Ilpo Kojolan työnä on laskea, kuinka monta sutta Suomessa on. Se on tulenarka tehtävä.

Tutustu tutkijaan -sarja

Teksti: Annikka Mutanen

Ilpo Kojolan työnä on laskea, kuinka monta sutta Suomessa on. Se on tulenarka tehtävä.

Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2012

Kun suurpetotutkija Ilpo Kojola oli lapsi, ei tarvinnut pelätä, että sudet vievät pikku Ilpon. Susia ei ollut, vaikka kyläkoulun opettajien perhe asui Virroilla metsän keskellä.

– Olen kasvanut kuusen alla, Kojola sanoo. Lapsuus meni kalastellessa, lintuja bongatessa ja perhosia kerätessä – kunnes äiti puuttui viimeksi mainittuun harrastukseen.

– Käytin etikkaeetteriä perhosten elämänliekin sammuttamiseen, ja äiti sanoi, että sulta menee aivot.

Nyt vanhat vanhemmat ovat tavanneet kolme hukkaa jolkottamassa perheen tutulla mökkitiellä. Sudet ovat palanneet itärajan takaa, ja pesivä kanta on levittäytynyt koko maahan.

Kaikkialle muualle paitsi tänne, missä Kojola nyt seisoo. Olemme hänen vaimonsa lapsuudenmaisemissa, Helsingin Keskuspuistossa, Ruskeasuolla. Kojola huilaa anoppilassa viikonlopun, ennen kuin jatkaa matkaa kotiin Rovaniemelle ja työpaikalle Ouluun.

Tutkijalla on takana vähäuninen yö Oslossa, missä hän osallistui vastaväittäjänä tuoreen norjalaistohtorin karonkkaan.

– Jag vill ha småbarn, jag vill ha lammkött och gamla tantor, Kojola lurauttaa juhlan henkeen valittua pöytälaulua. Siinä iso vihainen susi vaatii ruoaksi pikkulapsia ja vanhoja tanttoja.

Työ vaatii lunta

Kojolan tukka, parta ja kulmakarvat ovat pörrössä kuin sudella ainakin. Niihin räiskii vesiräntää, mutta Kojolaa se varmaan piristää. Ainakin hän on hetki sitten tullut sanoneeksi, ettei ulkoilmassa voi joutua täysin masennuksiin.

Pian tarvittaisiin kuitenkin kunnon lunta, jotta Kojola pääsisi tapaamaan tutkimuskohdettaan. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen ryhmä lähtee joka talvi susijahtiin helmi-maaliskuussa, jolloin olot ovat yleensä otolliset. Eläinten jäljet näkyvät lumessa, ja hanki hidastaa susien juoksua, joten ne on helpompi ajaa kiinni moottorikelkalla tai helikopterilla.

Kun suden lähelle on päästy, sen kaulaan pujotetaan nailonköydestä tehty lenkki, joka on alumiinivarren päässä. Taluttimen avulla susi ohjataan laatikkoon. Kun eläin on hiukan rauhoittunut, laatikkoa raotetaan ja suden takajalkaan tuikataan nukutuspiikki.

Uinailevan suden kaulaan asetetaan gps-panta. Sen avulla tutkijat pystyvät seuraamaan yksilön liikkeitä vuoden pari, kunnes panta rikkoutuu tai lähetin lakkaa toimimasta. Vuodesta 1998 lähtien on pannoitettu kaikkiaan 125 sutta. Menetelmästä on hyötyä, kun tutkitaan susien määrää, niiden vaikutusta hirvieläinten kantoihin tai sitä, muuttaako ihmisasutus susien kulkureittejä.

En tanssi, kollega ehkä

Tanssitko Kojola susien kanssa?

– E-n, Kojola ähkäisee.

Tutkimusryhmän johtajana hänen paikkansa on ennen kaikkea kirjoituspöydän ja tuolin välissä analyysejä laatimassa ja artikkeleita kirjoittamassa. Metsässä petojen parissa hän pyörähtää melko harvakseltaan.

Entä oikea kätesi kentällä, tutkimusmestari Seppo Ronkainen, joka saa ulvomalla sudenpennut vastaamaan?

– No ehkä hän tavallaan tanssii, koska hän pitää susia kiinni ja ohjaa ne laatikkoon, Kojola sanoo.

Kahden tulen välissä

Houkuttelusta huolimatta Kojola ei ala tunnelmoida kohtaamisillaan petojen kanssa vaan kertoilee niistä etäisen teknisesti. Hänen voi olla viisasta korostaa ammattimaista suhdettaan eläimiin, sillä susitutkijat työskentelevät tukalassa paikassa kahden rintaman välissä. Sekä susien suojelijat että vastustajat odottavat Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta tukea omille näkemyksilleen ja vaanivat, onko laitoksen väki heidän puolellaan vai heitä vastaan.

– Ja me emme halua tässä suhteessa valita puolta, Kojola sanoo.

Tutkimuslaitos ei ota kantaa kaatolupiin, ja suojelumääräykset tulevat paljolti EU:sta. Kojolan keskeisiin tehtäviin kuuluu kuitenkin pitää lukua susien määrästä Suomessa. Se on tulenarka asia.

Montako sutta Suomessa on?

– Viime talvena 140, Kojola vastaa epäröimättä. – Ja tänä talvena hieman enemmän.

Seurantalaitteet varastettiin

Kaikki eivät tahdo uskoa tutkimuslaitoksen laskuihin. Metsästäjien joukossa ja susi­alueilla on väkeä, jonka mielestä kanta on paljon suurempi ja susia pitäisi saada ampua. Joskus tunnelma kiristyy susivihaksi. Siitä ovat saaneet osansa myös susitutkijat.

– On sitä vastaan tullut, vaikka me olemme vain tiedon tuottajia.

Vuosien varrella on sattunut kaikenlaista. Kymmenisen vuotta sitten Sotkamossa tutkijoiden autosta rikottiin ikkuna ja sisältä varastettiin laitteet, joiden avulla pantasusien liikkeitä seurattiin. Syyllistä ei koskaan saatu kiinni.

– Meinaatko muuten elävänä lähteä täältä, Kojolan kollegalle huudettiin Kuhmoisten Eräjärvellä tupaillassa. Tutkijat oli kutsuttu jakamaan tietoa asutuksen liepeillä liikkuneista susista, jotka olivat syöneet koiria.

Paikalliset ihmiset olivat päätelleet, että alueella liikkui kymmenen sutta, ja tutkijat suututtivat heidät arvioimalla, että niitä oli vain kaksi. Toisella sudella oli gps-panta, ja ne liikkuivat parina. Sen vuoksi myös paikallinen arvio päätyi parilliseen lukuun. Susilla on kuitenkin laaja reviiri ja ne liikkuvat nopeasti. Siksi parikin sutta ehtii jättää paljon jälkiä. Laumat voivat myös ajoittain hajaantua ja saada tarkkailijat uskomaan useampien laumojen olemassaoloon.

– Susien määrää on mahdotonta arvioida, jos ei ole työkaluja, Kojola sanoo.

Hänen kanta-arvioonsa on yhdistetty tietoa metsästäjien tekemistä pentuehavainnoista sekä lumijälkiseurannasta, joka kertoo laumojen koosta. Reviirirajat pystytään määrittämään pantasusien liikkeitä seuraamalla. Sudet ovat tarkkoja reviireistään eivätkä lähde toisten laumojen alueille.

Kanta kutistunut rajusti

Viiden viime vuoden aikana Suomen susikanta on kutistunut rajusti. Vuosikymmenen puolivälissä susia oli peräti 250–300. Pentueita oli enimmillään 25, viime talvena enää 15–16.

Ilmeinen selitys on susien laiton tappaminen. Kojola sanoo sen melkein salakielellä: – Suteen on kohdistunut tilastoitumattomia poistoja.

Kuinka paljon, sitä Kojola ei ole laskenut. Ihan vähän niitä ei voi olla. 30 prosenttia kannasta voitaisiin Kojolan mukaan metsästää ilman, että kanta vähenee, koska pentutuotto on niin hyvä. Laillisesti on kaadettu enintään kymmenen prosenttia kannasta.

Koiratappo suurin synti

Mikä sudessa sitten vihastuttaa? Se syö hirviä ja peuroja ja kilpailee saaliista metsästä­jien kanssa. Se tappaa tuotantoeläimiä, kuten poroja ja lampaita. Tästä syystä suden tappamiseen voi saada erikoisluvan, vaikka se muuten on EU-direktiivillä suojeltu. Viime vuonna lupia annettiin parikymmentä.

Pahin synti saattaa silti olla koirien tappaminen. Kun susi syö metsästyskoiran, isännän on vaikea antaa anteeksi.

Vihaa yleisempää on Kojolan mukaan aito pelko, etenkin siellä, mihin sudet ovat vasta äskettäin asettuneet. Hänestä pelko on syytä ottaa vakavasti. Osa Kojolan työtä on vastata ihmisten susikysymyksiin ja myös neuvoa, kuinka suden poistamiseen haetaan lupaa, jos se todella koetaan uhkaavaksi.

– Petojen suojelu ei voi onnistua, elleivät päättäjät ota huomioon paikallisten ihmisten kokemusta ja muovaa politiikkaa heidän kanssaan. Kroatiassa susikanta alkoi entisestään huveta, kun susi rauhoitettiin.

Äidit pelkäävät lasten puolesta

Viime aikoina pelko on ollut vallalla Nousiaisissa, missä sudet ovat syöneet peuroja asutuksen lähellä, muun muassa lasten päivähoitopaikan vieressä. Äitien kansanliike on vaatinut susia tapettaviksi.

Kojola ei kuitenkaan usko, että susi tulee syömään pihalla ulkoilevia lapsia.

– Sudet väistävät asutusta, mutta peura on kulttuurin suosija, ja susi on tullut sen perässä. Susi saalistaa pääosin yöllä. Ihmiset ovat silloin sisällä.

Yli sataan vuoteen susi ei ole hyökännyt Suomessa ihmisen kimppuun, mutta täysin vaarattomaksi sitä ei sentään voi väittää. Kojola huomauttaa, että 1880-luvun alussa sudet tappoivat kirkonkirjojen mukaan Varsinais-Suomessa 22 pikkulasta.

Tuolloin hirvi oli metsästetty lähes sukupuuttoon, eikä susille löytynyt luonnosta ravintoa. Ne söivät vuosittain tuhansia lampaita, lehmiä ja poroja. Tällaisessa tilanteessa pikkulapsia lähetettiin paimentamaan karjaa metsälaitumille. Lasten sieppaukset kuitenkin loppuivat, kun alueella ammuttiin vanha naarassusi. Saattaa siis olla, että yksi poikkeuksellisesti käyttäytynyt yksilö oli syypää sarjamurhaan, Kojola pohtii.

Joka tapauksessa lasten ja kotieläinten raateleminen aiheutti sen, että senaatti päätti kerta kaikkiaan hävittää sudet maasta. Työhön kutsuttiin Venäjältä tehokkaita ammattimaisia petojen metsästäjiä, lukaŠeja. Tavoitteessa onnistuttiin.

Taskulamppu turvaksi

Mitä nykylapsen sitten pitäisi tehdä, jos susi tulee vastaan yksinäisellä koulutiellä?

Kohtaaminen ei ole todennäköinen, koska susi väistää ihmistä ja liikkuu enimmäkseen pimeän aikaan, mutta mahdoton se ei ole. Onko silloin paras juosta pakoon, huutaa ja huitoa, seisoa hiljaa paikallaan ja ihailla eläintä vai heittäytyä maahan ja näytellä kuollutta?

Miettimisen jälkeen Kojola tunnustaa, ettei hän tiedä. Lisää pohdittuaan hän päätyy suosittamaan turvaksi kirkasta taskulamppua.

Sen tutkijat tietävät, mitä hirven kannattaa tehdä. Kun sudet Kanadassa hyökkäävät, saarroksiin jäänyt hirvi ei yritä rynnätä karkuun. Se jää paikalleen ja puolustautuu potkimalla. Suomessa hirvi jää helpommin saaliiksi, koska se yrittää yleensä pakoa.

Tutkijat arvelevat, että Pohjoismaissa hirvet ovat menettäneet itsepuolustustaitonsa sinä aikana, kun sudet ovat olleet poissa metsistämme. Nyt kun hukat ovat palanneet, ne eivät osaa enää toimia fiksulla tavalla.

Yksi sentään on osannut. Tiede-lehden nimikkoeläin Lupususi kuoli hirven potkuun Sonkajärvellä vuonna 2004. Kojolan mukaan se on ainoa suomalainen pantasusi, jonka hirvi on tappanut. Yhdeksän kymmenestä on joutunut ihmisen uhriksi.

Ilpo KojolaIkä: 54Missä töissä: Erikoistutkijana Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksessa Oulussa vuodesta 1996.Tutkimuskohde: Aluksi porot, vuodesta 1998 suurpedot, erityisesti susi.Arvo: Filosofian tohtori, dosentti Oulun ja Jyväskylän yliopistoissa.Opinnot: Ekologian ja ympäristönhoidon koulutusohjelmassa Jyväskylän yliopistossa.Väitös: Metsäpeuran ja poron lisääntymisstrategiasta.Perhe: Vaimo samalta vuosikurssilta, kaksi aikuista lasta.Koti: Rovaniemellä.Harrastukset: Ihmisten ja maisemien valokuvaaminen, kalastus, lukeminen. 

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25796
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.