden parin jälkeläisiä. Paikallisten dna-tutkimusten mukaan sudet ovat menettäneet geneettistä monimuotoisuuttaan pitkään jatkuneen sukusiitoksen takia.

- Viimeisimpien tietojen mukaan Ruotsin sudet kuitenkin lisääntyvät ainakin toistaiseksi tehokkaasti, sanoo Kojola.

Tutkijoille onkin tätä nykyä epäselvää, miksi lisääntyminen Isle Royalessa loppui. Menettivätkö sudet kiinnostuksen toisiinsa? Susien tiedetään vaistomaisesti karttavan parittelua kasvukumppaniensa kanssa. Toinen vaihtoehto on, että sukusiittoisuuden lisääntyessä eläinten lisääntymiskyky heikkenee.

Suomen laumat ovat lähtöisin 5-6 parista, joten lähtötilanne on melko hyvä. Mutta vielä ei tiedetä, miten eristyneitä meidän sutemme ovat.

Suomen ja Venäjän rajavyöhykkeelle on rakennettu 1980-luvulla koko rajan mittainen aita. Tutkijat eivät tiedä, kuinka paljon se vuotaa. Jos aita estää "täydennysjoukkoja" saapumasta Venäjän puolelta meikäläisiin laumoihin, tämä lisää Suomen vastuuta omien susien suojelusta. Huolestuttavaa on, jos geenivirta Venäjän susista katkeaa kokonaan.

Kojola arvelee, että Venäjän puolelta kuitenkin tulee täydennystä ja että tämän ansiosta geneettinen monimuotoisuus säilyy.

Hirven kaataminen on tosipaikka

Susitutkimus muistuttaa jossain määrin arkeologiaa. Se on jälkien ja jätösten tiedettä. Esimerkiksi Ronkainen on maastossa joka arkipäivä mutta näkee tutkimuskohteensa ani harvoin. Hänen arkirutiiniaan on kävellä susien jäljissä, etsiä lauman kaatamien hirvien raatoja, ottaa niistä näytteitä, kerätä ulosteita ja oksennuksia pussiin ja merkitä lauman liikkeet muistiin.

Kaikki Suomen susihavainnot ja näytteet toimitetaan Taivalkosken petotutkimuslaboratorioon. Tämän aineiston perusteella tutkijat yrittävät muodostaa kokonaiskuvaa suden elämästä.

Aamu valkenee Nurmeksessa harmaana ja alakuloisena. Hirviä on liikkeellä runsaasti: ne löntystelevät metsäautoteillä, ja jälkiä on kaikkialla. Ronkainen ja Kojola ovat saaneet antenniin Nemon, Nurmeksen lauman nuoren johtajauroksen. Lauma on ollut ainakin neljä päivää paikallaan, mutta nyt se on lähtenyt liikkeelle.

- Jos lauma on muutaman päivän samassa paikassa, silloin se on kaatanut hirven, sanoo Ronkainen. Hänen mukaansa sudet tekevät tämän kerran viikossa. Hirvestä riittää laumalle ravintoa noin viideksi päiväksi, ja samana aikana myös korpit, ahmat ja ketut verottavat raatoa.

- Jos ihminen menee raadolle, sudet hylkäävät sen, selittää Ronkainen. Siksi tutkijat odottavat, että susi hylkää raadon ensin.

Myös maasto on täynnä susien ja hirvien jälkiä. Ronkainen esittelee hirven juoksujäljet ja kolmen suden loikka-askeleet niiden perässä.

- Tässä ne ovat yrittäneet juosta hirveä kiinni, Ronkainen tuumii. Hän kuitenkin arvelee, että siinä kolme nuorta sutta on vain leikkinyt saalistamista.

- Tässä ei ole tosiyrityksen tuntua, hän aprikoi.

Hirven metsästys on susille totista puuhaa. Alaskassa tehtyjen havaintojen mukaan sudet voivat toisinaan seurata hirveä pitkään. Ne arvioivat, kykenevätkö ne kaatamaan sen. Iso, kokenut uroshirvi voi vammauttaa kokemattoman suden. Kimppuun käymisestä päättää lauman johtajauros - paitsi Maijan laumassa, jossa päätöksen ilmeisesti tekee Maija. Johtaja tarrautuu hirven kankkuun ja yrittää kaataa eläimen.

Kojolan mukaan sudella on Suomessa hyvät olot, sillä metsätalous ja metsästyspolitiikka ovat täällä sudelle edullisia.

- Sudet eivät näe nälkää, hän sanoo.

Laajat taimikkoalueet ylläpitävät runsasta hirvikantaa. Lisäksi valikoiva metsästys on johtanut siihen, että vasoja on paljon. Nämä nuoret hirvet ovat helppoja saaliita sudelle.

Sutta suojeltaisiin, mutta ei pakolla

Susien suojelu on pohjoisessa kova pähkinä. Voivatko ihminen ja susi elää rinnakkain? Tähän kysymykseen keskittyy myös valtaosa susitutkimuksesta.

Jos ihmiset haluavat päästä susista eroon, se kyllä onnistuu. Sudet tapettiin Suomesta aikoinaan lähes sukupuuttoon. Riistantutkimuksessa on laskettu, että vuosien 1850 ja 2000 välisenä aikana meillä tapettiin yli 11 000 sutta.




Jälkikirjoitus:


Susien surullinen tammikuu

Kun poistuimme kuvaajan kanssa Kainuusta, susien tulevaisuus näytti valoisalta. Kuhmolaisten metsästäjien kanssa oli löydetty keskusteluyhteys, ja susitilanteesta näytti vallitsevan sopu. Kolmen koiria metsästävän su-den tappaminen tuntui välttämättömältä ja kohtuulliselta. Tutkijoiden työn ansiosta tiedettiin täsmälleen, mitkä sudet olivat vastuussa koirien tappamisesta.

Mutta pian kaikki yksinkertaisesti luisui päin mäntyä. Kun Jurin laumasta oli tapettu kaksi nuorta sutta, Juri pakeni metsästäjiä Maijan reviirille. Pentujaan suojeleva Maija ei kuitenkaan päästänyt Juria alueelleen. Saatellessaan Juria pois reviiriltään Maija sattui metsästäjien näkö-piiriin, ja se ammuttiin. Ampumisluvan antoi Ronkainen.

- Se oli minun erehdykseni, hän sanoo.

Kainuun sitkeä johtajanaaras on nyt poissa. Juri saatiin kiinni heti perään. Vahinkoja tietenkin sattuu aina, mutta pahempaa oli tulossa.

Taikan ja Petruksen lauma jolkutti Hyrynsalmella peura-aidan lävitse poronhoitoalueelle. Poromiehet olivat havainneet, että sudet vierailivat siellä säännöllisesti. Ne kulkivat aina samasta paikasta peura-aidan alitse. Paikalliset metsästäjät asettivat paikalle lippusiiman, joten sudet oli helppo saartaa. Kun Ronkainen meni paikalle, alueella oli jahti täydessä käynnissä. Susitutkijoille ei ilmoitettu mitään. Koko lauma tapettiin - kahdeksan sutta.

Tutkijat tiesivät, että Petruksen lauma vieraili silloin tällöin poronhoitoalueella. He olivat seuranneet susien jälkiä useita kertoja.

- Ne eivät pyydystäneet poroja, toteaa Ronkainen. Nytkään alueella ei ollut yhtään poron jälkiä.

- Olimme seuranneet niitä niin kauan. Kuinkahan monta yötä me valvoimme niiden reviirillä ja kuuntelimme niiden liikkeitä, muistelee Ronkainen.

Jani Kaaro


 - Susikannan nykyiseen elpymiseen on vain yksi ainoa syy: suojelu, toteaa Kojola. Asia käy harvinaisen selväksi, jos katsoo suden tilannetta poronhoitoalueella. Siellä ei ole susiperheitä, sillä poronhoitolueelle eksyneet sudet saa tappaa.

Kojola arvelee, että susien suojelu onnistuu vain huolellisella suunnittelulla, jossa otetaan huomioon sekä ihmisten että susien tarpeet.

Kojolan mukaan paikalliset asukkaat eivät välttämättä ole susien suojelun suurin ongelma. Kuhmolaiset puhuvat jo sujuvasti Jonnasta, Maijasta ja Jurista, ja jotkut ehkä tuntevat pientä ylpeyttäkin kotipaikkakunnan susista. Radiolähettimen hento piipitys on nimetty Sotkamossa viikon luontoääneksi. Jos paikkakuntalaiset tuntevat, että he voivat vaikuttaa omaa elämäänsä koskeviin asioihin, yhteiselämä susien kanssa voi onnistua.

Mutta Euroopan unionin direktiivit ovat tuoneet susiensuojelusoppaan omat kitkerät sattumansa. Suomi vastaa unionille susien suojelusta. Tämä on jäykistänyt toimintatapoja ja siirtänyt valtaa pois paikalliselta tasolta. Tilanne on omituinen. Osa paikkakuntalaista tuntee, että heidät on pakotettu liian pieneen paitaan. Vapauden ja itsenäisyyden puute puristaa, ja tyytymättömyys on ilmeistä. Susitutkijat ovat joutuneet ukkosenjohdattimiksi, ja viime kädessä paineet kohdistuvat susiin.

Yksinäinen susi ei ole susi lainkaan

Päivän painuessa mailleen autoon laskeutuu raskas mieliala. Aamun Kainuun Sanomissa päätoimittaja antaa ymmärtää, että Kainuussa on tilaa neljälle sudelle. Kainuussa on 34 sutta. Kirjoitus perustuu vääriin lukuihin.

Ajatus neljästä sudesta on mieletön. Susi on sosiaalinen eläin kuten ihminenkin. Sosiaalisuus on sudelle niin tärkeää, ettei yksinäinen susi ole susi lainkaan. Jos susista pitäisi valita "susimaisin" piirre, se on kiintymys lauman muihin jäseniin.

Ronkainen ajaa eteenpäin pimenevää metsätietä. Autossa on hiljaista. Jonnan lauman kohtalo hieman kirvelee mielessä. Miksi laumalle on varattu näin paljon epäonnea? Millähän tavalla sudet etsivät lohtua, kun elämä potkii päähän?

Ronkainen vilkaisee Kojolaan:


- Mitä luulet, lähteeköhän Jonna etsimään Igoria?


 





Tiede-lehdelle nimikkosusi

Tiede-lehti kustantaa yhden suden pan-noituksen. Nimeämme suden Lupu-sudeksi (lajinimestä Canis lupus), ja seuraamme sen vaiheita jatkossa.


Jani Kaaro on vapaa tiedetoimittaja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla