Henrik VIII:n ensimmäinen avioliitto kesti kaksi vuosikymmentä. Sitten hän kohtasi nuoren ja kauniin Anna Boleyn. Kuva: Wikimedia Commons
Henrik VIII:n ensimmäinen avioliitto kesti kaksi vuosikymmentä. Sitten hän kohtasi nuoren ja kauniin Anna Boleyn. Kuva: Wikimedia Commons

Euroopan historian kuuluisat kuninkaalliset muistetaan paitsi teoistaan myös haluistaan. Kuudesta vaimostaan tunnetun Henrik VIII:n, nuoria upseeriuroita suosineen Katariina Suuren ja muiden itsevaltiaiden makuuhuone-elämä tulvi tunteita, jotka tekivät heistä muutakin kuin irstailevia valtapelureita.

Euroopan suurten kuninkaallisten paheita on reposteltu viime vuosikymmeninä kirjallisuudessa, elokuvissa ja televisiosarjoissa.

Lähempi tarkastelu paljastaa, ettei Englannin Henrik VIII (1491–1547) ollut pelkästään ylipainoinen irstailija eikä hänen tyttärensä Elisabet I (1533–1603) pitänyt avioliittoneuvotteluja vain poliittisena aseena. Englantilaisia virkatovereitaan huomattavasti railakkaammin huvitelleet Venäjän tsaarivallan legendat Pietari I Suuri (1672–1725) ja Katariina II Suuri (1729–1796) olivat hekin rakastuneina hyvin haavoittuvia.

Nuori Henrik oli varsinainen herkku

Tudorin suvun 118-vuotisella valtakaudella Englannista tuli siirtomaavalta ja emämaassa koettiin Shakespearen tähdittämä kulttuurin renessanssi. Henrik VIII nousi suvun toiseksi kruununperilliseksi kymmenvuotiaana, kun hänen isoveljensä Arthur kuoli.

Velivainaalle oli järjestetty avioliitto Aragonian katolisen kuningasparin Ferdinandin ja Isabellan tyttären Katariina Aragonialaisen kanssa. Koska isä Henrik VII ei tahtonut menettää miniänsä myötäjäisiä, hän hankki paavilta naimaluvan nuoremmalle pojalleen. Pian isä alkoi vaatia vielä suurempia myötäjäisiä, ja lopulta nuoripari vihittiin vasta hänen kuoltuaan vuonna 1509, ilmeisen vapaaehtoisesti.

Henrik VIII kuvataan tavallisesi pöhöttyneeksi irstailijaksi, mutta nuorena hän oli unelmien prinssi: pitkä, komea, urheilullinen, sivistynyt ja seurallinen. Myös Katariina oli ajan mittapuulla kaunis: vaaleahiuksinen ja -ihoinen, ja melko pyöreävartaloinen. Ensimmäiset kymmenen vuotta parin 20-vuotisesta taipaleesta olivat varsin auvoisia.

Tunteet veivät tulista kuningasta

Henrikin tiedetään nauttineen ensimmäisen liittonsa aikana ainakin kahden iloluontoisen hovineidon, Elizabeth Blountin ja Mary Boleynin lämmöstä. Ensin mainittu synnytti pojan, jonka Henrik tunnusti omakseen muttei rohjennut asettaa kruununperilliseksi.

Hillitty ja uskonnollinen Katariina-kuningatar ryhtyi kuitenkin taistelemaan asemastaan vasta, kun kuningas keväällä 1526 rakastui tummaan ja älykkääseen kaunottareen Anna Boleyniin, Maryn sisareen ja Katariinan hovinaiseen.

Katariina oli kokenut monta keskenmenoa, ja vain tytär Maria eli aikuiseksi. Tämä huoletti ikääntyvää kuningasta, koska nainen ei ollut koskaan hallinnut Englantia.

Henrik vaati paavilta erolupaa sillä perusteella, että Katariina oli muka menettänyt neitsyytensä hänen isoveljelleen. Kun paavi ei myöntänyt eroa, kuningas hankki vuonna 1533 luvan Canterburyn arkkipiispalta, nai Annan, rikkoi välit Roomaan ja julistautui Englannin kirkon pääksi.
Anglikaaninen kirkko syntyi siis maallisten halujen voimasta.

Palkittu brittiläinen historian popularisoija Antonia Fraser toteaa kirjassaan The Six Wives of Henry VIII, että Henrikillä oli ”onnellinen kyky rakastua: onnellinen ainakin hänen omasta näkökulmastaan, sillä hän pystyi varmistamaan intohimonsa kohteen omakseen varsin nopeasti”. Ensimmäisestä erosta alkoi rakastumiskierre, jota voi verrata nykypäivän amerikkalaisjulkkisten ketjutettuun yksiavioisuuteen.

Katariina ja Anna pitivät saman katon alla kiinni asemistaan, kunnes Katariina tammikuussa 1536 kuoli tukikudossyöpään. Myös Annan kohtalo oli sinetöity. Hän oli luvannut Henrikille kruununperillisen mutta synnyttänyt vain tyttären, Elisabetin.

Henrik syytti Annaa noituudesta, maanpetoksesta ja suhteesta omaan veljeensä. Syytösten mielettömyydestä huolimatta Anna mestattiin Towerin linnassa 19. toukokuuta 1536.

Virtuaalirakkaus kariutui nopeasti

Henrik kihlautui salaa Jane Seymourin kanssa ehkä jo Annan mestauspäivänä. Kolmas vaimo synnytti jo seuraavana vuonna miespuolisen perillisen, Edvardin, mutta kuoli lapsivuodekuumeeseen.

Vaikka Henrik suri Janen kuolemaa näyttävästi, uutta kuningatarta metsästettiin pian neuvonantajien ja muotokuvamaalarien voimin. Henrik hullaantui flaamilaiseen Anna Kleveläiseen nähtyään taidemaalari Hans Holbeinin hänestä maalaaman miniatyyrin.

Virtuaalirakkaus johti naimakauppoihin, mutta live-kohtaaminen oli katastrofi. Ompelutöitä harrastava vaitelias aatelisneito ei vastannut Henrikin mielikuvia, ja pian viisikymppinen kuningas oli jo 18-vuotiaan vaalean, aistillisen englantilaiskaunottaren Katherine Howardin pauloissa.

Kohtalo kolhi jälleen: Katherine jäi kiinni uskottomuudesta ja menetti päänsä. Samoin kävi neidon kahdelle rakastajalle, joiden päät Henrik asetutti London Bridgelle tolpannokkiin varoittamaan salarakkauden vaaroista.

Ylipainoinen, impotentti ja säärihaavasta kärsivä Henrik löysi tasapainoisen perhe-elämän vasta kuudennen vaimonsa Katariina Parrin kanssa. Oppinut protestanttinen aatelisrouva oli lempeä äitihahmo, joka loi läheiset suhteet Henrikin lapsiin. Idyllissä lienee silti ollut säröjä, sillä Henrikin kuoleman tienoilla tammikuussa 1547 Katariina aloitti suhteen aatelismies Thomas Seymourin, Jane-vainaan veljen, kanssa ja nai tämän neljän kuukauden kuluttua.

Neitsytkuningattarella rankka nuoruus

Rankat lapsuuden- ja nuoruudenkokemukset traumatisoivat epäilemättä Henrikin ja Anna Boleynin tytärtä Elisabetia. Äiti mestattiin, kun tytär oli kolmivuotias, ja isä kuoli hänen ollessaan 13. Siinä välissä hän ehti nähdä neljä äitipuolta. Neitoiässä prinsessa joutui neljännen äitipuolensa Katariina Parrin neljännen aviomiehen Thomas Seymourin ahdistelemaksi.

Antonia Fraser kertoo, että Seymourilla oli tapana tunkeutua Elisabetin huoneeseen vain lyhyt aamutakki yllään, avata tytön sänkyä ympäröineet verhot ja taputella tätä takapuolelle. Seymourin väitetään myös leikelleen miekallaan mustan kaavun Elisabetin yltä samalla kuin äitipuoli Katariina piti tätä aloillaan. Ehkä Seymour jopa kosi Elisabetia.

On helppo ymmärtää, että Elisabet suhtautui avioitumisvaatimuksiin varautuneesti noustessaan valtaan 25-vuotiaana. Hän sai lempinimen ”Neitsytkuningatar” monista avioliittoneuvotteluista, jotka päättyivät sulhasehdokkaan torjumiseen. Silti Elisabet oli vanhempiensa tavoin karismaattinen ja altis intohimoille - kohteet vain olivat sopimattomia Englannin sulkeutuneelle hoville.

Suuri rakkaus syttyi vankilassa

Elisabetin elämän rakkaus oli pitkä, komea, sivistynyt ja seuramiehenä verraton Robert Dudley. Ikätoverit tunsivat toisensa lapsesta saakka, ja lempi leiskahti ilmeisesti jo Towerin linnan vankityrmässä Elisabetin sisarpuolen Maria I:n valtakaudella, jolloin molempia epäiltiin salaliiton tukemisesta. Vaikka Dudley oli naimisissa, rakastavaisten väitetään solmineen sala-avioliiton.

Koska hovi ei olisi hyväksynyt Dudleyta kuninkaaksi, Elisabet tyytyi pitämään hänet lähellään, nimitti hänet ylitallimestarikseen ja Leicesterin jaarliksi sekä lähetti pois Dudleyn vaimon. Kun vaimo vuonna 1560 kuoli tapaturmaisesti, Dudleytä epäiltiin murhasta. Hänet vapautettiin, mutta kohu tuhosi viimeisetkin kuninkuushaaveet.

Hieman myöhemmin Elisabet yritti kylmän laskelmoivasti naittaa Dudleyn haastajalleen Skotlannin kuningattarelle Maria Stuartille. Maria loukkaantui ehdotuksesta, eikä Dudleykaan taatusti ilahtunut siitä.

Brittiläinen historioitsija-journalisti Sarah Gristwood arvioi teoksessaan Elizabeth and Leicester: Power, Passion, Politics, että Dudley oli usein syntipukki ja keppihevonen, jolla Elisabet peitteli avioliittoneuvottelujensa poliittisia tarkoitusperiä ja jonka hän valjasti ajamaan vähemmän suosittuja päämääriään.

Dudley ei silti jäänyt riutumaan rakkaudesta: hänellä oli monia rakastajattaria, ja Elisabetin kauhuksi hän solmi avioliiton Anna Boleynin sisarentyttärentyttären kanssa.

Sammakkoprinssikään ei käynyt kansalle

Sittemmin kuningattaren katse kiinnittyi Dudleyn poikapuoleen, Essexin jaarliin Robert Devereux’hön, joka oli peloton sotilas ja hurmaava seuramies. Kuningatar antoi jaarlille makeiden viinien monopolin, joka teki hänestä rikkaan.

Valta kihahti Devereux’n päähän. Hän toimi omavaltaisesti johtaessaan Elisabetin armeijaa Irlannin kapinallisia vastaan ja järjesti 1601 kapinan kuningatarta vastaan. Lopulta Elisabet neuvonantajiensa painostuksesta tuomitsi uhmakkaan rakastajansa kuolemaan.

Elisabetin kolmas rakkauden kohde olisi hyvinkin voinut osoittautua kunnolliseksi aviomieheksi. Historian professori Carole Levin Nebraskan yliopistosta toteaa, että kuninkaallisten sulhasehdokkaiden joukossa oli yksi, johon kuningatar aidosti kiintyi: Alençonin herttua Frans.

Elisabet oli avioliittoneuvottelujen aikaan 48-vuotias, ja liitto olisi voinut olla hänelle vihoviimeinen mahdollisuus synnyttää perillinen. Vasta 26-vuotiaalla Fransilla oli kyttyräselkä ja isorokon runtelemat kasvot, minkä vuoksi Elisabet kutsui häntä ”sammakoksi”. Epäsuhdista huolimatta Frans viihtyi Elisabetin vieraana useita kuukausia, ja Elisabet ilmoitti Ranskan suurlähettiläälle ottavansa miehen puolisokseen.

Fransin sukulaisten siunaama protestanttien joukkomurha pärttylinyönä 1572 oli kuitenkin vielä tuoreessa muistissa. Avioliittosuunnitelmat kariutuivat ilmeisesti siihen, että niitä vastusti Elisabetin kaikkein suurin rakkaus, Englannin kansa. Kuningatteren tunteiden aitoudesta kertoo, että hän antoi määrätä maansurun herttuan kuolinpäivänä vuonna 1584.

Petomainen Pietari löysi äitihahmon

Jos Englannissa tukahdutettiin intohimoja sosiaalisen painostuksen takia, Venäjän tsaarivallassa aistinautinnot lähes hallitsivat johtajien elämää.

Jättivaltion länsimaistajana tunnettu Pietari I Suuri on kuvattu joka suhteessa elämää suuremmaksi mieheksi. Hän oli kaksi metriä pitkä, vankkarakenteinen ja voimakaspiirteinen, loputtoman tarmokas ja tiedonhaluinen – ja muun muassa Hannoverin vaaliruhtinattaren Sofia-Charlottan vihjailevan kuvauksen perusteella seksuaalisesti erittäin hyvin varustettu.

Pietarilla oli loputon ruokahalu, ilmiömäinen viinansietokyky ja vahva sukupuolivietti, jota hän tyydytti Moskovan saksalaiskortteleissa estottomien eurooppalaisnaisten kanssa. Nuori Pietari perusti sydänystävilleen ”Hupsujen ja narrien kaikkein humalaisimman synodin”, jonka kokouksissa juopoteltiin ja pilkattiin ortodoksisia menoja.

Pietarin ensimmäinen vaimo, uskovainen ja kuuliainen Jevdokia, jäi nopeasti vapaamielisen ja nauravaisen saksalaisemigrantin tyttären Anna Monsin varjoon. Kaunotar olisi saattanut nousta kuningattareksi, ellei sotaretkellä hukkuneen Saksin lähettilään taskuista olisi löytynyt Annan rakkauskirjeitä ja medaljonki, johon oli tallennettu tämän kuva ja hiustupsu.

Ranskalainen historioitsija Henri Troyat on kirjoittanut, että miehiseen armeijakulttuuriin mieltynyt Pietari halveksi naisia yhtä paljon kuin himoitsi. Ehkä Pietarin tunteettomuus juonsi lapsuuden kauheasta kokemuksesta, sisarpuoli Sofian ja streltsirykmentin verisestä vallankaappauksesta, jonka aikana ihmisiä teurastettiin silmittömästi Pietari-pojan ympäriltä.

Tuolloin hänen elämänsä ainoa turvallinen ihminen oli äiti Natalia. Aikuisena julma hallitsija suli toisen äitihahmon, rehevän ja maanläheisen liivinmaalaisen talonpoikaistytön Martan syleilyssä.

Pietari kohtasi Martan sotaretkellä 1702, jolloin tämä oli vielä Pietarin kenraalin Menšikovin rakastajatar. Pian käytännöllinen maalaistyttö nousi tsaarivallan ykkösnaiseksi, Katariina I:ksi. Pietarin suurin rakkaudenosoitus lienee se, että hän luovutti Katariinalle kuolinvuoteellaan tsaarin valtikan.

Katariina piti huolta rakastajistaan

Katariina II Suurta on pidetty Venäjän suurimpana hallitsijana. Saksalaissyntyisen aatelisnaisen nousu puolisonsa Pietari III:n varjosta Venäjän pitkäaikaiseksi hallitsijaksi kaartinupseerien tuella oli suoranainen ihme. Se ei olisi onnistunut ilman säkenöivää älykkyyttä, viehätysvoimaa ja diplomaatin taitoja.

Monipuolinen uudistuspolitiikka ja Turkin-sota vaativat Katariinalta valtavasti voimia. Silti hänen energiansa riitti myös solmimaan ainakin 21 rakkaussuhdetta. Useimmat rakastajat olivat nuoria, komeita ja urheilullisia upseereita.

Siinä missä miessuhteet nähtiin uhkana Englannin Elisabet I:n asemalle, Katariina piti rakastajia avoimesti eikä hänen valtaansa kyseenalaistettu suhteiden vuoksi missään vaiheessa.

Läpi elämän jatkunut mieltymys nuoriin upseereihin on tuonut Katariinalle kyltymättömän hyväksikäyttäjän maineen. Katariinan kirjeet hänen rakastajilleen ovat kuitenkin lämpimiä ja kaipaavia. Jotkut lahjakkaista miesystävistä kohosivat tsaarittaren hallinnossa korkeaan asemaan ja säilyttivät sen, kun lempi laantui ystävyydeksi.

Vaikutusvaltaisin Katariinan rakastajista oli Grigori Potemkin, upseeri, joka oli paitsi erinomainen sotilas myös Kreikan kulttuuriin ja teologiaan perehtynyt älykkö ja musiikin tuntija.

Brittiläinen historioitsija Simon Sebag Montefiore kuvailee Potemkinia teoksessaan Ruhtinas Potemkin ja Katariina Suuri leijonamaisen komeaksi, upeahiuksiseksi, kolossaaliseksi ja omaperäiseksi, kuin luonnonvoimaksi. Mikään kiiltokuvapoika Potemkin ei silti ollut, sillä hänen toinen silmänsä oli sokeutunut väärin hoidetun silmätulehduksen takia, mikä sai hänet muistuttamaan kyklooppia.

Potemkinin kulissit pelkkää panettelua

Katariinan ja Potemkinin suhdetta ympäröivät monet arvoitukset. Vihittiinkö heidät salaisessa seremoniassa vuoden 1774 lopulla? Saivatko he yhdessä lapsen? Jakoivatko he vallan? Jatkuiko heidän rakkaussuhteensa myös kiihkeiden ensivuosien jälkeen, vaikka molemmilla oli useita rakastajia?

Montefioren mielestä ruhtinaan säilyttämät rakkauskirjeet osoittavat, että tsaaritar kohteli häntä tasavertaisena. Samaan viittaa myös väite, jonka mukaan Potemkin jopa valikoi Katariinalle armeijasta nuoria rakastajia ja esiintyi heidän isähahmonaan.

Tasavertaista asemaa puoltaa myös Potemkinin poliittinen ja sotilaallinen vaikutusvalta.

Katariinan seuraaja, hänen poikansa Paavali I ja kateelliset hovimiehet keksivät tarinat ”Potemkinin kulisseista” eli lavastekaupungista, jonka Krimiä hallinnoinut Potemkin olisi hätäpäissään pystyttänyt tsaarittaren katsastusmatkaa varten. Lisäksi Mustanmeren laivaston rakennuttaja ja amiraali muistetaan panssarilaiva Potemkinin kapinoivista matruuseista.

Todellisuudessa Potemkin rakennutti hallintoalueelleen useita kaupunkeja ja teki armeijassa suurmiehen uran.
Montefiore tiivistää, että Potemkin oli valtiomiehenä samaa tasoa kuin Pietari Suuri ja Katariina. Samaa mieltä oli myös itse tsaaritar, joka syksyllä 1791 valitti: ”Ruhtinas Potemkin on tehnyt minulle julman tempun kuolemalla pois! Minulle lankeaa nyt koko taakka.”

Päivi Parhi-Riikola oli historiaan erikoistunut vapaa toimittaja ja useita vuosia Tiede-lehden vakituinen avustaja. Hän kuoli 2. 3. 2007. Tämä artikkeli jäi hänen viimeisekseen.
Tiede-lehden toimitus muistaa kiittäen Päiviä, hyvää toimittajaa ja ihmistä.

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2007

Kiihkeitä kuninkaallisia joka maassa

Ranska
* Aurinkokuningas Ludvig XIV (1638–1715) oli nuorena Euroopan tavoitelluin poikamies. Ludvig itse olisi mieluiten keskittynyt nauttimaan sirkeäsilmäisten hovineitojen seurasta ja valinnut kumppanikseen kardinaali Mazarinin siskontyttären Maria Mancinin. Sittemmin Ludvig solmi järkiavioliiton Itävallan Maria Teresian kanssa mutta piti tämän rinnalla useita rakastajattaria.

Ruotsi
* Hovimies Axel von Fersen (1755–1810) oli pitkä, komea, urheilullinen ja äärimmäisen sivistynyt. Tämä pohjoisen lahja Euroopan aatelisnaisille herätti maanmiehissään peniskateutta ja aiheutti korkean poliittisen tason hullaantumisia. Von Fersenin suureksi rakkaudeksi nousi Ranskan kuningatar Marie Antoinette, joka kituutti kylmässä liitossa Ludvig XVI:n kanssa.
* Kuningas Kustaa IV Aadolf (1778–1837) oli hillitty ja harvasanainen erakko. Badenin prinsessa Fredrika Dorotea Vilhelmina kuitenkin herätti kuninkaan halut. Kaunis kuningatar tuli kahdeksan avioliittovuoden aikana raskaaksi ainakin kuusi kertaa. Usein kuninkaan aktiivisuus kuningattaren makuuhuoneessa ja muuallakin linnassa viivästytti päiväohjelmaa tuntikaupalla ja herätti kiusallista huomiota. Itse von Fersen neuvoi kuningasta ”säästämään kuningattaren terveyttä”.

Venäjä
* Pietari Suuren leski ja seuraaja Katariina I oli aikalaisten mukaan juovuksissa koko hallintokautensa (1725–1727) ajan ja antoi rakastajiensa johtaa valtiolaivaa.

* Keisarinna Elisabet (1709–1761), Pietari Suuren tytär, pitää hallussaan epävirallista tsaarittarien rakastajaennätystä. Hyvin vaalea iho, vaaleanruskeat hiukset, suuret siniset silmät ja sensuelli suu tekivät Elisabetista kaunottaren, joten hänellä riitti seuralaisia paljon enemmän kuin Katariina II Suurella, ranskalaisista lääkäreistä kasakkakuorolaisiin. Katariina kirjoitti muistelmissaan Elisabetista: ”Uskon, että hänen kauneutensa ja luontainen laiskuutensa tekivät paljon vahinkoa hänen luonteelleen.”

Venäjän MM-kisojen virallinen ottelupallo on Telstar18. Adidas on valmistanut kisapallot vuodesta 1970. Kuva: Wikimedia Commons

Tulevaisuuden huippufutarin peliasuun kuuluu älysiruja ja antureita, jotka rekisteröivät joka liikkeen, ja älypallo raportoi maalit ilman tuomaria.

Mistä tulevaisuudessa keskustellaan, jos jalkapallo-ottelun tuomitsemisestakin poistetaan inhimilliset erehdykset? miettii moni penkkiurheilijaveteraani. Viime vuonna kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa nimittäin hämmästytti maailmaa ryhtymällä kokeilemaan älysirutekniikkaa tuomitsemisen apuna.

Teknisen avun mahdollisuus ei ole uusi asia mutta valmius sen hyväksymiseen on.

Aiemmin tuomarin näköaistin avittamiseen on suhtauduttu nihkeästi. Kun televisiokamerat ilmestyivät kentän laidalle 1950-luvulla, tulivat pian myös nauhoitetut ja hidastetut otokset. Äkkiä kävi mahdolliseksi tutkia rauhassa, menikö pallo todella maaliin ja tuomitsiko tuomari oikein. Fifa reagoi päättämällä, että nauhoitukset jätetään huomiotta. Tuomarin sana on laki, näkyi filmillä mitä tahansa.

Yksi seuraus päätöksestä on ollut ikuinen kiista siitä, oliko Englannin joukkueen hyökkääjän Geoff Hurstin kolmas maali MM-finaalin jatkoajalla vuonna 1966 oikea maali vai ei. Hurstin laukaus osui poikkipuuhun ja kimposi alas, mutta minne? Tuomari, joka näki tilanteen heikosti, päätti, että pallo oli maalissa, mutta moni on tuomiosta edelleen eri mieltä.

Nyt linja on muuttumassa jalkapallomaailmassa. Testattavassa seurantajärjestelmässä pallo ilmoittaa sijaintinsa tietojärjestelmään. Tuomari kantaa ranteessaan älyrengasta, joka piippaa, kun tulee maali.

Paikannusanturit palloon ja sääriin

Jalkapallon seurantalaitteisto on kehitetty saksalaisessa tutkimuslaitoksessa Fraunhofer-instituutissa, ja sen on valmistanut saksalainen yritys Cairos Technologies AG. Saksalaiset toivoivat, että älypalloa olisi potkittu jo tämän kesän ottelussa. Näin MM-kisojen isäntämaa olisi päässyt esittelemään tekniikkaansa oikein leveällä rintamalla.

Kehitystyö osoittautui kuitenkin odotettua työläämmäksi ja hitaammaksi. Fifa testasi älypalloa nuoriso-otteluissa viime syksynä. Seurantajärjestelmä havaitsikin kaikki maalit 32 ottelun sarjassa. Valitettavasti tietokone kirjasi maaleiksi myös joitakin ohi menneitä laukauksia. Siksi Fifa heitti älypallon takaisin insinööreille luotettavuuden parantamista varten.

Ensimmäinen yritys oli ehkä hiukan ahne. Heti alussa yritettiin luoda laitteisto, joka kerää valtavasti tietoa.

Cairoksen seurantajärjestelmässä pallon mikrosiru lähettää 2 000 kertaa sekunnissa paikannustietoja antenneihin, jotka sijaitsevat kentän laidalla. Yhtiön mukaan pallon sijainti pystytään määrittämään puolentoista sentin tarkkuudella. Mahdollista on mitata myös pallon nopeus, kiihtyvyys, lämpötila ja paine.

Myös pelaajalla on älysiru kumpaankin säärisuojukseen piilotettuna. Älysiru kertoo hänen sijaintinsa, nopeutensa ja kiihtyvyytensä. Hänen potkaistessaan palloa pystytään mittaamaan laukaisun nopeus. Mittaustuloksista saadaan selville myös askeltiheys ja askelten pituus.

Kilpailijat ovat huomanneet Cairoksen hankkeen vaikeudet. Tanskassa Goalref-niminen yritys on kehittänyt seurantalaitteistoa, joka toteaa vain maalit. Tanskalaiset toivovat näin pääsevänsä suurempaan luotettavuuteen.

Älysirutekniikka ottaa ensi askeliaan, mutta suunta on selvä ja heijastaa tekniikan yleistä kehitystä. Sirut ja sensorit tulevat kaikkialle, ja esineet ja ihmiset muuttuvat tietoverkkojen silmuiksi. 

Värinätyynyillä vinkkejä lihaksille

Vielä villimpää on odotettavissa hieman kaukaisemmassa tulevaisuudessa. Ensin tekniikka seuraa pelaajaa etäältä mutta sitten alkaa myös kulkea hänen mukanaan. Taustalla on nouseva tieteenhaara haptiikka, joka tutkii viestin lähettämistä ja vastaanottamista kosketuksen avulla.

Haptiikan tutkija Hendrik-Jan van Veen hollantilaisesta tutkimuslaitoksesta TNO:sta, joka vastaa Suomen VTT:tä, on työtovereineen ideoinut opastavaa peliasua. Urheilijoiden vaatteisiin upotetaan sensoreita, joka mittaavat lihasten toimintaa. Tietokone käsittelee mittaustulokset ja antaa palautetta kosketuksen avulla. Pienet värähtelevät tyynyt kertovat urheilijalle, mitä lihaksia hänen pitäisi käyttää enemmän. Värinä nilkassa voi viestittää, että nyt vauhtia kinttuihin.

Toistaiseksi tekniikkaa ovat testanneet melojat laboratoriossa, mutta tutkijat suunnittelevat asuja myös jalkapallovalmennusta varten.

On helppo kuvitella, miten monipuolisia mahdollisuuksia haptiikka avaa jalkapallossa. Miksei värisijän voi upottaa vaikka pelihousuihin, jolloin haluttaessa saataisiin myös katsojien ja pelaajien välille uudenlaista viestintää. Kannustushuutojen lisäksi suosikkipelaajille voi tulevaisuudessa antaa hellän etäpotkun takapuoleen: Älkää nukkuko! Tsemppiä!

Kun haptiikkaan yhdistetään älykkäät sensoriverkot, syntyy jotain vielä mielikuvituksellisempaa. Joskus verkko pystyy laskemaan optimaalisia syöttöketjuja, ja haptinen värisijä viestittää, mihin suuntaan pitää potkaista. Silloin pelaajilla on jaloissaan todelliset taikakengät.

Video mullisti pelianalyysin

Älysirut ovat vasta tulossa, mutta jalkapallo on teknistynyt ja tieteellistynyt paljon aikaisemmin.

Valmennuksessa video otettiin käyttöön heti, kun kamerat kehittyivät tarpeeksi pieniksi, eli 1970- ja 1980-luvun vaihteessa. Sitä ennen valmentajat ja heidän apulaisensa olivat tarkkailleet peliä kentän laidalta ja tehneet muistiinpanoja kynällä ja paperilla.

Kun kameraan yhdistettiin tietokone, kuvamateriaalista pystyttiin jalostamaan kaikkea mahdollista tietoa kentän tapahtumista. Pelaajat ja valmentaja saattoivat nyt katsoa kuvaruudulta, mitä pelissä todella oli tapahtunut. Pallon ja pelaajien liikkeet, syötöt, laukaisut, haltuunotot ja muut tapahtumat voitiin kirjata tarkasti ja objektiivisesti. Syntyi uusi tieteenhaara, pelianalyysi.

Pelaajan vointia voi valvoa yötä päivää

Mikä sitten on ollut pelianalyysin ja muun jalkapallotutkimuksen arvokkainta antia? Vastaus voi ensi alkuun tuntua yllättävältä.

– Yksilöllisyyden vahvistuminen on ollut tärkein kehitystrendi valmennuksessa ainakin jo 1990-luvulta asti, sanoo biomekaniikan dosentti, ”jalkapalloprofessori” Pekka Luhtanen, joka työskentelee Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksessa Kihussa. Luhtanen on tutkinut Suomessa jalkapalloa ehkä syvällisemmin kuin kukaan muu ja on kansainvälisesti tunnettu pelianalyysin kehittäjä.

Miten niin yksilöllisyys? Jalkapalloahan esitellään malliesimerkkinä tiimityöstä. Tarkemmin katsottuna ristiriitaa ei kuitenkaan ole. Mitä taitavammin jokainen pelaaja hoitaa oman tehtävänsä, sitä hienompaan kokonaistulokseen päästään. Joukkue on sitä parempi, mitä onnistuneemmin osataan sijoittaa oikeat pelaajat oikeille paikoille.

Tekniikka on mahdollistanut entistä paljon yksilöllisemmän valmennuksen. Videolta valmentaja voi tutkia esimerkiksi askelten pituuksia ja tiheyksiä, hetkellisiä asentoja ja nivelten liikelaajuuksia.

Sykemittarilla, joka tuli samoihin aikoihin kuin video eli 1980-luvun alussa, pystytään seuraamaan kuormitusta ja voimavarojen palautumista vaikka vuorokauden läpi.

Mittausten ansiosta pelaaja saa valtavan määrän tietoa itsestään. Vähitellen hän oppii kuuntelemaan kehonsa signaaleja, jolloin laitteita tarvitaan vähemmän. Tekniikka osaltaan auttaa häntä kehittymään ”24 tunnin pelaajaksi”, jota myös lepo, palautuminen ja vapaa-aika auttavat pääsemään parhaaseen mahdolliseen suoritukseen.

Vahvoissa seuroissa, kuten Ajaxissa, valmennus on yksilöllistetty pitkälle. Eri ikäluokkia ja pelin osa-alueita varten on erikoistuneita valmentajiaan. Pelaajat harjoittelevat hyvinkin pienissä ryhmissä.

Pelaajat ovat sekä fyysisesti että psyykkisesti erilaisia. Jotkut ovat perusluonteeltaan hyökkääviä, toiset puolustavia, kolmannet rakentavia. Tarkka tieto pelaajien yksilöllisistä ominaisuuksista auttaa sijoittamaan heidät sopivimmille pelipaikoille. 

Joskus kielteinen tunne onkin hyväksi

Pelaajien fyysisen kunnon ja pelitekniikan lisäksi valmentajien pitää virittää heidän mieltään. Fyysisesti tasavahvojen ja älyllisesti yhtä taitavien joukkueiden ottelussa tuloksen ratkaisevat tunteet. 

Liikuntatieteiden tohtori Pasi Syrjä Jyväskylän yliopistosta on tutkinut, miten huippujalkapalloilijan tunteet vaikuttavat hänen pelituloksiinsa. Tulokset rikkovat tavanomaisia myyttejä.

Olemme tottuneet pitämään itsestään selvänä, että urheilussa ja muuallakin myönteiset tunteet parantavat suoritusta ja kielteiset vahingoittavat. ”Ajattele positiivisesti”, neuvovat konsultitkin.

Tutkijat ajattelivat samalla tavoin aina 1990-luvulle saakka. Tunteiden tutkimus lähti liikkeelle sotilaspsykologiasta. Psykologit tutkivat toisen maailmansodan aikana sotilaan ahdistusta taistelukentällä. Ahdistusta totuttiin pitämään häiriönä ja yksinomaan kielteisenä tunteena.

Uudempi tutkimus on osoittanut, että myös kielteiset tunteet voivat olla hyödyllisiä ja myönteiset haitallisia. Kielteinen ja epämiellyttävä tunne on joskus tehokas ja stimuloiva. Myönteinen tunne voi olla myös lamaannuttava.

Joitakin auttaa jopa pelokkuus

Syrjän väitöskirjatutkimuksessa pelaajat kuvasivat tunteitaan useilla kymmenillä adjektiiveilla.

Tuskin on yllättävää, että ”latautunut”, ”motivoitunut” tai ”sähäkkä” tunne yhdistyi onnistumisen kokemukseen. Yhtä odotettavissa on, että jos on "väsynyt", "haluton" tai "veltto" olo, tuloksia syntyy huonosti.

Mielenkiintoista sen sijaan on, että löytyi positiivisia mutta haitallisia tunteita. Vahingollisia positiivisia tunteita pelaajat luonnehtivat useimmiten sanoilla "huoleton", "tyytyväinen" ja "tyyni".

Kielteisiä mutta hyödyllisiä tunteita kuvasivat esimerkiksi adjektiivit "jännittynyt", "tyytymätön" ja "hyökkäävä".

Mutta tässä ei ollut vielä kaikki. Hyödyllisten ja haitallisten tunteiden valikoima vaihteli pelaajasta pelaajaan. Esimerkiksi "huoleton" tunne vaikuttaa moniin pelaajiin haitallisesti mutta joihinkin myönteisesti. "Pelokas" tunne on useimmille haitaksi mutta joillekin hyödyksi.

Tieto omasta tunneprofiilista auttaa pelaajaa vahvistamaan juuri niitä tunteita, jotka auttavat häntä saavuttamaan parhaat tulokset. Näin valmentaja pystyy yksilöllistämään valmennusta myös tunnepuolella.

Kalevi Rantanen on teknistä luovuutta tutkiva diplomi-insinööri, tietokirjoittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2006

Jalkapallon pieni historia

1863 yksitoista englantilaista seuraa sopivat jalkapallon säännöistä.

1800-luvun loppupuoliskolla tasaisen pyöreä kumikalvo alkaa korvata epäsäännöllisen muotoisen sianrakon jalkapalloissa. Pallon lujittamiseksi uloin kerros ommellaan nahasta. Jalkapallokengät ovat nilkkapituisia ja nappulat metallisia.

1904 perustetaan Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa.

1909 kenkien metallinappulat kielletään vaarallisina ja siirrytään nahkaisiin.

1920-luvulla kehitetään ruuvattavat, vaihdettavat nappulat.

1930 ensimmäiset MM-kisat järjestetään Uruguayssa.

1954 MM-kisat televisioidaan ensimmäisen kerran. Fifa päättää, ettei nauhoituksia käytetä tuomareiden apuna.

1962 tanskalainen Select Sport esittelee 32:sta kuusikulmiosta ommellun pallon. Vuosikymmenen edetessä siirrytään mataliin, ketteriin kenkiin ja kehitetään ensimmäiset täysin synteettiset pallot.

1970 saksalainen Adidas valmistaa ensimmäisen Telstar-kisapallon. Se saa nimensä 1960-luvun Telstar-satelliitista.

1980-luvulla synteettiset pallot syrjäyttävät nahkaiset pallot. Kenkiä parannellaan biomekaanisten mittausten turvin. Valmennuksessa otetaan käyttöön videointiin perustuva pelianalyysi ja sykemittariseuranta.

1990-luvulla palloihin aletaan lisätä polymeerivaahdoista valmistettu sisäkerros, joka nopeuttaa pomppua ja parantaa vesitiiviyttä.

1991 pelataan ensimmäinen MM-ottelu naisten jalkapallossa.

2000-luvulla uudet polymeerimateriaalit vahvistavat ja keventävät kenkiä.

2005 Fifa testaa sijaintinsa ilmoittavaa älypalloa nuorten turnauksessa Perussa. Tekniikka lähetetään jatkokehittelyyn.

2012 Maaliviivakamerat seuraavat maalin syntyä MM-kisoissa Brasiliassa.

2017 Fifa testaa videotuomarointia, Video Assistant Referee -järjestelmää, MM-kisojen esiturnauksessa Confederations Cupissa Venäjällä.

2018 Videotuomarointi, lyhyesti Var, otetaan käyttöön MM-kisoissa Venäjällä. Seurantakamerat paikantavat pelaajat kentällä. Katsomosta saa erityissovelluksella yhteyden vaihtopenkille, ja virallinen kisapallo tarjoaa omistajalleen nfc-sirun välityksellä oheispalveluja.

Aikajana päivitetty 13.6.2018

Keskiaika toi viinamarjat, perunat ja plomut.

Kesäkuumalla tekee mieli syödä mehukkaita hedelmiä. Globaalien markkinoiden ansiosta niitä on nykyään tarjolla ympäri vuoden, mutta kesäntuoreina ne maistuvat aivan erikoisen hyviltä.

Suomessa ei kasva yhtään kotoperäistä hedelmälajia. Kaikki ovat alkuaan muualta tuotuja.

Vanhimmasta päästä on omena, jonka nimityksellä on vastine muutamissa lähisukukielissä. Sanaa on arveltu vanhaksi iranilaiseksi lainaksi, mutta sen esihistorialliset kulkureitit ovat hämärän peitossa. Vanhoina aikoina kauppaa käytiin etenkin ylellisyystuotteilla, koska jokapäiväisessä elämässä tarvittavat perushyödykkeet tuotettiin itse.

Keskiajan Turun arkeologisissa kaivauksissa on löydetty viinirypäleiden ja viikunoiden jäänteitä, ja ilmeisesti myös niihin viittaavat sanat ovat olleet kaupunkilaisille tuttuja. Muualla Suomessa fiikunat ja viinamarjat opittiin tuntemaan viimeistään 1500-luvun puolimaissa, kun Mikael Agricola kertoi niistä suomenkielisissä teoksissaan.

Viini oli tärkeä tuontituote jo keskiajalla, ja siitä käytettiin vanhaa germaanista lainanimitystä viina 1800-luvun alkuun asti. Viikunan alkujuuret ovat latinassa, jossa ficus tarkoittaa sekä viikunahedelmää että viikunapuuta.

Agricola mainitsee myös perunan, jolla hän tarkoittaa päärynää, latinaksi pirum. Niitä kasvatettiin hänen aikanaan jo Suomenlahden eteläpuolella. Päärynä-sana on kuitenkin lainattu ruotsista, jossa latinan sanaa on muokattu omaan kieleen sopivaksi ottamalla mallia marjaa tarkoittavasta bär-sanasta.

Luumutkin olivat Itämeren alueen vanhaa kauppatavaraa, ja niitä saatettiin jopa viljellä Naantalin luostarissa 1400-luvulla. Luumu-sana on tullut ruotsista, ensi alkuun asussa plomu tai plumo.

Murteissa ja vanhassa kirjakielessä luumuja on nimitetty myös väskynäksi. Se on lainaa varhaisuusruotsin sanasta swetzkon, joka puolestaan perustuu uusyläsaksan sanaan Zwetschge. Se on alkuaan mukaeltu loppuosa latinan sanasta damascena ja kertoo, että luumut tulivat alun perin Damaskoksen suunnalta.

Tavallisten suomalaisten ruokavalioon metsämarjat ovat kuuluneet esihistoriallisista ajoista lähtien, mutta tuoreiden tuontihedelmien syöntiä on alettu opetella vasta 1800-loppupuolella. Sanomalehti Suometar raportoi huhtikuussa 1856, kuinka kauppalaiva täynnä ”appelsiinia, sitronia ja mandelia” oli saapunut Tallinnan satamaan. Muutaman vuoden kuluttua sama onni kohtasi myös helsinkiläisiä.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2018